Lapua-sivu peilaa laajemminkin lapualaisten ajattelua.

Jokainen, joka on lukenut lehtikirjoituksia (Ilkka, LS tänäänkin) hiippakunnan siirrosta, huomaa, että kirjoitustyyli enimmäkseen on ollut aivan sama kuin se, mistä Suomi24:n Lapua-sivua herjataan ja vaaditaan lopetettavaksi (Pöntinen lehdessä taannoin). Aika rajua tekstiä ihmiset nimellään kirjoittavat piispasta. (Minä nautin, että ihmiset saavat suunsa auki!)

Kiinnostavaa tässä ilmiössä on se, että piispa saa julkisuudessa paljon rankemman kohtelun kuin Lapuan kuntapäättäjät ja luottamusmiehet, jotka omalla tahollaan ovat syyllistyneet yhtä heikkoihin perusteluihin ja osallistuneet veronmaksajille kalliisiin tyhmiin päätöksiin.

Ei-lapualaista mollataan nyt täydestä sydämestä, mutta lapualaisia päättäjiä pelätään ja pidetään suut tiukemmalla (en väitä että kokonaan kiinni) muualla kuin tällä sivulla. Lapua-sivu sopii ottaa vakavammin kuin totuudenpimittäjät vaativat. Piispaan kohdistuva koulukiusaus oikeuttaa otsikkoni havainnon.
14216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eipähän vallan kamareissa tiedetä, että mummut keskenään omissa kamareissaan ovat jo vuosia naureskelleet ja päivitelleet kultakaivoksia, kylpyläkeskuksia, hiihtoputkia, lentokenttiä, virkiän touhuja ja ties mitä hullutuksia, joita sieltä vallan kamareista onkaan putkauteltu ilmoille ihan vakavin naamoin.

Äänestä

Ilkassa ja Lapuan Sanomissa pääsääntöisesti kirjoittavat omalla nimellään. Siinä on vissi ero.

Äänestä
  • Epäolennaista tässä kohtaa. Otsikossa ei ole kysymys siitä kuka kirjoittaa, vaan MITÄ kirjoitetaan.

    Äänestä

  • Jos tarkoitat että omalla nimellään harva uskaltaa arvostella poliitikkoja rankasti, niin olen samaa mieltä. Piispaa ei tarvitse pelätä, kun sillä ei ole mitään ihmisten arkielämään ulottuvaa valtaa.

    Äänestä



  • Kuka piispaa pelkäis kirjoitti:

    Jos tarkoitat että omalla nimellään harva uskaltaa arvostella poliitikkoja rankasti, niin olen samaa mieltä. Piispaa ei tarvitse pelätä, kun sillä ei ole mitään ihmisten arkielämään ulottuvaa valtaa.

    On viisautta , elämän realismia, kirjoittaa Lapuan asioita ja päättäjien munauksista nimimerkillä. Varmasti iskevät heikompaa takaisin jos vain pystyvät.
    Toivon tähänkin asiaan tulevan muutosta uuden johtajan myötä.

    Äänestä

Ajatellaan että kirjoittaja on nuori, hän kehittyy tietenkin tyylillisesti ajan mittaan.

Mutta jatkuvasti kirjoittaa nimimerkin takaa ei koskaan kohtaa sitä kuinka muut suhtautuvat hänen ajatuksiin kun tietävät.

Vesa Rantala, Juha Ikola, Anneli Jäätteenmäki, on tärkeää tietää ketkä olivat tätä
mieltä.

Äänestä
  • "Mutta jatkuvasti kirjoittaa nimimerkin takaa ei koskaan kohtaa sitä kuinka muut suhtautuvat hänen ajatuksiin kun tietävät."

    Miksi tämä on niin tärkeätä? Jos ei ole mitään

    - yhteiskunnallista asemaa,
    - kukaan ei tunne,
    - kyseinen henkilö ei itse ole kiinnostunut siitä, mitä muut hänestä ajattelevat

    - niin ketä kiinnostaa, kuka sanojen takana on? Väitän, että yhtämittainen lehtiin kirjoittelu omalla nimellä on lähinnä merkki omasta narsismista, tarpeesta olla jotain toisten silmissä, tarpeesta tulla nähdyksi ja olla olemassa. Hyvin monilla ei sitä tarvetta ollenkaan esiinny.

    Äänestä

  • tärkeä kysymys kirjoitti:

    "Mutta jatkuvasti kirjoittaa nimimerkin takaa ei koskaan kohtaa sitä kuinka muut suhtautuvat hänen ajatuksiin kun tietävät."

    Miksi tämä on niin tärkeätä? Jos ei ole mitään

    - yhteiskunnallista asemaa,
    - kukaan ei tunne,
    - kyseinen henkilö ei itse ole kiinnostunut siitä, mitä muut hänestä ajattelevat

    - niin ketä kiinnostaa, kuka sanojen takana on? Väitän, että yhtämittainen lehtiin kirjoittelu omalla nimellä on lähinnä merkki omasta narsismista, tarpeesta olla jotain toisten silmissä, tarpeesta tulla nähdyksi ja olla olemassa. Hyvin monilla ei sitä tarvetta ollenkaan esiinny.

    Niinpä. Poliitikoillehan se henkilökohtainen näkyvyys on elinehto ja fraasit valitaan poliittisen teatterin sääntöjen ja kannatuksen mukaan. Asiasisältö on toisarvoista, kuten on usein nähty.

    Äänestä

Afrikka, Sarvikuonojen maa: Eppu Normaali.

"En tiedä voiko kitaraa soittamalla muuttaa maailmaa, mutta ainakin soitan sitä oikein päin".

Onko sitten käänteistä narsismia kirjoittaa jatkuvasti nimimerkillä? Kaverit ainakin tietää, ehkä merkitys on siinä.

Äänestä
  • Piti oikein googlata tietoa käänteisnarsismista, koska määritelmäsi ei ollenkaan käynyt kohti. 'Kaverien tietämisellä' ei ole minun nimettömänä kirjoittelulleni yhtikäs mitään merkitystä. Itsenäisen ihmisen ei tarvitse päteä kavereidensa silmissä eikä hakea hyväksyntää mielipiteilleen.

    "Käänteisnarsisti hakee hyväksyntää tai eheyttä toisilta ja rakentavat minuutensa toisten heijastuksen varaan mutta tragikoomisesti tarrautuvat usein sitten odottamaan tätä mahdollisimman vähän sitä antavalta ja näin minuus romuttuu entisestään. Riippuvuushäiriö joltain kantilta katsoen."

    Lainaus on artikkelista "The Inverted Narcissist"
    http://samvak.tripod.com/faq66.html

    Kopioitu Suomi24:n keskustelusta, jossa paljon lisää samasta aiheesta
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10208038

    Äänestä

  • Miten hyvä 'Vissierolle', ettemme tiedä(?) tämänkään nihilointiyrityksen kirjoittajaa. Kiinnostava käsite tuo "käänteinen narsismi".

    Äänestä

mutta muuten ketjuun sopivaa aihelmaa.

Katsoin Donnerin elokuvan Perkele- kuvia Suomesta. Se on tehty vuonna 1970 ja perustuu kokonaan ihmisten haastatteluihin. Siinä suilla suuremmilla sanottiin, että tavallisen ihmisen vaikutusvalta paikkakuntansa asioihin rajoittuu yhden oman äänensä käyttämiseen kerran neljässä vuodessa, mm. Väinö Leskinen myönsi tämän.

Oululainen päättäjä sanoi, että heillä asioista päätää klubit. Näiksi klubeiksi hän nimesi rotarit ja leijonat. Helsingin päättäjät lueteltiin nimillä ja sanottiin, että asiat tuodaan valtuustoon valmiiksi päätettyinä eikä niitä voi enää muuttaa.

Kiitos internetin ja myös Suomi24:n Lapua-sivun, asioista tiedetään nykyään enemmän ja kansalla ainakin tunnetasolla vaikuttaisi olevan vähän enemmän sanansijaa Lapuankin asioissa. Ainakaan yhtä salassa ei enää voi toimia kuin Donnerin elokuvan vuonna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


johtopäätös kirjoitti:

Jokainen, joka on lukenut lehtikirjoituksia (Ilkka, LS tänäänkin) hiippakunnan siirrosta, huomaa, että kirjoitustyyli enimmäkseen on ollut aivan sama kuin se, mistä Suomi24:n Lapua-sivua herjataan ja vaaditaan lopetettavaksi (Pöntinen lehdessä taannoin). Aika rajua tekstiä ihmiset nimellään kirjoittavat piispasta. (Minä nautin, että ihmiset saavat suunsa auki!)

Kiinnostavaa tässä ilmiössä on se, että piispa saa julkisuudessa paljon rankemman kohtelun kuin Lapuan kuntapäättäjät ja luottamusmiehet, jotka omalla tahollaan ovat syyllistyneet yhtä heikkoihin perusteluihin ja osallistuneet veronmaksajille kalliisiin tyhmiin päätöksiin.

Ei-lapualaista mollataan nyt täydestä sydämestä, mutta lapualaisia päättäjiä pelätään ja pidetään suut tiukemmalla (en väitä että kokonaan kiinni) muualla kuin tällä sivulla. Lapua-sivu sopii ottaa vakavammin kuin totuudenpimittäjät vaativat. Piispaan kohdistuva koulukiusaus oikeuttaa otsikkoni havainnon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu