Uuskarismaattisuus EI ole kristinuskoa, vaan oma uskontonsa

41562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Uuskarismaattisuuden vaarat ja aikamme hengellinen tarve
Ihmisellä on tarve löytää kestävä pohja elämälleen myös meidän ajassamme.

Pelkät uskonnolliset toimitukset, seremoniat ja kaavamaisuus eivät riitä syntiselle, joka on pyhän Jumalan edessä.

Toisaalla sanankuulijaa hämmentävät julistukseen ja kokoustoimintaan ilmaantuneet oudot toimintamallit ja
sekavat opilliset korostukset.

On paljon ihmisiä, jotka osittain tietämättään kaipaavat Jumalaa, mutta eivät saa apua elämäänsä “vanhan” eikä “uuden” mallin mukaisesta “kristillisyydestä”.

Vain Jumalan sanan kautta saatu luottamus ja usko vanhaan evankeliumiin täyttää ihmisen sisäisen tyhjyyden.

Uudet liikkeet hämmentävät myös siksi, että osittain oikeankin sanoman ohessa esiintyy outoa käyttäytymistä.

Suuri osa kristikansasta vieroksuu näiden liikkeiden meluisia ja sielullisia keinoja “hengellisen ilmapiirin” ja jumalayhteyden saavuttamiseksi.

Kristinuskon tuntemus on nykyaikana kovin hataraa ja siksi monikaan ei pysty erottamaan aitoa epäaidosta.

Tunteita kuohuttava ja vauhdikas meno saattaa viehättää ja tuntua oikealta varsinkin jos jotain ihmeellistä näyttää tapahtuvan.

Raittiin evankeliumin julistuksen ja opetuksen yhä vähenevä osuus on luonut otollisen maaperän usein amerikkalaista alkuperää oleville uskonnollisille liikkeille.

Ihmeillä markkinoitu julistus toimii kuitenkin vain rokotteena aitoa evankeliumia vastaan, koska se ei tuo sydämeen todellista rauhaa Jumalan kanssa.

Kun omassa tai lähimmäisten elämässä ei tapahdukaan odotettuja ja luvattuja ihmeitä, petytään aiheetta koko kristinuskoon.

Uusille liikkeille tyypillinen suuruuden tavoittelu vaatimuksineen aiheuttaa sisäistä ahdistusta, henkistä sairastumista ja altistaa jopa itsetuhoiseen käyttäytymiseen.

Sitä vastoin julistettu ja käytännössä toteutuva armon evankeliumi ottaa vakavasti synnin, mutta myös Jumalan täyden ja ilman ehtoja lahjoitettavan anteeksiantamuksen ja vapauttaa ihmisen olemaan oma itsensä ja kestämään
tavallista arkielämää.

Suomen uuskarismaattisista liikkeistä tunnetuin on Nokia Missio (nyk. jakaantunut "Nokia Missio Church" ja "Missiomaailma", joka kuuluu Helluntaiseurakuntaan.

Se on kova pähkinä purtavaksi kirkolle, jonka johdon ongelmaa vaikeuttaa sen aikaisempi puuttumattomuus selvästi raamatulliselle kristillisyydelle vieraisiin oppeihin.

Vastakkainasettelusta syntyy se virheellinen käsitys, että “kuollut kirkko” vainoaa “elävää uskoa” ja että muuta kristillisyyttä ei olisi lainkaan olemassa.

On rehellisesti tunnustettava myös se tosiasia, etteivät läheskään kaikki seurakuntien jäsenetkään ole
taivastiellä.

Ihmisen perusongelma on edelleen syntisyys ja siten pyhän Jumalan vihan ja tuomion alaisuus. Sen tähden ihmisiä on kutsuttava nytkin pelastuksen osallisuuteen.

Tähän ei kuitenkaan tarvita erityisen “voideltuja” Jumalan miehiä tai -naisia, vaan pelastus on edelleenkin omistettavissa yksinkertaisella uskolla Jeesuksen täydelliseen sovitustyöhön ja hänen armoonsa.

Evankelioinnin tarve ei ole mihinkään kadonnut, mutta sen ohella tulee olla tervettä opetusta.

Kun julistus ja opetus on tervettä, ihmisellä ei ole mitään aihetta hakeutua tuhoisaan ja tunnemaailmaa
ruokkivaan, epäkristilliseen superhengellisyyteen.

Kristuksen sisäisen tuntemisen myötä annetaan
kaikki muu tarpeellinen. Jumalan evankeliumin oikea esillä pitäminen merkitsee paluuta Golgatalle, kuten tapahtui
merkittävissä vanhoissa herätyksissä.

Kirkon ja vapaitten seurakuntien rakenteet ovat alun perin
olleet olemassa avun tuomiseksi ihmisen todelliseen hätätilaan, siksi ristin sanomaa ei tässäkään ajassa saa korvata eikä täydentää, vaan se tulee nostaa kaikkialla jälleen julistuksen ja toiminnan
pääasiaksi.

Vaikka Raamattu varoittaa sammuttamasta henkeä, se kehottaa myös koettelemaan kaiken ja karttamaan kaikenlaista pahaa (1. Tess. 5. luku).

Vanha klassinen kristinusko, jossa ristiinnaulittu Jeesus Kristus on kaiken keskus, on ainoa oikea valo ja iankaikkisen elämän kestävä toivo.

Jouko Nieminen, Kokkola
Juhani Aitomaa, Lempäälä
Paavo Lievonen, Jyväskylä
Per-Olof Malk, Hyvinkää
Paavo Suihkonen, Muurame
Pauli Koskinen, Viiala
Jaakko Pirttiaho, Kangasniemi
Matti Pyykkönen, Leivonmäki
Olavi Syväntö, Israel
Olavi Peltola, Helsinki

Saa kopioida

Äänestä
  • Täyttä totta tämä allekirjoittaneiden julistus. Tuli valtava rauha ja turvallisuus tätä tekstiä lukiessa. Jeesuksen sovitustyö, on todellakin jäänyt sen "hengen nostatuksen" ja valtavan melun jalkoihin. Pahimmat opettavat, ettei Jeesuksen veriuhrista saisi enää puhuakaan, uskoontulon jälkeen. Harvassa ovat varoittajat nykyaikana, mutta " harvathan ovat valitutkin."

    Äänestä

  • Olet oikeassa, Nokia Mission Churchin uusi nimi näkyy olevan "Uuden Toivon seurakunta", vaikka eipä se nimenvaihto sitä yhtään oikeaoppisemmaksi tee...

    Siellä on taas Break forthiin tulossa joukko toinen toistaan oudoimpia nimiä: Pirkko JaloVAARA, Johanna Tunturipuro ym ym - Kas kun ei itse Leo Mellerkin sinne jo painele jo joukkoineen?

    No, ehkä ensi vuonna sitten...

    Leo Meller ja Pirkko Jalovaarahan ovat oikein hyvät ystävät, Meller kertoi sen itse ohjelmassaan.

    http://www.nokiamissiochurch.fi/content/break-forth-finland-2013#overlay-context=content/break-forth-finland-2013

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi on kirjoitti:

http://www.juurikasvu.net/Pdf-tiedostot/Uuskarism. vaarat.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu