Pelargonian kasvatus siemenistä?

Hei, Tuleeko norm. huonetilassa siemenistä kasvatetuista pelargonioista kunnollisia, vai onko turhaa hommaa?
Ja millätavalla onnistuu? Milloin kannattaa laittaa kasvamaan?
124688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Muutama vuosi sitten taimetin pelargoneja siemenestä. Oli hauska seurata miten helmikuussa kylvetyt siemenet itivät, kasvoivat ja kukkivat.
Minulla on niitä vieläkin, osa talvehtii viileässä. Eilen nostin ekat huoneenlämpöön, leikkasin ja otin pistokkaita. Osan jätin vielä viileään -muutaman ruusunnuppu- ja tuoksupelargonin- ainoan tuoksuvista, jonka sain pelastettua pakkaselta.

Kyseessä ei ole taloudellisti kannattava hanke - mutta hauskaa se on.
Keväisin voi ostaa pikkurahalla kasseittain valmiiksi kukkivia, mutta se kahden-kolmen millin täydelliset miniatyyri pelargonin lehdet kylvömullassa koukuttavat :).
Kasvatan myös begonioita keräämistäni siemenistä, viime kesänä onnistui hienosti suurikukkaisen kerrotun begonian kylvö ja kasvatus.

Äänestä

Minäkin olen kasvattanut ehkä viisi vuotta sitten siemenistä.Oli sekoitus erivärisiä punaisia sekä vaaleanpunainen,jossa pilkkuja ja tiploja.Osa on talvehtinut,vielä taitaa olla 5 kpl jäljellä.Kyllä pitäisi hyvissä ajoin kylvää,että kukkii sitten lopummalla kesää.

Äänestä

Pelargoniharrastus on nousussa. Lajikkeita on Suomessakin jo runsaasti saatavilla, Ruotsissahan on ollut jo vuosia pelargonibuumi.
Olen kasvattanut siemenistä sekä ostanut taimistosta "klassikkoja" että vähän harvinaisempia lajikkeita. Erikoisen ihana vanhanaikainen oli muutaman vuoden takainen hankintani Mårbacka, farbror Harald.
Marketin siemenhyllystä ostin ekat siemenet: Raspberry ripplel F1 ja hurmaavan valkoisen Avanti White F1. Molemmat kannat ovat kukkineet vuodesta toiseen ja talvehtineet hyvin.

Jos löydän sopivia kääpiöpelargonin lajikkeiden siemeniä, kokeilen niitä, sillä taimiston kääpiöt eivät suostuneet talvehtimaan vaan nuukertuivat hengettömiksi.
Olivat muuten kukkiessaan tosi viehkoja.

Äänestä
  • Mistä ostit Avanti White F1 siemeniä? Itse ostin Prismasta Raspberry Ripplen siemenet, joita pussissa oli kahdeksan ja kaikki itivät ja ovat nyt hyvällä taimella.
    En ole koskaan aikaisemmin kasvattanut siemeistä, mutta helppoa on kasvattaminen.
    Mårbackat ostin valmiina taimina Planagenista.

    Äänestä

  • Parvekeviljelijä kirjoitti:

    Mistä ostit Avanti White F1 siemeniä? Itse ostin Prismasta Raspberry Ripplen siemenet, joita pussissa oli kahdeksan ja kaikki itivät ja ovat nyt hyvällä taimella.
    En ole koskaan aikaisemmin kasvattanut siemeistä, mutta helppoa on kasvattaminen.
    Mårbackat ostin valmiina taimina Planagenista.

    Plantagenista, en muista vuotta, mutta molemmat pussit sieltä ja itivät tosi hyvin.
    Valkoiset Avantit ovat myös amppeliin sopivia, tekevät pitkät kukkavarret.

    Äänestä

Kiitokset, nyt vain tutkimaan lajeja ja tilaamaan!
Valkoiset talvehtineet ovat alkaneet jo kukkia - hentoja vielä, mutta silti. Kevät tulee ja voittaa pimeyden.

Äänestä
  • Onnittelut onnistumisestasi. Minulla ei ole koskaan onnistunut pelakuun talvetus, näin kerrostaloasunnossa. Ensi syksynä kokeilen kuitenkin taas sinnikkäästi. Luulen, että on tosi paljon kiinni lajikkeesta, todennäköisimmin onnistuisi vanha kotimainen kanta. Honkkarin taimet eivät ainakaan talvehdi, hyvä jos kukkivat. Niihin en enää koske pitkällä tikullakaan.

    Äänestä

  • O-mukulakiurunkannus kirjoitti:

    Onnittelut onnistumisestasi. Minulla ei ole koskaan onnistunut pelakuun talvetus, näin kerrostaloasunnossa. Ensi syksynä kokeilen kuitenkin taas sinnikkäästi. Luulen, että on tosi paljon kiinni lajikkeesta, todennäköisimmin onnistuisi vanha kotimainen kanta. Honkkarin taimet eivät ainakaan talvehdi, hyvä jos kukkivat. Niihin en enää koske pitkällä tikullakaan.

    Sellainen tuntuma talvettamisesta,että siemenestä lisätyt helpompia saada talven yli,kuin kaupan taimet.Siemenestä kasvatetut kasvavat helposti pitkiä varsia ja ulkona sitten katkeilevat tuulella,eli pitää latvoa ahkeraan.Kaupan taimissa jotain ainetta,jolla pelargoni saadaan kasvamaan tuuheana luonnostaan.En tiedä pysyykö kasvutapa kaupan kasveilla tuuheana,jos saa menemään talven yli,kun ei ole minulla onnistunut.Tosin talvetan n.15 asteessa ja lähes pimeä paikka,ei varmaankaan ihan paras mahdollinen.

    Äänestä

  • Kannattaa kokeilla kirjoitti:

    Sellainen tuntuma talvettamisesta,että siemenestä lisätyt helpompia saada talven yli,kuin kaupan taimet.Siemenestä kasvatetut kasvavat helposti pitkiä varsia ja ulkona sitten katkeilevat tuulella,eli pitää latvoa ahkeraan.Kaupan taimissa jotain ainetta,jolla pelargoni saadaan kasvamaan tuuheana luonnostaan.En tiedä pysyykö kasvutapa kaupan kasveilla tuuheana,jos saa menemään talven yli,kun ei ole minulla onnistunut.Tosin talvetan n.15 asteessa ja lähes pimeä paikka,ei varmaankaan ihan paras mahdollinen.

    Minulla on sama kokemus. Kotikasvatus on tehnyt taimista kestävämpiä. Siksi etsiskelenkin "kääpiön siemeniä". Miniatyyripelargonitkin kiinnostaisivat.

    Taimet latvon, vaikka en aina ennätä kun työntävät nuppuja eikä sielu salli enää katkoa niin alhaalta kuin pitäisi. Mutta taimia voi istuttaa monta ruukkuun, täyttävät ja näyttävät upeilta, etenkin valkoinen syksyn pimeinä iltoina.
    Ammattikasvattajat kai käyttävät kemiaa ja kättä - eli lannoitusta ( hormonia - onko se oikea sana tässä yhteydessä, en tiedä ) ) ja latvomista. Mullan laatu on tärkeä, jos ei ole perliittiä lisätä, voi keventää vaikka lecasoralla. Halvempaa, mutta pölyltä on suojauduttava hengityssuojaimella, Pussin kyljessä on varoitusmerkki.

    Äänestä

Enpä löytänyt kääpiöiden siemeniä, mutta niistä talvehtineista Avanti Whiteista alkaa jo kolme purkillista olla täynnä kukkia. Yhden purkin, jossa on kolme kasvia, nostin jo amppeliin. Kaareutuvat pitkät kukkavanat ovat tosi kauniita.
Ja Harald on nupuilla :).
Kuinkas teillä muilla menee pelargonien kanssa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kannattaako kirjoitti:

Hei, Tuleeko norm. huonetilassa siemenistä kasvatetuista pelargonioista kunnollisia, vai onko turhaa hommaa?
Ja millätavalla onnistuu? Milloin kannattaa laittaa kasvamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu