Miten toimia pennun kanssa?

Chihun omistaja

Meillä on nyt 9 viikkoinen chihuahuapentu joka on ollut meillä vajaan viikon.
Pentu on aivan ihanaja sisäsiisteysharjoittelu sujuu hyvin, menee itse paperille eikä vahinkoja muualle satu.

Koira on hieman arka joten meitin että miten saisin koiran ja minun suhdetta parannettua sekä rohkaistua pentua?
Silloin tällöin tulee kutsusta luokse jolloin kehun ja annan namin. Kun olen tulossa ottamaan syliin, yleensä menee karkuun.
Olen yrittänyt parhaani mukaan rohkaista ja kehua aina kun tulee oma-aloitteisesti luokseni. Sitten kun oin sylissä, tykkää yleensä nukkua siinä eikä haluaisi ollenkaan lähteä pois.

Mitenkäs voisi rohkaista ulkona kulkemista? Pentu ei juuri ulkona kulje, kököttää vaan paikallaan ja ehkä vähän haistelee muttei juuri muuta. Osasyy on varmaan kylmä ja juuri harjoitellaankin takin ja kenkien käyttöä.

10

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hiljaa hyvä tulee

      Pikku hiljaa luottamus syntyy. Leikitä ja piilottele nameja jotta voitte yhdessä etsiä niitä. Anna pennun rauhassa kotiutua ja hiljaksiin alatte luomaan yhteyttä toisiinne. Suositan lukemaan Tuire Kaimion pennun kanssa kirjan sekä koirakoulu vision tekemän dvd:n missä käsitellään kontaktinottoa ja signaaleja. www.koirakouluvisio.fi löytyy artikkeleita ja dvd yms. :)

      • lisäketumake

        korjaus osoitteeseen www.koirakouluvisio.com siis.


    • fabulous88

      Pankaa ne kengät pois. Niitä inhoaa kaikki koirat, ja ne aiheuttaa sen, ettei kävele. Lämmin takki riittää, tai neule, jossa on helppo liikkua.

    • Älä kumarru koiraa kohti. Se on pieni ja kokee uhkaavana sen, että iso ihminen on kallistumassa sen ylle, kuten ihmiset yleensä tekevät halutessaan ottaa koiransa syliin. Kokeile kääntyä sivuttain tai lievästi selin koiraan kun kyykistyt poimimaan sitä, ja ojenna kätesi sitä kohti alhaalta päin. Älä työnnä kättäsi sen lähelle päältäpäin, vaikutus on sama kuin kumartumisella sen yläpuolelle. Yksinkertaisia ja pieniä asioita, mutta tekevät ihmeitä monelle pienelle aralle koiralle. Kokeile ainakin.

      Leikki on hyvä keino kuten tuossa jo sanottiinkin, mutta varo silloinkin kallistumasta koiran ylle. Myöhemmin, kun luottamus on syntynyt ja koira tietää ettet tee sille pahaa, tuota varokeinoa tuskin enää tarvitaan, mutta näin aluksi kannattaa olla varovainen.

      Kylmä voi olla syynä siihen ettei se viihdy ulkona. Älä vie väkisin muuten kuin tarpeilleen, ettei ulkoilusta tule sille epämiellyttävää. Eiköhän se rohkaistu ja innostu ulkoilusta kun säät lämpiävät.

    • Chihun omistaja

      Hei ja kiitos asiantuntevista viesteistänne! Tuossahan tuli jo paljon vinkkejä joita kokeilla.
      Tossuja emme siis ole vielä ulkona käyttäneet, ainoastaan harjoitelleet sisällä. Kasvattaja neuvoi pitämään tossuja kun selvästi varpaita paleltaa, nostelee jalkoja ulkona ollessamme.

      Mites tuohon ulkoiluun kannattaisi totuttaa? Aristelee aika paljon, namitkaan eivät ulkona maistu.

      • Tossut eivät ole ollenkaan huono idea, omat koirani olivat niistä riemuissaan kun ei jalkoihin enää sattunut kovilla pakkasilla :)
        Jos chihullasi on huono hermorakenne ja siksi synnynnäisesti arka luonne niin sinulla on kovat ajat edessä.
        Parhaiten pennun saa liikkumaan ulkona käyttäen laumaviettiä hyväkseen, eli kun itse lähtee kävelemään niin pentu seuraa vääjäämättä perässä :) Siinä voi myös palkita jos ei nameilla niin kehuilla että pentu pyrkii pysymään lähellä. Varo ettei pennulla ole kylmä ulkoillessa, jos pentu yhdistää ulosmenon epämukavaan olotilaan voi olla ettei ikinä syty ulkona olemiselle.
        Paras neuvoni arkuuteen on: jos pentu pelästyy jotain, älä huomioi asiaa ollenkaan, älä tyynnyttele pentua. Anna pennulle aikaa huomata ettei mitään tapahdu ja rauhoittua. Kun pentu tekee jotain rohkeaa niin kehu vuolaasti! Koiran luottamuksen voittaa sillä että koira huomaa että sinä hallitset joka tilannetta ja varmistat ettei kukaan tai mikään pääse painostamaan sitä.
        Tsemppiä!
        P.s. Jos huomaat että arkuus pahenee parhaimmista yrityksistäsi huolimatta, älä emmi hakea ammattikouluttajan apua. Mitä nuorempi pentu on, sitä helpompi arkuuden kuvioita on purkaa.


    • Arkuuteen on vaikea antaa mitään rakentavia neuvoja, kun se riippuu niin paljon yksilöstä miten on parasta toimia. Kun omani oli pieni ja se pelästyi jotakin, vaikkapa tuulessa rapisevaa muovipussia joka oli tarttunut pensaaseen, minä otin sen syliini mutta laskeuduin kyykkyyn niin että se ei oikeastaan päässyt karkuun vaikka olikin turvallisessa paikassa. Siitä sylistäni se sai sitten katsella sitä pelottavaa juttua ja huomata, ettei se oikeastaan olekaan niin pelottava. Samalla juttelin sille koko ajan. Höpöttelin rauhallisesti niitä näitä niin että se kuuli ääneni. Kun se rauhoittui, laskin sen maahan ja nousin seisomaan niin että se sai itse mennä sitä pelottavaa juttua tutkimaan. Vasta sitten jatkoimme matkaa.

      Koirasta tuli täysipäinen yksilö vaikka sen pelkoja huomioinkin, ja tänä päivänäkin, silloin harvoin kun se jotakin pelästyy, se hakee turvaa minulta. Toisin kuin eräiden tuttujeni koirat jotka on pentuna jätetty huomiotta niiden pelätessä jotakin. Jos heidän koiransa pelästyvät jotakin, ne eivät hae turvaa omistajiltaan, koska ovat pentuna oppineet, että ihminen ei niille turvaa tarjoa.

      Eri asia tietysti on, jos pentu pelkää kaikkea mitä näkee... Ei sitä voi koko aikaa sylissäkään kantaa. Silloin onkin parempi vain jatkaa muina miehin matkaa kuin ympärillä ei muuta maailmaa olisikaan.

      Jos pennullasi on jokin suosikkilelu, voisit kokeilla ottaa sen mukaan ulos ja leikittää pentua sillä. Ehkä se alkaisi viihtyä ulkona paremmin.

      • näin tehty itsekin

        Tuossa olen täysin samaa mieltä. Pennun pitää saada ihmiseltä turvaa jos tai kun joku pelottaa, itsekin olen ottanut syliin. Pentu oppii myös sen, että ihminen suojelee koiraansa, eli kaikelle pelottavalle maailmassa ei pidä reuhata.


    • Ihana vauva

      Alappa myös käyttämään heti tassuvahaa. Eli laitat juuri ennen ulosmeno. Nimenomaan anturat. Vaha eristää ja suojaa. Ei jätä lattiaan jälkiä vaan tekee suojakalvon tavallaan tassuihin. Takki aina pienelle päälle, ei vielä toimi oma fysiikka. Ota pieni rakas vinkulelu tai pikkupallo mukaan lenkille. Anna kannella välillä jos tykkää. Kongin pikkupalloja saa yleensä lemmieläinkaupoista. Niitä löytyy sopivan kokoisia myös pienelle koiralle. Lisäksi ne ovat kestäviä, vinkuvia eivätkä liian raskaita. Kolmen kappaleen pussi alta vitosella. Onnea uuden perheenjäsenen johdosta.

    • Noita vinkuleluja olen usein mietiskellytkin. Koiramaailmassa leikki loppuu jos joku vinkaisee, koska se on merkki siitä, että johonkin on sattunut. Nuo vinkulelut käytännössä opettavat koirat olemaan välittämättä kivun ilmauksesta.

      Omani ei edes suostu leikkimään vinkuvilla leluilla. Pari kertaa olen sille sellaisen ostanut, ja se lakkasi leikkimästä heti kun lelu vinkaisi, ja katsoi minua syyllisen näköisenä selvästikin ajatellen että leluun sattui, eikä sen jälkeen niihin koskenut ennen kuin otin vingut pois niiden sisältä ja osoitin sille, että kaikki on hyvin.

      Suututtaa, kun lähes kaikissa koirille tarkoitetuissa leluissa on se typerä vinku! No, lasten osastoilta löytyy hyviä leluja koirille ilman vinkuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      385
      8458
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2810
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1152
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      998
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      896
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      863
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      806
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      792
    Aihe