Olen kuullut, että Jehovan todistajat eivät saa käydä ostoksilla kirpparilla, koska he uskovat, että tavaroista voi tarttua niiden aikaisempien omistajien ajatuksia. Siis jos ostaa jumalattomalle ihmiselle kuuluneen paidan, voi oma usko olla uhattuna.
En ole kuitenkaan nähnyt Jehovan todistajien kirjoissa tai lehdissä moisia juttuja. Miten lie, onko heillä oikeasti tällainen uskomus?
En ole kuitenkaan nähnyt Jehovan todistajien kirjoissa tai lehdissä moisia juttuja. Miten lie, onko heillä oikeasti tällainen uskomus?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Höpönlöpön.
Ne ravaa kirppareilla jatkuvasti ja myy omaa tavaraa ja ostaa muitten.
Vahvasti liioiteltu huhu.
Vasta näin yhden todistajan myyntipöydällä
muutekseen ihan smurffikokoelmankin,
revippäs siitä jotain?
Jehovantodistajain kuuluu uskoa demoneihin ja Williamsin tennissisarukset ovat jt:ia (vähemmän aktiivisia ilmeisestikin, ja USA:n lippuun kietoutuminen voiton jälkeen on lahkolle kiusallista) ja yksi W tappion jälkeen sanoi pelin huonouden johtuneen kai demoneista. Tuolloin lausunnon esiintoi ainakin ruotsin teksti tv, se suomessakin näkyvä.
Demonin pelko liittyy erityisesti lahkosta eronneisiin, mutta esim. Åbergin kirjassa Nykyajan baabelin orjat kuvataan vanhan tavaran polttamista jotta ei olisi demonipelkoa, oliko se asuntoon muuton yhteydessä (jt ei kai ajatellut että esim. lattian rakosissa olisi sen jälkeenkin demoneja)
Kirpputorilla käyntiä ei jt:lta ole kielletty ja heitä käy siellä. Se on taas mysteerisiä lahkon sääntötulkintoja että milloin on oikein pelätä demoneja
Ei syy ole kai tuollainen vaan taloudellinen ja moraalinen. Eräs nyt helluntaisurakuntaan kuuluva sisar tutki aikoinaan jehovantodistajien kanssa heidän oppejaan kotiopetukseessa. sanoi että häntä on kielletty ostamasta hellareiden ja muiden uskovien kirppareilta, koska ei saa tukea väärien toimintaa ja voi tulla myös väärän opin saastuttamaksi. Sanoin myyjänä, että en vasikoi.