Miksi Even tukka piti nirhiä? Miksei kellekään tullut mieleen pestä sitä kuumalla vedellä?
Stickytoffee olisi sulanut putkistoon iisisti ja kokemusta on. Juurikin niistä perhanan toffeeompuista, tuulesta ja pitkä avoinna oleva tukka. :/
Stickytoffee olisi sulanut putkistoon iisisti ja kokemusta on. Juurikin niistä perhanan toffeeompuista, tuulesta ja pitkä avoinna oleva tukka. :/
Vastaukset 11
Vanhimmat
Samaa ajattelin, että miksi piti siinä tilanteessa heti alkaa heti leikkaamaan. Olisi mennyt pesemään! Eipä ole tukanleikkaukset näkyneet myöhemmissä jaksoissa. Siisti.
Kai tässä kökössä ratkaisussa jotain symboliikkaa haettiin(?)Chashan siinä saksien kanssa heilui.Kautta aikainhan hiusten viemistä ihmiseltä on pidetty nöyryyttämisen ja alistamisen merkkinä.(Samson,keskitysleirit,vangit ym.).Eve olisi toki voinut itse rynnätä kotiinsa pesemään kuontalonsa,eikä jäädä taivastelemaan ympäriinsä toffeepäänä.
Englantilainen toffee on ilmeisesti sementillä jatkettu. Miten sellaista voi edes syödä, jollei se sula?
Olisi mieluummin iskenyt purkkaa tukkaan, sillä se ei lähde kuin saksilla.
Mietin itsekseni, voisinko vahingoittaa toista, jos olisin niin loukattu, kun Chas tuntee olevansa. En usko. Varsinkaan, en usko, että tuhoaisin Carlin bisnekset, varastaisin rahat ja kukkarot. En löydä siihen mitään oikeutusta.
Nämä naiset pystyvät sanomaan näköjään mitä tahansa. Käyttäisin sitä taitoa mieluummin, kyllä pahan puhumisellakin voi saada loistavaa jälkeä aikaan, huomattiinhan sen Nathaninkin toimissa.
Toivottavasti Emmerdalen ihmiset eivät ole läpileikkaus brittiläisestä kansanluonteesta, sillä kylmäävää on asenne, että hyvän ystävän mies viekotellaan tuosta vaan ja vaaditaan, että mies jättää vakituisensa heti paikalla.
Myös lähes kaikkien muidenkin toimet osoittavat narsistista ja itsekästä asennetta. Vahingoniloinen nauru on paljon yleisempää kuin todellinen ilonpurkaus, sellaiseen on tarvittu aina Villapakan juomien apua.
Eikös sitä sanota, että ei ole mitään hirmuisempaa kuin petetyn naisen kosto!
Sekin oli erikoista, että miten Chasilla oli "sattumoisin" sakset mukana juhlissa?
Keskitysleirien ja vankiloiden tukanleikkuu liittynee myös puhtauteen. Kalju on helpompi pitää puhtaana kuin hiukset eivätkä ötötkät (täit) leviä.
Väittääkö joku, ettei huomaa jos hänen lakkiinsa on kaadettu toffeeta?
Aika kiireellä on lätsä päähän vetäisty, ellei huomaa sisälle kaadettua toffeeta!
Toffee on melkoisen painavaa ainetta.
Hyvä, ettei sinne ollut joutunut muuta ainetta.
Kuulkaas nyt, kyllä hyvinvarustautuneella naisihmisellä yleensä on kynsisakset käsilaukkunsa meikkipussissa... kun ei koskaan tiedä mitä eteen tulee. Ja nää sakset taisi olla Charityn veskassa.
Siihen en ota kantaa, miten ei huomaa hattunsa olevan toffeessa. Enkä siihen, miksi Eve ylipäätään otti välillä hatun pois päästään.
Minun vaimolla ei ole kynsisaksia käsilaukussaan, vaikka se on täynnä kaikkea muuta. On siis hyvinvarusteltu nainen!
Kivasti noi brittien hiukset kasvavat. Minulla kestäisi aika pitkään sellaisen nirhailun jälkeen.
Mutta mitäs se Hollyn äiti nyt oikein meinasi! Miksei kysy mistään terveyskeskuksesta yms. kun metadonitkin oli kirjoitettu. Kyllä jossakin olisi ollut ammatti-ihmisten neuvoja saatavilla.
Nyt otti olkileipä.
evehän kävi ottamassa jatkot, niin sanoi carlille woolpackissa.
moiran temppu sai mut huutamaan ääneen "ei noin!" ihan kuin kuulis. ;) perhe ainakin riensi paikalle ihmettelemään. Joskus sitä vasn eläytyy liikaa. :D