Sanahelinää, savuverhoa ja Chewbacca-puolustusta

Luin tämän artikkelin http://www.luominen.fi/se-ei-ole-tiedetta/ läpi ja ajattelin ensin tehdä siitä suhteellisen asiallisen avauksen, mutta hetken mietittyäni tajusin ettei artikkelissa varsinaisesti ole mitään argumentteja käsitetävästä aiheesta.

Pitkähkö kirjoitus johtaa lainauslouhinnan, Chewbacca-puolustuksen sekä otsikossa mainittujen argumentaatiovirheiden säestämänä loppuun saakka ja lukijasta riippuen loppuvaikutelma voi olla hyvinkin erilainen.

Ai niin, kirjoitus taisi koskea sitä, miksei evoluutiokaan saisi olla tiedettä kun kerran luominenkaan ei ole.

Luominen ei ole niin pitkään tiedettä, kun sen ainoa argumentti on toinen toistaan huvittavimpien ja säälittävimpien asioiden keksiminen evoluution vastustamiseksi.
8138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Linkistäsi:
"Suurin pimeys on elää ilman Jumalaa, elää niin kuin olisit kosminen vahinko, vain ”uudelleen järjestäytynyttä kuralammikkoa”, kuten eräs evoluutioon uskova asian ilmaisee. Valitettavasti monia huijataan ajattelemaan näin, ja näemme tämän ajattelun kauhistuttavat seuraukset lisääntyvinä nuorten itsemurhina, huumeongelmina, perheiden hajoamisina, väkivaltana jne."

Niinpä niin. Tämän kreationistisen ennusteen mukaan siis evoluution parissa ammatikseen puuhaavien joukossa itsemurhat, heroiinin yliannostuskuolemat, väkivalta ja linnatuomiot jne. ovat yleistä ja jokapäiväistä leipää!

Joka päivähän saamme lukea IS:n lööpistä miten JÄLLEEN evoluutiobiologi ampui perheensä haulikolla...

Eikö sitten näin ole?

Jos ei, niin sitten kyseisessä kreationistisessa ennusteessa mahtaa olla jotain vialla...

Äänestä

Millaisessa pimeydessä elävät ne miljardit, jotka eivät kristinuskon Jumalaa tunne tai tarvitse? Esimerkiksi 99,3 % japanilaisista...?

Äänestä

"Luominen ei ole niin pitkään tiedettä, kun sen ainoa argumentti on toinen toistaan huvittavimpien ja säälittävimpien asioiden keksiminen evoluution vastustamiseksi."

Tunnustat siis itsekin, että mitään järkiperäisiä syitä kreationismin vastustamiselle ei ole.

Äänestä
  • Kerrohan asiantuntijana lisää kreationismista.

    Äänestä

  • Yrität olla nokkela:

    "Tunnustat siis itsekin, että mitään järkiperäisiä syitä kreationismin vastustamiselle ei ole."

    Ei olekaan, koska se on uskomus eikä järkeilyä. Sensijaan pitää vastustaa väitteitä, että kreationismi muka olisi tiedettä, sekä erityisesti heidän valheitaan oikean tieteen menetelmistä ja tuloksista. Koska nuo valheet mädättävät uskomustakin, jota sillä puolustetaan, myös kristinuskon kannattajien on syytä vastustaa niitä.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Yrität olla nokkela:

    "Tunnustat siis itsekin, että mitään järkiperäisiä syitä kreationismin vastustamiselle ei ole."

    Ei olekaan, koska se on uskomus eikä järkeilyä. Sensijaan pitää vastustaa väitteitä, että kreationismi muka olisi tiedettä, sekä erityisesti heidän valheitaan oikean tieteen menetelmistä ja tuloksista. Koska nuo valheet mädättävät uskomustakin, jota sillä puolustetaan, myös kristinuskon kannattajien on syytä vastustaa niitä.

    "If you could reason with religious people there would be no religious people"

    -- Dr. Gregory House

    Äänestä

  • >Tunnustat siis itsekin, että mitään järkiperäisiä syitä kreationismin vastustamiselle ei ole.

    Mmm, sikäli hämmästyttävä väite sepäseltä että se on tavallaan totta.

    Eihän täällä(kään)n kukaan vastusta kretationismia sinänsä, sillä sehän on jokaisen yksityinen asia mihin uskoo jos on pakko uskoa johonkin.

    Äänestä

krisittyjen pitäisi kautta linjan irtisanoutua kreationismista todellakin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


solon1 kirjoitti:

Luin tämän artikkelin http://www.luominen.fi/se-ei-ole-tiedetta/ läpi ja ajattelin ensin tehdä siitä suhteellisen asiallisen avauksen, mutta hetken mietittyäni tajusin ettei artikkelissa varsinaisesti ole mitään argumentteja käsitetävästä aiheesta.

Pitkähkö kirjoitus johtaa lainauslouhinnan, Chewbacca-puolustuksen sekä otsikossa mainittujen argumentaatiovirheiden säestämänä loppuun saakka ja lukijasta riippuen loppuvaikutelma voi olla hyvinkin erilainen.

Ai niin, kirjoitus taisi koskea sitä, miksei evoluutiokaan saisi olla tiedettä kun kerran luominenkaan ei ole.

Luominen ei ole niin pitkään tiedettä, kun sen ainoa argumentti on toinen toistaan huvittavimpien ja säälittävimpien asioiden keksiminen evoluution vastustamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu