Impperialistit listivät

aikanaan. "Vähempiälyisiä" on myös pitänyt kiduttaa, jotta nämä taipuisivat impperialistien tahtoon. Saddam myös kähmi öljytulot, viimeisenä tekonaan hän rahtasi öljydollareita kuorma-autolasteittain. Aivan kuten on impperialistienkin tavoite:

Kaiken kukkuraksi KAIKKI sodan verukkeet on kaluttu loppuun kuin ämpärillinen koiran luita.
Jäljelle "luista" on jäänyt vain KOVA YDIN: ÖLJY !

Nyt olemmekin aitiopaikalla seuraamassa, kuinka impperialistit jo parhaillaan rakentavat maailman suurinta "suurlähetystöä", CIA-bunkkeria irakiin. Samanlainen bunkkeri on jo valmistunut Tunisiaan, jossa vieraileva suomipoikakin voi käydä ihastelemassa impperialistien rakentamaa "demokratian" linnaketta.

Irakissa on siis edessä seuraava vaihe, öljyn ja öljyvarojen haltuunotto Saudi-Arabian tapaan NUKKEHALLITUSTA hyväksikäyttäen.

Seuratkaapa, kuinka impperialistit suunnitelmallisesti hoitavat homman kotiin, ilman vaaleja. Irakissa alkaa siis ulkomaalaisinvaasio öljyn rosvoamiseksi. Öljytulot virtaavat New Yorkin pörsseihin nukkehallituksen toimin täsmälleen samoin, kuin toimii kuningasjuntta saudeissa (asukkaita 27 milj, näistä 9 milj. ulkomaalaisia halpiksia, saudityöttömyys yli 30 %)

Seuraavaksi on vuorossa Venezuela, jossa CIA on jo käynnistänyt oppisition taloudellisen tukemisen ja vaalien häiriköinnin.
3303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos tuohon maailmankuvaan uskot, matkusta ensitilassa Pohjois Koreaan.

Äänestä
  • ongelmia, esim. USA:n kauppasaarto, P-Korea ei myöskään saa myydä osaamistaan, siinä missä USA myy vastaavaa teknologiaa.

    Äänestä

  • nyt suomessa ahkerassa käytössä, ja siksi laitoin sen sitaatteihin.

    Impperialistien käytännön toiminta taas on täsmälleen linjassa Tatu Vanhasen oppien kanssa,
    eikö totta !

    Siksi impperialistit pysyvät poissa valko- ja keltaihoisilta alueilta, koska ne ovat hankalampia tapauksia - noin niinkuin Vanhasen oppeja mukaillen.

    Vaalean ruskeasta mustaan on oikea alue, jos sielä vain on öljyä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


shiioja, kuten saddam kirjoitti:

aikanaan. "Vähempiälyisiä" on myös pitänyt kiduttaa, jotta nämä taipuisivat impperialistien tahtoon. Saddam myös kähmi öljytulot, viimeisenä tekonaan hän rahtasi öljydollareita kuorma-autolasteittain. Aivan kuten on impperialistienkin tavoite:

Kaiken kukkuraksi KAIKKI sodan verukkeet on kaluttu loppuun kuin ämpärillinen koiran luita.
Jäljelle "luista" on jäänyt vain KOVA YDIN: ÖLJY !

Nyt olemmekin aitiopaikalla seuraamassa, kuinka impperialistit jo parhaillaan rakentavat maailman suurinta "suurlähetystöä", CIA-bunkkeria irakiin. Samanlainen bunkkeri on jo valmistunut Tunisiaan, jossa vieraileva suomipoikakin voi käydä ihastelemassa impperialistien rakentamaa "demokratian" linnaketta.

Irakissa on siis edessä seuraava vaihe, öljyn ja öljyvarojen haltuunotto Saudi-Arabian tapaan NUKKEHALLITUSTA hyväksikäyttäen.

Seuratkaapa, kuinka impperialistit suunnitelmallisesti hoitavat homman kotiin, ilman vaaleja. Irakissa alkaa siis ulkomaalaisinvaasio öljyn rosvoamiseksi. Öljytulot virtaavat New Yorkin pörsseihin nukkehallituksen toimin täsmälleen samoin, kuin toimii kuningasjuntta saudeissa (asukkaita 27 milj, näistä 9 milj. ulkomaalaisia halpiksia, saudityöttömyys yli 30 %)

Seuraavaksi on vuorossa Venezuela, jossa CIA on jo käynnistänyt oppisition taloudellisen tukemisen ja vaalien häiriköinnin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu