Persut omivat isänmaan ja ratsastavat veteraaneilla

Persut ovat omineet isänmaan käyttäytyvät kuin olisivat sen ainoita oikeutettuja puolustajia. Myös veteraanit he ovat omineet jo pitkään. Vähintään puolet persujen vaaliehdokkaista on tehnyt vaalivideon jossa seisoo pönäkkänä sankarihautuumaan portilla puhumassa vaalijargonia jaFinlandia (neronleimaus) soi taustalla (ovat omineet ja samalla pilanneet senkin).

Veteraaneilla ratsastamista on harrastanut suurin osa perssujen nykyisistä kansanedustajista.

Koska vanhat veteraanit loppuvat pian,pitää saada uusia. Ei tarvittaisi kuin yksi pieni sota, niin saataisiin uusia veteraaneja persujen ratsuiksi vuosikymmeniksi. Mutta mistä saada sopiva vihollinen? Venäjän kanssa matsaaminen on leikkiä tulella - saattaa valloittaa koko Suomen ikuisiksi ajoiksi. Pitää valita vihollinen tarpeeksi kaukaa, että kun vetäytyy, ei olisi heti häiritsemässä...ehkä joku muslimimaa...miten olisi voimakas osallistuminen vaikka Syyrian selkkaukseen?
2880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Väkinäinen pilkantekosi ei peitä sitä tosiasiaa, että veteraanien perintö todellakin elää perussuomalaisuudessa. Perussuomalaiset tekevät samaa kuin sotiemme veteraanit - puolustavat Suomea. Oikeastaan perussuomalaiset ovat sotilaita. Jussi Halla-ahon sanoin: "Me olemme sodassa."

Äänestä
  • Jussi on suomalainen viikinki - aina peitsi tanassa - vihollisia on joka puolella suomalaisuutta nävertämässä. Jussi on torjunut jo monta uhkaa. Kiitos siitä hänelle ja papukaijamerkki. Vain persut ovat oikeasti isänmaallisia. Suomalainen joka ei äänestä persupuoluetta, on Isänmaan petturi.

    Äänestä

  • Ihailen Jussia kirjoitti:

    Jussi on suomalainen viikinki - aina peitsi tanassa - vihollisia on joka puolella suomalaisuutta nävertämässä. Jussi on torjunut jo monta uhkaa. Kiitos siitä hänelle ja papukaijamerkki. Vain persut ovat oikeasti isänmaallisia. Suomalainen joka ei äänestä persupuoluetta, on Isänmaan petturi.

    Ennen Halla-ahoa ei puhuttu maahanmuutosta. Ennen Halla-ahoa ei arvosteltu monikulttuurisuutta. Ennen Halla-ahoa ei kritisoitu islamia. Halla-aho uskalsi ajatella. Halla-aho avasi keskustelun. Halla-aho haastoi virallisen totuuden ja opetti esimerkkinsä voimalla muutkin haastamaan sen. Siitä on kansa kiittänyt Halla-ahoa vaaleissa valtavilla äänimäärillä ja tulee kiittämään vastaisuudessakin. Suomessa on Halla-ahon ansiosta vapaampi, avoimempi ilmapiiri. Ihmiset uskaltavat avata suunsa. Virallisen valheen ja vaikenemisen valta on murtunut. Se tietysti kismittää monia. Mutta mitä siitä. Voitte v*ttuilla, mutta ette voi voittaa. Olette oikeastaan jo hävinneet. Kissa on nostettu pöydälle, keskustelu jatkuu.

    Äänestä

Miksi pahimmat puskapetturit aina kuvittelee olevansa isänmaallisia? Halla-ahokin osaliistui vain villahiirijahtiin. Toisen maailmansodan aikaan oli Usassakin mafia kovasti isänmaallinen. Persut taisi sodassakin olla vain kotirintamalla myymässä tiskin alta siankylkeä.
Miten kukaan voi käsittää Soinin maailmalla tekemää Suomen maineen pilaamista isänmaalliseksi?

Äänestä
  • Muuan syy Halla-ahon siviilipalvelukseen on selostettu tälläkin palstalla jo moneen otteeseen. Kuinka monta kertaa on samat asiat käytävä läpi? Halla-ahon tullessa armeijaikään Suomessa elettiin vielä YYA-sopimuksen häpeällisessä varjossa. Suomella oli sotilaallinen sopimus kommunistisen roistovaltion kanssa. Suomen puolustaminen olisi saattanut merkitä myös Neuvostoliiton puolustamista. Sille puolelle rintamalinjaa antikommunisti Halla-aholla ei ollut halua asettua. Vaikka Halla-aho on itsekin myöntänyt, että päätös olla käymättä armeijaa oli hänen kannaltaan virhe, tuo ratkaisu on nähtävä oikeassa kontekstissaan eli osittain edellä mainittujen asioiden valossa.

    Äänestä

  • Vanhan kertausta: kirjoitti:

    Muuan syy Halla-ahon siviilipalvelukseen on selostettu tälläkin palstalla jo moneen otteeseen. Kuinka monta kertaa on samat asiat käytävä läpi? Halla-ahon tullessa armeijaikään Suomessa elettiin vielä YYA-sopimuksen häpeällisessä varjossa. Suomella oli sotilaallinen sopimus kommunistisen roistovaltion kanssa. Suomen puolustaminen olisi saattanut merkitä myös Neuvostoliiton puolustamista. Sille puolelle rintamalinjaa antikommunisti Halla-aholla ei ollut halua asettua. Vaikka Halla-aho on itsekin myöntänyt, että päätös olla käymättä armeijaa oli hänen kannaltaan virhe, tuo ratkaisu on nähtävä oikeassa kontekstissaan eli osittain edellä mainittujen asioiden valossa.

    No hätä! Tarvitaanhan niitä siivoojiakin

    Äänestä

  • Kyllä kansa tietää kirjoitti:

    No hätä! Tarvitaanhan niitä siivoojiakin

    Eivät veteraanit sen vuoksi taistelleet, että kaiken maailman vouhottajat heidän nimissään saisivat puhua mitä tahansa soopaa!

    Äänestä

  • Salmenkaita kirjoitti:

    Eivät veteraanit sen vuoksi taistelleet, että kaiken maailman vouhottajat heidän nimissään saisivat puhua mitä tahansa soopaa!

    Persut on moittivinaan sivareita, mutta omat sivarit Halla-aho ja Immonen onkin periaatteen miehiä ei sivareita! Luusereilta aina löytyy selitys.

    Äänestä

  • Vanhan kertausta: kirjoitti:

    Muuan syy Halla-ahon siviilipalvelukseen on selostettu tälläkin palstalla jo moneen otteeseen. Kuinka monta kertaa on samat asiat käytävä läpi? Halla-ahon tullessa armeijaikään Suomessa elettiin vielä YYA-sopimuksen häpeällisessä varjossa. Suomella oli sotilaallinen sopimus kommunistisen roistovaltion kanssa. Suomen puolustaminen olisi saattanut merkitä myös Neuvostoliiton puolustamista. Sille puolelle rintamalinjaa antikommunisti Halla-aholla ei ollut halua asettua. Vaikka Halla-aho on itsekin myöntänyt, että päätös olla käymättä armeijaa oli hänen kannaltaan virhe, tuo ratkaisu on nähtävä oikeassa kontekstissaan eli osittain edellä mainittujen asioiden valossa.

    ..pelkäsi armeijaa. Pelkuirit ovat suoltaneet lukemattomia sivuja tekstejä (jopa kirjoja) peittääksen pelkuruuttaan.

    Halla-aho on yksinketaisesti pelkuriluonne joka on sotkeutunut selitystensä verkkoon.

    Mihin tälläinen pelon tunnustamisen pelkuruus voi johtaa?

    Vinkkinä yksi nimi:

    Hitler.

    Hitlerkin oli vain yksin jätetty huonosti kohdeltu herkkä pikkupoika. Hän vei pelkuruutensa peittelemisen äärimmäisyyksiin. Hän ehkä jossain vaiheessa kauhistui ja halusi pysäyttää alulle laittamansa prosessin. Ei se onnistuynut - yhtä vaikeaa on puukkotappajan lakata iskemästä 10 piston jälkeen vaikka uhri olisi jo kuollut - hänkin jatkaa silmitöntä puukolla hakkaamistaan..100 kertaa.... kunnes käsi on niin maitohapoilla ettei pysty enää jaksa....surkea pelkuriraukka hänkin.

    Äänestä

  • Luserit sano Töppis kirjoitti:

    Persut on moittivinaan sivareita, mutta omat sivarit Halla-aho ja Immonen onkin periaatteen miehiä ei sivareita! Luusereilta aina löytyy selitys.

    Tunsin viime vuosikymmenellä muutamia isänmaallishenkisiä nuoria miehiä, jotka patrioottisuudestaan huolimatta eivät tahtoneet käydä armeijaa, nimittäin sen takia, että EU-Suomi, jonka presidenttinä oli Tarja Halonen, ei tuntunut heistä puolustamisen arvoiselta. Väärä asenne tietysti, mutta ymmärrettävä. No, minä selitin pojille asian: niitä ampuma- ja taistelutaitoja, jotka teille armeijassa opetetaan, te tulette vielä tarvitsemaan, kun sen aika on. Ja niin saatiin taas pari asekelpoista miestä lisää liikkeeseen.

    Äänestä

  • Jospa vain... kirjoitti:

    ..pelkäsi armeijaa. Pelkuirit ovat suoltaneet lukemattomia sivuja tekstejä (jopa kirjoja) peittääksen pelkuruuttaan.

    Halla-aho on yksinketaisesti pelkuriluonne joka on sotkeutunut selitystensä verkkoon.

    Mihin tälläinen pelon tunnustamisen pelkuruus voi johtaa?

    Vinkkinä yksi nimi:

    Hitler.

    Hitlerkin oli vain yksin jätetty huonosti kohdeltu herkkä pikkupoika. Hän vei pelkuruutensa peittelemisen äärimmäisyyksiin. Hän ehkä jossain vaiheessa kauhistui ja halusi pysäyttää alulle laittamansa prosessin. Ei se onnistuynut - yhtä vaikeaa on puukkotappajan lakata iskemästä 10 piston jälkeen vaikka uhri olisi jo kuollut - hänkin jatkaa silmitöntä puukolla hakkaamistaan..100 kertaa.... kunnes käsi on niin maitohapoilla ettei pysty enää jaksa....surkea pelkuriraukka hänkin.

    "Halla-aho on yksinketaisesti pelkuriluonne joka on sotkeutunut selitystensä verkkoon."

    Enpä kutsuisi pelkuriksi miestä joka on uskaltanut yksin haastaa Suomen korruptoituneiden poliitikkojen, toimittajien, asiantuntijoiden, virkamiesten, syyttäjien ja tuomarien vallan. Kuten sanottu, Halla-aho uskalsi ajatella. Välittämättä seurauksista, pelkäämättä mukavuutensa puolesta, huolehtimatta maineestaan. Siitä vyöry lähti liikkeelle.

    Äänestä

  • Vanhan kertausta: kirjoitti:

    Muuan syy Halla-ahon siviilipalvelukseen on selostettu tälläkin palstalla jo moneen otteeseen. Kuinka monta kertaa on samat asiat käytävä läpi? Halla-ahon tullessa armeijaikään Suomessa elettiin vielä YYA-sopimuksen häpeällisessä varjossa. Suomella oli sotilaallinen sopimus kommunistisen roistovaltion kanssa. Suomen puolustaminen olisi saattanut merkitä myös Neuvostoliiton puolustamista. Sille puolelle rintamalinjaa antikommunisti Halla-aholla ei ollut halua asettua. Vaikka Halla-aho on itsekin myöntänyt, että päätös olla käymättä armeijaa oli hänen kannaltaan virhe, tuo ratkaisu on nähtävä oikeassa kontekstissaan eli osittain edellä mainittujen asioiden valossa.

    Halla-Aho kävi lain mahdollistaman sivarin, koska ei viitsinyt mennä armeijaan. Olivat syyt sitten mitä tahansa, laiskuus, mielenterveys tai ideologia, eivät ne selittelemällä muuksi muutu. Myöntäisi vain suoraan, että ei mennyt armeijaan, koska siellä joutuu ryömimään ja toisten komennettavaksi.

    Mm. Goebbels oli armeijaan kelpaamaton kampurajalan vuoksi, mutta toimi kuitenkin loistavana sodanlietsojana ja vihapuheiden levittäjänä, joten ei se armeija toki miestä tee, vai mitä persut?

    Tähän voisi joku periaatteessa oikeutetusti lisätä, että mitä se femakko päätään paukuttaa armeijasta. Mielestäni kaikkien kansalaisten pitäisikin suorittaa jonkinlainen kansalaispalvelus, oli se sitten asepalvelus tai jokin muu, sukupuolesta ja uskontokunnasta riippumatta.

    Äänestä

  • Halla-ahon rohkeus kirjoitti:

    "Halla-aho on yksinketaisesti pelkuriluonne joka on sotkeutunut selitystensä verkkoon."

    Enpä kutsuisi pelkuriksi miestä joka on uskaltanut yksin haastaa Suomen korruptoituneiden poliitikkojen, toimittajien, asiantuntijoiden, virkamiesten, syyttäjien ja tuomarien vallan. Kuten sanottu, Halla-aho uskalsi ajatella. Välittämättä seurauksista, pelkäämättä mukavuutensa puolesta, huolehtimatta maineestaan. Siitä vyöry lähti liikkeelle.

    aloitti vyöryn...hän peitti pelkuruutensa natsiaatteen alle. Rotyhygianiankin alkujuuri on pelko - että tämä hieno rotumme likaantuu. Samoin "suomalaisen elämänmuodon" väkisin säilyttämisen yritys johtuu pelosta. Muutaman kymmenen vuoden päästä Halla-ahon kirjoitukset tuntuvat yhtä lapsellisilta kuin Freudenthalin kirjoitukset "havumetsien pölkkypäistä".

    Äänestä

  • Hitlerkin... kirjoitti:

    Hoh hoijaa, taas sitä heilutetaan Hitler- ja natsikorttia, kun argumentit on loppu. Ei teidän suvakkien ja viherpunikkien kanssa keskustelemisesta koskaan mitään tule. Halla-ahokin sanoi jo kauan sitten, että on turha puhua järkeä niille, jotka ovat joko mielisairaita tai vakaumuksellisesti toisella puolella rintamalinjaa. Teikäläisten kanssa ei pidä keskustella vaan ainoastaan lyödä kumoon joka vaaleissa, kuten tähänkin saakka on tehty siitä asti kun Halla-aho vei homman (ja Homman) uudelle tasolle. Kohta perussuomalaiset on Suomen suurin puolue, ja sen jälkeen isänmaalliset voimat voivat käytännössä tehdä mitä tahtovat.

    Unelma kansallismielisillä on ollut aina, mutta nyt on myös suunnitelma. Monia suunnitelmia.

    Äänestä

  • Kovaotteinen femakko kirjoitti:

    Halla-Aho kävi lain mahdollistaman sivarin, koska ei viitsinyt mennä armeijaan. Olivat syyt sitten mitä tahansa, laiskuus, mielenterveys tai ideologia, eivät ne selittelemällä muuksi muutu. Myöntäisi vain suoraan, että ei mennyt armeijaan, koska siellä joutuu ryömimään ja toisten komennettavaksi.

    Mm. Goebbels oli armeijaan kelpaamaton kampurajalan vuoksi, mutta toimi kuitenkin loistavana sodanlietsojana ja vihapuheiden levittäjänä, joten ei se armeija toki miestä tee, vai mitä persut?

    Tähän voisi joku periaatteessa oikeutetusti lisätä, että mitä se femakko päätään paukuttaa armeijasta. Mielestäni kaikkien kansalaisten pitäisikin suorittaa jonkinlainen kansalaispalvelus, oli se sitten asepalvelus tai jokin muu, sukupuolesta ja uskontokunnasta riippumatta.

    Taas tuli Goebbels-korttia. Hävisit väittelyn. Ettekö te suvaitsevaiset pysty yrittämään edes...

    Äänestä

  • Natsikortti ei tehoa kirjoitti:

    Hoh hoijaa, taas sitä heilutetaan Hitler- ja natsikorttia, kun argumentit on loppu. Ei teidän suvakkien ja viherpunikkien kanssa keskustelemisesta koskaan mitään tule. Halla-ahokin sanoi jo kauan sitten, että on turha puhua järkeä niille, jotka ovat joko mielisairaita tai vakaumuksellisesti toisella puolella rintamalinjaa. Teikäläisten kanssa ei pidä keskustella vaan ainoastaan lyödä kumoon joka vaaleissa, kuten tähänkin saakka on tehty siitä asti kun Halla-aho vei homman (ja Homman) uudelle tasolle. Kohta perussuomalaiset on Suomen suurin puolue, ja sen jälkeen isänmaalliset voimat voivat käytännössä tehdä mitä tahtovat.

    Unelma kansallismielisillä on ollut aina, mutta nyt on myös suunnitelma. Monia suunnitelmia.

    Ei muuten tehoa kommunistikorttikaan.

    "Unelma kansallismielisillä on ollut aina, mutta nyt on myös suunnitelma. Monia suunnitelmia."

    Mitä suunnitelmia?

    Puheet ja varmaan myös suunnitelmat olivat kovat myös ennen viime eduskuntavaaleja, mutta persut jäivät oppositioon inisemään. Vaikka persut olisivat suurin puolue seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, on Soini jo käytännössä tarkoituksella polttanut siltansa järkipuolueisiin, että ei joutuisi vahingossakaan kantamaan vastuuta ja kovapalkkainen suunsoitto voisi jatkua oppositiossa.

    Näitä suunsoittajia on myös Halla-Aho, joka tosin on avannut suutansa kovin vähän ja silloinkin kun on avannut, on kyse ollut lähinnä somaleista. Jos tämä kuitenkin riittää joillekin äänestäjille, niin sillä hyvä, se on demokratiaa.

    Persut, kuten ei mikään muukaan puolue, tule millään saamaan demokraattisessa järjestelmässä sellaista kannatusta ja enemmistöä eduskuntaan, että pääsisivät rakentamaan haluamansa kaltaista Suomea, vaan joutuvat tulemaan vastaan muita puolueita ja joustamaan linjassaan – mikäli siis haluavat kantaa joskus hallitusvastuuta, mutta eiväthän persut halua, kuten todettua. Yksi keino päästää enemmistövaltaan on toki terrori, mikä lieneekin joillakin persujen äänestäjillä ja puolueen kanssa toimivilla keinovalikoimassa.

    Pysyvästi heikentynyt taloudellinen tilanne, Suomen väistämättömät sidokset muuhuun maailmaan ja maamme edessä odottava huoltosuhdekriisi etunenässä asettavat haasteet, joita ei yhden asian aatteella voiteta. Luulisi, että historiamme mm. sisällissotineen ja Lapuan liikkeineen on osoittanut tämän.

    Äänestä

Muistatteko kuinka vanha stallariänkyrä Leif Salmen yritti joitakin vuosia sitten tv-keskustelussa inttää Halla-aholle, että "sinä ratsastat vihalla ja pelolla", ja miten Halla-aho kuittasi tyynesti: "Ratsasta sinä kommunismilla." :-)

Kyllä, perussuomalaiset "ratsastavat" isänmaallisuudella. Epäisänmaallisuudellako tässä pitäisi ratsastaa? Jääköön sellainen anarkomarkoille ja vihervasemmistolaisille maailmanparantajille. Isänmaa on hieno asia, isänmaallisuus, veteraanit ja maanpuolustus tärkeitä.

Äänestä
  • Kun pwersu sillä ratsastaa, se tahriintuu kakkaan.

    Äänestä

  • Isänmaa on pyhä kirjoitti:

    Kun pwersu sillä ratsastaa, se tahriintuu kakkaan.

    ei vaan kannattamasi monikulttuurisuus on myrkkyä isänmaalle ja maahanmuutto rikkoo kansankokonaisuuden

    Äänestä

  • Minäkin ratsastaisin jos voisin....

    Äänestä

Näinkin.

Persut puolustavat mielestään Suomea ja Suomen itsenäisyyttä – eroamalla EU:sta ja eurosta ja ajaen Suomen samalla lamaan ja kansan kurjuuteen. Samalla kurjuus laitetaan mm. vasemmistolaisten ja maahanmuuttajien, etenkin somalien, syyksi. Tässä vaiheessa voidaan sitten todeta, että sotaveteraanit pelastivat Suomen itsenäisyyden ja mahdollistivat siten demokratian ja hyvinvoinnin, jonka persut murensivat. Ironia on käsinkosketeltava.

Sota on hyvä ja usein käytetty keino yhdistää köyhä ja eripurainen kansa johtajansa taakse. Aatu-Saksassa puheet elintilasta saksalaisille upposivat laman ja sotakorvauksien kurjistamaan kansaan kympillä. Sama tilanne on nykyään mm. Iranissa ja Israelissa (mitä muuten persut virallisesti fanittavat), joissa konstruktioidaan uhkakuvia ja sotamielialaa – Iranissa Israelia ja Israelissa Irania vastaan.

Näissä maissa myös vedotaan menneisiin sotaveteraaneihin ja marttyyreihin, joita saivat aikaiseksi Israelin lukuisat rähinät arabimaita ja palestiinalaisia vastaan ja Iranissa Irakia vastaan käyty tuhoisa 80-luvun sota I-maailmansodan keinoin.

Puolustusmäärärahoja täytyy tietenkin lisätä, mikä kuuluu pelon ja uhan ilmapiirin luomiseen ja määrärahat otetaan vaikkapa terveydenhoidosta. Pohjois-Korea lieneekin tässä mielessä persujen ihannemaa, sillä siellä ei puolustusbudjetista tingitä. Kaikesta muusta tosin tingitään.

Persujen Suomea tuhoava linja on kaikkea muuta kuin minkä vuoksi maamme sotaveteraanit aikoinaan taistelivat.

Äänestä
  • Myös sosialistit puolustivat sodissa isänmaata!

    Äänestä

Halla-ahon ikäpolvessa sivarit olivat pääosin homoja.He eivät uskaltautuneet ulos kaapista ja näinollen myöskin intti jäi käymättä.
Liuhulettihomostelijoilta ei voi todellakaan odottaa miehistä kanttia ja kestävyyttä,vaan he ovat ensimmäisinä pakoilemassa vastuuta.
Vastuunpakoilu ilmenee juuri homokaapissa kykkimisenä,ei reilusti uskalleta tunnustaa olevansa seksuaalisesti poikkeavia ja ensinnä tykkäävänsä etupäässä poikien perseistä.
Toki moni alunperin liuhulettinen homomies elelee kulissiavioliitossa,antaen vaimolleen pakollista avioseksiä,toki ensisijaisesti peppuleikeillä maustettuna.

Äänestä
  • Homotteluillesi sanon vain: pyh. Olet selvästi kateellinen Halla-aholle, joka on kykyjensä ja ahkeruutensa kautta noussut köyhistä oloista korkeaan asemaan ja joka on onnistunut löytämään tasoisensa fiksun vaimon. Halla-aho on Helsingin Eirassa asuva akateeminen perheenisä, tohtorismies ja kansanedustaja. Jäjittelisit itse Halla-ahoa sen sijaan että kuvittelet, että Halliksen menestys on jotenkin sinulta pois. Et kai pysty, koska älyä ja tarmoa puuttunee. Jäljellä jää tyypillinen kommarin kateus...

    Äänestä

  • Homokortti ei tehoa kirjoitti:

    Homotteluillesi sanon vain: pyh. Olet selvästi kateellinen Halla-aholle, joka on kykyjensä ja ahkeruutensa kautta noussut köyhistä oloista korkeaan asemaan ja joka on onnistunut löytämään tasoisensa fiksun vaimon. Halla-aho on Helsingin Eirassa asuva akateeminen perheenisä, tohtorismies ja kansanedustaja. Jäjittelisit itse Halla-ahoa sen sijaan että kuvittelet, että Halliksen menestys on jotenkin sinulta pois. Et kai pysty, koska älyä ja tarmoa puuttunee. Jäljellä jää tyypillinen kommarin kateus...

    Suomessa olisi noin 100 kertaa vähemmän äärikansallista vihaa. Ilman Halla-ahoa Suomi olisi parempi maa kaikille sen asukkaille..

    Halla-aho jarruttaa Suomen henkistä kehitystä eurooppalaiseksi sivistysmaaksi.

    Äänestä

  • Homokortti ei tehoa kirjoitti:

    Homotteluillesi sanon vain: pyh. Olet selvästi kateellinen Halla-aholle, joka on kykyjensä ja ahkeruutensa kautta noussut köyhistä oloista korkeaan asemaan ja joka on onnistunut löytämään tasoisensa fiksun vaimon. Halla-aho on Helsingin Eirassa asuva akateeminen perheenisä, tohtorismies ja kansanedustaja. Jäjittelisit itse Halla-ahoa sen sijaan että kuvittelet, että Halliksen menestys on jotenkin sinulta pois. Et kai pysty, koska älyä ja tarmoa puuttunee. Jäljellä jää tyypillinen kommarin kateus...

    miksi olla kateellinen turhistieteen tohtorille,jonka tieteelliset näytöt akateemisissa piireissä samaistetaan kohudosentti Backmannin tasolle.

    Eduskuntatyöskentelyssäkään tohtorin näytöt eivät mitenkään merkittävästi nouse persujen pahnanpohjimmaisten yläpuolelle.

    Valtuustotyöskentelystä ei ole esittää meriittejä,ja senhän toki pitäisi olla äänestäjien arkea lähellä.

    Esimerkiksi aikaansaavasta ja osaavasta valtuustotyöskentelystä voinemme mainita Utajärven Ahti Moilasen.

    Oulustahan juuri talouspolitiikan osaamisellaan intoilee tämä Halla-ahon aivoriiheen kuuluva Immonen???

    Äänestä

Aika pöljää väkeä nuo persut, kun eivät ole tajunneet vieläkään, etteivät sotaveteraanit heitä pahemmin äänestele. Eivät äänestäneet edeltäjää, SMP:täkään, vaikka jopa se kaikkine "täystyöllisyys kolmessa kuukaudessa" -fiaskoineenkin oli sentään paljon uskottavampi puolue kuin persut.

Sotaveteraanit, heidän puolisonsa ja lapsensa ovat tämän maan rakentaneet ja he ovat tehneet sen vaikuttamalla ihan eri poliittisissa liikkeissä kuin mitä persut edustavat. Sotaveteraanit eivät ole tulleet tänne jostain ulkoavaruudesta valmiina vanhuksina, joiden kärsimyksillä sopii kaikenlaisten populistipellejen ja muun sotaintoisen roskasakin ratsastaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sotaisa persu kirjoitti:

Persut ovat omineet isänmaan käyttäytyvät kuin olisivat sen ainoita oikeutettuja puolustajia. Myös veteraanit he ovat omineet jo pitkään. Vähintään puolet persujen vaaliehdokkaista on tehnyt vaalivideon jossa seisoo pönäkkänä sankarihautuumaan portilla puhumassa vaalijargonia jaFinlandia (neronleimaus) soi taustalla (ovat omineet ja samalla pilanneet senkin).

Veteraaneilla ratsastamista on harrastanut suurin osa perssujen nykyisistä kansanedustajista.

Koska vanhat veteraanit loppuvat pian,pitää saada uusia. Ei tarvittaisi kuin yksi pieni sota, niin saataisiin uusia veteraaneja persujen ratsuiksi vuosikymmeniksi. Mutta mistä saada sopiva vihollinen? Venäjän kanssa matsaaminen on leikkiä tulella - saattaa valloittaa koko Suomen ikuisiksi ajoiksi. Pitää valita vihollinen tarpeeksi kaukaa, että kun vetäytyy, ei olisi heti häiritsemässä...ehkä joku muslimimaa...miten olisi voimakas osallistuminen vaikka Syyrian selkkaukseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu