Politiikkoja ei tippaakaan kiinnosta kansalaiset tai kansalaisten hyvinvointi, vaan politiikka on nyt peliä ja taktikointia, ainoastaan oman aseman, puolueen ja muutaman henkilön edun vuoksi.
Onko muka Suomessa asiat nyt hyvin ?
No ei todellakaan. Päinvastoin.
Ainoastaan politiikot ovat työntäneet päänsä koloon.
Esim:
Työttömiä on todella paljon.
Yrittäminen on tehty lähes mahdottomaksi.
Ylivelkaantuneita ahdistellaan (lapsiperheet)
Kodin rakentaminen on tehty liian kalliiksi.
Vihreistä arvoista ei välitetä.
Kansan mielipiteille haistatellaan: (esim. viides ydinvoimala vastoin kansan tahtoa, Jäättenmäki kansan suosikki mutta tehtiin vallankaappaus).
Uskontoa panetellaan < ateismia edistetään.
Eriarvoisuus kasvaa...
jne, jne...
ÄÄNESTETÄÄN KAIKKI AMMATTIPOLITIIKOT TYÖTTÖMYYSKORTISTOON MIETTIMÄÄN ASIOITA.
Kansalle Piut Paut !
Politiikot ry
2
110
Vastaukset
- Järjestäytykää
Äänestäjät ry:ksi järjestäytykää, Kansallahan on valta. Miksi hyväksytte tuollaista palvelijoiltanne jotka ovat teidän työntekijöitänne. Tehän heille palkan maksatte ?
- tuuletus
Jos kaikki ihmiset olisivat kuten minä, eli ajattelisivat ja toimisivat omilla aivoillaan, niin yksikään nykyisistä päättäjistä ei olisi neljää vuotta pitempään. Pakko olisi kuunnella kansan ääntä ja toimia sen mukaan.
Mutta kun ei, valitettavasti ei . Ihmiset ovat kuin pässit, jotka ovat narusta talutettavissa. Minne ikinä heitä viedäänkin ei vastarintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206