Ollako huolissaan?

Sivustakatsoja

Tapahtui seuraavaa: tyttö 8-vuotta (siis nyt tokaluokkalainen) on menossa ulos. Jotta voisi tulla sisään omine aikoineen ojennetaan avainta (yhtä, omassa avaimenperässään). Kommentti tulee nopeasti: "En voi ottaa, kun hävitän sen." Siskoa haetaan apuun. Joka tapauksessa avain tytön käteen, johon kysymys: "Pääseekö tällä ulko-ovesta sisään?" Jään suu auki tuollaisesta huiman loogisesta päättelyketjusta! Muissakin asioissa, jotka on juuri selostettu voi tulla vastaavanlaisia kysymyksiä. Ihan kuin puolet sanotusta olisi puhuttu jotain vierasta kieltä.

Tyttö istuu päivän selaten Aku Ankkoja. Niitä löytyy hyllystä pari vuosikertaa. Kelataan kaikki läpi. Tuntumaksi tulee, että ei lueta, vaan vain plärätään lehdet. Muu lukeminen ei kiinnosta.

Monesti kommentti: ei ole tekemistä. Jos joutuu tähän tilanteeseen eli toiset läsnäolevat puuhaavat jotain, kulkee rauhattomana edestakaisin. Jalat paukuttavat sohvatyynyä, koko ajan jokin liikkeessä.

Ei uskalla laittaa vessan ovea lukkoon vaan ilmoittaa kovaan ääneen, että menee vessaan. Menee isänsä mukaan uimahallissa miesten puolelle eikä siskonsa kanssa naisten pukuhuoneisiin, kun kerran ei löytänyt omaa pukukoppia eli oikeaa numeroa. Peseytyminen yksin, siis suihkuunmeno vaikeaa. Saunassa käy, kun muita mukana. Jokainen pieni haava, ihon raapiuma, repeytynyt kynsi jne. aiheuttaa päivien julistuksen koskemisesta. Pelkää kynsien leikkausta ja huutaa kuin hinaaja.

Ei osoita selkeää kiinnostusta ulkopuoliseen maailmaan esim. kun kuljetaan autolla, ei tunnu muistavan paikkoja, jossa oltu tai jossa säännöllisesti kulkee.

Pitäisikö moisesta olla huolissaan? Pitäisikö pyytää lapsen opettajaa kommentoimaan tilannetta koulussa? Millä herättäisi mielestäni normaalin avoimen uteliaisuuden ympärillä olevaa kohtaan?

2

1015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äippä

      Meillä tyttö oli tuonikäisenä kuin unelma. Hoiteli itse jopa soittelun milloin treenit alkavat. Muistaa kaikki asiat joit on pyydetty tekemään. Esim. jos pyydän muistuttamaan minua kun mennään kauppaan että ostan sitä ja tätä niin varmana ei mikään unohdu.

      Poika oli tuonikäisenä vastakohta. Jos jotain pyytää, kerää nuo vaatteet tai muista tuoda koulusta jokin kirja kotiin niin sen muistaa viisi sekunttia. Jos taas puhutaan, että kuun lopussa ostetaan vaikka joku lelu josta on ollut puhetta, muistaa sen koko kuukauden.

      Lapset ovat kovin erilaisia. Ehkä sinun kannattaisi ottaa yhteyttä opettajaan. Meidän koululla on keväisin ja syksyisin ns. vanhempainvartteja jossa saa keskustella open kanssa kaksistaan lapsen jutuista. Toki muulloinkin jos on tarvis.

      Kovin vaikuttaa syrjäänvetäytyvältä ja omissa oloissaan viihtyvältä sinun lapsesi. Jos opettajallakin on samantapaisia juttuja kerrottavanaan niin sitten ota yhteyttä lastenneuvolaan ja keskustele asiasta sielläkin.
      Mutta muista ettei ole mitään syytä panikointiin..todennäköisesti lapsesi on kuitenkin ihan normaali lapsi..kaikki kehittyvät eri tahtiin..

      • Vara-äiti

        Sanoit lapsesi olevan 8-vuotias, hänhän ei voi millään tajuta kaikkea.
        Lukee päivät Akua, onko se normaalia antaa niin tehdä?

        Lapsesi hakee huomiota, luulisin.
        Minulla on samanlainen lapsi, hän on sijoitettu ja kertomasi "oireet" ovat ihan samat.
        Ei hän edes saisi ulko-ovea avaimella auki, ehkä hänellä on kehitysviive tai ylivilkkautta.

        Tilaa aika terapiaan, se auttaa, lapsi saa varmaan apua, jos kirjoituksestasi päättelen, ajattelisin lastasi(ei vielä sen ikäiseksi).

        Älä hermostu kyllä hän kehittyy, anna aikaa hänelle ja paljon huomiota.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe