Eilen tv-uutisissa kerrottiin ilahduttavasti, että EU:n budjettineuvotteluissa oli päästy sopimukseen, jonka mukaan maataloustuet pienenevät 3 %. Se on toki vähäinen supistus, mutta suunta on oikea.
Uutisissa esiintyi myös ahne maajussi, joka aivan suoraan ja häpeilemättä kertoi saavansa 2/3 tuloistaa erilaisista tukiaisista. Tämä jo osoittaa, että maatalous ei ole mitään oikeaa yrittämistä. Se on maatalous"yrittämistä".
Uutisissa esiintyi myös ahne maajussi, joka aivan suoraan ja häpeilemättä kertoi saavansa 2/3 tuloistaa erilaisista tukiaisista. Tämä jo osoittaa, että maatalous ei ole mitään oikeaa yrittämistä. Se on maatalous"yrittämistä".
Vastaukset 9
Vanhimmat
Maatalous on agraarisosialismia, jossa yrittäjäriski on sosialisoitu veronmaksajan kannettavaksi.
Mutta ilman tuettua maataloutta olisi ruuan tuotanto vaihtelevaa . Pello kylvettäisi kerran 5 vuodessa ja silloinkin kun mailmalta ei saataisi elintarvikkeita. Samaan aikaan kansasta kuolisi 20% nälkään. Ei se haittaa yhtään , kuolleet olisi vain Suomalaisia.
Tuet on niin kuin vakuutus. Kaikilla omistavalla luokalla on talossaan vakuutus. Kukaan ei toivo tulipaloa , mutta silti otetaan vakuutus !!!!!!!!!!!
Haluaisiko maksa hyvästä puhtaasta kotimaisesta ruoasta 1, 5 kertaa nykyistä enemmän?
Ehköä meidän on kuitenkin syytä pitää kotimaassa maataloustuotantoa, sitä mitä täällä nyt pystyy tuottamaan.
Venäläisethän vie kohta perunat ja raakamaidostakin on pulaa.
”Puhdas suomalainen ruoka” on myytti, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Suomessa pelloille syydetään myrkkyjä ja mömmöjä enemmän kuin missään muussa EU-maassa. Suomalaisesta ruuasta ei kannata maksaa ylihintaa.
Per hehtaari eli peltoalalle ei kyllä ole näin:
"Suomessa pelloille syydetään myrkkyjä ja mömmöjä enemmän kuin missään muussa EU-maassa."
Sen sijaan voi hyvinkin olla että per tuotettu satoyksikkö eli esimerkiksi per tuotettu viljakilo niin voi hyvinkin olla näin.
suomessa käytetään murtoosa suojeluaineita verrattuna esim keskieurooppaan
Siittä voimme kiittää Kätäistä ja Urpilaista . Alvihan on ruuassa suurimpia EU alueella . Englanti 0% ,, Suomi 24%
Jos Kaliningradin portit sulkeutuu, meriliikenne pysähtyy. Itämereltä ei tule enää päivittäistavaroita niin entä sitten? On syytä pitää riittävä omavaraisuus, etttä on leivän päälle laittaa muutakin kuin ylähuuli.
Aion katsoa sen verran jotakin syrjää ja kasvattaa omat perunat tästäedes itse. rakennan kellarin sekä maaseutu- että kaupunkiasunnolle.
PS. en pyydä tukiaisia.
Nyt olisi hyvä hetki lopettaa myös nämä nk. kansalliset maataloustuet. Niihin ei kertakaikkiaan ole enään varaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.