Ruotsissakin aletaan jo vihdoinkin heräämään!

Vielä ennen jos tulit esittämään Islamin epäkohdista ja vaaroista, ihmiset hyökkäsivät ja haukkuivat sinua Islamofoobikoksi, nyt se alkaakin jo olemaan toisin!

https://www.youtube.com/watch?v=ZGMOpb1ngvU

Jo oli aikakin! Vihdoinkin! Herättäisipä täälläkin nyt vaan mahdollisimman pian.
5149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pahoin pelkään, ettei herätä ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Äänestä
  • Kun saisi ne jollain riehumaan! Muhammedin pilakuvilla, mutta valitettavasti ne ei täällä vielä reagoi varmaan samalla tavalla, kun niitä vielä aika vähän? Noh, levittelemällä Koraanin jakeita tai saada kiinostumaan vaan kyseisestä teoksesta.

    Äänestä

  • Länsisaksa painostettiin sotasyyllisyyteen vedoten ottamaan maahanmuuttajia, aluksi työvoimapulaan ja turvapaikkoihin vedoten. Painostajina olivat voittajavaltiot, kansainvälinen sionistiliike ja kotikommunistit. Siitä seurasi tietenkin että eteläisissä valtakunnissa tilannetta käytettiin hyväksi ja lähetettiin lisää väkeä maihin joissa on ansio ja uskonnon levittämismahdollisuuksia valtaväestön keskellä ja jossa voi käyttää hyväksi valtion palveluksia. Saksan ja Ruotsin kohdalla peli on tästä syystä menetetty ellei pikaisiin toimenpiteisiin ryhdytä.

    Äänestä

  • Räjähdyspiste kirjoitti:

    Länsisaksa painostettiin sotasyyllisyyteen vedoten ottamaan maahanmuuttajia, aluksi työvoimapulaan ja turvapaikkoihin vedoten. Painostajina olivat voittajavaltiot, kansainvälinen sionistiliike ja kotikommunistit. Siitä seurasi tietenkin että eteläisissä valtakunnissa tilannetta käytettiin hyväksi ja lähetettiin lisää väkeä maihin joissa on ansio ja uskonnon levittämismahdollisuuksia valtaväestön keskellä ja jossa voi käyttää hyväksi valtion palveluksia. Saksan ja Ruotsin kohdalla peli on tästä syystä menetetty ellei pikaisiin toimenpiteisiin ryhdytä.

    Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa on sentään ääneen sanottu valtionjohtoa myöten, että maiden maahanmuutto on pahasti epäonnistunut. Ruotsissa ja Suomessa asiasta vaietaan vielä lähes täysin..

    Kyllä, kyllä.. Saksassa ja Ruotsissa on eniten korkeakoulutettuja naisia, joilla lasten teko on varsin vähäistä. Ura ja hienot harrastukset on tärkeämmät...

    On täysin väistämätöntä, että keskimääräinen koulutus ja elintaso tulee maissa huonontuun sitä mukaa kun nopeasti lisääntyvien ja moniavioisten maahanmuuttajataustaisten määrät kasvaa...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


NytJoMalliaSieltäkin kirjoitti:

Vielä ennen jos tulit esittämään Islamin epäkohdista ja vaaroista, ihmiset hyökkäsivät ja haukkuivat sinua Islamofoobikoksi, nyt se alkaakin jo olemaan toisin!

https://www.youtube.com/watch?v=ZGMOpb1ngvU

Jo oli aikakin! Vihdoinkin! Herättäisipä täälläkin nyt vaan mahdollisimman pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu