A-Talk

mitäpä mieltä Suomen vanhustenhoidosta, olisipa onni terveenä kuolla, vaikka vähän nuorempanakin, eikä yhtään poliittista päättäjää koko keskutelussa, mutta proffa oli kyllä oikeassa, vaikka olikin 80-kymppinen.
15239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Oli mielenkiintoinen keskustelu.

Oli paljon yhtymäkohtia, mitä itse olen kokenut hoitaessani vanhempiani ja heidän asioitaan niin makuuttamisesta, lääkityksestä, kustannuksesta ja melkeinpä kaikesta, mitä siinä ohjelmassa oli esillä. Sen lisäksi, että olen hoitanut omien vanhempieni asioita olen seurannut muidenkin lähisukulaisteni vanhuutta. Vanhuspalvelut vaihtelevat hyvin paljon eri kuntien välillä. Kaikki vanhukset eivät ole samalla viivalla vanhuspalveluiden suhteen. Varallisuus vaikuttaa myös siihen.

Itseäni pelottaa tulla vanhaksi ja varsinkin liikuntakyvyttömäksi ja dementikoksi.

"Ei kuulu minun toimenkuvaani." on lause, mikä valitettavasti kuullaan monen lähihoitajan tai vastaavan suusta. Näenkin, että tällaisia suustaan päästävät ovat väärällä alalla. Heiltä puuttuu empatia, jota tarvitaan hoitotyössä.

En yhtään ihmettele, että lähihoitajissa on paljon "väärällä alalla" olevia ihmisiä. Ymmärtääkseni siihen koulutukseen on helppo päästä ja tiedän tapauksia, jotka eivät ole muuhun koulutukseen päässeet tai ovat varttuneella iällä kouluttautuneet ko. ammattiin. Motivaationa heillä ei suinkaan ole ollut hoitotyö, vaan että ovat jotenkin saaneet ammatin ja päässeet vakituiseen työhön. Toki on ns. kutsumusammattilaisia myös niissäkin tehtävissä.

Ihmettelin myös, kun ohjelmassa esiintynyt proffa ei ollut saanut peruspalveluministeriltä mahdollisuutta esitellä omia tutkimustuloksiaan, jotka nimenomaan koskivat aihepiiriä.

Äänestä
  • "Heiltä puuttuu empatia, jota tarvitaan hoitotyössä."

    Tänä päivänä hoitajat useissa työpaikoissa työskentelevät oman etiikkansa vastaisesti. Hoitajamäärät on vedetty niin minimiin että yksilöllinen hoito ei ole enää mahdollista jos haluaa että kaikki vanhukset saavat ruoan ja edes jonkinlaisen puhtauden. Ei yksilöllisen hoidon toteutuminen ole useimmiten hoitajan viitsimisestä kiinni. Tulkaapas joskus seuraamaan hoitajien työpäivää laitoksiin tai kotihoidon käynneille, näette mitä hoitotyö tänä päivänä oikeasti on.

    Äänestä

No tietysti se meni taas lähihoitajien ja heidän ammattitaitonsa ruotimiseen.
Jos todella haluat tietää, niin hoitoala on yksi hierarkisimmista aloista. Eli siinä yritetään pitää työnkuvat erillään. Kannattaa lueskella näitä keskusteluja; tältä saralta kun löytyy useampiakin keskusteluja suomi24:ssä.
Toisekseen: kaikkien ei ole lupa tehdä kaikkea, esimerkkinä wannabe lääkäri Laiho.
Itse olen aikuisen alaa vaihtanut alalta toiselle, ja jos itse voin sanoa: tykätty ja hyvä hoitaja. Kaikki ei todellakaan ole mustanvalkoista. En tiedä mistä tuo nurjamielisyys hoitajia kohtaan ja erityisesti toiselta alalta siirtyneisiin kumpuaa?

Äänestä

Kyllä kannattaakin kauhistuttaa! Nyt uuden soteuudistuksen myötä tehtäviä rajataan entistä tiukemmin, että mitä saa tehdä ja mitä ei ja kuka saa tehdä mitäkin. Kuitenkin oikein ohjelmissa ja keskusteluissa höpistään jotain empatiasta ja väärällä alalla olevista, vaikka kyse on ihan jostain muusta. Kuitenkaan kukaan ei ole oikein selvillä, mihin pyritään ja sekaannus vaan lisääntyy.

Puhutaan kotona hoidon ihanuudesta. Kuitenkaan ei saada edes nykyisin riittävää määrää henkilökuntaa. Entisten pitää vaan ravata entistä vauhdikkaammin. Aika asiakkaan luona vaan vähenee ja huonokuntoisemmat yritetään ehtiä jotenkin hoitaa, mutta mihinkään ylimääräiseen ei aikaa ole.

Kyllä kaikenlaisia visioitsioita löytyy, mutta totuus on kuitenkin todella toisenlainen!

Äänestä
  • Samaa mieltä. Väitän että tavallisen kansalaisen mielikuva tänmä päivän' hoitotyöstä ei vastaa todellisuutta. Moni kuvittelee että esim vanhusten hoivakodeissa vanhukset hoidetaan yksilöllisesti. Sitten kun tämä hoitajista riippumattmista syistä ei onnistu, haukutaan nekin vähät hoitajat jotka siellä vielä jaksavat jollain lailla roikkua. Tutkimustenkin valossa hoitohenkilökuntaan kohdistuva agressiivisuus ja jopa väkivalta on lisääntynyt.

    Koittakaa nyt tajuta et jos haluatte muutosta vanhusten oloihin, valitusosoite on ihan muu kuin työssä loppuunoltettu hoitaja.

    Äänestä

Minua kanssa ihmetyttää kuinka ihmiset jaksavat jatkuvasti syyllistää hoitajia.Ihan kuin koko vanhustenhoito Suomessa olisi lähihoitajien varassa. Ettei edes omaisen itsensä tarviisi käydä katsomassakaan vanhustaan, vaan hoitajien tulisi hoitaa vierailutkin, saati vaatteidenostot, kampaajat ym. virkistäytymiset, kuten kylläkin hoitaja usein joutuu tekemään!!MENKÄÄ ITSEENNE, SYYTTELIJÄT!!MONI VANHUS EI OLE KOSKAAN OLLUT NIIN SIISTI JA PUHDAS SEKÄ HOIDETTU JA HYVIN RUOKITTU KUIN LAITOKSESSA OLLEESSAAN ON!!

Eiköhän tuonkin ohjelman perusteella tullut selväksi että syy on koko yhteiskuntajärjestelmässä ja yleisesti asenteisa ja arvoissa. Kuten ohjelmassa sanottiin Suomessa arvostetaan pohjoismaistakin vähiten vanhuksia, puhumattakaan Etelä-Euroopan maista, joissa esim. Kreikassa ei vanhainkoteja olekaan, vaan perheet huolehtivat vanhuksensa itse.

MILLÄ NIITÄ VANHUKSIA KUNTOUTETAAN LAITOKSISSA JOISSA ESIM .MATALAT SÄNGYT, EI MITÄÄN KUNTOILUUN VIITTAVAA VÄLINEISTÖÄ, AINOAKO ON HOITAJAN JO ENNETÄÄN KIPEÄ SELKÄ JA KÄDET JOIHIN SATTUU AUTTAESSAAN MATALASTA SÄNGYSTÄ ASUKASTA YLÖS, JOIDEN VARASSA "JUMPATAAN" HOITAJAN OMAN TERVEYDEN KUSTANNUKSELLA, JA HEILLÄKIN ON ONAT PERHEENSÄ JA VANHUKSENSA VAPAA-AJALLA HUOLLETTAVINA.TYÖVUORN JÄLKEEN EI JAKSA MUUTA KUIN SÄNKYYN KAATUA!!
TEHKÄÄ VALITUKSET KYSEISEEN HOITOLAITOKSEEN, VAATIKAA KUNTOUTTAJIA JA VÄLINEISTÖÄ, TAI OSTAKAA NIITÄ ITSE OMAISELLENNE. ESIM. KUNTOPYÖRÄ, JUMPPAKUMINAUHAT, YKSINKERTAISET PALAPELIT, JUMPPAKEPPEJÄ, TANKOJA ,PAINOJA YMS.

Äänestä

Hoitajat todellakin joutuvat käyttämään vanhukset esim. kampaajalla, hammaslääkärissä, jalkahoitajalla, ostamaan käyttövaatteet , korjauttamaan silmälasit sekä käyttämään optikolla, huolehtimaan jalkahoitajien käynnit yms. Nämä vievät paljon aikaa, aikojen varaaminen, kyytien ja saattajien järjetely ym. Millä ajalla kuntoutetaan, tässä tosiaankin on suurten uudistusten paikka vanhustenhuollossa.

Äänestä
  • Tiedän paikkoja jossa kampaaja, hammaslä'äkäri ja jalkojenhoitaja tilataan aina ko laitokseen. Kerätään useampi vanhus , joilla tarve ko asiantuntijoille ja sitten hoidetaan asiat kuntoon.

    Nyt valtakunnantasolla puhutaan "kipeistä ratkaisuista ja leikkauksista joita on pakko tehdä". Ja katsokaahan vaan, ne leikkaukset kohdistuvat heihin, joilla muutoinkin on vähän.

    Vaatteista vielä: onhan vanhuksilla usein vanhainkoderissa päällä vanhoja virttyneitä Kanarian T-paitoja vaikka eivät ole ko kohteessa koskaan käyneetkään. Joku ystävällinen on sen sinne lahjoittanut. Joku on joskus sanonutkin et kuka onkaan niin köyhä kuin laitosvabhus, ei ole edes kunnollisia vaatteita.

    Äänestä

  • Helmunen kirjoitti:

    Tiedän paikkoja jossa kampaaja, hammaslä'äkäri ja jalkojenhoitaja tilataan aina ko laitokseen. Kerätään useampi vanhus , joilla tarve ko asiantuntijoille ja sitten hoidetaan asiat kuntoon.

    Nyt valtakunnantasolla puhutaan "kipeistä ratkaisuista ja leikkauksista joita on pakko tehdä". Ja katsokaahan vaan, ne leikkaukset kohdistuvat heihin, joilla muutoinkin on vähän.

    Vaatteista vielä: onhan vanhuksilla usein vanhainkoderissa päällä vanhoja virttyneitä Kanarian T-paitoja vaikka eivät ole ko kohteessa koskaan käyneetkään. Joku ystävällinen on sen sinne lahjoittanut. Joku on joskus sanonutkin et kuka onkaan niin köyhä kuin laitosvabhus, ei ole edes kunnollisia vaatteita.

    Meillä on pyritty vanhuksille ostamaan uusia , sopivia , helposti puettavia vaatteita. Omaiset eivät useinkaan tätä tee. Pyydämme ostoluvan joko edunvalvojalta suoraan liikkeeseen tai sitten sovimme omaisen kanssa että ostamme, tai itse käytämme vanhusta vaatekaupassa, ja lasku laitetaan omaiselle.
    Tokihan vanhukselle jää käyttörhaa kuussa n. 200e, ja tällä rahalla ostetaan vaatteita, hiusvärejä yms. mitä hän tarvitsee kulloinkin. Tietysti omaisen kanssa sopien, mikäli vanhuksella omaisia on. Aina ei ole ja silloin edunvalvojan luvalla.

    Milestäni jokainen vanhus ansaitsee kunnolliset , henk.koht. vaatteet vanhanakin, eikä mitään toisten vanhoja "Kanarian paitoja"
    Tilanteen mukaan tilataan kampaaja ja jalkahoitaja laitokseen, mutta jos joku haluaa nimenomaan tutulle kampaajalle jolla on aina käynyt, tämä pyritään järjestämään, ja tuo aika on tietysti hoitotyöstä pois.Samoin taksikyytien tilaaminen ja sopiminen vie oman aikansa.

    Äänestä

  • Missä v*tussa ja missä paikassa Suomessa muka "hoitajat" käyttää valtion rahoilla vanhukset "kampaajalla" ja "hammaslääkärissä" ja etc.? Olisin kiinnostunut tietämään. Sattuu nimittäin olemaan sellaistakin tietoa, että useissa tapauksissa omaiset - monissa tapauksissa itsekin ikääntyvät, hoitavat lähinnä kaikki lääkkeiden jakelua lukuunottamatta kaikki vanhusten asiat, ja kyseisenlaiset omaiset vielä kiittelee kotihoitoa, vaikka itse hieman nuorempana en kyllä viittis olla niin kiitollinen "palvelusta", missä vaikka jonkun vanhuksen eläkkeestä 80% menee siihen, että joku kotihoitaja viis minuuttia kerran päivässä pistäytyy tuomassa lääkepurkin.

    Ja v*tttu jos joku vanhus kuukaudessa maksaa melkein 2000 euroa siitä, että saa maata jossakin sairaalapedissä ja syödä huonoa ruokaa, mikä on ihmisetiikan vastaista, niin saatin juoksuttaa niitä joille palkan maksaa, vaikkapa "kampaaja-aikojen" varailemisen muodossa, vaikken tosin usko, että tollasta niin hyvää palvelua saa missään vanhainkodeissa, vaan omaisiahan ne on soittelemassa heti hätiin, jos vanhus pitäisi viedä vaikka terveyskeskukseen, olen joskus kuullut keskustellessani joidenkin huolstuneiden omaisten kanssa. Sopiikin nyky- Suomessa vaan toivoa, että omaiset jaksavat, koska omaisten voimavaroista ja taloudellisista mahdollisuuuksista auttaa, riippuu sukulaistensa kohtelu vanhustenhuollon palveluissa Suomessa!

    Terveisin melko nuori kirjoittaja, jota pelottaa vanhustenhuollon tila Suomessa.

    Äänestä

  • kyssäri? kirjoitti:

    Missä v*tussa ja missä paikassa Suomessa muka "hoitajat" käyttää valtion rahoilla vanhukset "kampaajalla" ja "hammaslääkärissä" ja etc.? Olisin kiinnostunut tietämään. Sattuu nimittäin olemaan sellaistakin tietoa, että useissa tapauksissa omaiset - monissa tapauksissa itsekin ikääntyvät, hoitavat lähinnä kaikki lääkkeiden jakelua lukuunottamatta kaikki vanhusten asiat, ja kyseisenlaiset omaiset vielä kiittelee kotihoitoa, vaikka itse hieman nuorempana en kyllä viittis olla niin kiitollinen "palvelusta", missä vaikka jonkun vanhuksen eläkkeestä 80% menee siihen, että joku kotihoitaja viis minuuttia kerran päivässä pistäytyy tuomassa lääkepurkin.

    Ja nyt kun se viestini näemmä on postattu palstalle, niin koen röyhkeänä, että sana "saakin", on muokattu viestiini että "saatin". Jos jumanlauta nimettömällä palstalla mun kaltaisia viattomia vainotaan ( ihmettelen), niin sananvapauteen kuuluu saada edes kirjoittaa viestinsä kuten on mielipide, eikä vääristellysti. Mahdan olla tärkeä typpi,kun nettihöiriöt näkee vaivaa mun viestien sisällön vääristelemiseen. Ja yhtäkään kirjoitusvirjettä en itse viestiini tee.

    Äänestä

  • kyssäri? kirjoitti:

    Missä v*tussa ja missä paikassa Suomessa muka "hoitajat" käyttää valtion rahoilla vanhukset "kampaajalla" ja "hammaslääkärissä" ja etc.? Olisin kiinnostunut tietämään. Sattuu nimittäin olemaan sellaistakin tietoa, että useissa tapauksissa omaiset - monissa tapauksissa itsekin ikääntyvät, hoitavat lähinnä kaikki lääkkeiden jakelua lukuunottamatta kaikki vanhusten asiat, ja kyseisenlaiset omaiset vielä kiittelee kotihoitoa, vaikka itse hieman nuorempana en kyllä viittis olla niin kiitollinen "palvelusta", missä vaikka jonkun vanhuksen eläkkeestä 80% menee siihen, että joku kotihoitaja viis minuuttia kerran päivässä pistäytyy tuomassa lääkepurkin.

    Ja v*tttu jos joku vanhus kuukaudessa maksaa melkein 2000 euroa siitä, että saa maata jossakin sairaalapedissä ja syödä huonoa ruokaa, mikä on ihmisetiikan vastaista, niin saatin juoksuttaa niitä joille palkan maksaa, vaikkapa "kampaaja-aikojen" varailemisen muodossa, vaikken tosin usko, että tollasta niin hyvää palvelua saa missään vanhainkodeissa, vaan omaisiahan ne on soittelemassa heti hätiin, jos vanhus pitäisi viedä vaikka terveyskeskukseen, olen joskus kuullut keskustellessani joidenkin huolstuneiden omaisten kanssa. Sopiikin nyky- Suomessa vaan toivoa, että omaiset jaksavat, koska omaisten voimavaroista ja taloudellisista mahdollisuuuksista auttaa, riippuu sukulaistensa kohtelu vanhustenhuollon palveluissa Suomessa!

    Terveisin melko nuori kirjoittaja, jota pelottaa vanhustenhuollon tila Suomessa.

    Vanhus ei käy kampaajalla saati muuallakaan "valtion rahoilla" vaan omillaan, hoitomaksun jälkeen on eläkkeestä jäätävä n. 200e vanhuksen omaan käyttöön. Näin määrää laki.Otapa asioista selvää ennekuin alat haukkumaan ja arvostelemaan.
    Omilla rahoillaan saa jokainen tehdä vanhanakin mitä haluaa, ja todella moni haluaa laitoksessakin olla siisti ja huoliteltu, kun vielä vähänkin ymmärtää ja pystyy. Myöskin omaiset vaativat ja toivovat tätä.

    Äänestä

Katsoin ohjelman tyttäreni kanssa, olemme molemmat hoitajia.Oli niin syyllistävää ja asenteellista tekstiä, että vihaksi pisti. Ainoa täyspäinen keskustelija oli Harriet Finne-Soveri, mutta hänen suunvuoronsa pyrittiin nopeasti katkaisemaan. Tämän pappa-professorin tiedot vanhustenhoidon tasosta oli selkeästi 90-luvulta. Ja se hoitomalli, jota siinä esitettiin uutuutena on jo käytössä ympäri Suomea. Kuntouttava työote, ei passata sänkyyn: tämä on ollut täyttä totta vuosi tolkulla. Kivoja ohjelmia tällaiset, niiden tarkoitus ei olekaan puhua vanhustenhuollon hyvistä puolista, vaan purkaa turhaumia vanhoista kokemuksista.

Äänestä

Jokaisen pitäisi katsoa tuo ohjelma. Se avasi toivon mukaan kaikkien katsojien silmät mm näkemään sen, että opittu "toimintakulttuuri" on pahin vanhustenhoidossa. Mennään siitä mistä aita on matalin. Jos pohjanmaalla yksi ihminen saa aikaan muutoksen, ettei ruokaa tarjoilla sängyn viereen vaan kannustetaan syömään ruokasaliin, niin mitä siitä oli seurannut. Pelkkää hyvää. Ihminen ei ole luotu makaamaan sänkyyn jos hiukkaakaan on liikuntakykyä. Ja jos jää petiin muutamaksi päiväksi siitä kuntoutuminen vie aikaa. Se tiedetään.
Eli kyse on asenteesta ja toimintakulttuurin muuttamisesta. Tiedän aika paljon omasta kokemuksesta , joka kyllä koostuu akuuttisairaanhoidon puolelta.

Äänestä

VAI IIIN

Äänestä

Kommentoi aloitusta

66 ja kauhistuttaa kirjoitti:

mitäpä mieltä Suomen vanhustenhoidosta, olisipa onni terveenä kuolla, vaikka vähän nuorempanakin, eikä yhtään poliittista päättäjää koko keskutelussa, mutta proffa oli kyllä oikeassa, vaikka olikin 80-kymppinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu