SUOMEN PUHDISTUS?

Syy löytyi - tämän vuoksi narkoleptikot reagoivat rokotteeseen:)


Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksissa on todettu, että sairastuneilla oli korkeammat vasta-ainetasot rokotteen aineille kuin terveillä.

Lisäksi sairastuneilla on ollut perinnöllinen alttius eli tietty kudostyyppi. Tämä kudostyyppi on vajaalla 30 prosentilla suomalaisista.

- Esimerkiksi eteläeurooppalaisilla sitä on vähemmän, sanoo professori Markku Partinen.


Suomeksi sanottuna: toisinsanoen mitä enemmän kantasuomalaisia geenejä niin sitä isompi riski oli vammautua rokotteesta!.

Jos taas omasit etelämaalaisia geenejä niin riskiä ei ollut.

NOH. Tarja Gronberin kannattaisi pyytääTHL:llää laittamaan lisää tälläisiä rokotekamppanijoita alulle jotta saataisiin niitä etelä-eurooppalaisia nuoria tänne suomeen. Isompaa volyymia vaan tarvitaan. Pakkorokotuksilla olisi saanut paljon parempaa jälkeä aikaan. Oisi vammautuneitakin ollut enemmän.

Kukaan ei tiedä mitä lievempiä vammoja nämä rokotteet ovat aiheuttaneet nuorille joilla on tämä pohjoismainen geeni. Voivat olla niitä tulevaisuuden syrjäytyneitä piilevine oireyhtymineen jotka sitten laitetaan vetelyyden piikkiin.

Syyllistetään nuoria vielä vähän lisää.

Israel sterilisoi muuten etiopialaisnaisia salaa rokotuksilla jotta nämä ei pystyisi lisääntymään. Joten ei tämä mitään ihmeellistä olisi jos suomessakin vähän "paranneltaisiin" geenipoolia.

http://www.iltalehti.fi/terveys/2013020716647215_tr.shtml
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


LAPSKARJALAN kirjoitti:

Syy löytyi - tämän vuoksi narkoleptikot reagoivat rokotteeseen:)


Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksissa on todettu, että sairastuneilla oli korkeammat vasta-ainetasot rokotteen aineille kuin terveillä.

Lisäksi sairastuneilla on ollut perinnöllinen alttius eli tietty kudostyyppi. Tämä kudostyyppi on vajaalla 30 prosentilla suomalaisista.

- Esimerkiksi eteläeurooppalaisilla sitä on vähemmän, sanoo professori Markku Partinen.


Suomeksi sanottuna: toisinsanoen mitä enemmän kantasuomalaisia geenejä niin sitä isompi riski oli vammautua rokotteesta!.

Jos taas omasit etelämaalaisia geenejä niin riskiä ei ollut.

NOH. Tarja Gronberin kannattaisi pyytääTHL:llää laittamaan lisää tälläisiä rokotekamppanijoita alulle jotta saataisiin niitä etelä-eurooppalaisia nuoria tänne suomeen. Isompaa volyymia vaan tarvitaan. Pakkorokotuksilla olisi saanut paljon parempaa jälkeä aikaan. Oisi vammautuneitakin ollut enemmän.

Kukaan ei tiedä mitä lievempiä vammoja nämä rokotteet ovat aiheuttaneet nuorille joilla on tämä pohjoismainen geeni. Voivat olla niitä tulevaisuuden syrjäytyneitä piilevine oireyhtymineen jotka sitten laitetaan vetelyyden piikkiin.

Syyllistetään nuoria vielä vähän lisää.

Israel sterilisoi muuten etiopialaisnaisia salaa rokotuksilla jotta nämä ei pystyisi lisääntymään. Joten ei tämä mitään ihmeellistä olisi jos suomessakin vähän "paranneltaisiin" geenipoolia.

http://www.iltalehti.fi/terveys/2013020716647215_tr.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu