Niinistön Nato-vehkeily jakaa jo puolustusvoimia

Niinistön Suomen kansan valtaenemmistön vastainen toiminta liittää puolustusvoimiemme aselajeja yksi kerrallaan Natoon ilman parlamentaarista päätöstä näkyy jo puolustusvoimissa.

Ilmavoimat, jotka Niinistö on jo salaa liittänyt valvomaan Naton ilmatilaa Islannissa, on jakautunut kahtia.

Niinistön natottamista kannattavat ns. Nato-upseerit ovat simputtaneet tavallisia varusmiehiä.
146190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 146

Vanhimmat

Tämäkin väittämäsi on pelkkää hullun höpinää!

Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

Joten Suomen armeijaa ei olla liittämässä miltään osin liittymässä Natoon, johon emme kuulu!

Koska Niinistö ei Natoa kannata ei myöskään ole mitään Nato-upseereja tai simputusta sen takia.

Äänestä
  • Uudenvuoden puheessaan Sauli ei vahingossakaan kieltänyt suomen naton jäsennyyttä, varmisti näin poliitikkopelle selkänsä.
    Tosiasiahan on se että Niinistön ainoa target presidentiksi ryhtymiselle on täysi naton jäsenyys.
    Tämä pikkusieluinen nurkkapatriootti ei koskaan saavuta valtiomiehen, eikä edes suomen etuja ajavan poliitikon statusta.

    Äänestä

  • anti sale kirjoitti:

    Uudenvuoden puheessaan Sauli ei vahingossakaan kieltänyt suomen naton jäsennyyttä, varmisti näin poliitikkopelle selkänsä.
    Tosiasiahan on se että Niinistön ainoa target presidentiksi ryhtymiselle on täysi naton jäsenyys.
    Tämä pikkusieluinen nurkkapatriootti ei koskaan saavuta valtiomiehen, eikä edes suomen etuja ajavan poliitikon statusta.

    "Uudenvuoden puheessaan Sauli ei vahingossakaan kieltänyt suomen naton jäsennyyttä, varmisti näin poliitikkopelle selkänsä."

    Mitä ihmettä? Kuuluuko Suomen presidentin Uudenvuoden puheessa 'vahingossa' lausua jotakin Natosta?

    Hän on jo aikapäivää sitten siitä lausunut seuraavaa: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    "Tosiasiahan on se että Niinistön ainoa target presidentiksi ryhtymiselle on täysi naton jäsenyys."

    Se on vain sinun pellen mielipide. Tosiasiassa hän halusi lähteä vain presidentiksi. Ei hänelle Nato ole sydämen asia kuten sinulle!

    Sinä pikkusieluinen nurkkapatriootti et koskaan saavuta järkimiehen tai edes suomen etuja ajavan miehen statusta.

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    "Uudenvuoden puheessaan Sauli ei vahingossakaan kieltänyt suomen naton jäsennyyttä, varmisti näin poliitikkopelle selkänsä."

    Mitä ihmettä? Kuuluuko Suomen presidentin Uudenvuoden puheessa 'vahingossa' lausua jotakin Natosta?

    Hän on jo aikapäivää sitten siitä lausunut seuraavaa: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    "Tosiasiahan on se että Niinistön ainoa target presidentiksi ryhtymiselle on täysi naton jäsenyys."

    Se on vain sinun pellen mielipide. Tosiasiassa hän halusi lähteä vain presidentiksi. Ei hänelle Nato ole sydämen asia kuten sinulle!

    Sinä pikkusieluinen nurkkapatriootti et koskaan saavuta järkimiehen tai edes suomen etuja ajavan miehen statusta.

    "Mitä ihmettä? Kuuluuko Suomen presidentin Uudenvuoden puheessa 'vahingossa' lausua jotakin Natosta?"

    Siinähän meillä onkin yksi todennettava "NATO-mittari!

    Uusi vuosi 2014 ei ole kaukana. Jänskätään yhdessä, osaako Sauli (tai hänen haamukirjoittajansa) viedä uudenvuodenpuheen läpi niin, että siinä ei mainita NATO:a?

    MIelestäni uudenvuodenpuheen pitäminen on sellainen tilaisuus, jossa NATO:a ei tarvitsisi lausua missään asiayhteydessä - paitsi jos puhujalla on jonkinlainen pakkomielle tunkea NATO.a myös paikkoihin, joihin se ei asiallisesti kuulu.

    Äänestä

  • Niin, Ei ole ajankohtaista, joka on määritelmä tälle päivälle, huomenna tilanne voi ollakin täysin toinen. Eli Niitistön sanoin, Nato ovet ovat täysin avoinna. Minunkaan ei ole ajankohtaista mennä tänään kaupaan, huomenna tilanne voi tosin olla täysin toinen.

    Äänestä

Niinistö ja Niinistö......

Presidentillä ei ole mitään valtaa liittää meitä yhtään mihinkään! Joten lopeta jo tuo vainoharhainen jankutus!

Eduskunta on edelleen maan ylin lainlaatija!

Äänestä
  • Joo kauheesti Niinistö-kritiikkiä ja Nato-kritiikkiä. Miten se on sulle yllätys kun yli 80 % suomalaisista ei hyväksy Suomen jäsenyyttä Natossa. Oletsä " vaihda jo levyä" Niinistön nettiagentti Olet hullu.

    Äänestä

  • Ei mennä helppoon kirjoitti:

    Joo kauheesti Niinistö-kritiikkiä ja Nato-kritiikkiä. Miten se on sulle yllätys kun yli 80 % suomalaisista ei hyväksy Suomen jäsenyyttä Natossa. Oletsä " vaihda jo levyä" Niinistön nettiagentti Olet hullu.

    Oho! Kylähullu huolestuu kun löytyy edes yksi lukija lisää?

    Niinistö kuuluu niiden 80 %:n joukkoon!

    Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Kun Niinistöltä haastattelussa kysyttiin kantaa Natoon hän ilmoitti:

    Kannatatteko Natoa?

    - En.

    Äänestä

Niinistöltä pitäisi viedä ylipäälikkyys. Isänmaalliset voimat voisivat tehdä sen.

Äänestä
  • Sinun tavaramerkkisi on tuo 'isi' verbin keskellä? Itse et saa aikaiseksi mitään! Tuskin olet edes töissä. Ja jos isänmaallisista voimista puhutaan niin sinähän itse rajaudut niistä automaattisesti ulos! Ihme pelle!

    Äänestä

  • "Niinistöltä pitäisi viedä ylipäälikkyys. Isänmaalliset voimat voisivat tehdä sen."

    Tästä tulee jotenkin etäisesti mieleen 30-luku kun "isänmaalliset" voimat muiluttivat presidenttejä ja vaativat Mäntsälässä muutosta politiikkaan...

    Äänestä

  • Miksi? Ja kylähullu, joka on itse 'reservin kieltäytyjä' on ilmeisesti edustusyksilö 'isänmaallisista voimista'?

    Äänestä

Niinistö on Rytin jälkeen eka presidentti, joka jakaa puolustusvoimamme. Ryti jakoi saksalaismielisiin ja isänmaallisiin. Niinistö jakaa natolaisiin ja isänmaallisiin.

Ollaan vaarallisella tiellä.

Äänestä
  • "Ryti jakoi saksalaismielisiin ja isänmaallisiin."


    Olet muuten lukenut historiasi huonosti tai sitten uskonut 70-luvun "historiankirjoitusta". Ryti oli erityisesti anglofiili ja suuntautunut Britaniaan. Saksasuhde tuli vain pakon edessä sodan myötä.

    Äänestä

Niinistön Nato-politiikan vuoksi armeijaamme on syntynyt kahden kerroksen väkeä, isänmaalliset vastaan niinistöläiset natolaiset.

Äänestä
  • Niinistön kanta Natoon on hyvin selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Ja kun näin on niin meillä ei ole armeijassa mitään kahden kerroksen väkeä. Sellaisia kerroksia saattaa löytyä vain sinun pääkopassasi ja parempi kun pidätkin ne siellä!

    Äänestä

Kun poliittinen johto, tässä tapauksessa presidentti ja kokoomus ajavat puolustusvoimiin riitaa, kahden kerroksen väkeä, natolaisia ja isänmaallisia, ollaan aseellisen kriisin itämisvaiheessa.

Äänestä
  • Niinistön kanta Natoon on hyvin selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Ja kun näin on niin meillä ei ole armeijassa mitään kahden kerroksen väkeä. Sellaisia kerroksia saattaa löytyä vain sinun pääkopassasi ja parempi kun pidätkin ne siellä!

    Äänestä

Kun poliittinen johto, tässä tapauksessa presidentti ja kokoomus ajavat puolustusvoimiin riitaa, kahden kerroksen väkeä, natolaisia ja isänmaallisia, ollaan aseellisen kriisin itämisvaiheessa.

Äänestä
  • Vain sinun villissä mielikuvituksessasi!

    Todellisuudessa ei ole mitään syytä riitaan. Me emme kuulu Natoon emmekä aio liittyä! Jos sinä sitä haluat niin liity iteksesi!

    Äänestä

Puolustusvoimissa on nyt paha paikka kun ylipäälikkö Niinistö jakaa omilla Nato-sopimuksillaan puolustusvoimia kahtia ja komentaja Puheloinen on vain arka byrokraatti eikä eduskunnasta nyt ole mihinkään.

Ei ole ketään, joka pystyisi yhdistämään puolustusvoimat, tai ehkä perussuomalaiset.

Äänestä
  • Neillä ei ole ensimmäistäkään Nato-sopimusta!

    Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Tämä sinun keksimäsi syy ei jaa puolustusvoimia! Sinusta kun ei kukaan ole kedes kuullut! Taidan olla ainoa lukijasi;.D

    Äänestä

persut eivät meitä pelasta, he hajoavat omaan mahdottomuuteensa ja eu-kriittisyyteen eu:Ta on vastustettava perkele

Äänestä

Isänmaalliset sotilaamme eivät hyväksy Niinistön pyrkimystä vaihtaa rynnäkkökiväärit amerikkalaisiin Nato-rynnäreihin, suomalaiset patruunat amerikkalaisiin patruunoihin, Sisu-autot amerikkalaisiin Nato-ajoneuvoihin.

Äänestä
  • Ja aivan puhdasta skeidaa taas.

    Presidentti Niinistö ei päätä meillä sen paremmin rynnäkkökivääreistä kuin kuorma-autoista eikä hän liioin lakaise ruokalan lattiaa. Sinulla on täysin virheellinen käsitys presidentin toimialueesta!

    Armeija vasta tutkii käsiaseiden uutta kaliiperia. Siitä on vielä pitkä matka aseiden tilaamiseen.

    Suomalainen patruunatuotanto on täysin ennallaan.

    Armeija järjestänee tarjouskilpailun uusista kuorma-autoista. Ei ole olemassa mitään erityistä Nato-kuorma-autoa. Eikä liioin Nato-rattikelkkaa tai Nato-polkupyörää tai Nato-vessapaperia.

    Olet aika kahjo!

    Äänestä

Upeeta, että puolustusvoimissamme on noussut esiin sotilaita, jotka eivät hyväksy Niinistön natottamista suomalaisten rynnäkkökivääreiden ja Sisu-autojen kustannuksella.

Varusmiehissäkin vastustusta on vieläkin enemmän, mutta Varusmiesliitto on saanut ylipäälliköltä tai presidentinkansliasta ukaasin olla puuttumatta rynnäkkökivääri- ja Sisu-auto-asiaan.

Äänestä
  • Valitettavasti kannaltasi tällaisia ei ole todellakaan noussut! Miksei? Koska tosiasia on se, ettei presidentti Niinistö Natota. Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Jos armeija itse päättää tutkia uutta käsiasekaliiperia tai hankkia kuorma-autonsa tarjouskilpailulla niin se on armeijan oma asia!

    Presidentin kanslia ei jakele minkäänlaisia ukaaseja tällaisissa asioissa, jotka eivät kuulu presidentin toimenkuvaan.

    Keksit taas höpöjä omasta päästäsi!

    Äänestä

Hieno homma, että sotilaammekin alkavat hermostua Niinistön toimiin ajaa Suomen oma puolustus ja puolustusteollisuus alas.

Tilanne on nyt jo niin kärjistynyt, että Niinistö ei saa puolustusvoimiamme kokonaan eikä yhtenäisenä Naton sotiin.

Äänestä
  • Valitettavasti kannaltasi tällaisia ei ole todellakaan noussut! Miksei? Koska tosiasia on se, ettei presidentti Niinistö Natota. Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Jos armeija itse päättää tutkia uutta käsiasekaliiperia tai hankkia kuorma-autonsa tarjouskilpailulla niin se on armeijan oma asia!

    Presidentin kanslia ei jakele minkäänlaisia ukaaseja tällaisissa asioissa, jotka eivät kuulu presidentin toimenkuvaan.

    Keksit taas höpöjä omasta päästäsi!

    Äänestä

Lapin lennosto ei ole ainoa kahtia jakautunut. Myös maavoimissa on samaa Nato vastaan Suomen puolustajat.

Äänestä
  • Valitettavasti kannaltasi tällaisia ei ole todellakaan jakautunut! Miksei? Koska tosiasia on se, ettei presidentti Niinistö Natota. Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Äänestä

mites humppilan lentokenttä jolle nato koneet voivat laskeutua?

Äänestä
  • Entä Kärkölän pelto, jonne pääsee liitokoneella?

    Äänestä

Erittäin vaarallista että Niinistö jakaa jo puolustusvoimatkin ja varusmiehet natolaisiin ja natokriittisiin.

Niinistö on jakanut salanatoilullaan jo Suomen kansan sekä yrittäjäkunnankin, Venäjä-markkinoiden yrittäjät ovat häpeissään ja raivoissaan Niinistön Nato-vehkeilyn ja Venäjän vastaisen toiminnan vuoksi.

Suomessa nettiväki ja nuoret eivät ymmärrä, miksi Niinistö pitää Olet hullu kokemus k tavallista maisteria netissä levittämässä Venäjä-vihamielistä ja Nato-positiivista sanomaa.

Äänestä
  • Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Joten kun kaikki muut paitsi sinä tietää, että emme kuulu Natoon emmekä liity niin mitään ristiriitoja ei ole!

    Suomessa nettiväki ihailee Saulia ja ihmettelee sinun jäkätystäsi!

    Äänestä

Joo puolustusvoimat repeää siihen paikkaan kun Niinistö yrittää saada armeijamme hyökkämään Venäjälle USA:n ja Naton joukoissa.

Sinne ei lähde kuin Olet hullu kokemus k tavallinen maisteri. Edes kokoomuslaiset eivät lähde.

Niinistö ja natolaiset alkavat tapoamaan Suomen kansaa, mutta ei se lähde Venäjää vastaan sittnkään.

Äänestä
  • Ja miksi yrittäisi? Nato EI ole hyökkäämässä Venäjälle ja Suomi sitäkin vähemmän, koska me emme Natoon edes kuulu!

    Minne pitäisi 'lähteä'? Kukaan ei ole lähdössä minnekään. Kuulet taas ääniä pääsi siällä eli olet sairas!

    Kukaan ei 'tapoa' Suomen kansaa ja sinä yksin olet ainoa sotahullu Suomessa, joka tavan takaa liittää meitä Natoon ja aloittelee sotia. Olet todella kaheli ja sinun pitäisi hankkiutua hoitoon!

    Äänestä

Ei ole tietenkään ajankohtaista erota Natosta. Joka puolelta lyödään yhtäaikaa.

Äänestä
  • Tosin me emme Natoon kuulu...

    Äänestä

Lapin lennostossa simputetaan Natoon kriittisesti ja kielteisesti suhtautuvia varusmiehiä, elikkä upseerien ja esimiesten älyn mukaan niitä, jotka eivät ääneen toistele Nato on hyvä, Niinistö on hyvä, Nato on hyvä, USA on hyvä, Niinistö on hyvä ym.

Simputustutkimus on huvittavaa seurattavaa. Lapin lennoston esimiesupseerit sulkeutuvat huoneeseen ja kuiskuttelevat keskenään. Siellä on tosi kyseessä, miten tosiasiat peitetään.

Saas nähdä tuleeko selitykseksi jotain ihan läskiä niinistönykästä.

Äänestä
  • Miksi simputettaisiin?

    Presidentti Niinistön kanta on harvinaisen selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Ja koska emme kuulu emmekä ole liittymässä ei armeijassa tarvitse ottaa kantaa Natoon. Koko ajatus on syntynyt vain sinun harhaisissa aivoissasi!

    Äänestä

Vaikka murhaaja Stalin ja murhaaja Lenin miehittävät kansojen vankilaa!

Aivan!


Murhaaja Putin otetaan kiinni. Etkö tajua, että kansojen vankila ei ole valtio?

Äänestä

Joo, suomalaiset upseerit voi tänään jakaa niinistöläis-natolaisiin ja isänmaallisiin.

Isänmaalliset ajavat Suomen itsemääräämisoikeutta, hyviä suhteita naapurimaihin, koko Suomen puolustamista, uskottavaa puolustusta, yleistä asevelvollisuutta.

Niinistöläis-natolaiset haluavat liittää Suomen USA:n etupiiriin Natoon, huonot suhteet Venäjään, vain pääkaupunkiseudun puolustamista, isänmaallisten pilkkaamista, Nato-amnattiarmeijaa.

Kaikki on pinnan alla kytemässä ja tulee esiin vasta jos Niinistö sotkee meidät Venäjän sotaan. Puolustusvoimien leikkauslistoilla ja virkojen lakkauttamisilla ylipäälikkö Niinistö ja komentaja Puheloinen yrittävät saada isänmaalliset nöyriksi ja hiljaisiksi.

Äänestä

Niinistön natoilu repii jo inttiä. Lapin lennostossa "Nato-hornetistit" simputtaa varusmiehiä, jotka eivät ole Nato-kytköksissä eivätkä halua Natoa.

Äänestä
  • Miksi simputettaisiin?

    Presidentti Niinistön kanta on harvinaisen selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Ja koska emme kuulu emmekä ole liittymässä ei armeijassa tarvitse ottaa kantaa Natoon. Koko ajatus on syntynyt vain sinun harhaisissa aivoissasi!

    Äänestä

Joo Niinistö ei pysty pitämään joukkoja yhtenäisenä.

Niinistöltä pitäisi viedä ylipäälikkyys pois ennen kuin Suomesta on kokonaan hävinnyt oman maan puolustuskyky ja puolustustahto.

Tavallisen maisterin Olet hulluilla ei Suomea puolusteta.

Äänestä
  • Ylipäällikkyys ei lähde minnekään pelkästään yhden puolihullun mielipiteen takia!

    Suomen armeijalla ei ole minkäänlaista Nato-ongelmaa. Me emme Natoon kuulu emmekä ole siihen liittymässä.

    Ei eläkeukkoja tarvita Suomen puolustukseen. Eikä sinunlaistasi kahelia liioin!

    Äänestä

Varusmiesten pitäisi uskaltaa tuoda esiin Nato-simputus. Se on kovaa tänä päivänä intissä kun se on jo näin julkisestikin netissä valtion Olet hullun toimesta aivan sairasta.

Äänestä
  • Kai se toisi, jos sellaista olisi, mutta kun ei ole½!

    Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Ja koska me emme kuulu Natoon ei asian puitteissa ketään simputeta!

    Äänestä

Nato-simputtajat eivät saa mitään tuomiota. Rikos peitetään. Nato-mieliset upseerit ovat Niinistön ja Olet hullun kaltaisia tyhmiä, jotka eivät ymmärrä, että jatkuvalla haukkumisella, ilkeilyllä, simputtamisella, salasopimisella Niinistön Nato-projekti ja Nato-armeija ajaa kiville.

Lapin lennosto ei ole ainoa missä armeija on jakautunut Nato-mielistelijöihin ja Suomen puolustajiin.

Äänestä
  • Kai se toisi, jos sellaista olisi, mutta kun ei ole!

    Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Ja koska me emme kuulu Natoon ei asian puitteissa ketään simputeta!

    Äänestä

Kahtiajako on älykkäiden ja kaheleidenkin välillä.

Kaheleihin kuuluvat valtion Nato-toimiston Tavallinen maisteri eri nimmerkkeineen, Niinistö, Stubb, Kanerva, Katainen, Häkämies.

Älykkäisiin 82 % Suomen kansalaisista.

Äänestä
  • Minä olen koko ajan kertonut sinulle, että me emme kuulu Natoon emmekä ole liittymässä!

    Kaheleitten kahelli olet sinä itse! Sinähän tavan takaa liität meitä Natoon ja aloittelet sotia! Ei kukaan muu tee samaa, joten voit huoleti vetää aasinhatun päähäsi! Edustat itse juuri sitä 18 % kansasta pahana Natottajana!

    Äänestä

Naton kannattajia armrijan henkilöstöstä on vähemmistö, noin 45 %.

Niinistö repii armrijamme ja puolustuksemme hajalle.

Äänestä
  • Presidentti Niinistön Nato-kanta on selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Ja koska emme Natoon kuulu emmekä ole siihen liittymässä niin minkäänlaista kuvaamasi 'repimistä' ei ole olemassa!

    Äänestä

Niinistö on ensimmäinen presidentti ylipäälikkö, joka on saanut armeijamme eripuraiseksi ja jakautumaan kahteen eri leiriin, niinistöläis-olet hullu-natottajiin ja Suomen itsenäisen uskottavan puolustuksen kannattajiin.

Niinistöläis-olet hullu-natolaiset simputtavat jo Suomen itsenäiseen puolustukseen uskovia alempia upseereita ja varusmiehiä.

Äänestä
  • Presidentti Niinistön Nato-kanta on selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Ja koska emme Natoon kuulu emmekä ole siihen liittymässä niin minkäänlaista kuvaamasi 'repimistä' ei ole olemassa!

    Äänestä

Kaartin Nato-koulutus opettaa ampumaan siviilejä, Utin jääkärien Nato-koulutus opetaa kiduttamaan, vesikiduttamaan, peräaukkokiduttamaan sekä ilmavoimien Nato-harjoitus joka päätty Hawk-turmaan jakaa puolustusvoimia ja varusmiehiä yhä enemmän.

Äänestä
  • Kaartilla ei ole mitään Nato-koulutusta eikä tavallisissa harjoituksissa opetella ampumaan siviilejä! Utissa ei liioin opetella kiduttamaan. Puhut yksittäistapauksesta, jossa harjoitusta vetävä kersantti innostui liikaa. Asia tutkitaan eikä se toistu!

    Ilmavoimissa taas oli normaali ilmataisteluharjoitus, joka ei mitenkään liittynyt Natoon.

    Olet sikäli luotettava, että tasaista skeidaa tulee...

    Äänestä

Niinistö on taas ajanut itsensä, puolustusvoimat ja Suomen puolustuksen ahdinkoon.

Yhtäällä hän joutuu nyt vakuuttelemaan USAlle ja NATOlle että Suomi pystyy hoitamaan Hornetien NATO-koulutukset ja toisaalla salaamaan kansalta omat NATO-vehkeilynsä ja puolustusvoimien, ilmavoimien NATO-valmiudet.

Äänestä
  • Puolustusvoimien asioista vastaa maan hallitus ja puolustusministeri.

    Presidentti Niinistö 'ei joudu' tekemään yhtään mitään! Miksei! Koska Suomi ei ole Naton jäsen aikä sellaista edes hae!

    Suomella ei ole pienintäkään aikomusta 'hoitaa' jotakin sinun keksimääsi 'Hornetien NATO-koulutukset'. Mitään salattavaa Suomella ei ole, koska kaikki nämä 'salailut ja vehkeilyt' ovat sinun keksintöjäsi, joita sairas pääsi tuottaa 7/24!

    Ei niitä kukaan edes usko! Miksi luulet palstalla olevan VAIN 3 henkeä?

    Äänestä

Nekin, jotka ovat nähneet koko NATO-sotkun puolustusvoimissa ja Kauhavan koulussa on hiljennetty ja ne joutuvat pitämään suunsa kiinni.

Äänestä
  • Koska me emme kuulu Natoon emmekä ole sen kanssa missään tekemisissä niin mitään sotkua ei 'näe' muuta kuin kylähullun tapaan kuvittelemalla sen itse!

    Äänestä

Käsky on käynyt, onko ylipäälikkö, komentaja, ilmavoimien päälikkö, Kauhavan sotakoulun päälikkö: Potkut tulee tai joudut vaikeuksiin jos puhut ohi suusi ja medialle.

Äänestä
  • Johto ei uhkaa ketään! Sinun kuvitelmasi ovat lopultakin pelkkää mielikuvituksesi tuotetta!

    Äänestä

Suomella ei ole enää omaa ilmapuolustusta.

Hawk-onnettomuus paljasti, että presidentti Niinistön johdolla ilmavoimien koulutuskin on NATO-koulutusta Hawkeilla, vaikka niillä pitäisi kouluttaa Suomen puolustajia eikä USAn ja NATOn puolustajia.

USAn ja NATOn koulutusta varten ovat Hornetit.

Äänestä
  • Horiset taas ihan levottomia. Hornetit ovat SUOMEN ilmavoimien koneita ja ne puolustavat Suomen ilmatilaa. Hawkit ovat koulutuskoneita joilla harjoitellaan sekä lentämistä että ilmataistelua. Hornetien 2-paikkaiset koneet ovat sitten erityistä Hornet-tyypikoulutusta verten.

    Natolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Lentämistä ja ilmataistelua opetellaan täsmälleen samalla tavalla ollaan sitten Natossa tai ei.

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    Horiset taas ihan levottomia. Hornetit ovat SUOMEN ilmavoimien koneita ja ne puolustavat Suomen ilmatilaa. Hawkit ovat koulutuskoneita joilla harjoitellaan sekä lentämistä että ilmataistelua. Hornetien 2-paikkaiset koneet ovat sitten erityistä Hornet-tyypikoulutusta verten.

    Natolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Lentämistä ja ilmataistelua opetellaan täsmälleen samalla tavalla ollaan sitten Natossa tai ei.

    Älä nyt naurata. NATOn nopean toimnnan joukoissa Suomen Hornetit eivät harjoittele Suomen ilmatilan puolustamsta vaan NATOn ilmatilan puolustamista NATOn harjoitusohjelmien mukaisesti.

    Nyt kävi niin, että Horneteja ei ollut tarjolla Hornetien NATO-lentäjille joten he joutivat ottamaan heikkotehoisemmat ja koulutuskonee-Hawkit.

    Hawkeilla ei olisi pitänyt yrittää Horneteille laadittuja ja vielä NATOn laatimia taistelukoulutusohjelmia.

    Äänestä

Hawk-onnettomuus saa aikaan vain lisää jakoa armeijassa.

Isänmaataan Suomea puolustavat varusmiehet ja kapiaiset katsovat entistä kyynisemmin ja entistä enemmän vetäytyen kun puolustusvoimien USAta ja Natoa puolustava Nato-puoli koheltaa, vaikka viekin kaikki rahat ja resurssit koulutuskoneita myöten, mutta kunnon sotilas kuolee vasta sodassa ja silloinkin vain isänmaansa puolesta.

Äänestä
  • Hawk-turmalla ei ole mitään tekemistä Naton kanssa.

    Koska Suomi ei kuulu Natoon ei liioin Suomen armeijalla ole mitääntekemistä Naton kanssa!

    Suomen armeija puolustaa vain omaa maataan!

    Äänestä

Suomen armeija on kehittynyt Natsi-Saksan ja USAn armeijan malliin. Ne joilla on univormut, pelit ja vehkeet eivät osaa käydä sotaa.

Suomen puolustaminen jää isänmaallisille, niille, joilla on vähemmän resursseja kun USA ja NATO vievät suurimman osan puolustusvoimiemme rahoista ja resursseista.

Äänestä
  • "Suomen armeija on kehittynyt Natsi-Saksan ja USAn armeijan malliin. Ne joilla on univormut, pelit ja vehkeet eivät osaa käydä sotaa."

    Ja sinä reservin kieltäytyjä osaat? Hehe.

    "Suomen puolustaminen jää isänmaallisille, niille, joilla on vähemmän resursseja kun USA ja NATO vievät suurimman osan puolustusvoimiemme rahoista ja resursseista."

    Kun Suomi ei kuulu Natoon ei se USA ja Nato vie yhtään mitään!

    Kunhan taas keksit?

    Äänestä

Natoa ja Usata puolustavilla Suomen sotilailla on varusteet vimpan päälle kun taas Suomea puolustavat ovat heikommissa varusteissa.

Se on tarkoituksellista, että kaikki haluaisivat puolustamaan Usata ja Natoa, rttä isänmaan puolustajat eivät tulisi inttiin.

Äänestä
  • Suomen sotilaat puolustavat vain ja ainoastaan Suomea. Me emme kuulu Natoon eikä meillä ole mitään Nato-sotilaita!

    Koko juttusi on taas pelkkää skeidaa! Keksimällä keksit omasta päästäsi!

    Äänestä

Suomen osallistuminen Naton nopean toiminnan joukkoihin
www.formin.fi/public/download.aspx?ID=28551&GUID...B6F6...

Äänestä
  • Todisteet ovat samaa tasoa kuin muutkin esityksesi? Mitään ei aukea tuosta osoitteesta?

    Joskus lupasit todistaa sen väittämäsi, että Suomen armeijasta joki (mikä hyvänsä) osa olisi liitetty Natoon? Sitäkään et ole miltään osin pystynytt todistamaan!

    Arvaatko miksi? Koska keksit koko jutun eli käytännössä valehtelet!

    Äänestä

Kukaan Euroopassa ei ole jaellut niin paljon NATO myönteisiä kommentteja kuin tämä kokoomuslainen partiopoikamme, joka on valitettavasti presidenttimme nykyään. Rakas yhteinen pikkupojumme, jonka keskiarvo koulussa oli alle seitsemän ja elää nykyään houruisessa maailmassaan veronmaksajien rahoilla on todella todistanut ettei hän ole kotiläksyjään koskaan tehnytkään.

Rakas pieni presidenttimme ei ole tehnyt muuta kuin jaellut NATO myönteisiä kommenttejaan, koska ei muutakaan osaa. Vielä silloin kun Halonen oli presidenttinä kansa sai vastaukset jokaiseen kysymykseen kuin apteekin hyllyltä. Olihan Tarjan keskiarvokin kiitettävä eikä välttävä niinkuin näillä kokoomuslaisilla pikkupelleillä yleensä on.

Silloin tiedettiin mitä linjauksia Suomi noudattaa ja mitä tulee tapahtumaan niin kauan kuin Halonen on presidentti.

Kaikki muuttui kun presidentiksi tuli tuo kokoomuslainen huurupää, jonka ulkopoliittiset linjaukset keskittyivät enemmän kokoomuslaisiin tunteenpurkauksiin kuin asiantuntemukseen. Presidentinvaalikampanjastaan lähtien hän on sanonut yhtä, jälkeenpäin kiistänyt sen ja lopuksi todennut.

"En ole koskaan sanonutkaan mitään". No se on ihan totta, jos siihen lisätään, ettei hän ole koskaan sanonut mitään järkevää. Eihän kokoomuslaiset ennenkään ole sanoneet mitään järkevää.

"EROA NYT HYVÄNEN AIKA SAULI ! KYLLÄHÄN PRESIDENTINKIN PITÄISI JOTAIN TEHDÄ TAI SANOA TAI TIETÄÄ EDES SEN VERRAN ETTÄ SELVIYTYY LUOKALTANSA LÄPI MUUTEN KUIN SILKASTA SÄÄLISTÄ !!!

Järjestät todella - jollet ole jo järjestänyt - ulkopoliittisen selkkauksen tyhmyydelläsi. Ei Erkki Tuomiojakaan aina ehdi korjaamaan kaikkea vahinkoa sinun jäljiltäsi !!!

Äänestä
  • "Kukaan Euroopassa ei ole jaellut niin paljon NATO myönteisiä kommentteja kuin tämä kokoomuslainen partiopoikamme, joka on valitettavasti presidenttimme nykyään."

    Sepä omituista, koska en ole nähnyt Niinistön antavan yhtään Nato-myönteistä kommenttia!

    Sen sijaan hän on lausunut seuraavaa: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Kun Niinistöltä haastattelussa kysyttiin kantaa Natoon hän ilmoitti:

    Kannatatteko Natoa?

    - En.

    Nyt , mkun SINÄ kylähullu väität tuollaista niin jospa siteeraat ydenkin Niinistön antaman väittämäsi kommentin suorana!

    Sen sijaan presidentti Niinistö on toimessaan erityisen suosittu! Niinistö on jo nyt paljon suositumpi presidentti kuin edeltäjänsä.

    Niinistö tuskin eroaa pelkällä yksittäisen kylähullun purkauksella!

    Mitään ulkopoliittisia selkkauksia meillä ei oloe Niinistön aikana ollut!

    Paljon pahempia sensijaan oli Tarjan aikana. Kaikki muistamme, kuinka Tarja tarrautui kaksin käsin Putinin solmioon ja veti niin, että miesparka sinersi! Siinä oli ydinsota lähellä!

    Äänestä

Niinistön Nato-vehkeily vie rahat Suomen puolustamisesta Natoon USA:n puolustamiseen.

Äänestä
  • Koskas annat ne siteeraukset Niinistön Nato-åuheista? Sellainen sinä olet... keksit asioita itse ja mitään et osaa todistaa oikeaksi! Pelkkä suunpieksäjä!

    Presidentti ei päätä Puolustusmäärärahoista vaan maan hallitus!

    Suomi ei kuulu Natoon, joten siihen suuntaan ei mene liioin rahaa.

    Äänestä

Oli intissäkin ankeeta jouluna kun ylipäälikkö Niinistö ei toivottanut hyvää joulua vaan asemoi Suomen Venäjää vastaan jouluna haukkumalla Venäjän. Siellä luultiin, että pitää kohta lähteä sotaan.

Äänestä
  • Intissä kukaan ei ole moista edes kuullut! HBL:n haastattelu ei herättänyt tippaakaan huomiota ja sinun outo tulkintasi siitä vielä sitäkin vähemmän!

    Äänestä

Niinistö natottaa jumalan siunauksella.

Presidenttimme vaan on niin pässi, että ei ole tajunnut, että Suomen kansa ei halua god bless- jumalan siunaus amerikkalaisiksi, ei halua Natoon jumalan sotilaiksi ja että suomalaisista yhä suurempi osa ei kuulu kirkkoon ja on muista uskontokunnista kuin USAn god bless calvinisteistä tai edes lutherilaisista.

Äänestä
  • Täytyy olla jo täydellinen idiootti siihen, että mieltää toivotuksen Jumalan siunauksesta natotukseksi:-) Kylähullulta sekin onnistuu!

    Presidentti on kylähullua paremmin tajunnut sden, että Suomen kansalle kelpaa mainiosti toivotus herran siunauksesta seuraavalle vuodelle! Kylähullu munaa jorinoillaan vain itsensä!

    Äänestä

Niiden jotka eivät usko jumalaan, eivät ihaile Amerikkaa, eivät vihaa Venäjää, eivät halua Suomea Natoon, jotka haluavat puolustaa vain Suomea on vaikea olla Niinistön aikana armeijassa.

Äänestä
  • Kukaan Suomessa ei vihaa Venäjää ja armeijassa olevat haluavat toki puolustaa Suomea. Siinä tehtävässä on aina Jumalan siunaus paikallaan!

    Äänestä

Lisää repeää.

NATO antoi suomalaisille taas kuinka monennen kerran väärää tiedustelutietoa eikä järjestänyt minkäänlaista suojausta suomalaisille.

Suomalaissotilaat olivat kouluttamassa afganistanilaisia viranomaisia, kun heitä kohti avattiin tuli. Tapaus sattui Suomen tukikohdan lähellä Mazar-i-Sharifin lähistöllä Pohjois-Afganistanissa.

Äänestä
  • Taas puhdasta skeidaa!

    Nato ei tietenkään jaa Afganistanissa tietoa, koska se ei ole edes oaikalla maassa.

    Suomalaissotilaat eivät kouluta ketään. On siellä ollut väliin suomalaisia poliiseja kouluttamassa. Onhan se vallan hirveätä, jos laukauksia kuuluu, HAHA!

    Äänestä

Suomen sotilaat saavat ennen operaatiota pienennNATO-briifin tilanteesta ja tiedustelusta. Aina ne on pielessä.

Äänestä
  • Miksi saisivat? Asia voi taas tulla kylähullulle yllätyksenä, mutta Suomi ei todellakaan kuulu Natoon!

    Äänestä

Kun Suomi liittyy NATOn puolustamiseen Islannissa, puolutusvoimat jakautuu lisää kahtia kahteen leiriin, 1. niihin, jotka haluvat liittyä USAn ja NATOn sotiin ja uhmata mm. Venäjää 2. niihin, jotka haluvat puolustaa vain Suomea ja hyvät suhteet Venäjään.

Äänestä
  • Suomi on yksdi ja yhtenäinen leiri: ketään ei Nato kiinnosta! Ainoa poikkeus on syrjäytynyt kylähullu, jota ei sitten muu kiinnostaakaan! Otahan pillerisi taas niin olet hetken edes hiljaa:-)

    Äänestä

Varusmiesten vanhempien on syytä reagoida. Nato-palvrlussa varusmiehemme joutuvat pilvenpilttajien joukkoon. Osa alkaa polttamaan pilveä.

Äänestä
  • Syytä reagoida mihin? Suomen armeijalla kun ei ole edes tarjolla Nato-palvelusta!

    Asia voi taas tulla kylähullulle yllätyksenä, mutta Suomi ei todellakaan kuulu Natoon!

    Äänestä

  • Puolustusvoimat salaa Afganistanissa Naton huumekierteeseen joutuneista suomalaissotilaista.

    Äänestä

  • Salailua kirjoitti:

    Puolustusvoimat salaa Afganistanissa Naton huumekierteeseen joutuneista suomalaissotilaista.

    HAHA! Tonttu! Nato ei ole edes paikalla Afganistanissa! Huumekierteeseen taas voi joutua yhtä helposti Kälviällä kuin Afganistanissa, jos mies on heikko!

    Äänestä

Meidänkin puolustusvoimissa on suuri joukko sotilaita ja varusmiehiä sekä reserviläisiä, jotka häpeävät jatkuvasti valittavaa komentajaa, joka on niin yksinkertainen, että antaa natottajien viedä Suomen puolustukseen tarkoitetut rahat Natolle ja USAn armeijalle.

Äänestä
  • "Meidänkin puolustusvoimissa on suuri joukko sotilaita ja varusmiehiä sekä reserviläisiä"

    Tuskinpa vain! Kylähullu on itse täysi vätys ja kieltäytyjä, mutta puhuu mielellään ja ilman valtuuksia muiden suulla?

    Suomen puolustusmäärärahat käytetään vain ja ainoastaan Suomen puolustamiseen!

    Asia voi taas tulla kylähullulle yllätyksenä, mutta Suomi ei todellakaan kuulu Natoon!

    Äänestä

Niinistön NATO-vehkeily ei enää vain jaa puolustusvoimia, se tuhoaa puolustusvoimat.

Upseeristosta vain 2 % hyväksyy ja kannattaa Niinistön puolustusasioiden hoitoa. Tulos on Taloustutkimuksen kyselystä.

Äänestä
  • Asia voi taas tulla kylähullulle yllätyksenä, mutta Suomi ei todellakaan kuulu Natoon!

    Suomen armeija seisoo yhtenäisenä presidentin takana.

    Armeijan upseeristo tukee presidenttiä!

    Sen sijaan kylähullu punoittaa itku kurkussa sängyn pohjalla ja keksii asioita omasta päästään!

    Äänestä

Vain 2%:n tuki ei merkitse mitään.

2%:n tuella Niinistö jää yksin Venäjän uhossaan eikä sekään ole poissuljettu että älykkäämmät kenraalit kansan tuella syrjäyttävät presidentin ja komentajan jos on vaara että joudutaan sotaan.

Äänestä
  • Asia voi taas tulla kylähullulle yllätyksenä, mutta Suomi ei todellakaan kuulu Natoon!

    Suomen armeija seisoo yhtenäisenä presidentin takana.

    Armeijan upseeristo tukee presidenttiä!

    Sen sijaan kylähullu punoittaa itku kurkussa sängyn pohjalla ja keksii asioita omasta päästään!

    Helpoimmalla pääsevät sodan uhasta sillä, että juottavat kylähullulle toisenkin pullon kossua ja mussutus loppuu edes hetkeksi!

    Äänestä

Aloittaja Nato-simputusta on nähnyt n. vuosi sitten, 8.2.2013, että presidentti Niinistö jakaa puolustusvoimia.

Tuosta tilanne on nopeasti pahentunut, sillä Taloustutkimuksen mukaan nyt enää 2 % upseereista tukee Niinistön Nato- ja puolustuspolitiikkaa.

Äänestä
  • Upseereista 97 % ja kansasta 65 % kannattaa presidentti Niinistöä. Ainoa soraääni tulee syrjäytyneen kylähullun loukosta, josta hän naama punottaen ja itku kurkussa vingahtelee protesteja!

    Suomen armeijasta ei mitään osaa liitetä ulkomaille eikä kukaan ole lähdössä sotimaan!

    Sinulta kylähullulta on monta kertaa tivattu näyttöä väittämästäsi Niinistön Natottamisesta. Itse hän kertoo, ettei kannata liittymistä, mutta sinä väität hatusta tempaisemalla tosta? Esitä yksikin suora siteeraus Niinistön puheesta, jossa hän kannattaa! Et pysty!

    Äänestä

Seuraavassa mittauksessa Niinistön tuki voi olla 0 %, jokohan sitten eduskunta, puolustusvaliokunta, puolueet, perustuslakivaliokunta, oikeusministeriö ryhtyisivät toimenpiteisiin siirtämään Sauli Niinistö pois puolustusasioiden valmistelusta ja päätöksenteosta.

Kun se pitäisi tehdä jo nyt kun Niinistöllä on upseeristossa vain 2 %n kannatus puolustustoimilleen ja tuolla 2 %n tuella Niinistö alkaa antaa potkuja kenraaleille ja lakkauttamaan kenraalien vakansseja.

Äänestä
  • Upseereista 97 % ja kansasta 65 % kannattaa presidentti Niinistöä. Ainoa soraääni tulee syrjäytyneen kylähullun loukosta, josta hän naama punottaen ja itku kurkussa vingahtelee protesteja!

    Suomen armeijasta ei mitään osaa liitetä ulkomaille eikä kukaan ole lähdössä sotimaan!

    Sinulta kylähullulta on monta kertaa tivattu näyttöä väittämästäsi Niinistön Natottamisesta. Itse hän kertoo, ettei kannata liittymistä, mutta sinä väität hatusta tempaisemalla tosta? Esitä yksikin suora siteeraus Niinistön puheesta, jossa hän kannattaa! Et pysty!

    Äänestä

Seuraavassa mittauksessa Niinistön tuki voi olla 0 %, jokohan sitten eduskunta, puolustusvaliokunta, puolueet, perustuslakivaliokunta, oikeusministeriö ryhtyisivät toimenpiteisiin siirtämään Sauli Niinistö pois puolustusasioiden valmistelusta ja päätöksenteosta.

Kun se pitäisi tehdä jo nyt kun Niinistöllä on upseeristossa vain 2 %n kannatus puolustustoimilleen ja tuolla 2 %n tuella Niinistö alkaa antaa potkuja kenraaleille ja lakkauttamaan kenraalien vakansseja.

Komppaan

Äänestä
  • Upseereista 97 % ja kansasta 65 % kannattaa presidentti Niinistöä. Ainoa soraääni tulee syrjäytyneen kylähullun loukosta, josta hän naama punottaen ja itku kurkussa vingahtelee protesteja!

    Suomen armeijasta ei mitään osaa liitetä ulkomaille eikä kukaan ole lähdössä sotimaan!

    Sinulta kylähullulta on monta kertaa tivattu näyttöä väittämästäsi Niinistön Natottamisesta. Itse hän kertoo, ettei kannata liittymistä, mutta sinä väität hatusta tempaisemalla tosta? Esitä yksikin suora siteeraus Niinistön puheesta, jossa hän kannattaa! Et pysty!

    Äänestä

Armeijan jakautuminen:

- puolustusvoimien aluetoimisto haukkuu suomalaisia ja haastaa riitaa netissä
- vain 2 % hyväksyy Niinistön puolustusasioiden hoidon
- 50 % upseereista hyväksyy Suomen NATO-jäsenyyden, 50 % ei
- kapiaisia, reserviläisiä, varusmiehiä kieltäytyy NATO-kriisinhallintapalvelusta
- ylipäällikkö, PM, PVM houkuttelee 19-20-v. tyttöjä armeijaan NATO-palveluun
- esimiehet pakottavat tytöt punkaan, nyt miehistö esimiehet tappalevat pil lusta.

Äänestä
  • Itse en ole huomannut, että mitään aluetoimistoa edes olisi olemassa! Itse olen tavallinen nobody eli eläkeukko, joka ei ole ollut koskaan intissä töissä!

    "Upseereista 97 % ja kansasta 65 % kannattaa presidentti Niinistöä. Ainoa soraääni tulee syrjäytyneen kylähullun loukosta, josta hän naama punottaen ja itku kurkussa vingahtelee protesteja! Upseereista 51 %"

    Uskollisena asialleen kylähullu tapansa mukaan valehtelee! Kas tässä oikeat tulokset upseeriliiton kyselystä:

    Upseerit Nato-jäsenyyden kannalla
    Upseerien enemmistö kannattaa Suomen liittymistä Naton jäseniksi. Jäsenyyden kannalla on 55,5 % upseereista. Tämä käy ilmi Upseeriliiton jäsenilleen tekemästä mielipidekyselystä.

    Kaikkein suurinta Naton kannatus on korkea-arvoisimpien upseerien keskuudessa. Kenraaleista ja eversteistä peräti 74,3 % kannattaa jäsenyyttä. Suomen puolustusta päivittäin suunnittelevat ja puolustusvalmiutta kehittävät sotilasasiantuntijat näkevät liittoutumisen tarpeelliseksi. Ylipäätään upseerit ovat paljon myönteisempiä Natolle kuin kansalaiset keskimäärin.

    Kantahenkilökuntaa ja reserviläisiä on aina ollut pyrkimässä vapaaehtoiseen palvelukseen yli tarpeen!

    Armeija on houkutellut nuoria naisia varusmiespalvelukseen! Mitään Nato-palvelusta ei ole edes tarjolla!

    Armeijassa ketään ei vboi komentoasemaa hyväksikäyttäen 'pakjottaa'ä mihinkään vaan komentajalle tullee äkkilähtö armeijasta!

    Äänestä

Niinistö tuhoaa Suomen puolustustahtoa määrätietoisesti.

Alueelliset kasarmit suljettiin, jotta puolustustahto mutenisi ja nyt annetaan potkuja tuhatmäärin Natoa vastustavalle puolustusvoimien henkilökunnalle.

Äänestä
  • Suomen puolustustahto on täysin ennallaan!

    Armeija teki, kuten kylähullu itse suositteli aikoinaan eli ikäluokkien pienentyessä varuskuntia lopetettiin! Nyt säästäminen ei enää kelpaa kylähullulle vaan armeijan pitäisi ylläpitää myös tyhjiä kasarmeja?

    Voi pyhä yksinkertaisuus!

    Äänestä

Puolustusvoimissa NATO-potkuista ei saa puhua.

Tuhannet Isänmaan puolustajat, jotka saavat potkut, jätetään ilman tukea kun asiasta ei saa puhua puolustusvoimssa rangaistuksen uhalla.

Äänestä
  • Puolustusvoimissa voi ja saa puhua aivan mitä haluaa!

    Yhtään potkua ei jaeta minkään Naton takia tai mielipiteen takia. Armeija vaa sopeuttaa toimintaansa Eduskunnan määräämiin resursseihin!

    Äänestä

Puolustusvoimissa ja puoluekentässä sekä Suomen kansassa on paljon isänmaallisia, jotka eivät hyväksy Niinistön NATO- ja poispotkimis-sekoilua.

Äänestä
  • Suomessa ON mielipiteen vapaus eikä mihinkään ole kirjattu ylös kenenkään mielipidettä Natosta, naispappeudesta tai homoavioliitoista!

    JOTEN mistä kukaan tietää edes, että kuka on mitäkin mieltä!

    Kylähullu puhuu täysin lapsellisia!

    Puolustusvoimista ei kukaan saa potkuja Naton takia!

    Sen sijaan on selvää, että jos Eduskunnan myöntämät määrärahat eivät enää mahdollista nykyisen laajuista toimintaa niin täytyy väkeä vähentää.

    Kylähullu itse kannattaa juuri näitä säästöjä, joten hän istuu kahdella tuolilla

    Äänestä

Lisää eripuraa puolustusvoimissa, nyt F-35-kauppaan viedään materiaalihankinnoista yli 400 miljoonaa vuodina 2016-2020.

Äänestä
  • MITÄÄN ERIPURAA EI OLE, KOSKA EI OLE LIIOIN F-35-KAUPPOJA!

    Äänestä

Alamäki alkoi jo silloin kun jotkut Natovouhakkeet Suomen puolustushallinnossa ryhtyi vaihtamaan tehokkaita venäläisiä ilmapuolustusjärjestelmiä kalliisiin nato-yhteenkuuluvaisuusjärjestelmiin. Siellä oli silloin todellista viidennen kolonnan yhteishenkeä.

Äänestä

MITÄÄN ALAMÄKEÄ EI LIIOIN OLE! Valkeakosken Tiltu ei tunne Suomen ilmapuolustusta vaan ainoastaan Venäjän vastaavan!

Äänestä

Kutsuntaikäisten ja heidän vanhempiensa sekä varusmiesten pitäisi reagoida siihen, että ylipäälikkö Niinistö, puolustusministeri Niinistö, komentaja Lindberg asettavat heidät hengenvaaraan viemällä rahaa ja resursseja varusmieskoulutuksesta F-35-hävittäjäkauppaan.

Äänestä

Suomessa älykkäät kouluja käyneet olivat ensimmäisiä sanoutumaan irti Niinistön NATO-hölmöilystä, sitten alkoivat sanoutua irti asevelvollisuusikäiset ja sen jälkeen reserviläiset.

Nyt Ruotsissa on menossa sama prosessi.

Ruotsissa natottaminen aloitettiin vasta Suomen natottamisen jälkeen kun täällä Suomen kansa ei NATOn kannattajaksi ryhdy.

Äänestä

TODELLISUUDESSA Suomessa kiitettävän suuri määrä ikäluokasta haluaa käydä läpi varusmiespalveluksen ja Valkeakosken Tiltun kampanja reserviläiskielytäytymisistä on niin ikään ollut täydellinen floppi!

Valkeakosken Tiltu on selkeä Vennäjän mies, joka tuntuu aina epäonnistuvan kaikessa!

Äänestä

Kokoomukselta, Stubbilta, Kanervalta, Hesarilta, puolustusvoimilta suuri virhe aloittaa Naton nettitrollaus päästämällä yksinkertaiset sotilaat trollaamaan keskustelupalstoille kun ne eivät hallitse asioita, ovat tyhmempiä ja vähemmän lukeneita kuin siviit niin trollaus meni vittuiluksi.

Se jakaa kansaa, puolustusvoimia, puolustustahtoa, puolustuskykyä.

Everstiluutnantti on erinomainen esimerkki nettivittuilijasta ja Suomen puolustustahdon hajottajasta.

Saara Jantunen on toinen.

Äänestä

Nato-trolli-everstiluutnantin tehtävä on haukkua kaikkia puolustuksesta keskustelevia jotta Suomen puolustustahto hajoaisi ja Natolle tulisi kannatusta Suomessa.

Äänestä

En aio puolustaa Suomea ennenkuin Suomen johto on puhdistettu Isänmaan vihollisista ja muista Natomyönteisistä.

Äänestä
  • Et niin! Oletkin koko ajan ollut takuuvarmasti kaalimaan armeijan heiniä, petturi!

    Äänestä

Ruotsissa nuoret eivät kuunnelleet natottajia montaakaan kuukautta. Nyt nuoret eivät mene inttiin Ruotsissa. Natottajat ovat jääneet yksin eivätkä itse mene inttiin.

Suomessa nuoret ja reserviläiset kuuntelivat natottajia vähän pitempään mutta ei meilläkään enää Nato-inttiin mennä.

Äänestä

Sauli Niinistöllä on Usahan henkilökohtaiset suhteet vain republikaaneihin. Hän oli McCainin kannattaja Obamaa vastaan.

Nyt Niinistö on saanut republikaaniehdokkaan uhoamaan Venäjälle USAn ja Suomen sotaa Venäjää vastaan.

Äänestä

Upseeristomme ei ole enää Sauli Niinistön Nato-juonittelujen takana. Eversti Wallinmaa varoitti Niinistöä.

Äänestä
  • Todellisuudessa upseeristo on tutkimusten mukaan yksimielisesti Niinistön takana eikä mikään eversti ole varoitellut ketään! SK:n mukaan Niinistö ei natota eikä edes hänen suurin vihamehensä Valkeakosken Tiltu ole edes pyydettäessä pystynyt referoimaan YHTÄÄN AINOAA Nato-myönteistä Niinistön puhetta!

    Äänestä

Puolassa 5 kenraalia on eronnut vastalauseeksi Puolan politikkojen USA- ja NATO-uholle.

Äänestä

Puolassa on 38 miljoonaa ihmistä ja suuri armeija, jossa on runsaast enemmän kenraaleja kuin 5 kpl!

Puola käsi liki 50 vuotta Venäjän miehitystä ja on siitä syystä erittäin venälkäisvastainen!

Tästä syystä Tiltun sellaisia juttuja, jossa on mainittu lukumäärä, kannattaa suhtautua erityisellä epäilyksellä!

Äänestä

Ylipäälikkö Niinistö pelkää että Suomen Nato-armeijassa käy puolat. Sen takia se panostaa trolleihin everstiluutnanttiin, Jantuseen, UPIin, Aroon, Masahiriin, Toivoseen jne.

Äänestä

Päinvastoin! Tiltun "puolat" ei käy edes Puolassa!

Suomessa armeijan kantahenkilökunta on Niistön takana ja Tiltua vastaan!

Äänestä

Suomen puolustusvoimissa voi käydä puolat, presidentti Niinistö on nimittänyt jo niin paljon epäpäteviä Nato-mielisiä upseereita ja päälliköitä komentaja Lindberg ja majuri Mashiri pahimmasta päästä.

Äänestä
  • Puolassa ei käynyt kuinkaan ja armeijamme kantahenkilökunta on kauttaaltaan pätevää!

    Äänestä

Jokos Tiltulla "tirskahti onnesta" ... taas ??????.

Äänestä

Suomessa on osa ihan normaaleita joskin keskimääräistä vähemmän älykkäitä upseereita jotka kuitenkin menivät sotilasuralle puolustamaan Suomea asein ja väkivallalla.

Nyt he ovat kusi sukassa kuin pikkupoika eivätkä uskalla sanoa mielipidettään kuten Puolassa upseerit protestoivat mun Natolle menee kaikki raha.

Äänestä
  • Tiltu laskettelee silkkaa luikuria!

    Suomessa on kantahenkilökunta gallupin mukaan täysin Niinistön takana!

    Puolassa viisi vanhaa kenraalia erotettiin ja armeija vahvistui. Myös siellä on upseerit maan johdon takana!

    Äänestä

Sauli Niinistön aikana Suomen puolustusvoimat on pahasti jakautunut kahtia kuten kansakin eli natolaisiin joita on vähemmistö ja isänmaallisiin joita on enemmistö.

Jakaantuneella epäyhtenäisellä armeijalla ja jakaantuneella kansalla Suomea ei voi puolustaa.

Äänestä

Sauli ei jaa millään tavalla Puolustusvoimia kahtia vaan kantahenkilökunta on gallupin mukaan täysin Niinistön takana!

Yhtenäisellä armeijalla on helppoa puolustaa maata! Suomen kansa on myös yhtenäinen, sillä tusina äänekästä V enäjän Tiltua ei asiaa muuta miksikään!

Äänestä

Suomen upseerit sen tajuavat ja reservin upseerit ehkä aliupseeritkin että he ja kaikki Suomen armeijan sotilaat ovat täysin altavastaajia ja maksavat hengellään kun Niinistö luovutti Suomen oman tiedustelun CIA:lle.

Äänestä

Puolan sodanjohto erosi ja sanoutui irti Usan, Naton, Niinistön Venäjän vastaisesta sotaprovokaatiosta Norjassa ja Pohjois Suomessa.

Suomessakin armeija repeää, jos Usa, Nato, Niinistö ryhtyvät aseelliseen provokaatioon.

Äänestä

Todellisuudessa Puolassa Erotettiin viisi yli-ikäistä kenua ja koko upseeristo on Puolan johdon takana.

Sama tilanne on Suomessa! Koko upseerikunta on Niinistön takana!

Äänestä

Niinistön ja Lindbergin kokoama moottoroitu Nato-pataljoona herättää eripuraa armeijassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nato-simputusta kirjoitti:

Niinistön Suomen kansan valtaenemmistön vastainen toiminta liittää puolustusvoimiemme aselajeja yksi kerrallaan Natoon ilman parlamentaarista päätöstä näkyy jo puolustusvoimissa.

Ilmavoimat, jotka Niinistö on jo salaa liittänyt valvomaan Naton ilmatilaa Islannissa, on jakautunut kahtia.

Niinistön natottamista kannattavat ns. Nato-upseerit ovat simputtaneet tavallisia varusmiehiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu