Pakkonan tämä oli tänne tuupata

Tauski Peltosen Gambia-kuviot ovat poikineet uuden tanssiryhmän nimellä Dancingladies Blackpuma, joka aloittaa keikkailun maaliskuussa Helsingissä.

- Kaikki ovat ammattitanssijoita. Kahdella on kokemusta New Yorkin yökerhoista. Kaksi heistä on jo Suomessa. He ovat iältään 23-26-vuotiaita ja taatusti seksikkäitä, Tauski kehuu.

Blackpuma esiintyy myös Tauskin toukokuussa Kaarinassa järjestämissä Lahnabileissä.

- Tarjolla on mittava saaristolaispöytä. Erikoisuutena kalapöydässä on makaamassa kaksi seksikästä julkisuudesta tunnettua naista sekä yksi mies hyvin niukasti pukeutuneena.

Tauski kertoo, että turvatoimet ovat kansainvälistä huippuluokkaa ja tapahtuman turvallisuustoimia tullaan seuraamaan myös ilmasta käsin.

Osanottonsa ovat Tauskin mukaan vahvistaneet muun muassa Ressu Redford, Mr Lothar, Janica Kortman, Johanna Tukiainen ja Scandinavian Hunks.

IL
http://www.iltalehti.fi/viihde/2013020516638372_vi.shtml

Ketä veikkaatte noiksi julkisuudestalin tunnetuiksi naisiksi?

Mie heitän villin arvauksen: Sotanorsu ja Kooma.
5303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse en sopinut ryhmän figuuriin, joten jatkan masturboimista täällä Lappeenrannassa.

Äänestä

Sotanorsu ja Kooma naisina ja Suohirviö "miehenä." Siinä koko kattaus.
Haju kaupan päälle.

Äänestä

Oiskohan toi niukasti pukeutunut mies Looothar vai itse The Toimitusjohtaja? Tai Peter Frantseezen : hänellähän on kansainvälistä kokemusta esim CSI: ssä.
Hän esitti kalmoa - ja hyvin esittikin. Toinen hänen mieliinpainuva roolinsa oli elokuvassa Tie pohjoiseen. Hän poltti jotain huumehia ja tuli hulluksi.

Äänestä

heheheh,Tukianen makaa lahnana pöydällä,Tauskinpää kaulaamyöten vitussa,ja lotharin pää kaulaamyöten perseessä,turvatoimet lahnabileissä ilkka kanerva vahtimassa puunoksalla haulikon kanssa,änkyräkännissä

Äänestä

Mitäs siinä mitään veikkaa, kun siinähän ne lukee, mutta siitä voitais veikata mitä eläintä nuo tuksuttaret edustaa tuossa afrikka teemassa? Jotain mustiapuumia tauski on naarannut sieltä viidakosta, mutta mitäs jellonia nää yhdet on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petri Penna kirjoitti:

Tauski Peltosen Gambia-kuviot ovat poikineet uuden tanssiryhmän nimellä Dancingladies Blackpuma, joka aloittaa keikkailun maaliskuussa Helsingissä.

- Kaikki ovat ammattitanssijoita. Kahdella on kokemusta New Yorkin yökerhoista. Kaksi heistä on jo Suomessa. He ovat iältään 23-26-vuotiaita ja taatusti seksikkäitä, Tauski kehuu.

Blackpuma esiintyy myös Tauskin toukokuussa Kaarinassa järjestämissä Lahnabileissä.

- Tarjolla on mittava saaristolaispöytä. Erikoisuutena kalapöydässä on makaamassa kaksi seksikästä julkisuudesta tunnettua naista sekä yksi mies hyvin niukasti pukeutuneena.

Tauski kertoo, että turvatoimet ovat kansainvälistä huippuluokkaa ja tapahtuman turvallisuustoimia tullaan seuraamaan myös ilmasta käsin.

Osanottonsa ovat Tauskin mukaan vahvistaneet muun muassa Ressu Redford, Mr Lothar, Janica Kortman, Johanna Tukiainen ja Scandinavian Hunks.

IL
http://www.iltalehti.fi/viihde/2013020516638372_vi.shtml

Ketä veikkaatte noiksi julkisuudestalin tunnetuiksi naisiksi?

Mie heitän villin arvauksen: Sotanorsu ja Kooma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu