Jo useammassa keskustelussa on mielestäni hyvin epäasiallisesti kyselty sen Parkanon kanssa tehdyn sopimuksen kaatumisesta. Olisi jo aika ymmärtää ja kunnioittaa miten vastuullinen päätös asiassa tehtiin. Sillä jos nyt olisimme osa Parkanoa (tai muuta kuntaa), olisi moni viime vaaleissa valittu edustaja jäänyt ilman paikkaa.
Ihmiset ovat antaneet parhaimmissa tapauksissa vuosikymmenet elämästään politiikalle, valittaneet tinkimättä asiasta kuin asiasta kaikki oikeusasteet läpi. Kaikki sillat on poltettu ja paikallislehden sivut täytetty vaalien alla ylevillä vuodatuksilla. Ja nyt sitten pitäisi antaa paikka jollekin toispaikkakuntalaiselle! Ei hyvä.
Meidän tavallisten kansalaisten tulee mielestäni kunnioittaa näitä sote-veteraaneja, kaikenlaisissa kunnallishallinnon kiemuroissa marinoituneita veteraaneja, ja pitää ikaalinen itsenäisenä loppuun asti. Maksamme näin velkaamme näille hienoille ihmsille.
Ihmiset ovat antaneet parhaimmissa tapauksissa vuosikymmenet elämästään politiikalle, valittaneet tinkimättä asiasta kuin asiasta kaikki oikeusasteet läpi. Kaikki sillat on poltettu ja paikallislehden sivut täytetty vaalien alla ylevillä vuodatuksilla. Ja nyt sitten pitäisi antaa paikka jollekin toispaikkakuntalaiselle! Ei hyvä.
Meidän tavallisten kansalaisten tulee mielestäni kunnioittaa näitä sote-veteraaneja, kaikenlaisissa kunnallishallinnon kiemuroissa marinoituneita veteraaneja, ja pitää ikaalinen itsenäisenä loppuun asti. Maksamme näin velkaamme näille hienoille ihmsille.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ei! Kun otetaan nyt vaan pirusti sitä läpilainaa ja annetaan noitten rikkaitten naapureitten maksaa ne sitten kun ollaan valtion määräämät naimakaupat saatu tehtyä.
Parkanon kanssa oli valmiiksi neuvoteltu yhdistymissopimus
mutta allekirjoitustilanteesta Matti Äijö lähti kuin punikki
Tampereelta.
6 miljoonaa siinä menetettiin.
Tämän hetkinen hallitussekoilu ei kyllä paljoa kunnioitusta herätä.
Yksi konkkakaveri pilaa kaikkien maineen.
Hallituksen maineen pilaa kylläkin idioottimaiset suhmuroijat, jotka ovat nostaneet tämän mainitun kaverin framille oikein urakalla. Olisivat pitäneet vaan suunsa kiinni ja olleet hissukseen hallitusasioista. Nyt sitä sitten on oikein lehtien palstoilla useaan otteeseen kerrottu näkemyksiä jos minkäkin moisista utopioista, naispaikoista, lainauksista, jne.
Osaavat hallituksen jäsenet olisivat kaikessa hiljaisuudessa keksineet toisen keinon hoitaa rahoitus ja itse aiheuttamansa riidat, niin ettei niistä olisi tarvinnut lehdistä lukea ja vieläpä erittäin amatöörimäisesti uutisoituina.
Haluatko tosiaan että asioitamme hoitaisi kaveri jolla on useita konkursseja ja lähes miljoona ulosottovelkaa ?????????????
En, mutta en halua sinne kyllä niitäkään jotka ovat tyhmyyksissään laukoneet lehdissä asian tiimoilta mitä sattuu. Jotain häpyä pitäisi olla puolin ja toisin.
Toisaalta jos siellä istuu myös ne lehdissä naamaansa tuulettavat vakio ukot, niin siinä tapauksessa on ihan sopivaa että mainittu herrakin istuu kyseisessä koalitiossa.
Jos joutuisin valitsemaan tyhmän ja konkurssin tehneen välillä, niin valinta olisi todella helppo. Ottaisin mallia Kankaanpään toiminnasta, jossa yhtiöiden kanssa pelaaja sai sen kunnan suht mukavaan kuosiin omilla teeseillään. Pääasia on että kunnan ja omat rahat eivät pääse sekoamaan keskenään edes kaveritasolla.
Hallituksessa on sellaisiakin että 6 miljoonaa hävittiin
ihan oman yksityisen päätöksen takia, mutta kukas
se tekikään sen MHY konkelon ja istuu silti kovasti
kehuttuna hiihtäjänä hallituksessa.
Hallitukseen pitää saada yrittäjä joka loi Luhatuulen
jolla tälläkin puolella järveä on työpaikkoja.
Puolet hallituspaikoista kuuluu järventakuisille.
Näitä kirjoituksia lukiessa voisi melkein uskoa, että Parkanolaiset ovat vaaleissa äänestäneet Ikaalisten ehdokkaita.
Ikaalislaiset ovat itse äänestäneet omat valtuutetut ja nyt täällä kitistään kuka tekimitä.
Miksi valtuustoon äänestettiin niitä "vanhoja ja helkkarin tyhmiä" jos niistä ei ole mihinkään?
Kirjoittaako täällä kaikki sellaiset jotka ei äänestänyt ja nyt itketään ja valitetaan.
Valtuutetut on valittu oli velkaa tai ei.
Ja ne jotka saivat eniten ääniä siirrettiin syrjään. Jotenkin meno vaikuttaa siltä, että on asennoiduttu siihen, että nämä olivat Ikaalisten viimeiset kunnallisvaalit.
Äänesti tai ei, jos veronsa tänne maksaa on oikeutettu narisemaan niin paljon kuin haluaa!