ONKO MIESYSTÄVÄNI NARSISTI? APUA

Olen seurustellut viimeiset kaksi vuotta kaukosuhteessa ihanan miehen kanssa. Meillä on vahva tunneside, syvä keskusteluyhteys ja mieletöntä seksiä, etäisyys on vain vaikeuttanut suhdetta. Nyt vihdoin olen saanut työpaikan miehen paikkakunnalta ja muutan sinne pian. Kylläkin omaan asuntooni, halusin ensin tapailla rauhassa. Mutta asiat miehen kanssa menivätkin aivan metsään, ihan odottamatta.

Olin puhunut yhteiselle tuttavalle minun edellisestä suhteesta, joka siis oli ennen tätä miestä. En vain puheessa ollut maininnut suhteen ajankohtaa. Mies oli kuullut asiasta tältä tuttavalta ja on nyt keksinyt että minulla on koko suhteemme ajan ollut paikkakunnallani toinen mies. Hän hyökkää täysillä haukkuen huoraksi ja valehtelejaksi ja sanoo ettei voi uskoa minkä virhearvioinnin teki minusta kun luuli että olen luotettava nainen. Hän ei kuuntele vastaväitteitäni ollenkaan. Mikään mitä sanon ei mene läpi. Ihan sama kun puhuisin seinälle. Hän kuulemma vihaa minua eikä halua enää koskaan kuulla minusta yhtään mitään. Jos yritän ottaa yhteyttä tai jutella hän käskee painua v***uun. Olen syvästi järkyttynyt ja shokissa. En ole tehnyt mitään mistä minua syytetään, mies on aivan kohtuuton, Miten voin todistaa hänen olevan väärässä? Onko miehen käytös ihan normaalia?
14226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kylä oon

Äänestä

haluaa sysätä sinun syyksi että itse on muuttanut mieltään

Äänestä
  • Tästä ei ole kyse hän itse jo kolmatta viikkoa ottaa minuun yhteyttä ja syyttää tästä asiasta. Olisi päässyt kyllä helpommalla jos vaan haluaisi päättää suhteen. Lisäksi näen kyllä että hän on aivan poissa tolaltaan

    Äänestä

  • Järkyttynyt kirjoitti:

    Tästä ei ole kyse hän itse jo kolmatta viikkoa ottaa minuun yhteyttä ja syyttää tästä asiasta. Olisi päässyt kyllä helpommalla jos vaan haluaisi päättää suhteen. Lisäksi näen kyllä että hän on aivan poissa tolaltaan

    Ihanan miehen massiivinen ylireagointi ja sun samalle paikkakunnalle muutto saattaa liittyä toisiinsa. Ehkä mies ei halua että sinä ja joku toistaiseksi tuntematon tapaatte, ja jotain tulee ilmi.

    Äänestä

  • old_profile_59029 kirjoitti:

    Ihanan miehen massiivinen ylireagointi ja sun samalle paikkakunnalle muutto saattaa liittyä toisiinsa. Ehkä mies ei halua että sinä ja joku toistaiseksi tuntematon tapaatte, ja jotain tulee ilmi.

    Mies itse halusi että muutan sinne ja suhtautui asiaan erittäin positiivisesti kaikin puolin ja odotti muuttoani. En olisi muuttanut jos tunne olisi ollut toinen. Voihan se olla että muutti mielensä mutta en ymmärrä tätä tapaa hoitaa asia, en sitä miten jaksaa jauhaa asiasta enkä sitä miten hän on niin loukkaantunut ja vihainen

    Voitko ajatella jatkoelämää ihmisen kanssa, joka ei arvosta sinua riittävästi kuunnellakseen rauhallisesti kertomustasi yhteiselle tuttavalle. Tarkoitan tuota luottamuspuolta. Raivoaminen ja syyttä huorittelu saattaa pakottaa ns munankuorillakävelemisilmiöön.

    Toki yhteinen tuttavakin voi olla ns piilo-riidankylväjä, jonka mahdollisia motiiveja ei tiedetä.

    Tämä se onkin se kysymys että miten tuollaisen ihmisen kanssa voisi elää ja olla? Elämässä voi tulla oikeastikin vaikeita asioita.. Enkä tosiaan voi elää kun heikoilla jäillä. Selkeästi joku paha menneisyyden trauma. Haluaisin silti saada hänen luottamuksen takaisin..

    Äänestä

Ei kannata heti vetää "narsisti-diagnoosia", siihen tarvittaneen vähän enemmän todistusaineistoa. Muitakin persoonallisuushäiriöitä on vino pino ja voihan käytöksen taustalla olla muutakin kuin persoonallisuushäiriö. Kovin kummallista käytöstä silti. Mitä tapahtuu jos seuraavan kerran kun hän ottaa yhteyttä asian tiimoilta vastaatkin, että olet kyllästynyt hänen perättömiin syytöksiin ja asiattomaan käytökseen ja lyöt luurin korvaan, etkä vastaa enää?

Äänestä
  • Niin olen ajatellut että teen koska hänen kanssaan ei voi keskustella. En ymmärrä. Ehkä kyseessä on epäluuloinen persoonallisuushäiriö?

    Äänestä

  • Järkyttynyt kirjoitti:

    Niin olen ajatellut että teen koska hänen kanssaan ei voi keskustella. En ymmärrä. Ehkä kyseessä on epäluuloinen persoonallisuushäiriö?

    Niin tai sitten miehen menneisyyteen liityy saioita että on menetänyt luotamuksen toisiin ihmisiin. Jotenkin vaan tällähetkellä tuntuu siltä kun on ollut useamassa selaisessa suhteessa jossa on pidety itsestään selvyytenä nukkena, omaisuutena että pystyykö enää luotamaan toiseen sukupuoleen.

    Ehkä sinun kanataa antaa hänen olla, ei ole sinun vikasi että hän ei luota vaan hänen meneisyytensä vika.

    Äänestä

Toivottavasti et jatka suhdetta. Olen itse vastaavassa tilanteessa tehnyt sen virheen ja joutunut täys-narsistin pyöritykseen. Nyt tiedän, että jos hälytyskellot soivat edes hiukkasenkin, kannattaa ottaa jalat alle ja nopeasti!

Äänestä
  • Ihan totta? Haluaisitko kertoa miten tilanne meni? Tuliko mies sitten takaisin ensin kiukuteltuaan ? Miten käyttäytyi?

    Äänestä

  • Järkyttynyt kirjoitti:

    Ihan totta? Haluaisitko kertoa miten tilanne meni? Tuliko mies sitten takaisin ensin kiukuteltuaan ? Miten käyttäytyi?

    paras on että lopetat suhteen. Jos tuossa vaiheessa ei luota sinuun, ei luota ikinä. Joudut helvettiin jos muutat sinne, et pääse hullusta ikinä eroon. Järki käteen!

    Äänestä

  • ei narsistille kirjoitti:

    paras on että lopetat suhteen. Jos tuossa vaiheessa ei luota sinuun, ei luota ikinä. Joudut helvettiin jos muutat sinne, et pääse hullusta ikinä eroon. Järki käteen!

    Kokemusta vataavasta. Seurustelukumppani oli muuttamassa toiselle paikkakunnalle saatuaan työpaikan.Kysyin, että miten meidän suhde, onko missä mallissa, että jäämmekö eri paikkakunnalle, vai olisiko tämä vakavampaa. Hän sai hirveän raivokohtauksen, että häntä ei pakoteta mihinkään suhteeseen ym. ja ja lähti pois. Toki palasi myöhemmin.

    Menin shokkiin. Hullu olin, annoin anteeksi ja jatkoimme. Myöhemmin käytös jatkui, osoittautui narsistiksi, ja loppuviimeksi sain lapsen kanssa tappouhkaukset. Mikään raivokohtaus ei ole normaalia käytöstä, ja merkki jostain. Jos jo tässä vaiheessa koet jotain, jossa "outoa", usko, että niin on. If you smell a rat, there is a rat. Me kiltit naiset emme millään suostu uskomaan. No, uudessa suhteessa en ollut viisaampi, vaikka varoin kauan, peräti kolme vuotta ennen sitoutumista. Silti toisessa ilmeni mielisairaus, jota en heti siis hoksannut, kun en merkkejä uskonut. Ja nyt olen taas pulassa.
    Ole viisaampi kuin minä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Järkyttynyt kirjoitti:

Olen seurustellut viimeiset kaksi vuotta kaukosuhteessa ihanan miehen kanssa. Meillä on vahva tunneside, syvä keskusteluyhteys ja mieletöntä seksiä, etäisyys on vain vaikeuttanut suhdetta. Nyt vihdoin olen saanut työpaikan miehen paikkakunnalta ja muutan sinne pian. Kylläkin omaan asuntooni, halusin ensin tapailla rauhassa. Mutta asiat miehen kanssa menivätkin aivan metsään, ihan odottamatta.

Olin puhunut yhteiselle tuttavalle minun edellisestä suhteesta, joka siis oli ennen tätä miestä. En vain puheessa ollut maininnut suhteen ajankohtaa. Mies oli kuullut asiasta tältä tuttavalta ja on nyt keksinyt että minulla on koko suhteemme ajan ollut paikkakunnallani toinen mies. Hän hyökkää täysillä haukkuen huoraksi ja valehtelejaksi ja sanoo ettei voi uskoa minkä virhearvioinnin teki minusta kun luuli että olen luotettava nainen. Hän ei kuuntele vastaväitteitäni ollenkaan. Mikään mitä sanon ei mene läpi. Ihan sama kun puhuisin seinälle. Hän kuulemma vihaa minua eikä halua enää koskaan kuulla minusta yhtään mitään. Jos yritän ottaa yhteyttä tai jutella hän käskee painua v***uun. Olen syvästi järkyttynyt ja shokissa. En ole tehnyt mitään mistä minua syytetään, mies on aivan kohtuuton, Miten voin todistaa hänen olevan väärässä? Onko miehen käytös ihan normaalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu