Liitän tämän tänne tuolta toiselta palstalta.
"Helluntaisille taas sattuu jopa kesken todistamisen, että henget alkavat puhua siansaksaa heidän suullaan"
Niin, mistä tuossa helluntalaisten "kielillä puhumisessa" eli täysin käsittämättömissä ja epäloogisissa mongerruskohtauksissa oikein on kyse?
Yhden kerran olen ollut pöydän ääressä kahdenkesken helluntalaisen saarnaamiseen (lue:epäkunnioittavaan tyrkyttämiseen) taipuvan naapurin kanssa ja hän sai juuri tuollaisen mongerruskohtauksen.
Se oli liki pelottavan oloinen kohtaus nähtäväksi, sillä äkikseen olisi sanonut jonkin pahan hengen (?) saaneen hänet mongertamaan ja toimimaan sekavasti aivan itsestään riippumatta. Tuli mieleen chamanismi tai ne Raamatun kertomukset demonien riivaamista henkilöistä, jotka tosin ovatkin samaa sukua.
Ainakin itselleni se oli voimakas todistus, joskaan ei suinkaan siinä merkityksessä missä helluntalaiset itse siitä ajattelevat, vaan juuri vastakkaisessa merkityksessä.
Ever, never, en laita jalkaani helluntaikokouksiin.
Ps. Raamatun mukaan kielillä puhumisella ei ole mitään arvoa ellei kuulija sitä ymmärrä. Noista mongerruskohtauksista puolestaan tulee mieleen aivan jokin muu / jonkin muun henki kuin Jumalan.
"Helluntaisille taas sattuu jopa kesken todistamisen, että henget alkavat puhua siansaksaa heidän suullaan"
Niin, mistä tuossa helluntalaisten "kielillä puhumisessa" eli täysin käsittämättömissä ja epäloogisissa mongerruskohtauksissa oikein on kyse?
Yhden kerran olen ollut pöydän ääressä kahdenkesken helluntalaisen saarnaamiseen (lue:epäkunnioittavaan tyrkyttämiseen) taipuvan naapurin kanssa ja hän sai juuri tuollaisen mongerruskohtauksen.
Se oli liki pelottavan oloinen kohtaus nähtäväksi, sillä äkikseen olisi sanonut jonkin pahan hengen (?) saaneen hänet mongertamaan ja toimimaan sekavasti aivan itsestään riippumatta. Tuli mieleen chamanismi tai ne Raamatun kertomukset demonien riivaamista henkilöistä, jotka tosin ovatkin samaa sukua.
Ainakin itselleni se oli voimakas todistus, joskaan ei suinkaan siinä merkityksessä missä helluntalaiset itse siitä ajattelevat, vaan juuri vastakkaisessa merkityksessä.
Ever, never, en laita jalkaani helluntaikokouksiin.
Ps. Raamatun mukaan kielillä puhumisella ei ole mitään arvoa ellei kuulija sitä ymmärrä. Noista mongerruskohtauksista puolestaan tulee mieleen aivan jokin muu / jonkin muun henki kuin Jumalan.
Vastaukset 156
Vanhimmat
Raamatun Kirjoituksissa kerrotuilla armolahjoilla ei ole mitään arvoa elleivät ne kirkasta Kristusta Jeesusta, vaan asiassa on se oman kunnian pyyntö ja oman egon esilletuominen.
Noinhan mm. Paavali toteaa, että ennemmin hän puhuu viisi sanaa ymmärrettävällä kielellä, kuin kymmenen tuhatta sanaa eri kielillä puhuen.
Esim. eri kielillä puhuttaessa Raamatun Kirjoitukset kehoittavat seurakunnassa puhumaan kaksi tai kolme ja yksi kerrallaan, kun eri kielillä puhutaan. Ja yksi selittäköön. Mutta ellei seurakunnassa ole kielten selittäjän armolahjalla varustettua, niin olkoot eri kielillä puhujat vaiti ja puhukoot sydämissään Herralle.
Ne eri kielet, joita Sinä 'mikä henki?' -nikki nimität "mongerrukseksi", ne koostuvat niistä muinaisista kielistä (hebrea, aramea yms.), joilla ihmiset kommunikoivat, ennenkuin Isä Jumala sekoitti kielet. Ja koska eri kielillä puhuminen koostuu näitten muinaisten kielten sanoista ja tavuista, niin niistä ei maailmasta löydy sanankirjaa, jossa olisi selitys sanoille.
Taidat olla adventisti, koska nimität eri kielillä puhumisen armolahjan ilmentymistä mongerrukseksi. Adventistit nimittäin nimittävät sen juuri noin.
>> ne koostuvat niistä muinaisista kielistä (hebrea, aramea yms.), joilla ihmiset kommunikoivat, ennenkuin Isä Jumala sekoitti kielet. Ja koska eri kielillä puhuminen koostuu näitten muinaisten kielten sanoista ja tavuista, niin niistä ei maailmasta löydy sanankirjaa, jossa olisi selitys sanoille.
Ensimmäinen kerta kuin tuollaisen selvityksen asiasta kuulen. Siis heluntalaiset "kielillä puhujat" työntävät suustaan ulos tekstiä ja sanoja kaikista mainitsemistasi kielistä, jotka ovat ikäänkuin laitettu purkkiin, ravisteltu sekaisin ja sitten tulostetaan mielivaltaisesti aivan mahdottomassa kokoonpanossa?
Ton perusteella voitaneen olettaa, että nuo mainitut kielet aivan oikeasti halitsevan voivan vaikkapa videoilta purkamalla ja tiedemies-tutukijan tavoin voivan, purkaa, koostaa ja analysoida "lausuttu" teksti- ja kielisekoitus loogiseen muotoon (?).
Mitä ja ketä sellainen mongerrus palvelee? Ei se ainakaan Jumalalle kunniaa tuo, eikä palvele millään tavoin Jumalan tahdon paremmin ymmärtämistä. Aivan yhtä vähän kuin vastaava mongerrus missään muussakaan teksti- ja viitekehyksessä.
Itselleni se on lähinnä osoitus shamanismistä ja muusta vastavaavasta demonihenkien aiheuttamalta sekaannukselta ja harhautukselta, ei suinkaan osoitus Jumalan hengen loogisesta, rakentavasta ja opettavasta toiminnasta.
Ps. Olen uskontoihin nähden riippumaton. Uskonnot ovat katsantokannaltani potentiaalisti yksilön hengelisyydelle vahingoksi, sillä niissä toinen ihminen / uskonnolliset johtajat tunkeutuvat omine dogmeineen yksilön, hänen omantuntonsa ja Jumalan väliin meuskaroimaan, alistamaan, syylistämän ja dominoimaan. Usein tästä on erityisen vahingollisia ja vakavia seurauksia uskontojen uhreina. Monet ns. sielunhoitokokoukset ovat tästä yksiä karmaisevampia vahingollisen puoskaroinnin esimerkkejä.
PsPs. Tuo mongerrus-termi on yhteiskunnassa laajasti käytössä helluntalaisten "kielillä puhumisesta" vapaasti ja spontaanistikin keskusteltaessa ja tämä riippumatta henkilön uskonnollisesta statuksesta.
Vai noin meinaat 'mikä henki?', että "mongerrus-termi" olisi yleinen nimitys eri kielillä puhumisesta yhteiskunnassa uskontokunnasta riippumatta.
Jo vain varsinaisen puujalkavitsin murjasit. Meinaan en ole kenenkään muun uskontokunnan kuin adventistien, kuullut nimittävän eri kielillä puhumista mongerrukseksi.
Edes luterilaiset eivät ota kantaa kyseiseen asiaan mongerrus-nimittelyineen, vaikka muutoin uskonasioista raflaavat mielipiteensä reilusti sanovatkin.
* " Noinhan mm. Paavali toteaa, että ennemmin hän puhuu viisi sanaa ymmärrettävällä kielellä, kuin kymmenen tuhatta sanaa eri kielillä puhuen. " ?
Oilsit lukenut vähän enemmän, miksi Paavali noin halusi tehdä ? Jos on kuulijoita, jotka odottavat kuulevansa jotain ymmärrettävää puhetta evankeliumista, niin mitäpä se hyödyttää puhua kielillä, jota ei edes puhuja itse ymmärrä ! Paavali kuitenkin sanoo, että hän puhuu kielillä enemmän kuin kukaan ! " Henkeä älkää sammuttako, kielillä puhumista älkää estäkö"!
* Kielillä puhuminen on valtava armolahja, ja todella tekee pahaa, kun sitä väheksytään ja solvataan ja verrataan kunnioittamisen sijasta, mongerrukseen ja muuhun vähemmän hengelliseen ! Jos ei ymmärrä , eikä itse ole saanut tätä sanomattoman ihanaa lahjaa, niin ei kyllä kannata ivanhengessä Hänestä puhua, siis Pyhästä Hengestä, sillä juuri Hänestä on kyse, kun puhutaan kun puhutaan armolahjoista, juuri Hän jakaa armolahjat, niin kuin tahtoo, Hän ottaa Jeesuksen omasta ja antaa meilla kullekkin , niin kuin tahtoo !
Niin että mitä yrität olla sanovinasi ?!
miksi sekaannut asiaan josta et ymmärrä mitään häh !
"Jo vain varsinaisen puujalkavitsin murjasit. Meinaan en ole kenenkään muun uskontokunnan kuin adventistien, kuullut nimittävän eri kielillä puhumista mongerrukseksi."
Se ettet itse jostakin syystä sellaista ole kuullut, ei merkitse todellisuuden sitä vastaavan.
Takerrut perusteltuun ilmaisuun, mutta subjektiivisesti sivuutat oleellisen. Siitä näkökantaani alempana ketjussa.
Stefanus
Uskon kielillä puhumiseen, siis alkukielen hebrean, aramean ja etenkin Hebrukan, joka ennen hebreaa samantapainen.
Nämä kielet ei tule ihmisestä vaan kun meidän Sielu aukeaa se alkaa puhua.
Minun Sieluni puhuu Hebrukaa ja kesti aika kauan ennenkuin ymmärrys tyli omaan ihmisen mieleen. Nyt elän Sielunmielikin ylhäällä ja puhun kumpaa kieltä vaan.
En julkisesti mutta se on osa minun omaa yksityistä eheytymistä.
Kaikille tulkkaan mielelläni opiksi, sieluni puhui ajatuksissani yötäpäivää ensin samaa lausetta.
La Buheru Ku Bagra! = missä isä olen?
Ei voi kaikille edes ajatella täälista aukaisua sen verran kova juttu tämä on.
Sielunkieltä ei tulisi puhua seurakunnissa, koska ne huutaa vain omaa sen kaverin
Yksityistä elämää. Missä heillä menee järki!!!
* Hämmästyttää tässä ilmi tullut suuri tietämättömyys Pyhä Hengen toiminnasta, johon kielillä puhuminen kuuluu etupäässä. Se on lahja, aivan niin kuin kaikki Jumalata saammamme on lahjaa Kristuksen työn ansion perusteella. Kielillä puhumisen armolahjaa ei anneta minkään meistä johtuvan perusteella, vaan ainoastaan armosta niin kuin uudestisyntyminen, Pyhällä Hengelllä täyttyminen, kaikki on lahjaa, ilman mitään omaa ansioata, se ei ole esm. palkkio hyvästä vaelluksesta, eikä jätetätä antamatta huonon vaelluksen takia. Se on LAHJA, niin kuin vanhurskauskin, joka saadaan uudestisyntymän yhteydessä.
* Tämäkin ketju alusta alkaen on uskomatonta spekulaatita , Jumalan antamasta lahjasta, jopa halveksitaan, ei kunnioiteta PH:n työtä ja lahjoja, sekoitetaan eri uskon yhteisöjä asiaan, jolla ei ole mitään osaa siihen, kun yksilö uskova täyttyy PH:llä ja saa lahjana kielillä puhumisen armolahjan ! Täällä ilmentyneellä asenteella Pyhään Henkeen, ei ole ihme, ettei saada tätä parasta lahjaa, mitä koskaan , pelastuksen jälkeen on ihmiselle annettu taivaasta.
Hyvin selvitetty.
Speaking in Tongues Medical Study proves Holy Spirit praying
http://www.youtube.com/watch?v=NZbQBajYnEc
1. Korinttolaiskirje 14
5 Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu.
1. Korinttolaiskirje 14
13 Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää.
1. Korinttolaiskirje 13
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
1. Korinttolaiskirje 14
19 mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.
joo_joo
mä uskon, että sä pääsisit tuomiopäivänä huokeammalla, jos malttaisit pitää suus.
Joh. 5:27
Ja hän (JHWH) on antanut hänelle (Jeesukselle) vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
hän päättää kohtalomme ja tuomiosta ei voi valittaa edes JHWH´lle
Alan tässä pikkuhiljaa ihmettelemään, että onko koulun penkillä oppimani englannin kieli opiskelun tulosta vaiko armolahjaa.
Onko sinulla tiedossa jotain hyvää kirjekurssia profetoimisen armolahjan opiskeluun?
Hyvän neuvon annoit, kiitos!
Tahtoo välillä unohtua, että pitäisi joskus vähän kauemmin miettiä jonkun viestin lähettämistä tänne.
Tuosta kielillä ulvomisesta minulle on jäänyt paha trauma kun kerran vieraillessani helluntailaisessa seurakunnassa ja ollessani täysin omissa ajatuksissani, alkoi vierestä kuulumaan kauheaa kimeää ulvontaa, niin että säikähdyksissäni olin pudota tuolilta.
Järkytyin siitä pahanpäiväisesti, sen voit uskoa!
Jos sen naispuolisen palosireenin jumalaton ulvonta tulee minulle kalliiksi tuomiopäivänä, niin voin vain katua että annoin ylipuhua itseni sinne mölypesään, kuuntelemaan hienoa konserttia, joka sitten vaihtui ammattimuusikkojen kauniista musiikista hirvittäväksi, eläimelliseksi ulvonnaksi.
Paatuneet helluntailaisetkin säikähtivät sitä kauheaa huutoa!
Se akka hyppi ja huitoi sen huutonsa aikana istualtaan tuolillaan ja sen esityksensä päätteeksi rojahti vierustoverinaan olleen naisen syliin ja käsivarsille.
Eikä sille huutamiselle löytynyt ainuttakaan selittäjää!
Olen vahvasti sitä mieltä, että se nainen oli riivattu, ja luin sen saman käsityksen myös muiden, helluntailaistenkin säikähtäneiltä kasvoilta.
En ole sen jälkeen siellä enään käynyt, enkä usko että ikinä tulen enään käymäänkään.
Se riivattu nainen oli kuulema ranskalainen, eikä suomalainen, että pieni lohtu sekin.
Kyllähän se sentään on luterilaisessa kirkossa harras ja rauhoittava tunnelma, verrattuna teidän meininkeihinne!
Niin että onko noissa kielillä puhumis kursseissa nyt pienintäkään järkeä, jos se kerran nyt on armolahjaa, se kielillä puhuminen?
Kysympähän vaan!
How to Speak in Tongues (1/4)
http://www.youtube.com/watch?v=5OZsw9HFuPg
How to Speak in Tongues (2/4)
http://www.youtube.com/watch?v=HnHgpKJdnqQ
How to Speak in Tongues (3/4)
http://www.youtube.com/watch?v=-yKKeqe0a9Y
How to Speak in Tongues (4/4)
http://www.youtube.com/watch?v=TTeGyZg7xE0
Part 1 of 4 Speaking in Tongues: What it is not (gibberish, babbling, a made up langu
http://www.youtube.com/watch?v=lEJCpOEuw-g
Part 2 of 4 Speaking In Tongues: What It Is, A language of men or angels, 1 Cor. 13:
http://www.youtube.com/watch?v=-3N3hmaHLTE
Part 3 of 4 Speaking in Tongues: What Is It For, praying in the spirit, praise to God, w
Part 4 of 4 Speaking In Tongues: How To Do It, guidance, step by step instructions
Speaking In Tongues: How To Do It, guidance, step by step instructions
Kielilläpuhuminen,se on Armolahja,joka on uudentestamentin aikaan tulleita Armolahjoja,mutta Raamatun sanan mukasia Lahjoja,joka Rakentaa Uskovaa,sekä Seurakuntaa,Rukous Kielilläpuhuessa on salattua Rukousta Jumalan ja Ihmisen välillä,ettei Sielunvihollinen pääse tietään mistä Rukoillaan ja Jumala pääsee paremmin toimiin sellaisen kautta,joka käyttää saatua Armolahjaa,on myös Kielilläpuhuvia,jotka puhuu selvää jonkun maan kieltä tai jotakin kieltä,mulla on ,vaikka en halua kerskua 4 kieltä,niistä sanon kaksi toinen on maan kieli ja toinen on kieli joka ei ole maa,eli Espanja ja toinen Shaame,kerran aikoinaan kävin Kalottiagtiossa pohjoisessa ,niin mahdollisesti sillä reissulla sen Shaamen sain itselleni,en silloin osannut sitä ottaa käyttöön,olisi voinut tulla lappalaisia uskoon ,kun olisin saanut puhua Jumalan antamia sanoja,josta en olisi tiennyt mitä puhun,vaan Lappalainen olisi tiennyt,mitä puhun,se on kova paikka rohkaista itsensä puhuunKielillä. Espanja on jostakin syystä tullut,en tiedä mitä varten,kait se joskus selviää.
Turhaa minä teille kerron,ette te mitään ymmärrä,mutta ompahan avattu lörpöttely ja ilkkuminen,myös pelastuksesta osattomat Uskovat ilkkuu ja tavikset,se on kun sana sanoo ,ois kun heittäsi helmiä Sioille! Ari
"Turhaa minä teille kerron,ette te mitään ymmärrä,mutta ompahan avattu lörpöttely ja ilkkuminen,myös pelastuksesta osattomat Uskovat ilkkuu ja tavikset,se on kun sana sanoo ,ois kun heittäsi helmiä Sioille! Ari"
Tuossa lauseessa yhdistyy melko monia elementtejä, joiden surauksena fundamentaliset "ainoat oikeat" uskonnot aiheuttavat paljon uskontojen uhreja.
Toisaalta esiin tulee röyhkä omavanhurskaus josta käsin tarjoillaan yhdellä kädellä pelastusta ja toisella kädellä ollaan oitis valmis lausumaaan ikuista henve_tin tulta ellei kuulija alistu saarnaajan mielivallan ja dogmien alle.
Konkreettisen hengellisen väkivallan elementit, jotka osaltaan peilaavat kristikunnan veristä ja epäinhimillistä historiaa.
Onhan näitä kristillisiä liikkeitä noin 33000 ja jokainen väittää olevansa se ainoa oikea tie pelastukseen: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm
Menitkö "Siinä ilkuttavaa" myöhemmin takaisin "koeponnistamaan" kielesi?
Kuka sinulle on sanonut, että puhut saamea ja espanjaa?
Hurmoskielien kohdalla on ihan terveellistä muistaa, että poppaukot ja shamaanitkin puhuvat kielillä hurmoksiin itsensä piiskattuaan. Sitä ei siis ainakaan voida pitää jonkinlaisena merkkipaaluna uskovan pyhityskilvoittelusta.
Itsekin olen kielillä puhunut, mutta haluan ottaa ko. rukoilun tarkasteluun ja Raamatun kautta sitä tutkia, onko kyseessä sielullisuus vai aito hengellisyys ja ovatko kielet apostolisen ajan jälkeen vielä voimassa vai eivät. Kiinnostaa lähinnä mitä Raamattu aiheesta opettaa, ei kenenkään "voimalliset" kokemukset. En anna tässä tutkailussa hämätä edes sen, että eräänkin kerran nuorempana rukoustilanteessa pulpatin ranskaksi selkeää puhetta, joka käännettiin (ei siis armolahjan kautta vaan ihan ranskaa osaava ihminen käänsi).
On varmasti varsin tervetullutta kysyä, onko helluntailainen opetuksemme "hengellä täyttymisestä" kielilläpuhumisineen todellakin tarkoitettu vielä aikamme uskoville.
Onnittelen meitä kuitenkin siitä uskon yhdyssiteestä, joka tekee meistä sisaria ja veljiä keskenämme ja jonka johdosta voimme myös tätä asiaa tutkia keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä.
Kiitos tuonnistasi, "Mikä henki?"
Mikä kieli on Shaame? Sinähän tunnut olevan muutenkin sekaisin kuin seinäkello
sekojuttuinesi.
"Mikä kieli on Shaame?"
Nimike viittaa shamanismiin, jollaisia vaikutteita helluntapiireissä ja muissakin hurmosliikkeissä esiintyy.
Entä uskonnollisen johtajan harrastama seksuaalinen häirintä?
"Radio Dei uutisoi 1. syyskuuta 2011, että Koivisto oli ahdistellut sielunhoitotilanteissa useita mieshenkilöitä vuosien ajan.[5] Koivisto antoi asiasta julkisen lausunnon 11. syyskuuta 2011. Lausunnon mukaan hän on tehnyt aviorikoksen miespuolisen henkilön kanssa. [6]"
"Juha Pihkala syytti Koivistoa shamanismista, okkultismista ja valkoisesta magiasta. Hänen mukaansa vaarallisilla vesillä ollaan silloin, kun luvataan ihmeparantumisia ja muita suuria elämänmuutoksia. "Näissä asioissa on paljon petytty. Tällaisten ääriliikkeiden jäljiltä löytyy poikkeuksellisen paljon uskonnon uhreja." "
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Koivisto
Helluntaiuskovien taloudellinen epärehellisyys. Onko sekin pyhän hengen johdatusta, kuten väitetty kielilläpuhuminen vai onko niiden todelliset taustavoimat sittenkin jotakin aivan muuta?
"Oikeus piti tekoa kunniattomana _ _ Helluntaikirkko vei miljoonaomaisuuden"
- http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110116275317_uu.shtml
Hahahahahahahahaha !!!!! :--D
Kielilläpuhuminen = teatteria.
Lopeta pilkkaaminen! Jeesukseen uskova ja Pyhällä Hengellä täyttynyt, voi puhua kielillä oikeaa, ja ymmärretävää kieltä. vaikkei kielillä puhuja itse ymmärtäisikään puhumaaansa kieltä. Vaan ei helmiä sioille!
Minäkin osaan puhua oikeaa kieltä jota kukaan ei ymmärrä. En edes minä itse.
Kieli on kuitenkin oikea :------D
Töttöröö!
Tuollaisiahan nuo henkis-hengellis-väkivaltaiset fundamentalistiti tahtovat olla.
Kun heidän kanssaan on eri mieltä, niin oitis alkaa aidon "kristillisen rakkauden" ilmentymänä solvaus ja useinkin vielä heleve_tin tuomioilla siivitettynä.
Kiitos kuitenkin viestistäsi, joka osaltaan toimii vakavana varoituksena sen suhteen, ettei ihmis-dogmien alle tule suostua.
Onhan näitä kristillisiä liikkeitä noin 33000 ja jokainen väittää olevansa se ainoa oikea tie pelastukseen: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm
Ps. Toivottavasti tädillä ei ole lapsia helmoissaan, sillä riskeeraavat sairastua ja häiriintyä henkisesti tuollaisessa henkisessä ilmapiirissä.
PsPs. Edelleen vahvistuu entisestään mielikuva helluntalaisista yhtenä henkis-hengellisesti väkivaltaisempana ja agressiivisempana uskonliikeenä. Ei sitten tule ihmetellä miten paljon tuossa miljöössä on henkisesti sairastuneita yksilöitä. Kovin repivä lahko. Surullista.
Luu kurkkuun noille saat"tanan valepukeille.
Jos on olemassa väärän hengen vaikuttamaa väärää kielilläpuhumista,
silloin on olemassa oikean Hengen vaikuttamaa oikeaa kielilläpuhumista. Väärää kun ei voi olla jos ei ensin ole sitä oikeaa. Et voi väärentää rahaa jota ei ole olemassa. Et voi väärentää taulua jota ei ole olemassa. Vain aidon rahan ja aidon taulun voi väärentää.
Siis, väärä kielilläpuhuminen todistaa oikean kielilläpuhumisen olemassaolon. Tulisi keskittyä siihen oikeaan, eikä niinkään siihen väärään. Etsi sitä oikeaa. Niin tekevät asiantuntijat jotka löytävät esim. väärennetyn taulun. He, tutkittuaan talulun ja todettuaan sen väärennökseksi, hylkäävät sen. He keskittyvä aitoon tauluun ja iloitsevat siitä. Väärä raha tuhotaan kokonaan ja sillä ei ole mitään arvoa. Mutta väärän rahan esiintyminen ei johda siihen että ihmiset hylkäävät oikean aidon rahan. He kiinnostuvat enemmän siitä oikeasta rahasta ja varovat ottamasta vastaan väärää rahaa.
"Jos on olemassa väärän hengen vaikuttamaa väärää kielilläpuhumista,
silloin on olemassa oikean Hengen vaikuttamaa oikeaa kielilläpuhumista. Väärää kun ei voi olla jos ei ensin ole sitä oikeaa."
Voitaisiin myöskin tulkita niin, että pyhän hengen tuottama kielillä puhuminen lakkasi profeettojen ja apostoleiden poismenon myötä.
Henkilöille jotka ovat taipuvaisia edellä olevalla tavalla kirjoituksia tulkitsemaan, nykyinen "kielillä puhumisien" alkuperä on yksiselitteinen.
Raamattu itse ilmaisee miten demonit ovat erityisen voimakkaita ja taitavia, sekä kykenevät esiintymään valon enkeleinä, esiintymään Jumalina, tekemään ihmetekoja ja johdattamaan näillä metodeilla monia harhaan.
Ps. Viittaan myös viestiini - 11.2.2013 16:38 - Jumalan henki on rauhan ja järjestyksen, ei epäjärjestyksen henki ja hänen seuraajansa teot ja arvomaailma sen mukaisia.
jaikal taas nolaa itsensä tietämättömyydellään. Mutta siinä on oikeassa että on oikeaa ja väärää kielillä puhumista. Se vain että oikeasta kielillä puhumisesta täytyy puhua menneessä aikamuodossa ja sitä jaikal ei tainnut tietääkkään koska Pyhä Henki ei sitä kaikille ilmoita. Näin voimme me jotka saamme Pyhän Hengen kautta tietoa, paljastaa sen suuren eksyttäjän temput ja tekijät.
Aloitus on hyvä ja paljastavat kirjoittajat joilla on selvästi Pyhää Henkeä, hyviä.
Jatkakaa kirjoittelua ja ajakaa väärät henget ulos!
* Varo, ettet lankea PH: pilkkaan, Jeesus sanoo, jos sanoo Pyhän Hengen työtä beels-ebupin työksi syyllisttyy pahimpaan syntiin.
Ja sinä huorintekijä Mohikaani, olet yksi pahimmista Jumalan pilkkaajista.
Hei !
Ei pidä yleistää, että nykyinen on sitä ja tätä !
Siis olen käytännössä nähnyt ja kuullut oikeaa ja väärää kielillä puhumista.
En tiedä vaatiiko se henkien erottamisen lahjan, mutta jos ja kun puhutaan väärin kielillä, se siis aiheuttaa häirintää, ja siinä ei ole rauhaa, sen sijaan oikeassa se rauha ja järjestys pysyy ja säilyy.
Eli olen ollut parissa eri piirissä ja yhteydessä, jossa ensin joku puhui kielillä ja siinä oli rauha, mutta sitten toinen alkoi puhua ja se oli ihan erilaista ja se rauha ja Henki mikä siinä hetkessä oli häiriintyi !
Eli kokemuksienikin mukaan on olemassa oikeaa ja väärää, ja ne erottaa toistaan juuri se Rauha ja järjetys !
Kaikkea sit viitsitäänkin olla mieltä että kielilläpuhuminen olisi lakannut ja lakkais edes yleensä !
Miksi se lakkaisi kun sillä on sama tehtävä ensimmäisestä uskovasta viimeiseen, ja tulee olemaan.
Totta, samaa olen kokenut uskovien keskuudessa, oikeaa ja väärää kielilläpuhumista. Olen saanut lahjan erottaa henget, mutta ennen sitä koin juurikin joko rauhaa puheesta tai sitten levottomuutta tms negatiivista, kun kyse ei ollut PH:n inspiroimasta puheesta. Hämillään olin itsekin alussa ja vetäydyin kyllä näistä piireista pois aika pian kerrottuani asinosaisille asiasta. Tarkkana kannattaa olla ja kulkea aina aivan vierivieressä Jeesuksen kanssa, niin pysyy turvassa, mitä tahansa eteen tulee. Siunausta!
"Mohikaani"
Se, että jonkin uskonliikkeen jäsen tai yksittäinen intouskova vakuutta ja / tai itse subjektiivisesti kokee PH:n vaikuttavan hänessä ei ole mikään todiste asiantilan todella niin olevan.
Raamatun mukaan Saa_tana ja demonit ovat suuria eksyttäjiä ja __tekeytyvät valon enkeleiksi__ harhauttaen monia.
Raamatullisessa merkityksessä kielillä puhuminen ja ihmeteot lakkasivat profeettojen ja apostoleiden kuoltua. Nykyiset sellaisiksi koetut tapahtumat ovat itse sarvipään harhautusta.
Ps. On se merkillistä miten näillä kiihkoilijoilla on aina kielenpäässä uhkailu. Voi lapsiparkoja ja heidän henkistä terveyttään jotka tuollaisessa sairaassa vaikutuspiirissä joutuvat kasvamaan.
Sinulla ml 213 ole mitään erottamisen lahjaa jos olet muka kokenut " oikeaa" kielillä puhumista. Näin paljonko pelkäät hellareit ettet uskalla kirjoittaa vakinikilläsi. Väliin kirjoittelet millä sattuu, olen sen kyllä huomannut.
"Kaikkea sit viitsitäänkin olla mieltä että kielilläpuhuminen olisi lakannut ja lakkais edes yleensä !"
Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13:
1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja _k i e l i l l ä_ _p u h u m i n e n _ l a k k a a _, ja tieto katoaa.
Ps. On melkoisen järkyttävä toistamiseen havaita varsinkin helluntaipiireissä vallitseva hengellis-henkinen väkivaltaisuus ja toisten hel_vetin kadotukseen tuomarointi. Raamattu selkeästi sanoo, että vain Jumalalle kuulu tuomio ja niin kuin toisi atuomitsette, niin teidätkin tullaan tuomitsemaan.
Samoin yllä lainaamani jakeet liittyvät Jeesuksen kaksoiskäskyyn, joka on koko kristillisyyden ydin. Ilman rakkautta usko on kuollut, mitätön.
Helluntalaisten agressiivisuus, (eivät ainoita) ja heidän toistamiseen ylläpitämät vihapuheet kanssaan eri mieltä olevia kohtaan ovat järkyttävää luettavaa.
Edelleenkin, voi lapsiparkoja jotka joutuvat kasvamaan tuollaisessa sairaassa ja sairastuttavassa ilmapiirissä.
Täytyy sen verran tuoda kommenttia näkemykseeasi.
Jos otamme jakeita oman korvasyyhymme tai uskonnollisen järjestön virallisen opinkin mukaan, niin sanoma tulee peilata Jumalan sanan valossa, kestääkö se.
Katsotaanpa tuota korittolaiskirjeen lukua tarkemmin:
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
Kun tulee se, mikä täydellistä on, niin vajavainen katoaa.
No joko on kaikki täydellistä? Ei ole eikä tule tässä ajassa.
Uudessa Jerusalemissa on sitten kaikki täydellistä, "kaikki entinen on mennyt".
4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
Ilm. 21.
Pyhä Henki on yhä täällä keskuudessamme, Jumala tekee yhäti töitä.
Ja Raamatun mukaan kielillä puhuminen on yksi Pyhän Hengen armolahjoista.
Jumala ei ole kuollut vaan Elävä ja Ihmeellinen!
* Minusta teidän epäuskoisten tulisi olla hiljaa, esm. kielillä puhumisesta, koska ette ymmärrä, eikä se olekkaan tarkoitettu viisaille ja ymmärtäväisille, vaan meille lapsenmielisille, jotka uskomme Jumalan sanaan. Se on todistus ulkopuolisille, että Jumalan antama Pyhä Henki toimii ihmsessä ja ihmisen kautta. Minä puhun kielillä, mutta silti sanon, minä en ossa puhua kielillä, vaan puhun, mitä Henki puhuttavaksi antaa, yksin tai tositen seurassa. Eikä sitä kukaan ilkimys voi tyhjäksi tehdä. Periaate on, on aivan sama mitä kukin sanoo, minulla ON kielillä puhumisen armolahja, on ooout yli kuusikymmentä vuotta, ja on edelleen, aina yhtä tuore ja siunaava, kuin alussakin.
* Varoitan kumminkin teitä, jotka pilkkaatte ja reinaatte, sen te teette Herralle Jeesukselle ja PH:lle ! Eikä nämä varoitusket ole mitään uhkauksia, vaan itsenne parhaaksi, ettette tulisi hyvälyksi, " Kaikki synnit, mitä pilkannettekin, annetaan teille anteeksi, mutta PH:n pilkaa ei anneta, ei tässä elämässä, eikä tulevassa." Jeesuksen sanaa, että kantsii ottaa onkeensa !
PH: pilkkaa ei ole kielilläpuhumisen kyseenalaistaminen! Noin lihallinen reaktio voi jotain ilmiöstä kertoakin.
"Mohikaani_27"
Kokemuksesi ovat omiasi. Niillä et kuitenkaan saa kaikkia vakuuttuneeksi niiden alkuperästä jollaiseksi niitä itse uskot.
Raamatun mukaan Saa_tana ja demonit ovat suuria eksyttäjiä ja __tekeytyvät valon enkeleiksi__ harhauttaen monia.
Se, etteivät toiset ota kokemuksiasi sellaisina kuin millaisiksi ne itse itsellesi uskottetel / oletat / koet, ei tee heistä itseäsi epäuskoisempia.
On se merkillistä miten varsinkin helluntalaisten piirissä kilenkärjellä on herkässä julkea tuominta ja henkis-hengellinen väkivalta. Sairaan epäterve uskon ilmentymä.
Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13:
1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja _k i e l i l l ä_ _p u h u m i n e n _ l a k k a a _, ja tieto katoaa.
Ystävällinen kysymys sinulle.
Milloin?
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja _k i e l i l l ä_ _p u h u m i n e n _ l a k k a a _, ja tieto katoaa.
Milloinka näin tulee Raamatun mukaan tapahtumaan?
puheitasi selittänyt suomeksi? Mistä sä tiedät ettei paha henki puhu sun kauttasi? Rämppäähän se paha henki sun tietokonettaskin niin miksei myös sun äänijänteitäsi? Miten voit olla täysin varma ettet kielillä puhuessasi pilkkaa Jumalaa? Ethän itse ymmärrä mitä puhut! Voi hirveetä kun sä voit puhua vaikka mitä kauheuksia kielipäissäsi! Eikö sua ittees yhtään hirvitä ja pelota sekun sä voit puhua ihan mitä vaan kun et itse puhettasi ymmärrä eikä sitä saa anteeksi ei tässä elämässä, eikä tulevassa. Eikö sulta mene jo yöunet ikuisen rankaistuksen pelosta? Mää kyllä sun housuissasi jo tutisisin aivan kauheen holtittomasti pelosta! Olis jatkuvasti hirvee pelko päällä että mitähän kauheuksia se paha henki nyt tällä kertaa sanoi Jumalalle mun suullani kun mää itse en ymmärrä kuin hädin tuskin suomea ja yleensä en sitäkään.
Ei puhuminen ole hilloa tai lakkaa vaan hopeaa ja vaikeneminen on kultaa. Tiedätkö sinä mikä on hapanta kuin pihlajanmarjat?
"10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista."
"Kun tulee se, mikä täydellistä on, niin vajavainen katoaa."
Tulkintakysymys kuten niin moni muukin asia kirjoituksissa. Tulkitsen ihmetekojen ja raamatullisessa merkityksessä kielillä puhumisen lakanneen apostoleiden ja profeettojen kuoleman jälkeen. Sittemmin tässä merkityksessä koetut kielillä puhumiset ovat jostakin aivan muusta lähteestä.
Paavali odotti Jeesuken palaavan elinaikanaan. Toisin kävi. Nytttemmin on sitten odoteltu noin 2000 vuotta sitä, jonka sanottiin tapahtuvan: _p i a n_. Juutalaisetkin odottavat ommaansa.
Niin, Raamatun mukaan Jeesus tuli ja antoi täydellisenä lunnaat kaikkien puolesta.
Toisaalta myös sanotiin suuren luopumuksen tulevan apostoleiden ja profeettojen kuoltua, sillä kenelläkään ei sittemmin ole ollut heidän erityisasemaansa.
Nimeän sen "siirtymä-hakua-ajaksi" kunnes ihmiskunta ennallistetaan. Tämä osaltaan selittää sen miksi on niin paljon hajaantuneita ja keskenään eri miltä olevia kristillisiä liikeitä. Kristikunta on aivan pirstaleina ja sen historiakin täynnä verivelkaisuutta.
Se mkä on julkeaa, että jokainen näistä noin 33000:sta loputtomine dogmeineen väittää olevansa se ainoa oikea tie pelastukseen, samalla kun ne tuomaroitsevat toinen toisiaan erilaisten tulkintojensa vuoksi: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja _k i e l i l l ä_ _p u h u m i n e n _ l a k k a a _, ja tieto katoaa.
Uskonnot loputtomine dogmeineen ovat jopa vaaraksi yksilön henkilökohtaiselle uskolle ja hengellisyysmielisyydelle.
Aivan tulkintojen vuoksi uskovien rivit ovat hajallaan, kiivaileminen opeilla aiheuttaa vihaa ja katkeruutta.
Tuohon en muuten usko ollenkaan, että on 33000 uskontokuntaa, ainakaan Jeesukseen uskovissa, jotka väittävät " vain meillä on totuus", koska Jeesus on totuus, ja Hän antoi itsensä kaikkien edestä.
Raamatun ilmoituksen mukaan siis.
Ilman Pyhää Henkeä ei kukaan voi tulla uskoon, Pyhä Henki on yhä keskuudessamme ja myös Pyhän Hengen armolahjat, ei riitelyä varten, vaan
kaikkia Jeesuksen luokse tulevia ja Hänen nimeään avukseen huutaneita varten.
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Sitten, kun "kaikki entinen on mennyt", ei tarvita enää Jumalan seurakunnan rakentumiseksi armolahjoja, kuten kielilläpuhuminen, koska seurakunta on valmis ja lopullinen.
* No kertokoon sitten asian paremmin, jos kerran olettavat, että armolahjoa voi saada ja olla muutenkin, kuin kertomallani tavalla, ja kokemukseni perustuu Raamattuun, siksi epäilen, että muunlaista Hengen ilmenemistä olisi,
armolahjat on lueteltu Raamatussa. Mitään armolahjaa ei voi saada, ennen kuin on saanut kielillä puhumisen armolahjan, koska se on ulkoinen merkki PH:n tulosta, jonka päälle Henki vuodatetaan. Ilman PH:n kastetta ei voi saada armolahjoja, Raamatun mukaan. Uudenliiton aikana ei tapahdu mitään PH:n toimintaa ulkopuolella seurakunnan.
* " 8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja _k i e l i l l ä_ _p u h u m i n e n _ l a k k a a _, ja tieto katoaa. " ?
* Tuo on ihan totta, kun seurakunta on temmattu taivaseen, mene myös PH:i sen mukana , ja silloin
nämä armolahjat lakkaa toimimasta, koska seurakunta ei ole enää maanpäällä, siksi ei voi olla armolahjojakaan, eikä niitä täällä sitten enää tarvittakkaan !
"Tuohon en muuten usko ollenkaan, että on 33000 uskontokuntaa, ainakaan Jeesukseen uskovissa, jotka väittävät " vain meillä on totuus", koska Jeesus on totuus, ja Hän antoi itsensä kaikkien edestä."
Jeesus sanoi, että hän on tie ja totuus ja joka hänene uskoo silä on pelastus.
Kaikkien noiden kristillisten liikeiden keskeinen teema on Kristus ja lunnaat.
Ristiriitoja.
Miksi kuitenkin kaikki nuo kristilliset liikkeet omaavat toisiinsa nähden ristiriitaiset omat dogminsa ja tulkintansa samoista kirjoituksista samalla kun ne kaikki väittävät olevansa Jumalan pyhän hengen ohjaamia? Yhtälö on mahdoton.
Moni toinen krititty liike ei esimerkiksi hyväksy monia helluntalaisten tulkintoja väittämänsä armolahjat ja kielillä puhumiset mukaan lukien. Itse katson nykyisen kielillä puhumisen olevan itsestään vastustajasta, joka tekeytyy valon enkeliksi.
Miksi Jumala ohjaisi loputtomiin keskenään ristiriitaisiin tulkintoihin? Joko jokin oppi tai tulkinta on Jumalalta tai sitten se on vain ihmisspekulaatiota spekuloijan omasta vakuuttuneisuudesta huolimatta.
Samaan aikaan useat noista kristillisistä liikkeistä ovat hyvin hanakoita tuomitsemaan toinen toisiaan kadotukseen vain koska ne tulkitsevat kirjoituksia eri tavoin.
Mikäli vaikkapa advetisti nousisi helluntaiseurakunnan phujapönttöön pitämään puheen uskonliikkeensä tulkinnoista käsin, niin hänet ohjataisiin vääräoppisena kiireesti paikalta pois ja päinvastoin.
Pyhä henki ei enää ole synonyymi ihmeteoille ja kielillä puhumisille, jotka lakkasivat apostoleiden ja profeetojen kuoltua (näin tulkitsen) ja suuren luopumuksen tultua, jonka vuoksi myöskin kaikki nuo eri dogmein olevat kristilliset liikkeet.
Mikä sitten on pyhän hengen rooli tänä suuren luopumuksen aikana, ottaen vielä huomioon yllä olevat ristiriitaisuudet ja mahdottomuudet? Siihen en omaa vastausta.
En valehdellut, enkä myöskään ole ml312. Koin nyt vaan vastata vr62:n viestiin, koska siinä oli samanlaisia kokemuksia kuin itselläni on joskus ollut. Kommentoi tämän palstan kirjoituksiin vain hyvin harvoin, siksi minulla ei ole vakinikkiä. Siunausta sinulle!
>> Miksi Jumala ohjaisi loputtomiin keskenään ristiriitaisiin tulkintoihin? >>
Nyt täytyy pitää erillään hengellisyys ja sielullisuus, pään tieto, mikä on vajavaista, saa aikaan kuvailemaasi.
Ei Jumala ohjaa ketään pois armon evankeliumista, vaan kunnianhimoiset ihmiset, joille ei anneta ajallista arvoa, perustavat omia seurojaan.
Pyhä Henki on heidän kanssaan, jotka julistavat pelastuksen evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
1. Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
2. ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
3. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
4. ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
10. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
1. Kor. 15.
Armon Henki, Pyhä Henki, on seurakunnan rakentumiseksi.
20. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
22. Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
23. Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa.
Apt. 11.
Jeesus sanoi, "kun Pyhä Henki tulee teihin ... "
8. vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". ( Apt. 1. )
Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen armoa, ei Pyhä Henki ole keskinäisen ihmissuuruuden, ihmisoppien vuoksi annettu, vaan Jumalan valtakunnan
etenemiseksi ja siihen on edelleen kaikki armolahjat Hänellä käytössään.
Kun lukee jälleen kerran kokonaisuuden, huomaa, mikä mitäkin tarkoittaa:
1 Kor. 13: 1-13
13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
13:2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
13:3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
13:4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
13:5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
13:7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
13:8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
13:9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. >> Jakeen lisätiedot
13:10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
13:11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
13:12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13:13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Mikä henki kirjoittaa:
>>>
Tulkintakysymys kuten niin moni muukin asia kirjoituksissa.
Se on juuri se s-saatanasta lähtöisin oleva henki joka "puhuttaa".
Luulis nyt Mohikaanilla ja muillakin jotka ovat sen lankaan menneet, pyörivän pelosta sukat jalassa.
Hei !
Älä tee jostain oman kokemuksesi kautta oppeja, joohan ?
Siis kun ihminen tulee uskoon, hän saa Pyhän Hengen sisimpäänsä, sen sana sanoo selvästi kai sinäkin sen uskot vai pitääkö se perusasia näyttää ?
No, Jumala ei anna Henkeä mitalla, mitä se mielestäsi tarkoittaa:
Joh. 3:34
Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.
Siis kun Henki on uskovassa ja saatu siis uudestisyntymässä, sillä uskova ei ole uudestisyntynyt, jos ei omista Henkeä:
Joh. 3:6
Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
No, Pyhässä Hengessä joka uskovaan tulee uudestisyntymässä ON JO KAIKKI, ei Jumala anna siis Henkeä mitalla, vaan Hengen kautta käytännössä uskova omistaa kaikki lahjat, siis sen Hengen asumisen uskovassa kautta !
Mutta se on toinen asia, mitä Henki jakaa toimimaan itse kullekin, siis kaikki on, mutta mitkä lahjat Henki katsoo tarpeellisiksi itse kullekin ???
4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;
5 ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;
6 ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin
Joten älä selitä, vastoin Sanan tervettä opetusta, ja omiin kokemuksiisi perustuen, että uskovan ensin pitää puhua kielillä ,ja ikään kuin uskova ei omistaisi edes Henkeä, ilman jotain erillistä täyttymistä !
Siis kun uskova uudestisyntyy, ei hän todellakaan aina ala puhua kielillä, sinä tuolla opetuksellasi raakkaat erittäin paljon uskovia pois, ja väität siis suomeksi että se uudestisyntynyt ja Kristuksen veren peson saanut ja sisimpäänsä Hengen siitä vakuudeksi saanut aito uskova ei muka olisikaan uudestisyntynyt Jumalan lapsi.
Eli kielillä puhuminen ei ole mikään uskovaisuuden mittari, minä voin kertoa sen kokemuksesta, eli tulin uskoon TODELLA jo 12-13v siitä ei jäänyt epäselvää.
Kielet ALKOIVAT TOIMIA n.23v iässä, eli olin uskossa 10v siinä välissä, joten oman käytäntöni kauttakin ja muita tapauksia nähneenä oppisi on ihan omaasi,
ja huolestuttavinta on juuri se, että käytännössä vaität JO uudestisyntyneitä uudestisyntymättömiksi, etkä edes näytä itse sitä tajuavan ! :(
Ihan käsittämätöntä opetusta mielestäni, mistä ihmeestä olet nuo opit oppinut ja saanut riesoiksesi?
JT:t tulevat tänne palstalle ja tekeytyvät Valkeuden enkeleiksi ja Totuuden sanansaattajiksi. Ja nämä ovat juuri niitä jotka kieltävät Totuuden. Jo on eksytys suureksi tullut.
Kiitän Jumalaa että minäkin puhun kielillä aivan niin kuin Totuuden apostoli Paavali opettaa.
Menee aivan OT:ksi, mutta ohessa kuitenkin pieni vastine.
"JT:t tulevat tänne palstalle ja tekeytyvät Valkeuden enkeleiksi ja Totuuden sanansaattajiksi. Ja nämä ovat juuri niitä jotka kieltävät Totuuden. Jo on eksytys suureksi tullut."
Jokainen alla olevistakin on eksyttäjä toisiinsa nähden, helluntalaiset mukaanlukien.
Onhan näitä kristillisiä liikkeitä loputtomine dogmeineen noin 33000 ja jokainen näistä väittää olevansa se ainoa oikea tie pelastukseen: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm
"Kiitän Jumalaa että minäkin puhun kielillä aivan niin kuin Totuuden apostoli Paavali opettaa."
Miten minulle tuleekaan mieleen tuosta omavanhurskaasta ja itseriittoisesta lauselmasta se kuulu fariseuksen rukous.
Fariseus aloittaa ”Jumala, minä kiitän sinua…etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” (Luuk. 18:11 – 12)
...
Niin, Paavalikin oli fariseus ja kiitti Jumalaa siitä että puhuu kielillä.
Ja minä olen Paavalin kanssa saman Jumalan lapsi. Olen hyvässä
seurassa. Missä seurassa sinä olet? Et kieltänyt olevasi JT.
"Missä seurassa sinä olet?"
Käytän kritillistä ajattelun- omantunnon- ja puheenvapauttani päästämättä uskontoja loputtomine dogmeineen ja ihmisjohtajineen häärimään ja dominoimaan itseni ja Jumalan väliin.
Uskonnot ovat suuri riski yksilön omalle uskolle ja hengellisyydelle. Usko ei tarvitse uskontoja.
Agressiivinen, uhkaileva, pelotteleva, repivä, epäkunioittava ja erityisen alistava, sekä syyllistävä helluntalaisuus on yksi suuri uskonnon uhrien rakentaja, joskaan ei toki ainoa.
Onhan näitä kristillisiä liikkeitä loputtomine dogmeineen noin 33000 ja jokainen näistä väittää olevansa se ainoa oikea tie pelastukseen: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm
Ps. Lue tuolta alempaa, siellä on enempikin itse avaukseen liittyviä kannanottojani.
>>>Jokainen alla olevistakin on eksyttäjä toisiinsa nähden, helluntalaiset mukaanlukien. Onhan näitä kristillisiä liikkeitä loputtomine dogmeineen noin 33000 ja jokainen näistä väittää olevansa se ainoa oikea tie pelastukseen:
>>>Agressiivinen, uhkaileva, pelotteleva, repivä, epäkunioittava ja erityisen alistava, sekä syyllistävä helluntalaisuus on yksi suuri uskonnon uhrien rakentaja, joskaan ei toki ainoa.
>>>>>>Agressiivinen, uhkaileva, pelotteleva, repivä, epäkunioittava ja erityisen alistava, sekä syyllistävä helluntalaisuus on yksi suuri uskonnon uhrien rakentaja, joskaan ei toki ainoa.
"Mutta olen kuullut helluntailaisten opettavan että oikeita uskovia on monissa seurakunnissa ja että jopa seurakunnattomia uskovia on jotka pelastuvat. Miksi annat väärän todistuksen helluntailaisista?"
Olen nyt työni puolesta joutunut olemaan enempikin tekemisissä helluntalaisten kanssa suhteellisen laajalla kirjolla. Jätän yksityiskohdat manitsematta, sillä tarkoitukseni ei ole yksilöidä henkilöitä ja tahoja, jotka saattaisivat olla tunnistettavissa.
Aivan aluksi suorastaan röyhkeä toistamiseen tapahtuva ja jatkuva käännytysyritys. Näin vaikka aivan heti alkumetreillä sanoin suoraan, selkeästi mutta asiallisesti kunnioittavani jokaisen yksilön enkilökohtaista uskoa, mutta etten lähde uskonasioista keskustelemaan (tiedän tarkoin mihin se johtaa varsinkin hurmosliikkeiden edustajien kanssa) ja etten sekaannu uskontoihin. Perustelin edelläolevan lyhyehkösti, asiallisesti ja selkeästi.
Suorastaan röyhkeä tyrkytys vain jatkui, joka otti suorastaan uskonnollisen häirinnän piirteitä ja vaati suuren ponnistuksen ennenkuin se lakkasi, vaikka edelleenkään linja ei pidä riittävästi. Sanoin kunnioitavani toisten uskoa, mutta sen on toimittava myös toiseen suuntaan. Kun torjuin heidän yksisuuntaisen julistuksensa, niin myös asenneilmasto alkoi muuttua epäedullisemmaksi.
Noiden eri tilanteiden ja kesksutelujen aikaan sain kuulla toistamiseen miten helluntalainen leimaa eri tavoin uskovia toisia kritillisiä uskontoja "ei oikeiksi kristityiksi." Viimeminittu puolestaan merkitsee kadotuksen tuomion julistamista, sillä valekristiytillä ei hengellisen kielenkäytön merkityksessä ole Jumalan hyväksyntää. Muutoinkin oman yhteisön ulkopuolisen maailman ja ihmisten eri tavoin demonisoiti oli kovin yleistä ja nousi varsin herkästi pintaan eri tavoin ja tavan takaa.
Myös tämä foorumi toimii erinomaisena esimerkkinä "helluntalaisesta suvaitsevaisuudesta ja maltillisuudesta."
"Oletko laskenut myös ne ihmiset jotka ovat helluntailaisten julistuksen ja toiminnan kautta päässeet eroon huumeista, alkoholista, itsemurhaajatuksistaan,..."
Moni vastaavissa olosuhteissa oleva on saanut elämänsä raiteilleen ilman helluntaikäännytystä tai ilman uskontoja ylipäätään. Tällöin on ollut kyse ei ehdollisesta autamisesta.
Kun helluntalaiset menevät "auttamaan" niin kyse on systemaattisesti ehdollisesta ystävyydestä, jonka tavoitteena on käännyttäminen helluntalaiseksi.
Oletko laskenut kuinka moni helluntalaisen fundamentalismin uhrina on ajautun juurikin yllä kuvaamiisi olosuhteisiin ja jopa riistänyt itseltään hegen?
Tästä ei ole kovinkaan pitkää aikaa kun erään helluntaipastorin nuori aikuinen poika tappoi itsensä. Mistä moinen elämän ahdistus? Tietysti fundamentalisti alkaa syyttää demoneita tai nuoren vajaata uskoa, kätkettyjä syntejä ja ties mitä mahdollista jne.
Tai millaista valtavaa henkistä ahdistusta on aiheuttanut helluntailiikkeeseen syntyneelle ja tuosta uskonliikkeestä luopuneelle osaksensa saama leimaaminen, demonisointi, tuominta, halveksinta ja toisinaan jopa perheenjäsenienkin taholta hylätyksi tuleminen?
- http://www.uskontojenuhrientuki.fi/omat-kokemukset-uskonyhteisossa/177-fundamentalistiperheen-lapsi
>>Jos et ota laskuun mukaan positiivisiä ilmiöitä, olet puolueellinen. Olet silloin epäluotettava, et totuuden mukainen etkä Totuuden palveluksessa tässä asiassa.
Tokihan jopa rikollisetkin tekevät myös hyviä töitäkin. Tietyillä alueilla Italiaa Mafia on suurin työllistäjä rahanpesun jälkeisissä "laillisissa" liiketoimissaan ja jopa ainoa toivo nuorille löytää töitä ja elättää itsensä.
"Olen lukenut vain muutaman viestisi ja olen löytänyt niistä jo kaksi väärää todistusta lähimmäisistäsi."
Listaa ne tähän, niin voimme ottaa ne lähempään tarkasteluun.
Sinä olet esittänyt kaksi valheellista väitettä yhdessä viestissäsi tässä ketjussa. Vastasin jo sinulle tähän väärään todistukseesi. Sisällytät helluntailaiset tähän listaan. Helluntailaiset/helluntailaisuus ei väitä tällaista:
>>> Onhan näitä kristillisiä liikkeitä loputtomine dogmeineen noin 33000 ja jokainen näistä väittää olevansa se ainoa oikea tie pelastukseen:>Agressiivinen, uhkaileva, pelotteleva, repivä, epäkunioittava ja erityisen alistava, sekä syyllistävä helluntalaisuus on yksi suuri uskonnon uhrien rakentaja, joskaan ei toki ainoa.
Miksi olet täällä jos sinua täälläkin painostetaan helluntaiuskoon?
Jos olet täällä mustamaalaamassa tai "paljastamassa" helluntailaisuuttan. turha on sinun missiosi. Se on vain mainosta helluntailaisuudelle. Yleensä ihmiset ymmärtävät että se, mitä parjataan hengellisellä kentällä, se ehkä onkin se oikea usko. Sitten ihmiset kiinnostuvat siitä parjatusta uskosta.
Kuinka uskonnolliset ihmiset kohtelivat Herraa Jeesusta ja apostoleja? Silittelivätkö he päästä ja kiittelivät heitä? Muistatko ketkä vaativat Jeesukselle kuolemantuomiota? Olivatko he ateisteja, satanisteja vai keitä he olivat?
Näin on tänäkin päivänä. Oikeita uskovia ei silitellä päästä, ei tällä palstalla eikä muuallakaan maailmassa. Me uskovat joudumme kantamaan Kristuksen kärsimyksiä. Raamattu todistaa vielä meille että ne tulevat osaksemme RUNSAINA.
Kärsitkö sinä Jeesuksen nimen ja evankeliumin tähden, vai jostakin muusta syystä?
"Vastasin jo sinulle tähän väärään todistukseesi. Sisällytät helluntailaiset tähän listaan. Helluntailaiset/helluntailaisuus ei väitä tällaista:"
Anteeksi, mutta en nyt oikein saanut selkoa mitä tuolla kommentilla halusit sanoa.
"Helluntailaiset eivät ole uskontojen "uhrien rakentajia". Mikäli tarkoitat että he tuottavat näitä uhreja....Helluntailaisuuden kautta monet uskontojen uhrit vapautuvat uskonnollisuuden kahleista ja pääsevät sisälle elävään uskoon."
Sivuutat sujuvasti mitä edellisesä vistissäni kirjoitin ja kaikki ne, jotka ovat jättäneet helluntailiikkeen henkisesti täysin rikkinäisinä tuon fudamentalisen lahkon / uskonliikkeen hajalle repiminä, entisten uskontovereidensa demonisoimina ja usein myös hylkääminä. Siinä sitä "elävää" uskoa. Entisiä helluntalaisia on paljon uskontojen uhreissa.
"Helluntailaiset kun tarjoavat yksilölle uskonnon harjoittamisen, uskonnollisuuden sijaan elävää jumalasuhdetta Jeesuksessa Kristuksessa."
Aivan ensimmäinne huomio. Yksilön henkilökohtainen usko ei tarvitse uskonliikkeiden kuten helluntalaisten "tarjoamaa jumalsuhdetta."
Juuri tuossa lahkojen ongelma onkin. Niiden uskonnolliset vaikuttajat tunkeutuvat dominoimaan ja meuskaroimaan yksilön ja Jumalan väliin.
Mikäli yksilö / jäsen on eri meltä helluntailiikkeen uskonnollisten johtajien saarnaaman dogmin kanssa, niin hän joutuu erityisen voimakkaan painostuksen kohteeksi.
Helluntalaisuus on erityisen kontroloiva, yksilön yksityisyyteen puuttuva, syyllistävä, alistava ja repivä uskonliikke maustettuna jatkuvalla demonien ja helv_etin pelotteluillaan hengelliseen valtaansa alistamisen yhtenä muotona. Siitä vain kaksi laittamaani esimerkkiä linkkeineen ketjussa. Tuota uskonliikettä ei voi jättä kunnialla.
Ps. Valaisisitko hieman tarkemmin röyhkeän kaksoismoralista logiikkaasi.
Tuossa juuri aiemmin sanoit "helluntailaisten opettavan että oikeita uskovia on monissa seurakunnissa ja että jopa seurakunnattomia uskovia on jotka pelastuvat."
Kuitenkin juuri sitä enne hyökkäsit voimakkain tuomioin Jehovan todistajia vastaan, syyttäen heitä seuraavasti: "JT:t tulevat tänne palstalle ja tekeytyvät Valkeuden enkeleiksi ja Totuuden sanansaattajiksi. Ja nämä ovat juuri niitä jotka kieltävät Totuuden. Jo on eksytys suureksi tullut."
Mitä sinulla on Jt:a vastaan ja millä oikeudella röyhkeästi ja julkeasti anastat itsellesi itse Jumalan oikeuden lausuaksesi tuomion?
Todistajat ovat aivan yhtä vilpittömiä kristittyjä uskossaan kuin olet itsekin. He uskovat Jumalaa, Jeesukseen ja lunnaisiin.
Lisää ristiriitaisuuksia. Väität helluntalaisuuden olevan "elävä usko" ei dogmi-usko. Kuitenkin tuomitset Jumalan paikalla ja asemasta todistajat juurikin omista helluntaidogmeistasi käsin ja niiden perusteella. Tuomitset heidät vain koska he tulkitsevat kirjoituksia eri tavoin kuin helluntailiike.
Juuri samalla tavoin toimivat monet oheisistakin noin 33000:ta eri kristillisestä liikkeestä http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm tuomiten toinen toisiaan erilaisten tulkitjen ja dogmien vuoksi.
PsPs. Voisitko valaista, miksi juuri todistajat vaikuttavat olevan helluntalaisille se erityisen kipeä piikki lihassa vuosikymmenestä toiseen?
"Jos olet täällä mustamaalaamassa tai "paljastamassa" helluntailaisuuttan. turha on sinun missiosi. Se on vain mainosta helluntailaisuudelle."
Helluntalaiset ovat kyllä tehneet maineensa ihan itse, siihen ei minun muutamaa kommenttiani ja huomioitani tarvita.
Olen vain tuonut esille näkökulmani ja joitakin konkreettisia kokemuksiani helluntalaisuuteen liityen.
"Yleensä ihmiset ymmärtävät että se, mitä parjataan hengellisellä kentällä, se ehkä onkin se oikea usko. Sitten ihmiset kiinnostuvat siitä parjatusta uskosta."
Tuo on yksi vakiomantra monien uskontojen ja varsinkin fundamentalisten uskonliikkeiden ja kiihkouskovien parissa. Eikä ainoastaan kristittyjen.
Ps. On täysin tarpeetonta koettaa vakuuttaa helluntalaisuudessa olevan kyse "yksilön uskosta" sillä mikäli jäsen ilmaisee olevansa eri mieltä tuon uskonliikkeen hengellisten johtajien virallisen dogmi-linjan kanssa, niin hän havaitsee hyvin pian kuka sanelee tuon "henkilökohtaisen" uskon sisällön.
Taikasauva:
a) Kun fundamentalisti / kiihkouskova saa dogminsa ja toimintatapojensa osaksi kritiikkiä / erimielisyyttä, koetaan se vastustuksena tai jopa vainona ja osoituksena "oikesta uskosta / uskonnosta" ja sen vuoksi käsimisestä.
b) Kun sitten jotkin asiat menevät hyvin on se puolestaan osoitus itse Jumalan siunauksesta.
Eli meni niin tai näin, niin aina on kyse todisuksesta uskoliikkeensä / uskonsa oikeasa olemisesta.
Ps. Ne tuomitsemasi ja parjaamasi Jehovan todistajatkin ajattelevat tuon saman logikan mukaisesti ja niin moni muukin uskonto ja uskovainen.
Olen ollut sen verran JT:n kanssa tekemisissä että tiedän heidän oppinsa. Niin kauheata Jeesuksen Kristuksen herjaa, jota olen JT:n kautta saanut kuulla, en ole kuullut muualla kuin tällä palstalla muutamien kirjoittajien kautta. Nämä muutamat kirjoittajat ovat tosiaan onnistuneet herjaamaan vielä kovemmin. Älä sinä vain ala opettamaan Jeesuksesta täällä mikäli olet JT. Mene herjaamaan JT palstalle. Siellä sinun herjasi sitten otetaan vastaan ja sinua kiitetään ja herjasi plussataan. Älä kysy miten JT:t herjaavat Jeesusta. Minä en aio toistaa sitä. Mutta he kieltävät Jeesuksen herruuden ja ruumiillisen ylösnousemuksen. Silloin he kieltävät koko evankeliumin. Kieltämällä Jeesuksen ei pelastuta. Tunnustamalla Jeesuksen Herraksi (Jumalaksi) pelastutaa. Näin Raamattu osoittaa.
Olen myös käynyt teidän tilaisuuksissanne. En voi käsittää että aikuiset ihmiset altistavat itsensä Vartiotorniseuran raamatuntulkinnoille ja johdatettavaksi siinä määrin että kokouksissa tutkitaan heidän kirjoituksia Raamatun sijasta. Kokouksen juontaja kuulustelee kuulijoita alakoulun läksyjen kuulustelun tapaan Vartiotorniseuran lehden artikkelista. Sitten seurakuntalaiset, jotka tietävät vastauksen, nostavat kättä ja juontaja valitsee vastaajan. Sitten tämä valittu henkilö vastaa niin kuin alakoululainen konsanaan näihin lapsellisiin kysymyksiin. Se, joka on sitten aktiivinen ja on lukenut hyvin läksyt saa kiitosta ja kunniaa seurakunnalta kun on niin "uskovainen" ja tietää paljon ja "oikein" Vartiotornin tulkinnat. Täysin käsittämätöntä. Häpeän JT:n puolesta. Otatte kunniaa toinen toisiltanne. En saata mennä enää kokouksiin ja katsella ja kuunnella sellaista. En, vaikka minulla on JT ystäviä ja joskus tahtoisin mennä sinne heidän ilokseen. Hävettään teidän puolestanne sellainen touhu. Miten te saatatte alistaa itsenne sille alhaiselle tasolle, aikuiset ihmiset?
Sitten kokouksenne ovat täysin hengettömiä kuolleita kokouksia ilman Jumalan Hengen voimaa ja läsnäoloa. Kaikki puheet perustuvat ihmisviisauteen ja tapahtuvat ihmisen omassa voimassa. Ihmisviisautta te sitten kiitätte. Eihän teillä olekaan mitään muuta mistä odottaa sanaa ja ketä kiittää kuin ihmistä ja hänen viisauttaan ja puhujanlahjoja. Miten ihmeessä te saatatte ja jaksatte istua näissä kokouksissa kuunnellen ihmisviisautta ja kun Jumalan Henki ei ole siunaamassa ja elävöittämässä sanaa ja kokousta? Sitäkään minä en käsitä. Jos sinä kysyt että miten minä voin antaa tällaisen arvion kokoontumisistanne, minä vastaan että minulla on vertauskohde; helluntaikokoukset joissa olen saanut olla mukana runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana. Lestaadiolaistenkin kokouksissa olen ollut mukana, ja täytyy sanoa että siellä myös on Pyhä Henki. Mutta teidän kokoukset, voi surkeus...... Täytyy sanoa että näillä kokoontumisilla on suuri ero. Sitten minulla on hengellistä arviokykyä Pyhän Hengen kautta.
"Olen ollut sen verran JT:n kanssa tekemisissä että tiedän heidän oppinsa."
Tuossa edellä mainitsin olevani uskonnoista riippumaton ja ilmaisin niiden olevan uhka yksilön henkilökohtaiselle uskolle ja hegellismielisyydelle.
Tunnen varsin hyvin Vartiotorniseuran historian ja oppihistorian ja sen suhteen ole esittänyt vahvaakin kritiikkiä, vaikka monin osin heidän opinsa on tulkintani mukaan varsin looginen.
Samalla jälleen kerran sivuutit sujuvasti esille tuomiani asioita. Kiihkouskovien sunjektiivis-selektiivisyys on suorastaan epärehellistä, unohtamatta heidän röyhkeää itsensä Jumalan asemaan nostamista tuomareina.
"Mutta he kieltävät Jeesuksen herruuden ja ruumiillisen ylösnousemuksen. Silloin he kieltävät koko evankeliumin. Kieltämällä Jeesuksen ei pelastuta. Tunnustamalla Jeesuksen Herraksi (Jumalaksi) pelastutaa. Näin Raamattu osoittaa."
Toisin sanoen tulet tuominneeksi itse itsesi. Juuri edellä sanoit helluntalaisten tunnustava myös toisten kristittyjen uskon arvon. Kuitenkin juuri nyt tuomitset helluntalais-dogmista käsin aivan kuten puolestaan toiset uskonliikkeet tekevät samoin omista dogmeistaan käsin.
Raamatun kirjoittivat juutalaiset ja he eivät tunnustaneet eivätkä tunnusta kolminaisuutta, vaan he ovat monoteistisiä ja heidän Jumalansa on JHWH.
Tosin juutalaiset hylkäsivät / torjuivat Jeesuksen messiaana ja edelleen odottavat omaansa ja pitäytyvät laissa.
Kirkonisät Nikean kirkolliskokouksen johdolla puolestaan luopioituivat juutalaisten kirjoittaman Raamatun monoteistisestä jumalkäsitteestä ja loivat sen tilalle mielivatiasesti oman kolminais-jumal-dogminsa ja sittemmin areiolasiten vainoineen ja ristiretkineen, sekä verenvuodatuksineen levitivät kristinuskoaan miekalla, pakolla ja sorrolla.
Kuten havaitsemme, niin samoista kirjoituksista voi tehdä niin paljon toisistaan eroavia tulkintoja ja siksi kristillisiä uskontoja ja uskonliikkeitä onkin niin paljon.
Jos olet lukenut minun uskoon tulokertomuksen kotisivultani, sinä huomaat muutaman asian.
1. Minulla on luterilainen ja laestadiolainen tausta.
2. Helluntailaiset olivat minulle harhaoppisia hihhuleita.
3. Jumala vaati minua jättäytämään helluntaiserakunnassa.
4. Yritin välttää joutumasta helluntailaiseksi.
5. Jättäydyin helluntaiseurakunnassa Jumalan käskystä.
6. Helluntailaisista oli tullut minulle rakkaita sisaria ja veljiä.
7. Helluntailaiset osoittivat minulle rakkautta.
8. Minä tahdoin liittyä helluntaiseurakuntaan koska koin nyt että olin yksi heistä.
Koko tämän uskoontuloprosessin aikana minulle puhui kaksi henkivaltaa.
Minulle puhui Jumalan Henki ja Saatana henki. Jumalan Henki veti minua Jeesuksen luokse ja helluntaiseurakuntaan tekemään parannuksen.
Saatanan henki veti minua syntiin ja pois helluntaiseurakunnasta. Sitten vasta kun lopulta tottelin Jumalaa ja tein Hänen tahtomansa parannuksen helluntaiseurkunnassa ja tunnustin työkavereille Jeesuksen Herrakseni, minä pääsin tielle ja sain pelastusvarmuuden. Tiesin että nyt olen uskossa ja pelastettu Jumalan lapsi. Etsimiseni oli päättynyt. Olin löytänyt Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa. Olin nyt suuren Jumalan perheen jäsen. Helluntailaiset olivat tämän perheen jäseniä ja minä olin yksi heistä.
Todettakoon tähän loppuun että ihminen voi tulla uskoon ja pelastua ja saada pelastusvarmuuden muussakin seurakunnassa ja vaikka kotonaan yksinäisyydessä. Minun kohdallani Jumalan tahto ja suunnitelma oli helluntaiseurakunta. Siksi tottelin Jumalaa ja menin lopulta helluntaiseurakuntaan ja olen nyt hellari.
"Koko tämän uskoontuloprosessin aikana minulle puhui kaksi henkivaltaa.
Minulle puhui Jumalan Henki ja ******* henki. Jumalan Henki veti minua Jeesuksen luokse ja helluntaiseurakuntaan tekemään parannuksen."
Olen vakuuttunut, että sinulle on puhunut yksi ja sama henkivalta, demonit, esiintyen kahdessa roolissa.
Ps. Olet toistuvasti ja sujuvasti sivuuttanut esille nostamaini asiat, faktat ja huomiot ja muutamat kysymysket. Siihen on varmastikin tietty syy.
Tiivistelmä alempana olevasta viestistäni: - mikä henki ? - 12.2.2013 15:27 -
Helluntaiseurakunnissa ja vastaavissa hurmosliikkeissä esiintyy shamanismia ja demonismia. Helluntaiseurakunnassa demonit toisinaan puhuvat ihmisen kautta ja jopa pilkkaavat itse Jumalaa ilman, että "kielillä" puhuja itse edes tietää mitä suustaan ulos suoltaa.
Jumalan henegen ohjaamassa seurakunnassa ei voi esiintyä demonismia. Vaikka demonit hyvin voimakaita ovatkin, niin ne eivät edes kykene esiintymään samassa paikassa Jumalan hengen kanssa. Jumalan henki ja demonismi yksinkertaisesti eivät asu saman katon alla.
Toisaalta Ramattu kertoo miten demonit ovata erityisen taitavia huijareita ja pettäjiä. Ne ovat kykeneviä esiintymään myös Jumalina ja valon enkeleinä.
Tämä selittää miksi helluntaiseurakunnissa vallitsee useinkin kaaos, sekamelska, jossa puhuvat demonit ja "pyhä henki" joka viimemainittu on todellisuudessa demonien huijausta, heidä toimiessaan kaksoisroolissa.
Olen vakuttunut, että kielillä puhumisen lahja kuten ihmeteotkin lakkasivat apostoleiden ja profeettojen kuoltua. Sen jälkeiset ihmeteot, kielillä puhumiset ja vastaavat ovat vain demonien harhautusta.
Paavali myös osoitti, että kielilläpuhuminen oli muita vähäisempi lahja ja että hän puhuisi seurakunnassa mieluummin viisi sanaa _y m m ä r r y s t ä ä n_ _k ä y t t ä e n_ kuin 10000 sanaa jollakin kielellä. (1Ko 14:11, 13–19.)
Aina kun Raamatussa sen jälkeen (helluntain pyhän hengen kasteen jälkeen) puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä, läsnä oli ainakin yksi 12 apostolista tai Paavali, jonka Jeesus oli suoranaisesti valinnut (Ap 2:1, 4, 14; 8:9–20; 10:44–46; 19:6). Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua.
Edelleen kuten jo aiemmin ketjussa totesin, Jumala on järjestyksen, ei epäjärjestyksen ja sekaannuksen Jumala.
Tuokaa päivänvaloon nämä pikkupirut jotka eksyttää jopa Jumalan lapsetkin.
voi herrasväki mitä typeryyttä koko aloitus !
mikä on motiivi tehdä aloitus jonka sisällöstä ei ymmärrä mitään !?
Katsokaappa noita linkkejä "kielillä puhumisista". Hyi kauheaa.
Selvääkin selvemmin itse SAA##TANA on asialla.
Nämä ihmisparat tarvitsevat tuollaista huumetta. Eivät raukat ymmärrä että ovat vain vaihtaneet viinat ja huumeet tuollaiseen huumeeseen joka tuottaa samanlaisen euforisen olotilan. Ei voi muuta kuin rukoilla heidän puolestaan että pääsisivät vapaaksi.
Ketä rukoilet ?
Mene ateistien foorumille sinä epäuskoinen.
"Mene ateistien foorumille sinä epäuskoinen."
Miksi sinä vihahenkinen et edes vaivaudu lukemaan ennen kuin kommentoit? Mitä Raamattu sanoo sellaisista jotka vastaavat ennen kuin ovat kuulleet?
Mitä ateismilla ja epäuskoisuudella on tekemistä sen kanssa ettei hyväksy sokeasti (vihapuheisten) lahkojen dogmeja?
Kun ilmaisee olevansa eri mieltä helluntalaisten dogmien kanssa, niin silloin oitis "kristilliset rakkauden" viha-asenteet ja -puheet alkavat.
Onhan näitä kristillisiä liikkeitä loputtomine dogmeineen noin 33000 ja jokainen näistä väittää olevansa se ainoa oikea tie pelastukseen: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm
Ps. Itse asiaan sinulla ei sitten ollut mitään loogista ja rakentavaa argumentoitavaa.
Paavali sanoo Raamatussa, että kaikki eivät puhu kielillä, mutta hän itse sanoo puhuvansa monia kieliä.
Olen huomannut, että kaikki eivät puhu oikeita kieliä PH:ssä, kun jankkaavat jatkuvasti paria samaa sanaa tai lausetta kuin itämaista mandraa...
Sen sijaan toiset seurakunnissa puhuvat selvästi jotain olemassa olevaa kieltä, käyttäen satoja outoja sanoja puhumiseensa.
Nuo sanat tulevat niin spontaanisti, etteivät ne ikäänkuin mene "aivojen läpi" ollenkaan, vaan puhujana on joko Pyhä Henki tai paha henki.
Kuulin nimittäin, että eräs henkilö puhui vuolaasti tuntematonta kieltä Helluntai srk:ssa, jonka lähetystyössä jossain kaukaisessa maassa oleva työntekijä tunnisti vieressä istuvana tuon kaukaisen maan kieleksi.
Se vaan oli kauheaa, että tuo kieltä puhuvan henkilön puhe oli täynnä Jumalaa ja Jeesusta pilkkaavia sanoja.
Puhun itsekin kahta eri kieltä, mutten tiedä mitä ne ovat, joten en puhu niitä julkisesti, jos paikalla ei ole puheitteni selittäjää. Puhunkin näitä kieliä yleensä vain Jumalalle.
* Miksi sinä sanot Raamatun sanaksi, mitä Raamattu ei sano, " Ps. Raamatun mukaan kielillä puhumisella ei ole mitään arvoa ellei kuulija sitä ymmärrä."? Eli tuo on valhe !
* Raamattu sanoo aivan päinvastaista, " Kun puhuu kielillä salaisuuksia Hengessä, sitä ei näet kukaan ymmärrä, paitsi Jumala." Ja tämä on juuri tärkeintä kielillä puhumisessa, saa puhua Hengessä salaisuuksia, jota vaain Jumala ymmärtää, silloin voidaan rukoilla jokin henkilön puolseta, joka on ehä vaarassa, tai muuten avun tarpeessa, Jumalan Henki käyttää Hengessä kilillä rukoilijaa toisten uskovien auttamiseksi.
* Niilo-Ylivinio sai kokea tälläistä apua, muuten olisi ehkä ajanut autolla viimeisen kerran. Hän ajoi ojaan, ja yhtäkkiä hän olikin tiellä, että sanojensa mukaan hämmentyi tilanteesta, kun oli jo varma, että törmää johonkin.
* Myöhemmin tuli Hänen luokseen kaksi henkilöä, tosistaan tietämättömiä, olivat saaneet kehoituksen rukoilla Niilon puolesta, ja näky oli krokotiilistä joka oli nielaisemassa Niilon. Raju näky, mutta Jumala halusi sanoa, että asia oli vakava ja kiireellinen.
* No nyt varmaan joku taas kysyy, olisihan Jumala voinut pelastaa hänet ilman esirukoustakin ? En olisi siitä niin varma, hengen maailmassa on omat lakinsa, eikä Jumala niitä riko, koska Hän on ne itse asettanut ! Hengelliset ymmärtää ! Rukoileehan Jeesuskin yötäpäivää, eli aina, Isän edessä , uskoviensa puolesta.
Paavalin opetuksia:
"Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu."
1. Korint. 14: 5
"Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää."
1. Korint. 14:13
"mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä "
1. Korint. 14: 19
Profetoiminen ja kielillä puhuminen
1 Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.
2 Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä, Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia.
3 Mutta se, joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa.
4 Kielillä puhuva rakentaa itseään, profetoiva rakentaa seurakuntaa.
5 Toivoisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin toivoisin teidän profetoivan. Profetoiva on arvokkaampi kuin kielillä puhuva, ellei tämä sitten osaa myös tulkita puhettaan, niin että se koituu seurakunnan parhaaksi. [4. Moos. 11:29]
6 Mitä hyötyä minusta on, veljet, jos tulen luoksenne ja vain puhun kielillä enkä välitä mitään ilmestystä tai anna teille tietoa, profetiaa tai opetusta?
7 Samoinhan on elottomien soittimienkin laita, vaikkapa huilun tai lyyran. Miten huilulla tai lyyralla soitettu sävelmä voidaan tuntea, elleivät sävelet erotu toisistaan?
8 Ja jos sotatorvesta lähtee epäselvä ääni, kuka valmistautuu taisteluun? [4. Moos. 10:9]
9 Sama koskee teitäkin: ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puhettanne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin.
10 Niin paljon kuin maailmassa onkin kieliä, kaikki ne ovat ymmärrettävissä.
11 Mutta ellen ymmärrä puheen merkitystä, olen puhujalle muukalainen, samoin hän minulle.
12 Kun te nyt kerran tavoittelette henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain määrin seurakunnan rakentamiseksi.
13 Sen, joka puhuu kielillä, on siksi rukoiltava itselleen myös tulkitsemisen kykyä.
14 Jos näet rukoilen kielillä, minun henkeni rukoilee mutta ymmärrykseni jää hyödyttömäksi.
15 Mitä tämä siis tarkoittaa? Minun tulee rukoilla hengelläni, mutta myös ymmärryksellä; minun tulee laulaa kiitosta hengelläni, mutta myös ymmärryksellä. [Ef. 5:19; Kol. 3:16]
16 Jos kiität Jumalaa vain hengelläsi, miten paikalla oleva ulkopuolinen voi sanoa kiitokseesi aamenen, kun hän ei ymmärrä mitä sanot? [1. Aik. 16:36; Neh. 8:6; Ps. 106:48]
17 Sinä kyllä kiität hyvin, mutta ei tuo toinen siitä hyödy.
18 Minä puhun kielillä enemmän kuin kukaan teistä, ja siitä kiitän Jumalaa.
19 Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.
20 Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia. [Room. 16:19 ]
21 Lain kirjassa sanotaan: -- Oudoilla kielillä ja vieraiden huulilla olen puhuva tälle kansalle, eikä se sittenkään kuuntele minua, sanoo Herra. [Jes. 28:11,12]
22 Outoja kieliä ei siis ole tarkoitettu merkiksi uskoville vaan niille, jotka eivät usko; profetoiminen sen sijaan ei ole merkkinä epäuskoisille vaan uskoville.
23 Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne. [Ap. t. 2:13]
24 Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi
25 ja hänen sydämensä salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi: "Jumala on todella teidän keskuudessanne." [Jes. 45:14; Dan. 2:47; Sak. 8:23]
Järjestys seurakunnan kokouksissa
26 Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. [1. Kor. 12:7]
27 Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta.
28 Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle.
29 Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. [1. Tess. 5:21; 1. Joh. 4:1]
30 Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta.
31 Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua.
32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
Niitä ihmeellisiä unia ja krokoja liikkuu helluntailaisten piirissä ja sanonpa vain että tuo krokonäky oli paholaisen eräs tuote.
Saattaa olla että joku "idiootti" on tullut "kehoitus" taskussaan luokseni, mutta on lähtenyt kun vain toisen hihan käärin ylös, juosten karkuun.
Toinen lahko idioottien karkoituskeino pn niskaperseote.
Niilo Y oli pahojen henkien vaikutusten alaisena koko ikänsä.
"Usko Toivonen"
"Nyt täytyy pitää erillään hengellisyys ja sielullisuus, pään tieto, mikä on vajavaista, saa aikaan kuvailemaasi."
Jumala antoi ja loi ihmiselle aivot ja vapaan tahdon käytettäviksi ja Ramattu kehoittaa käyttämään _j ä r j e n k y k y j ä _ ja toimimaan _j ä r j e l l i s e s t i_.
"Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne." (Roomalaisille 12:1)
Mikäli Luojan luoma älyllinen hengellinen yksilö, uskova ei tietoisesti ajattele, tutki, mielti ja analysoi kirjoituksia, niin miten hän edes voi keskustella hengellisistä asioista loogisesti, järkevästi ja mahdollisesti jopa opettaa kuulijoita rakentavasti?
Mikäli edes hän itse ei ymmärrä mitä lausuu, niin hänhän voi silloin olla vaikka minkä demonien välikappaleena ja puhetorvena.
Helluntalaisilla kuten muillakin uskonliikkeillä on kullakin oma dogminsa ja ilman niitä ne eivät edes olisi olemassa. Jokainen näistä uskonliikkeistä opettaa ja saarnaa omista dogmeistaan ja tulkinnoistaan käsin ja vakuuttaa omaavansa toimillaan Jumalan hengen ohjauksen. Kaikki nuo eri liikeiden keskenään ristiriitaiset tulkinnat ja dogmit eivät voi olla samaan aikaan Jumalasta lähtöisin. Täysin mahdoton yhtälö.
Vain yksi esimerkki. Eri kristilliset liikkeet tulkitsevat eri tavoin mm. sitä mitkä kirjoituksien osat tulee ottaa kirjaimellisina ja mitkä kuvaannollisina. Riippuen edellisestä lukuisat kirjoituksien osat antavat ja johavat aivan erilaiseen kristilliseen oppiin ja näkemykseen.
Sitten edelleen ihmeteoista ja kielillä puhumisista. Jo apostoleiden aikaan valon enkeleiksi tekeytyvät pahat henget saivat aikaan ihmetekoja, hyviä ja huonoja ja kielillä puhumista. Nuo valon enkeleiksi tekeytyvät pahat henget vaihtavat roolia aina tilanteen mukaan johtaakseen ihmisiä harhaan.
Kielillä puhuminen itsessään ei siis ole osoitus pyhästä hengestä.
Raamatu sanoo ettei samasta kaivosta voi tulla sekä makeaa että suolaista vettä.
Jumalan seurakunnissa ei voi samaan aikaan olla pyhän hengen tekoja, eli Jumalan henki / ohjaus läsnä ja samaan aikan demonien tekoja. Täysin mahdoton yhtälö.
Kuitenkin Helluntaiseurakunnissa tapahtu kielillä puhumista jossa henkilö ei itse edes ymmärrä mitä sanoo ja toisinaan käy ilmi hänen pilkanneen Jumalaa vierailla kielillä. Siis demonien tekoja seurakunnassa tuon henkilön kautta ja suullaan. Yllä _ "777*** 11.2.2013 22:56" _ viesti vain yhtenä esimerkkinä.
Ensimmäisellä vuosisadalla ihmelahjat olivat seurausta pyhällä hengellä kastamisesta ja seurausta pyhän hengen vuodattamisesta helluntaipäivänä.
Sen ansiosta oli mahdollista opettaa muukalaisia / vieraskielisiä heidän omalla kielellään. Kyse ie ollut jostakin epämääräisestä ja käsittämättömästä mongerruksesta, joka ei edesauta ja palvele ketään, eikä mahdollista rakentavaa dialogia.
Aina kun Raamatussa sen jälkeen puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä, läsnä oli ainakin yksi 12 apostolista tai Paavali, jonka Jeesus oli suoranaisesti valinnut (Ap 2:1, 4, 14; 8:9–20; 10:44–46; 19:6). Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua.
Edelleen kuten jo ylempänä ketjussa totesin, Jumala on järjestyksen, ei epäjärjestyksen ja sekaannuksen Jumala.
18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
20. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21. Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
1. Kor.1.
Raamatun ilmoitus puhuu sydämen uskosta.
Järkeily-uskonnoista voisi kuvaavana olla vaikka jonkun vuosiluvun ympärille
nivoutunut oppi, silloin sitä ja tätä, mutta kun silloin ei sitä eikä tätä, niin mitä
tekee opinsuunta, se pitää kiinni omasta vääräksi osoittautuneesta opistaan, ja
siirrytään selityksiin ihmiskunnian vuoksi, ei Jumalan.
Pelastuksen evankeliumi etenee yhä, se on edennyt jo n. 2000 vuotta.
38. Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
39. mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."
Apt. 5.
Jeesus elää yhä ja Hän on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun saakka.
>> Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua. >>
Uskoontulo on myös Pyhän Hengen lahja, jos Pyhä Henki ei olisi keskuudessamme, niin kuinka ihminen voisi tulla uskoon.
9. toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10. toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
1. Kor. 12.
Pyhä Henki on yhä keskuudessamme ja Pyhän Hengen voima on heidän käytössään, jotka pelastuksen evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, vievät eteenpäin.
Kommentoit aivan asian vierestä sivuuttaen kokonaan esille nostamani argumentit. Tuo on varsin tyypillistä kiihkouskovien ja eri hurmosliikeiden edustajien reaktiomallia, "logiikkaa" ja hokemaa.
Raamatun ilmoitus ei ole kiihkouskoa, eikä hurmosliikettä, vaan Jumalan sanaa.
Siihen saakka Pyhä Henki on keskuudessamme, kunnes "kaikki entinen on mennyt".
Ja siihen saakka myös Pyhä Henki jakaa armolahjojaan, evankeliumin eteenpäin menemiseksi.
Tämä on Raamatun ilmoitus, ei "logiikkaa".
Mitä Paavali sillin teki kun hän rukoili kielillä ja siis salaisuuksia hengessä jota ei kukaan ymmärtänyt ?
oliko hän mongerrushengen vallassa kuten tahdot osoittaa vai mistä oli kyse ?
selitä!
"Mitä Paavali sillin teki kun hän rukoili kielillä ja siis salaisuuksia hengessä jota ei kukaan ymmärtänyt ?"
Paavali ei toiminut tuolla tavoin julkisesti seurakunnassa, vaan itsekseen.
Paavali nimeomaan neuvoi teivät kaikki puhuisi seurakunnan kokoontuessa kielillä, sillä paikalle tuleva ei-uskova ja kieliä ymmärtämätön voisi pitää heitä hulluina. Samoin hän neuvoi pitäytymään maksimissaan kolmessa kielessä ja kunkin puhumaan vuorollaan. Tai jos paikalla ei ollut tulkitsemaan kykenevää, niin hän kehoitti olla puhumatta kielillä tai puhumaan itselleen tai Jumalllalle.
Paavali myös osoitti, että kielilläpuhuminen oli muita vähäisempi lahja ja että hän puhuisi seurakunnassa mieluummin viisi sanaa _y m m ä r r y s t ä ä n_ _k ä y t t ä e n_ kuin 10000 sanaa jollakin kielellä. (1Ko 14:11, 13–19.)
Aina kun Raamatussa sen jälkeen puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä, läsnä oli ainakin yksi 12 apostolista tai Paavali, jonka Jeesus oli suoranaisesti valinnut (Ap 2:1, 4, 14; 8:9–20; 10:44–46; 19:6). Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua.
Edelleen kuten jo ylempänä ketjussa totesin, Jumala on järjestyksen, ei epäjärjestyksen ja sekaannuksen Jumala.
" mikä henki " Kun tuot valoa ja tietoa tänne palstalle. Totisesti sitä tarvitaan tässä mustaakin mustemmassa tietämättömyyden pesäkkeessä.
Sinulla on selvästi Pyhän Hengen antama lahja, joten, ole hyvä ja ota kantaa tai tee aloituksia muistakin puutteista tai tietämättömyydestä mitä huomaat täällä olevan.
Raamatun mukaan kielilläpuhuminen on Pyhän Hengen lahja. Toki paholainen jäljittelee Jumalaa niin, että kielilläpuhuminen voi olla myös paholaisesta. Hengen hedelmät henkilössä todistavat, kummasta lähteestä kielilläpuhuminen on.
Matt. 7
15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Olen jo aikaisemmin vastannut toisessa yhteydessä erään kirjoittajan kysymykseen kielilläpuhumisesta, mutta toistettakoon se tässä nyt: kielilläpuhumista on monenlaista. Olen itse kuullut epäselvää ääntelyä, joka ei todellakaan muistuttanut mitään kieltä enkä usko sen sellaista olleen, yhden sanan järjetöntä toistamista, mikä ei kyllä myöskään ollut mitään puhetta, "kielillä karjumista", joka oli pelottavaa, kiitän-sanan kiihtyvää toistamista ja sen seurauksena kielen solmuun menemisen jälkeen omituisia "sanoja" kuten dikki dikki dukku. Näiden lisäksi olen kuullut ihanaa kielillä laulamista ja selkeää ja rauhallista kielillä puhumista selityksineen.
Kielilläpuhuminen voi siis lähteä ihmisestä itsestään, kun ihminen kiihdyttää itsensä hurmostilaan tai saa kielensä solmuun hokemalla tolkuttoman nopeasti kiitos- tai kiitän-sanaa. Tuollainen kielilläpuhuminen ei ole aitoa. Todellinen kielilläpuhuminen ei nouse hurmoksesta eikä ihmisen tarvitse saada kieltään solmuun puhuakseen kielillä. Aidon kielilläpuhumisen kyllä tunnistaa, sitä kuunnellessa tuntee pyhän kosketuksen.
Helluntailaisiakin on monenlaisia, ikävä kyllä helluntailaisuudessa on tuota "pakko-kielilläpuhumista", joka on vain ihmisen oman ponnistelun aikaansaamaa, mutta löytyy sieltä myös aitoa Jumalan Hengen tuottamaa puhetta, joka on rakennukseksi niin puhujalle itselleen kuin kuulijoille. Jos puhutaan kielillä julkisesti, on puhe aina selitettävä, muutoin kielillä puhuminen kuuluu ihmisen yksityiseen rukouskammioon.
Kun Raamattu kertoo että kielillä puhuminen täytyy selittää, ei se tarkoita sitä etteivätkö kuulijat ymmärrä kieltä, vaan sitä mitä se tarkoittaa.
Tämä teidän helluntailaisten tulisi ymmärtää ja se miksi apostolisena aikana oli näin. Apostolit puhuivat aina ymmärrettävää jonkun maan kieltä. Puhutun asian sisältö jouduttiin selittämään kun puhuttiin asiasta ymmärtämättömille.
- Usko Toivonen -
"Siihen saakka Pyhä Henki on keskuudessamme, kunnes "kaikki entinen on mennyt".
"Ja siihen saakka myös Pyhä Henki jakaa armolahjojaan, evankeliumin eteenpäin menemiseksi."
"Tämä on Raamatun ilmoitus, ei "logiikkaa". "
- ->
1) Jo Raamatun aikoina demonit ja pahat henget esiintyivät jumalina ja valon enkeleinä huijten ja vieden ihmisiä harhaan. Siksi Raamattu varoittaakin niistä, jotta ei antaisi johdattaa itseään harhaan, koska kaikki ihmeteot eivät ole Jumalasta. Tämä on edelleen asiainlaita aikanamme.
2) Laki johdatti siihen mikä on täydellistä, Jeesuksen, joka täytti lain ja antoi lunnaat. Ihmetekoja ja kielillä puhumista pyhän hegen ansiosta tapahtui tuolloin todistukseksi, että Jeesus todellakin oli Jumalan poika ja lähettämä.
3) Olen vakuttunut, että kielillä puhumisen lahja kuten ihmeteotkin lakkasivat apostoleiden ja profeettojen kuoltua. Sen jälkeiset ihmeteot, kielillä puhumiset ja vastaavat ovat vain demonien harhautusta.
Tulisi voida osoittaa Raamatulla, että ihmetekojen ja kielillä puhumisen lahjaa olisi siirretty ja esiintynyt jo aiemmein mainitsemani ja alla olevan raamin ja ajan ulkopuolella, sen jälkeen. Ne tapaukset tulee todistaa Raamatulla.
Aina kun Raamatussa helluntain pyhän hengen kasteen jälkeen puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä, läsnä oli ainakin yksi 12 apostolista tai Paavali, jonka Jeesus oli suoranaisesti valinnut (Ap 2:1, 4, 14; 8:9–20; 10:44–46; 19:6). Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua.
4) Helluntaiseurakunnissa ja vastaavissa hurmosliikkeissä esiintyy shamanismia ja demonismia. Helluntaiseurakunnassa demonit toisinaan puhuvat ihmisen kautta ja jopa pilkkaavat itse Jumalaa ilman, että "kielillä" puhuja itse edes tietää mitä suustaan ulos suoltaa.
Jumalan henegen ohjaamassa seurakunnassa ei voi esiintyä demonismia. Vaikka demonit hyvin voimakaita ovatkin, niin ne eivät edes kykene esiintymään samassa paikassa Jumalan hengen kanssa. Jumalan henki ja demonismi yksinkertaisesti eivät asu saman katon alla.
Toisaalta Ramattu kertoo miten demonit ovata erityisen taitavia huijareita ja pettäjiä. Ne ovat kykeneviä esiintymään myös Jumalina ja valon enkeleinä.
Tämä selittää miksi helluntaiseurakunnissa vallitsee useinkin kaaos, sekamelska, jossa puhuvat demonit ja "pyhä henki" joka viimemainittu on todellisuudessa demonien huijausta, heidä toimiessaan kaksoisroolissa.
Edelleen kuten jo ylempänä ketjussa totesin, Jumala on järjestyksen, ei epäjärjestyksen ja sekaannuksen Jumala.
>> 3) Olen vakuttunut, että kielillä puhumisen lahja kuten ihmeteotkin lakkasivat apostoleiden ja profeettojen kuoltua. >>
Edelleen kuten ylempänä jo totesin:
Jumala ei ole kuollut, vaan elävä ja ihmeellinen Jumala.
Sanoohan Jeesuskin: "Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti"
Et ole vielä vastannut, kuinka ihminen voi tulla uskoon ilman Pyhää Henkeä.
"Sanoohan Jeesuskin: "Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti""
Väistät ja kiemurtelet toistuvasti ja systemaattisesti ohi kaikkien esille tuomieni asioiden. Sekin on toki yksi valinta.
"Et ole vielä vastannut, kuinka ihminen voi tulla uskoon ilman Pyhää Henkeä."
Ei tule sekoittaa asioita toisiinsa. Tässä ketjussa on alusta asti ollut kyse kielillä puhumisesta ja ihmeteoista ja niiden nykyisestä lähteestä.
Pyhä hengen rooliin / toimintaan kuuluu muutakin kuin nuo apostolien ja profeettojen aikana sen ansiosta tehdyt ihmeteot ja kielillä puhuminen.
Se, että ihmeteot ja kielillä puhuminen on lakannut apostoleiden ja profeettojen kuoleman myötä, kuten yllä perustelin, ei tarkoita pyhän hegen toiminnan lakkaamista. Ne ovat kaksi eri asiaa.
Uskoon liittyy kirjoituksien ja niistä tehtyjen väittämien tutkiminen berealaisten esimerkin tavoin, punniten huolellisesti kaikkea puolesta ja vastaan.
Eli kuten ylempänä jo liitinkin ajatuksen, että siihen kuuluu keskesesti Luojan ihmiselle käytettäviksi luomien aivojen, logiikan ja _j ä r j e n_ käyttö, ei sokea uskominen. Muutoinhan ihminen olisi kakkien tuulien vietävissä, niiden valon enkeleiksi tekeytyvien demonienkin ansaan astujanakin.
Raamattu itsekin sanoo ettei tule uskoa kaikkia henkeytyksiä (tai siis sellaisina esiintyviä), vaan koetella ne, eli kriittisyys ja aivojensa / järjen käyttö on tarpeellista.
"Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän__ _j är j e l l i n e n _ __ jumalanpalveluksenne." (Roomalaisille 12:1) [ korostus allekirjoitaneen ]
Berean juutalaisten oli tietenkin vaikeaa huutaa avukseen Herranaan Jeesusta Kristusta.
Alkuseurakunnan ajoista lähtien uskovat ovat näin tehneet ja tässä juuri on se millä
väärät henkivallat paljastuu.
1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4. Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
5. He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
6. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
1. Joh. 4.
Joh 1.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Ihminen ei voi tulla uskoon, ellei ota vastaan Jeesusta Herranaan.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
1. Kor. 1
Yksikään berean juutalainen ei tullu uskoon, ellei kääntynyt niinkuin Saulus tarsolainen kohdattuaan Herransa.
Aiemmin Jumalan puolesta kiivaillut Paavali, otti Jeesuksen Herrakseen ja huusi
avukseen Jeesuksen nimeä.
16. Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.' ( Apt. 22. )
- Usko Toivonen -
Sinä se vain kiemurtelet, väistelet ja sivuutat kaikki oleelliset asiaan liittyvät esille nostamiani seikat ja keskityt ahkerasti ja vuolaasti kaikkiin sivuraiteisiin ja "puolet" Raamattua copy pastaamalla. Valinta sekin.
3) Olen vakuttunut, että kielillä puhumisen lahja kuten ihmeteotkin lakkasivat apostoleiden ja profeettojen kuoltua. Sen jälkeiset ihmeteot, kielillä puhumiset ja vastaavat ovat vain demonien harhautusta.
Tulisi voida osoittaa Raamatulla, että ihmetekojen ja kielillä puhumisen lahjaa olisi siirretty ja esiintynyt jo aiemmein mainitsemani ja alla olevan raamin ja ajan ulkopuolella, sen jälkeen. Ne tapaukset tulee todistaa Raamatulla.
Aina kun Raamatussa helluntain pyhän hengen kasteen jälkeen puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä, läsnä oli ainakin yksi 12 apostolista tai Paavali, jonka Jeesus oli suoranaisesti valinnut (Ap 2:1, 4, 14; 8:9–20; 10:44–46; 19:6). Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua.
>> 3) Olen vakuttunut >>
Tuolla ei ole mitään merkitystä, jos olet vakuuttunut. Kuka / mikä järjestöoppi sinut on vakuuttanut.
Raamattu antaa selkeän ohjeen, kuinka vihollisen henkivallat voidaan tunnistaa.
Sellainen henki ei tunnusta Jeesusta Herrakseen.
Oletko sinä huutanut Jeesusta avuksesi?
Alusta lähtien on vainottu juuri heitä, jotka avuksensa Jeesusta huutavat, pyytävät Herrakseen.
Jos varmuutesi on jonkun järjestön aikaansaannos, niin eihän Raamatussa puhutakaan mistään extra välimiehistä, vaan ainoastaan tunnustamalla Jeesus Herraksi.
Raamatun ilmoitus myös selvästi sanoo niinkuin aiemmin jo oli puhetta, että
se mikä on vajavaista lakkaa sitten, kun kaikki on tullut täydelliseksi, eli ei tässä
maailman ajassa.
Sitten ei Pyhän Hengen toimintaa nykymuodossa enää tarvita, kun seurakunta on kokonaisuudessaan valmis, kun pakanoiden luku on tullut täyteen.
- Usko Toivonen -
"Tuolla ei ole mitään merkitystä, jos olet vakuuttunut. Kuka / mikä järjestöoppi sinut on vakuuttanut."
Kannustan lukemaan viestini ja useampaankin kertaan toistamani uskontoihin littyvät kannanottoni tässä ketjussa, niin ei tarvitse ampua ohi maaliin. Lyhyt muisti? Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin automaattisesti eri mieltä jostakin asiasta vain siksi, että jokin uskonto tietystä asiasta niin tulkitsee.
Punnitsen asiat henkilökohtaisesti. Kuitenkaan yhdelläkään uskonnolla eikä yksittäisellä uskovalla ei ole ainoaa oikeaa tulkintaa, asia johon viittasin jo ylempänä esimerkillä siitä mitkä osat kirjoituksista tulkitaan kirjaimellisina ja mitä kuvaannollisina, joka muutta dogmeja radikaalisti.
Edelleen sivuutaat systemaattisesti esittämäni huomiot ja argumentit kykenemättä niihin vastaaman.
Toki eihän se minulta ole pois ja jokainen saa uskoa ja kokea aivan miten haluaa. Johdonmukaisuus vain olisi suotavaa.
Ps. Mitä järjestöoppeihin tule, niin on täysin tarpeetonta koettaa vakuuttaa helluntalaisuudessa olevan kyse "yksilön elävästä uskosta" sillä mikäli jäsen ilmaisee olevansa eri mieltä tuon uskonliikkeen hengellisten johtajien virallisen dogmi-linjan kanssa, niin hän havaitsee hyvin pian kuka sanelee tuon "henkilökohtaisen" uskon sisällön. Osa on joutunut ulos tuosta liikkeestä eriävien kantojensa vuoksi.
Mitä taasen tuohon kuluneeseen uskovien vaino-mantraan todisteena asemastaan tulee, niin sitä käytävät liki kaikki uskonnot: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm eikä ainoastaan kritillisen pohjan omaavat.
Taikasauva:
a) Kun fundamentalisti / kiihkouskova saa dogminsa ja toimintatapojensa osaksi kritiikkiä / erimielisyyttä, koetaan se vastustuksena tai jopa vainona ja osoituksena "oikesta uskosta / uskonnosta" ja sen vuoksi käsimisestä.
b) Kun sitten jotkin asiat menevät hyvin on se puolestaan osoitus itse Jumalan siunauksesta.
Eli meni niin tai näin, niin aina on kyse todisuksesta uskoliikkeensä / uskonsa oikeasa olemisesta. Tehokasta.
Mitä oikein höpötät ?
eihän tuossa ole päätä eikä häntää sen enempää !
Sinähän voit toimia Raamatun ilmoituksen pohjalta ja mennä vaikkapa paikkakuntasi helluntalaisten kokoukseen ja testata henkivallat.
Kysyt vain kultakin paikallaolijalta : Kuka on Jeesus Nasaretilainen.
Niin asia sinulle selviää, eikä sinun tarvitse olla kuulopuheiden varassa.
Jos Pyhä Henki ei olisi keskuudessamme, ei olisi enää uskoakaan.
8. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9. toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10. toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
1. Kor. 12.
Uskon saamiseksi tarvitaan Pyhä Henki.
a) Raamatun ilmoitus todistaa, että Jeesuksen nimeä avukseen huutavia vainotaan. ( Apt 9:14, 9:21, 22:4-5, 26:9-11 ))
b) Suurin siunaus on uskoon tulo.
- Usko Toivonen -
On kovin vaikea saada järkevää ja loogista keskustelua aikaan henkilön kanssa, joka jatkuvasti ja sytemaattisesti sivuuttaa kommentit, vasta-argumentit ja loikkii eteenpäin ohi asian, huiskii sivuraiteille, eikä edes vastaa omaan huutoonsa.
"Kysyt vain kultakin paikallaolijalta : Kuka on Jeesus Nasaretilainen."
Täysin epärelevantti komentti ohi itse asian. Kaikki Raamattuun uskonsa ja / tai uskonnon perustavat tunnustavat Jeesuksen ja lunnaat, kuin myös pyhän hengen merkityksen.
Ihmeteot ja kielillä puhumiset nykyajassa ovat sitten asia aivan erikseen ja siitä olen yllä argumentoinut, mutta et nihin ole kyennyt vastaamaan.
Toistetaan jälleen uudestaan ja palataan asian ytimeen.
3) Olen vakuttunut, että kielillä puhumisen lahja kuten ihmeteotkin lakkasivat apostoleiden ja profeettojen kuoltua. Sen jälkeiset ihmeteot, kielillä puhumiset ja vastaavat ovat vain demonien harhautusta.
HUOM! Tulee voida osoittaa Raamatulla, että ihmetekojen ja kielillä puhumisen lahjaa olisi siirretty ja esiintynyt jo aiemmein mainitsemani ja alla olevan raamin ja ajan ulkopuolella, sen jälkeen. Ne tapaukset _t u l e e _ t o d i s t a a _ _R a a m a t u l l a _.
Aina kun Raamatussa helluntain pyhän hengen kasteen jälkeen puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä, läsnä oli ainakin yksi 12 apostolista tai Paavali, jonka Jeesus oli suoranaisesti valinnut (Ap 2:1, 4, 14; 8:9–20; 10:44–46; 19:6). Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua.
>> Ihmeteot ja kielillä puhumiset nykyajassa ovat sitten asia aivan erikseen ja siitä olen yllä argumentoinut, mutta et nihin ole kyennyt vastaamaan. >>
Eihän kukaan kykene vastaamaan, jos sinä pidät pääsi, etkä suostu muuta uskomaan, vaikka todisteet sinulle esitetään.
>> 3) Olen vakuttunut, että kielillä puhumisen lahja kuten ihmeteotkin lakkasivat apostoleiden ja profeettojen kuoltua. >>
Kuten tässä toteat " olen vakuuttunut ", eli olet lyönyt asian lukkoon, etkä sitä
halua muuttaa todisteista huolimatta.
>> HUOM! Tulee voida osoittaa Raamatulla, ... >>
Tässä vaadit, että Raamatulla tulee todistaa sellaista historiaa, apostolien jälkeistä aikaa, mitä Raamattu ei pidä ollenkaan sisällään.
Raamattu päättyy apostolien kirjoihin.
Mutta koska olet vakuuttunut, niin todista Raamatulla, missä kohtaa sanotaan
Pyhän Hengen armolahjojen lakkaavan näiden mainitsemiesi apostolien kuoltua.
Laitappa Raamatunkohdat esille.
Tuo viimeisen kappeleesi väittämä on myös virheellinen, kuten kaikki muukin esittämäsi vakuutus.
Esim. Apostolien tekojen 11.
20. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
22. Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
23. Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa.
Ihmeet ja merkit seuraavat pelastuksen evankeliumin julistamista Jeesuksesta
Kristuksesta.
Pyhä Henki on edelleen keskuudessamme ja :
7. Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
8. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9. toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10. toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
1. Kor. 12.
Evankeliumin julistaminen Herrasta Jeesuksesta ( Apt. 11:20 ) on vielä kesken.
Ja Herran käsi on heidän kanssaan vaikuttaen ihmeitä ja merkkejä, kunnes ..
14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
( Matt. 24. )
Eräällä mormoonilla oli mielenkiintoinen käsitys kielilläpuhumisesta: "Minä puhuu kielilllä. Olen ollut Suomi kaksi vuotta, ja puhuu näin hyvä kieli."
Eräs taas totesi, kun hänelle ehdotettiin, että jos rukoiltaisiin hänelle Pyhän Hengen kastetta, josta merkiksi hän saa puhua uusin kielin: "Voi, en ole ollenkaan kieli-ihmisiä. Minulla on niin huono kielipää.
Tuollaista tapahtuu, kun ei ole otettu vastaan Raamatun opetusta Pyhän Hengen jakamasta "rukouskielestä":
"Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.
Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; EI HÄNTÄ NÄET KUKAAN YMMÄRRÄ, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä." 1 Kor. 14:1-2.
Rukoile, että Jeesus täyttää sinut Hengellään!
_
Hän tahtoo sen tehdä.
Kielilläpuhumista on pääasiassa kahta erilaista.
1. jonkun maan ymmärrettävissä oleva kieli. Apt. 2.
2. kieli, jota ei kukaan ymmärrä. 1 Kor. 14:2.
Tavallaan on kolmaskin kielilläpuhumisen muoto. Se on sellainen 1 Kor. 14:2 kielilläpuhuminen, johon voidaan saada selitys (ei tulkkaus). 1 Kor. 14:13.
Tästä aiheesta ei voi ymmärtää enempää ellei ensin ymmärrä edellä olevaa.
=
Ymmärrettävä kieli, joka oli merkkinä uskosta osattomille juutalaisille (Apt. 2) saa näin selityksen.
Uskosta osattomat taas saattavat pitää meitä järjettöminä, jos alamme puhua heille 1 Kor. 14:2. kielillä, jota ei kukaan ymmärrä.
Kokouksessa kielilläpuhuminen.
Kukaan ei rakennu, jos menen puhujanpaikalle ja alan puhua sieltä 1 Kor. 14:2. kielillä. Mutta jos on selittämisen armolahja, niin on rakentavaa puhua kielillä ja selittää kokouksessa.
Mutta jos ei ole selittäjää, niin puhukoot itselleen ja Jumalalle eli kielilläpuhuminen tulee silloin olla vain taustaäänenä. Mutta "älkää estäkö kielilläpuhumista!" Sellainen kielto on aina Pyhän Hengen vastustamista ja siten erittäin vaarallista.
Kokousten rukoushetkissä on aina oltava kielilläpuhumista. Mistä muutoin selittämisen armolahjan saaneet voisivat saada tietää armolahjastaan?
Antakoon Pyhä Henki Jumalan seurakunnalle runsaasti armolahjojaan.
EIköhän se ole ensin tapahduttava uudestisyntymä Jumalan Hengestä ennekuin mitään Pyhää Henkeä voidaan rukiolla kenellekkään !
siis suomeksi mormonin on tultava uskoon, sitten vasta jotain muuta voi alkaa odottaa.
"Usko Toivonen"
"Kuten tässä toteat " olen vakuuttunut ", eli olet lyönyt asian lukkoon, etkä sitä
halua muuttaa todisteista huolimatta."
Yhtäkään todistetta pyhän hegen ihmelajojen aikanamme toiminnasta en ole nähnyt eikä minulle ole kyetty todistamaan.
Helluntaiseurakunnissa useinkin esintyvä kaaos, transsi-hurmos, kakofonia ja demonienkin ihmeteot ja heidän oppinsa ankkuroiminen ihmetekoihin eivät ole se vaadittu todiste.
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Helluntaiherätys
"Juha Pihkala syytti Koivistoa shamanismista, okkultismista ja valkoisesta magiasta. Hänen mukaansa vaarallisilla vesillä ollaan silloin, kun luvataan ihmeparantumisia ja muita suuria elämänmuutoksia. "Näissä asioissa on paljon petytty. Tällaisten ääriliikkeiden jäljiltä löytyy poikkeuksellisen paljon uskonnon uhreja." "
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Koivisto
Myöskään tuo lainattu Apostolien tekojen 11. ei mitenkään liity mainittuihin ihmelahjoihin ja ja siihen miten niitä siirettin apostoleiden ja Jeesuksen aikana.
Edelleen. Pyhän hegen toiminta nuo ihmeteot ovat toisistaa erillään olevia asioita nykyaikana.
"Pyhä Henki on edelleen keskuudessamme ja :"
Tulee huomioida milloin, missä yhteydessä ja keille nuo sanat osoitettiin.
Missään ei ole todistetta eikä edes viitettä, että ihmelahjoja olisi alla olevan raamin ulkopuolella kenellekään annettu.
Aina kun Raamatussa helluntain pyhän hengen kasteen jälkeen puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä, läsnä oli ainakin yksi 12 apostolista tai Paavali, jonka Jeesus oli suoranaisesti valinnut (Ap 2:1, 4, 14; 8:9–20; 10:44–46; 19:6). Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua.
>> Yhtäkään todistetta pyhän hegen ihmelajojen aikanamme toiminnasta en ole nähnyt eikä minulle ole kyetty todistamaan. >>
Ilmeisesti et kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen, jotta olisit saanut syntisi
anteeksi ja Pyhän Hengen sydämeesi.
Uskoontulo, usko on Pyhän Hengen lahja, ihme, yksi Pyhän hengen armolahjoista.
9. toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä; ( Apt. 12. )
>> Myöskään tuo lainattu Apostolien tekojen 11. ei mitenkään liity mainittuihin ihmelahjoihin ja ja siihen miten niitä siirettin apostoleiden ja Jeesuksen aikana. >>
Ja perusteesi on?
>> Missään ei ole todistetta eikä edes viitettä, että ihmelahjoja olisi alla olevan raamin ulkopuolella kenellekään annettu. >>
Uskoon tulo on ihme, Pyhän Hengen lahja. ( 1. Kor. 12:9 )
>> Aina kun Raamatussa helluntain pyhän hengen kasteen jälkeen puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä, .. >>
Ei suinkaan, Raamattu mainitsee muitakin, esim. Stefanus, Barnabas
Ja ajatuksesi on muutenkin Raamatun vastainen, koska Raamatun ilmoitus on
aivan päinvastainen.
38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Apt. 2.
Pyhän Hengen lahja luvattiin aikalaisille ( teille ) ja tuleville sukupolville ( teidän lapsillenne ) ja kaikkien maiden ja kansojen kansalaisille ( kaikille, jotka kaukana ovat ).
14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
( Matt. 24. )
Pyhä Henki on yhä keskuudessamme, sillä evankeliumin saarnaaminen on vielä kesken, koska loppu ei ole vielä tullut.
Anna nyt niitä todisteita jo viimein Raamatusta, omasta hatustasi vetelemillä
ajatuksillasi ei ole juurikaan todistusarvoa.
- Usko Toivonen -
"Pyhä Henki on yhä keskuudessamme, sillä evankeliumin saarnaaminen on vielä kesken, koska loppu ei ole vielä tullut."
Tässä näitä helluntailiikkeen piirissä ilmeneviä "pyhän hengen" töitä.
" Radio Dei uutisoi 1. syyskuuta 2011, että Koivisto oli ahdistellut sielunhoitotilanteissa useita mieshenkilöitä vuosien ajan.[5] Koivisto antoi asiasta julkisen lausunnon 11. syyskuuta 2011. Lausunnon mukaan hän on tehnyt aviorikoksen miespuolisen henkilön kanssa. [6]"
"Juha Pihkala syytti Koivistoa shamanismista, okkultismista ja valkoisesta magiasta. Hänen mukaansa vaarallisilla vesillä ollaan silloin, kun luvataan ihmeparantumisia ja muita suuria elämänmuutoksia. "Näissä asioissa on paljon petytty. Tällaisten ääriliikkeiden jäljiltä löytyy poikkeuksellisen paljon uskonnon uhreja." "
- - http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Koivisto
Sitten näitä "pyhän henegen sydämmeensä" ottaneita ja "hengellä täyttyneitä" seksuaalirikollisa vielä palautetaan opettajan tehtäviin "pyhään palvelukseen" helluntaiseurakunnassa. Listasta tulisi poikkeusellisen pitkä, mikäli näitä vastaavia laittaisi esille.
"Seksirikollinen seurakunnan puhujana"
- http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011123115020606_uu.shtml
"Helluntalaispastori raiskasi rukouspiiriläisen"
- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012082115977402_ul.shtml
Pyhä henki ei suinkaan esiinny hurmosliikkeiden demonisissa mongerrus-ilmauksissa ja itsesuggestioisessa kakofoniassa.
* "Ilmeisesti et kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen, jotta olisit saanut syntisi
anteeksi ja Pyhän Hengen sydämeesi."
Helluntaipiireissä, kuten vain nuo pari yllä olevaa esimerkkiä osoittavat on menneet ja tulevatkin synnit näköjään saatu valmiiksi anteeksi. Armon piikki on auki ja siihen voi huoletta laitaa lisää mielin määrin toinen toistaan karmeampia ja alhaisempia tekoja. Kerran ikuisiksi ajoiksi pelastunut, "pyhä" ja sen jälkeen voi vapaasti rapata.
Sivuutat sen realiteetin, että merkittävä osa kristityistä ei tunnusta helleuntalais-hurmalahkojen dogmeja sen suhteen mitä tulee henkilökohtaiseen uskoon ja sen esiintymisen muotoon.
Tuossa yhdessä ainoassa lauseessai * käy selkeästi ilmi helluntailiikkeen "hengellisyyden" julkea omavanhurskaus, röyhkeys ja "kristillisen rakkauden" repivyys ja tuomitsevuus.
Liikkeen sisälläkin suoranaista henkis-hengellistä väkivaltaa käyttäen ollaan syyllistämässä, leimaamassa ja arvottamassa jäsenen henkilökohtaista jumalsuhdetta noiden pikemminkin demonihenkisten uskon ilmenemisen muotojen vaatimuksien mukaan. Osaltaan siihen keskeisesti liitty myös helluntailikkeen rakentamat lukuiset uskontojen uhrit.
- http://www.uskontojenuhrientuki.fi/omat-kokemukset-uskonyhteisossa/177-fundamentalistiperheen-lapsi
Helluntaliikkeen edustajat asettavat toistamiseen itse itsensä Jeesuksen kertoman kuvauksen fariseuksen ja publikaanin rukouksessa olevan fariseksen rooiin (Luk. 18: 10-14).
Pyysin Raamatun ilmoitukseen pohjautuvaa todistusta.
Pahuutta maailmassa tulee myös olemaan, siihen saakka kunnes kaikki täydelliseksi tulee, kunnes " kaikki entinen on mennyt ".
Koko keskustelumme ajan, olen kommentoinut väärää väitettäsi Pyhän Hengen
toiminnasta ja sinulla on ollut mahdollisuus tuoda esille Raamatun ilmoituksen kautta todiste väitteellesi.
Raamatun ilmoituksen mukaan evankeliumi Jeesuksesta tulee saarnata kaikille kansoille ja sitten tulee loppu.
Pyhä Henki on siihen saakka keskuudessamme.
Laita nyt vaan Raamatun kohdat väitteitesi tueksi.
Ei kuulkaas tälalisille mikähenkityypeille kannata mitään vastata, se on samaa kuin porakaivoon huutais.
"Pahuutta maailmassa tulee myös olemaan, siihen saakka kunnes kaikki täydelliseksi tulee, kunnes " kaikki entinen on mennyt ".
Näin lakoonisesti helluntalainen ikuisen armon ja pelastuksen jo valmiiksi saanut suhtautuu mm. perverssiin pedokriminaliaan ja sellaiseen syyllistyneen rooliin helluntaiseurakunnassa jopa opettajan roolissa. Vaikuttaa tuo erikoislaatuinen "pyhä henki" olevan vahvasti läsnä helluntaipiireissä tänä lopun aikana.
"Raamatun ilmoituksen mukaan evankeliumi Jeesuksesta tulee saarnata kaikille kansoille ja sitten tulee loppu."
Näin toimivat myös ne kristityt joitka helluntaisuuntaus tuomitsee ja jotka eivät hulluntailahkon hurmahenkiä tunnusta.
"Pyhä Henki on siihen saakka keskuudessamme."
Kyllä. Vaan ei hurmosliikkeissä esiintyvässä muodossaan jossa avaus sitä käsittelee.
3) Aina kun Raamatussa helluntain pyhän hengen kasteen jälkeen puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä ( kielillä puhuminen / parantaminen ), läsnä oli ainakin yksi 12 apostolista tai Paavali, jonka Jeesus oli suoranaisesti valinnut (Ap 2:1, 4, 14; 8:9–20; 10:44–46; 19:6). Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua.
4) Helluntaiseurakunnissa ja vastaavissa hurmosliikkeissä esiintyy shamanismia ja demonismia. Helluntaiseurakunnassa demonit toisinaan puhuvat ihmisen kautta ja jopa pilkkaavat itse Jumalaa ilman, että "kielillä" puhuja itse edes tietää mitä suustaan ulos suoltaa.
Jumalan henegen ohjaamassa seurakunnassa ei voi esiintyä demonismia. Vaikka demonit hyvin voimakaita ovatkin, niin ne eivät edes kykene esiintymään samassa paikassa Jumalan hengen kanssa. Jumalan henki ja demonismi yksinkertaisesti eivät asu saman katon alla.
Toisaalta Ramattu kertoo miten demonit ovata erityisen taitavia huijareita ja pettäjiä. Ne ovat kykeneviä esiintymään myös Jumalina ja valon enkeleinä.
Tämä selittää miksi helluntaiseurakunnissa vallitsee useinkin kaaos, sekamelska, jossa puhuvat demonit ja "pyhä henki" joka viimemainittu on todellisuudessa demonien huijausta, heidä toimiessaan kaksoisroolissa.
Edelleen kuten jo ylempänä ketjussa totesin, Jumala on järjestyksen, ei epäjärjestyksen ja sekaannuksen Jumala.
Voisitko viimein jo laittaa ne Raamatun kohdat esille, jossa kielilläpuhumunin, ja muut Pyhän Hengen armolahjat eivät olisi käytössä enää tässä ajassa.
Minua ei kiinnosta arvailut, eikä ilkeämieliset vihjailut, vaan Raamatun ilmoitukseen pohjautuva näyttö.
Ihmisen suu puhuu sydämen kyllyydestä, ja semmoisella ei ole useastikaan mitään tekemistä Jumalan sanan ilmoituksen kanssa.
Joten, sinulle on esitetty väitteesi vääräksi Raamatulla, ja olen pyytänyt "puhu perustellen käyttämällä Raamattua", mutta et ilmeisesti kykene perustelemaan
vääriä väitteitäsi Raamatun mukaisiksi.
Joten nyt pelkkää Raamatun ilmoitusta, kiitos.
Tässä on pelkästään Raamatun opetukset asiasta:
Kielilläpuhumista on pääasiassa kahta erilaista.
1. jonkun maan ymmärrettävissä oleva kieli. Apt. 2.
2. kieli, jota ei kukaan ymmärrä. 1 Kor. 14:2.
Tavallaan on kolmaskin kielilläpuhumisen muoto. Se on sellainen 1 Kor. 14:2 kielilläpuhuminen, johon voidaan saada selitys (ei tulkkaus). 1 Kor. 14:13.
Tästä aiheesta ei voi ymmärtää enempää ellei ensin ymmärrä edellä olevaa.
Ymmärrettävä kieli, joka oli merkkinä uskosta osattomille juutalaisille (Apt. 2) saa näin selityksen.
Uskosta osattomat taas saattavat pitää meitä järjettöminä, jos alamme puhua heille 1 Kor. 14:2. kielillä, jota ei kukaan ymmärrä.
Kokouksessa kielilläpuhuminen.
Kukaan ei rakennu, jos menen puhujanpaikalle ja alan puhua sieltä 1 Kor. 14:2. kielillä. Mutta jos on selittämisen armolahja, niin on rakentavaa puhua kielillä ja selittää kokouksessa.
Mutta jos ei ole selittäjää, niin puhukoot itselleen ja Jumalalle eli kielilläpuhuminen tulee silloin olla vain taustaäänenä. Mutta "älkää estäkö kielilläpuhumista!" Sellainen kielto on aina Pyhän Hengen vastustamista ja siten erittäin vaarallista.
Kokousten rukoushetkissä on aina oltava kielilläpuhumista. Mistä muutoin selittämisen armolahjan saaneet voisivat saada tietää armolahjastaan?
Antakoon Pyhä Henki Jumalan seurakunnalle runsaasti armolahjojaan.
.
- Usko Toivonen -
"Joten, sinulle on esitetty väitteesi vääräksi Raamatulla.."
Ei todellakaan ole todistettu. On vain esitetty yksi omaa dogmia tukeva subjektivinen osa asiasta, ei kokonaisuutta johon kuulu myös kohta 3. Useita muitakin ylemmissä viesteissä esille tuomiani asioita olet kokonaan sivuuttanut.
"Voisitko viimein jo laittaa ne Raamatun kohdat esille, jossa kielilläpuhumunin, ja muut Pyhän Hengen armolahjat eivät olisi käytössä enää tässä ajassa."
Olen jo useaan kertaan laittanut esille sen, miten mainitsemani raamin ulkopuolella ei Raamattu mainitse _i h m e t e k o j e n_ lahjaa siirretyn.
Toistetaan jälleen. Tässä ei ole kyse pyhästä hengestä ja sen muista töistä itsessään, vaan ihmetöiden lahjasta, paranramisesta ja kielilä puhumisesta, joka viimemainittukaan ei esiintynyt aikanaan sellaisena hallitsemattomana kakofoniana kuin se usein esiintyy helluntalaispiireissä ja muissa hurmosliikeissä.
Alkuseurakunnissa eivät demonit puhuneet ihmisten suulla, mahdoton yhtälö, kuten se hellunatiseurakunnissa on asianlaita ja josta vain yhtenä esimerkkinä muiden joukossa ylempänä olevan - "777***
11.2.2013 22:56" - viestinkin kertoma.
3) Aina kun Raamatussa helluntain pyhän hengen kasteen jälkeen puhutaan hengen ihmelahjojen siirtämisestä ( kielillä puhuminen / parantaminen ), läsnä oli ainakin yksi 12 apostolista tai Paavali, jonka Jeesus oli suoranaisesti valinnut (Ap 2:1, 4, 14; 8:9–20; 10:44–46; 19:6). Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua.
"Minua ei kiinnosta arvailut, eikä ilkeämieliset vihjailut, vaan Raamatun ilmoitukseen pohjautuva näyttö."
Lievästikin ilmaistuna räikeän ristiriitaista.
En ole vihjaillut, vaan puhnut aivan suoraan ja kiertelemättä. Edellä linkittämäni räikeät rikokset je menettelytavat ovat realiteettiä. On erikoisen kaksoismoraalista väittää asian esille nostajan toimivan ilkeämielisesti ja sivuutta itse nuo alhaiset rikokset.
Niihin totesit lakonisen välinpitämättömästi "maailmassa olevan pahuutta."
On samalla kiintoisaa laittaa merkille miten tavan takaa nimenomaan helluntalaiset demonisoivat "maailman" ja yhteisönsä ulkopuolella olevia. Nyt tämä demonisoitu maailma pahoine tekoineen on itse helluntaiseurakunnan sisällä ja siihen suhtaudutaan välinpitämättömästi.
Miten sopivat yhteen nuo demonisoidun maailman alhaiset teot / vakavat rikokset ja sama seurakunan sisällä? Pedokriminaalisiin rikoksiin syyllistyneitä jopa nimetään opettajan rooliin helluntaiseurakunnassa.
Sitten on vielä otsaa omavanhurskaan pyhästellen demonisoida ja tuomaroida yhteisönsä ulkopuolella olevia ja dogmeistaan kanssaan eri mieltä olevia.
Kerran "armahdettu, synnitön ja pelastettu, pyhän hengen sanut ja sillä täyttynyt" ja sitten kaikkien ala-arvoisten tekojen piikki on auki. "Armo" kattaa kaiken, kun kerran on jo "pyhällä hengellä" täytynyt ja "pelastettu."
Väitetään olevansa _pyhällä hengellä_ täyttyneitä ja _s y n n i t t ö m i ä_ ja tästä painostaenkin helluntaiseurakunnista odotetaan jäseniltään näyttöä, muutoin hän ei edes ole oikea uskova.
Kuitenkin samaan aikana nämä "synnittömät, puhtaat ja pyhällä hengellä täyttyneet" jopa helluntaiseurakuntien vastuuhenkilöt syyllistyvät hyvin alhaisiin ja demonisiin tekoihin itse ihmisyyttä vastaan.
kovin erikoisia ovat nuo helluntaipiirin pyhän hengen lahjat ja synnittömyys luonteeltaan.
>> Olen jo useaan kertaan laittanut esille sen, miten mainitsemani raamin ulkopuolella ei Raamattu mainitse _i h m e t e k o j e n_ lahjaa siirretyn. >>
Olet laittanut joitakin Raamatunpaikkoja, jotka ikäänkuin tukisivat näkemystäsi, mutta olet myös tyystin ohittanut sinulle laitetut Raamatunkohdat, jotka romuttavat täydellisesti väitteesi.
Esim:
38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Apt. 2.
Pyhän Hengen lahja luvattiin aikalaisille ( teille ) ja tuleville sukupolville ( teidän lapsillenne ) ja kaikkien maiden ja kansojen kansalaisille ( kaikille, jotka kaukana ovat ).
Eli Pyhän Hengen lahja on luvattu tuleville sukupolville ja kaukaisille kansoille.
Ohitat kokonaan Stefanuksen:
8. Ja Stefanus, täynnä armoa ja voimaa, teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansassa. ( Apt. 6. )
Timoteusta:
14. Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi. ( 1. Tim. 4. )
Kuten voimme havaita Pyhän Hengen lahja on jatkumo, apostolisista ajoista
alkaen uusille sukupolville, eikä katkennut apostilisina aikoina.
Raamatun mukaan siis.
Käydään nyt tämä asia läpi Raamatun pohjalta.
- Usko Toivonen -
Apt. 6:6 Nämä tuotiin apostolien eteen, ja apostolit rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen.
Sekoitat jatkuvasti käsitteitä. Missään ei ole todistetta ihmetekojen kyvyn olleen siirretty sen raamin ja ajan ulkopuollela josta mainitsin. Stefanoksen tapauksessakin apostolit olivat läsnä tuossa tilanteessa.
Apostoleiden ja profeetojen aikaan esiintyneet ihmeteot ja kielilläpuhumiset eivät ole ainoa pyhän hengen toiminnan muoto.
Sitten taasen se kaikki mitä tapahtuu hurmosliike helluntalaisuuden piirissä, josta osaa edellä, ei todellakaan tue ajatusta pyhän hengen vaikutuksesta, vaan jostakin aivan muusta, kuten mm. viestini kohta 4) ylempänä.
- http://www.james.pp.fi/helluntaikritiikki.html
- http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/lansimaiset/181-helluntailaisuus
Pyysin Raamatun ilmoituksesta vastausta, mutta jouduin taas pettymään.
Stefanuksesta:
5. Ja se puhe kelpasi kaikelle joukolle; ja he valitsivat Stefanuksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, ja Filippuksen ja Prokoruksen ja Nikanorin ja Timonin ja Parmenaan ja Nikolauksen, antiokialaisen käännynnäisen,
6. ja asettivat heidät apostolien eteen, ja nämä rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä.
Mitä jakeessa 5. sanotaan Stefanuksen olleen täynnä, ennen apostolien näiden diakonien tehtävään siunaamista ( jae. 6. )?
Jätit kommentoimatta muut antamani Raamatun kohdat, Pyhän Hengen lahjan lupauksesta, kaikille joita Jumala kutsuu ( Apt. 2:38-39 )
Ja 1. Tim 4:14 kohdan.
Laita nyt viimeinkin Raamatullinen peruste näkyviin väitteesi tueksi, mutta jos sitä ei löydy, niin lopeta Raamatun vääristely.
>> Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua. >>
Ei päättynyt, koska meillä on elävä ja voimallinen, ihmeellinen Jumala.
Luulin sinua kristityksi, sillä aloituksessasi oli paljon totta.
Kielilläpuhuminen on raamatullinen armolahja. Mutta on hyvin paljon "kielilläpuhumista" jotka tulevat vääristä hengistä. Ja kun ne tulevat vääristä hengistä, ei uskokaan ole silloin raittiilla pohjalla. Myös muilla armolahjojen alueella on paljon sieltä vanhasta kehnosta lähtöisin olevaa, kuten profetoinnit. Suurin osa on valhetta. Raitis ja raamatullinen armolahja tulee Jumalan Hengestä. Se tulee aina myös koetella sanalla ja Jumalan hengellä, että onko se Jumalasta. Sielunvihollinen matkii Jumalan tekoja, saa jopa tulenkin lankeamaan taivaasta.
- primaballerina -
"Luulin sinua kristityksi, sillä aloituksessasi oli paljon totta."
Ensin tulee määritellä mikä raamatullisesti ajatellen on kristitty. Helluntailiikkeen ja monen muunkaan dogmien mukaisesti en mahdollisesti ole kristitty.
Ihmisuskontojen ja niiden ihmistä alistavien ja väärin sitovien dogmien ja väärän hengellisen vallankäytön en kuitenkaan anna tunkeutua itseni ja Jumalan väliin.
Onhan näitä omine dogmeineen ja liki jokainen niistä väittää olevansa se oikea ja pelastukseen johtava: http://www.philvaz.com/apologetics/a106.htm
Aivan oikein! Eli raamatullisesti tulee määritellä mitä tarkoittaa kristitty. Ei minuakaan pidettäisi kristittynä, eikä ole varmaan pidettykään eri liikkeissä, mm. helluntaiseurakunnassa. Vain harvat, mutta he eivät olekaan tyyppilahkolaisia. Kaikki "liikkeet" ovat ihmistekoisia omine oppeineen, joka ei ole täysin raamatullista.
Ihmisen tulee olla alisteinen vain kaikkivaltiaalle Jumalalle, ei ihmiselle.
Olen aikoinaan käynyt eri seurakunnissa, mutta raamattua tutkimalla ja rukoilemalla löysin aivan muuta totuutta, kuin mitä niissä esiintyi eri muodoissaan, ja ennenkaikkea, mikä henki niissä vaikuttaa.
Sen haluan vielä mainita että juuri, ikävä kyllä, suurin osa eri kuppikuntalaisista on katsonut minua ylen, syrjinyt mm. työpaikoilla jne. Hyvin hyvin harva on näyttänyt todellista kristillistä lähimmäisen rakkautta ja ollut yhtä Hengessä.
Ja vielä - oikea seurakunta on hengellinen, uudestisyntyneistä koostuva kristittyjen yhteys. Se on universaalinen, paikasta ja ajasta riippumaton. He ovat yhtä kaikessa. Rakastavat toinen toisiaan ja lähimmäisiään. Heillä on sama Kristuksen mieli ja ajatus. He ovat vapaat Kristuksessa. Ei pidä antaa sitoa itseään orjuuden ikeeseen. Lahkot sitovat , Kristus tekee vapaaksi. Toivottavasti moni sellainen, joka kärsii väärissä ikeissä käsittäisi tämän.
- primaballerina -
Mielestäni 1.Kor. 13:1-3 ja Jesuksen kuvauksessa farisealaisen ja publikaanin rukouksesta Luk. 18: 10-14 tiiviistyy varsin hyvin ja osuvasti kristillisyyden ja samalla universaalin ihmisyyden ydin, henki ja tavoite.
Lukemattomat omavanhurskaat uskonliikkeet puolestaan alistavat, syyllistävät ja orjuuttavat seuraajiaan raskaalla ihmistekoisella ikeellä herroina halliten ja puoskaroiden kiistelevät pilkuista, samalla unohten oleellisen.
Sitten tulee vielä kuvaan mm. pedokriminalia jota peitellää, hissutellaan ja hymistellen piilotellaan ja tämä vain kulissien vuoksi. Tulee mieleen ne vertauksen valkoisiksi kalkitut haudat.
Edellä mainituista tuleekin usein mieleen se miten Raamattukin sanoo ihmisen hallitsevan toistaan hänen vahingoksi. Uskonliikkeet ja varsinkin fundamentaliset sellaiset eivät ole tästä poikkeus, vaan pikemminkin sääntö.
- Usko Toivonen -
"Mitä jakeessa 5. sanotaan Stefanuksen olleen täynnä, ennen apostolien näiden diakonien tehtävään siunaamista ( jae. 6. )?"
Juurikin lainasin sinulle tuon jakeen kuusi. Mainitaanko Stefanuksen tehneen ihmetekoja ennen tuota apostoleiden käsien päälle laittamista vai sen jälkeen?
Hurmosliikkeen edustajat tekevät oitis johtopäätöksen, että "täynnä henkeä oleva" automaattisesti tarkoitta ihmeiden tekijää. Näiden hurmosliikkeiden koko perusta ja teema lepään näillä ihmelahjoilla, jotka toisinaan ilmenevät niiden piirissä mm. laittalla kieriskelynä ja kaatuiluna, sekä eriskummallisina ääntelyinä.
Hurmoksellisena sivuutat toistuvasti sen, että apostoleiden ja profeetojen aikaan esiintyneet ihmeteot ja kielilläpuhumiset eivät ole ainoa pyhän hengen toiminnan muoto.
Itse Paavalikin piti kielillä puhumista varsin vähäpätöisenä asiana ja sanoi puhuvansa mieluummin _v i i s i_ ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia sanoja kielillä joita kuulijat eivät ymmärrä. Hänen toimintansa, esimerkkinsä ja linjauksesna on kaukana helluntaipiirien epäloogisesta kakofoniasta.
Sitten taasen se kaikki mitä tapahtuu hurmosliike helluntalaisuuden piirissä, josta osaa edellä, ei todellakaan tue ajatusta pyhän hengen vaikutuksesta, vaan jostakin aivan muusta, kuten mm. viestini kohta 4) ylempänä.
- http://www.james.pp.fi/helluntaikritiikki.html
- http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/lansimaiset/181-helluntailaisuus
Kun henkilö on itse taulussa sisällä hänen on vaikea ottaa välimatkaa ja tarkkailla kokonaisuutta. Kuten jo aloituksessa manitsin, niin helluntailiikkeesä ilmenevät "ihmeteot" ovat aivan jotakin muuta.
Toistuvasti myös sivuutat miten jotkut helluntalaiset jopa opettajan vastuuasemassa olevat "pyhällä hengellä täyttyneeet ja synnittömät" syyllistyvät aivan erityisen alhaisiin rikoksiin itse ihmisyyttä vastaan ja tämä jopa Jumalan pelveluksen toimintoja hyväkseen käyttäen. Puhumattakaan kaikenkarvaisista muista rötöksistä joista saa lukea aina ajoittain.
On meillä siinä sitten pyhä ja synnittömien seurakunta.
Jakeessa 5. sanotaan Stefanuksen olleen jo täynnä Pyhää Henkeä, ennen siunaamista diakonin tehtävään.
Mitä siis luulet siunaamisessa tapahtuneen jo täynnä olevalle astialle?
Mutta se perustelu Raamatulla väitteittesi tueksi, se perustelu.
Laita perustelu Raamatun ilmoituksesta tai myönnä olevasi väärässä väitteesi kanssa.
- Usko Toivonen -
Juurikin lainasin sinulle tuon jakeen kuusi. Mainitaanko Stefanuksen tehneen ihmetekoja ennen tuota apostoleiden käsien päälle laittamista vai sen jälkeen?
Hurmoksellisena sivuutat toistuvasti myös sen, että apostoleiden ja profeettojen aikaan esiintyneet ihmeteot ja kielilläpuhumiset eivät ole ainoa pyhän hengen toiminnan muoto.
Samalla sivuutat systemaattisesti kaiken sen epäloogisuuden ja mahdottomuudet helluntailiikettä ja sen edustajien "pyhiä ja synnittömiä" koskien, jotka olen nostanut esille.
Raamatun ilmoitusta kiitos!
>> >> Apostolien kuoltua hengen lahjojen siirtäminen ilmeisemminkin päättyi ja hengen ihmelahjat lakkasivat kokonaan näitä lahjoja saaneiden kuoltua. >>
"Raamatun ilmoitusta kiitos!"
Johan olen asian useaan kertaan osoitanut. Toisekseen kuten edelleenkin useaan kertaan olen tuonut esille, niin helluntailiikkeessä vallitsevat henget ovat aivan jotakin muuta joksi niitä ko. taho itse kuvittelee.
"Pyhät hengellä täyttyneet ja synnittömät" jopa vastuuhenkilöt syyllistyvät poikkeusellisen alhaisiin tekoihin ja toisinaan jopa Jumalan palveluksen tilaisuuksia hyväkseen käyttäen.
>> Johan olen asian useaan kertaan osoitanut. >>
Laitappa sitten ne Raamatunkohdat näkösälle.
Kaikilla ei itsekontrolli pelaa, kielillä puhuminen on täysin kontrolloitavissa, sen voi lopettaa ihan millä sekunnilla haluaa. Jumala ei saata meitä sellaiseen sekavaan mielentilaan, jossa ajan- ja paikantaju häviäisi fyysisesti ja psyykkisesti terveellä ihmisellä ja olisi ikäänkuin jonkun ulkoisen voiman vietävissä. Kaikilla ei ole ymmärrystä tämänkään asian suhteen, he eivät opi edes kantapään kautta, mikä on sopivaa ja mikä ei. Jumala on Pyhä Jumala ja järjestyksen Jumala. Ikävintä on havaita, että ne joiden pitäisi osata esimerkkiä näyttää, jotka ovat "arvovaltaisia" opastavat tällaiseen väärään hurmoksellisuuteen.
"Laitappa sitten ne Raamatunkohdat näkösälle."
Johan olen asian selkeästi tuonut esille useaan kertaan. Hurmoksellisena sekoitat ja pulttaat yhteen erottamattomina ihmetyöt ja hengen muun toiminnan.
Kertositko miten pyhä henki ylipäätään liittyy Amerikkalaistaustaiseen helluntaliikkeeseen ja sen kakofoniaan, sekä "hengellä täyttyneiden, pyhien ja synnittömien" vastuuhenkilöiden ala-arvoisiin rikoksiin ihisyyttä vastaan ja toisinaan jopa Jumalan palveluksen tilaisuuksia hyväkseen käyttäen?
Miten viimemainittu on mahdollista, sillä eihän "synnitön, puhdas ja pyhällä hengellä täyttynyt" voi demonien töitä tehdä.
Niitä Raamatunkohtia odottelen.
38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Apt. 2.
Lupaus on voimassa kaikille niille joita Jumala kutsuu.
"Lupaus on voimassa kaikille niille joita Jumala kutsuu."
Tuo nyt on tuota hurmosliike-mantraa, eikä se hokemalla muuksi muutu.
Kertositko nyt miten pyhä henki ylipäätään liittyy Amerikkalaistaustaiseen helluntaliikkeeseen ja sen kakofoniaan, sekä joidenkin sen "hengellä täyttyneiden, pyhien ja synnittömien" vastuuhenkilöiden ala-arvoisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja tämä toisinaan jopa Jumalan pyhän palveluksen tilaisuuksia perversioonsa hyväkseen käyttäen?
Miten viimemainittu on mahdollista, sillä eihän "synnitön, puhdas ja pyhällä hengellä täyttynyt" Jumalan valitsema voi demonien töitä tehdä.
Lisäksi tällaiseen syyllistynyt edelleen kelpuutetaan helluntailiikkessä pyhään opettajan rooliin.
Minua ei hämää ollenkaan omat venkoilusi, tutkin kaiken Raamatun ilmoituksen valossa.
Jos suhdautut Jumalan sanaan noin kevytmielisesti, niin miksi yleensä käytät
Raamatunkohtia esityksissäsi.
38. ....., niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Tämä on Jumalan sanaa, ei mitään hurmosta.
Johan olen asian selkeästi tuonut esille useaan kertaan. Hurmoksellisena sekoitat ja pulttaat yhteen erottamattomina ihmetyöt ja hengen muun toiminnan.
Edelleen. Ihmetöiden kykyä ei Raamatussa manita annetun mainitsemani raamin ulkopuolella.
Sitten toiseen oleelliseen asiaan josta kovasti koetat kiemurrella pois ja johon tekee mili liittä omat sanasi.
"Jos suhdautut Jumalan sanaan noin kevytmielisesti, niin miksi yleensä käytät
Raamatunkohtia esityksissäsi."
Kertositko nyt miten pyhä henki ylipäätään liittyy Amerikkalaistaustaiseen helluntaliikkeeseen ja sen kakofoniaan, sekä joidenkin sen "hengellä täyttyneiden, pyhien ja synnittömien" vastuuhenkilöiden ala-arvoisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja tämä toisinaan jopa Jumalan pyhän palveluksen tilaisuuksia perversioonsa hyväkseen käyttäen?
Miten viimemainittu on mahdollista, sillä eihän "synnitön, puhdas ja pyhällä hengellä täyttynyt" Jumalan valitsema voi demonien töitä tehdä.
Lisäksi tällaiseen syyllistynyt edelleen kelpuutetaan helluntailiikkessä pyhään opettajan rooliin.
Laita nyt yksikin selkeä Raamatunkohta näkemyksesi tueksi, muusta en perusta.
- Usko Toivonen -
"Laita nyt yksikin selkeä Raamatunkohta näkemyksesi tueksi, muusta en perusta."
Niin, tuollaista se tekopyhä, itsejulistettu omavanhurkaus tuottaa tuloksena.
En voi auttaa, kun selkeä kokonaisuus ei mene perille ja sivuutat jatkuvasti asiaan liittyvät esille tuomani seikat.
Toisaalta ei ole ensimäinen kerta, kun ei saa perusteita sille miten pyhä henki ylipäätään liittyy Amerikkalaistaustaiseen helluntaliikkeeseen ja sen kakofoniaan, sekä joidenkin sen "hengellä täyttyneiden, pyhien ja synnittömien" vastuuhenkilöiden ala-arvoisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja tämä toisinaan jopa Jumalan pyhän palveluksen tilaisuuksia perversioonsa hyväkseen käyttäen?
Helluntailiike nimeomaan korostaa ja perustaa liikkeensä "pyhän hengen ihmeille, pyhyydelle ja synnittömyydelle" koko dogminsa ja samaan aikaan tuossa miljöössä tapahtuu toistamiseen poikkeusellisen ala-arvoisia asioita, jotka samalla mittarilla mitattuna luokitellaan demoneiden hengen työksi, varsinkin kun sellaista tapahtu toisaalla. Poikkeusellisen kaksinaismoraalista pyhyytä.
Kovin on mahdoton yhtälö, mutta se ei kuitenkaan tuon hurmoslikkeen edustajia estä esiintymästä kovin omavanhurskaina ja toisia demonisoiden (josta tämäkin palsta on oiva esimerkki).
Niin kuin totesin, perustan vain Raamatun ilmoitukseen pohjautuvaan totuuteen.
Raamatunkohdat kiitos.
- Usko Toivonen -
"Niin kuin totesin, perustan vain Raamatun ilmoitukseen pohjautuvaan totuuteen."
Huomaan käsiteltyjen ja esillenostamieni ristiriitojen aiheuttavan sytemaattista ja epäeettistä ja selkärangatonta kiemurtelua. Mitä Jeesus sanoikaan kyykäärmeiden pesästä...
Samaan aikaan tuo helluntailiikkeen dogmi on tärkeämpää kuin itse kristillisyys, sen todellinen tarkoitus ja sen moraalisuus, joka Jeesuksen kaksoiskäskyssä tiivistyy ytimeensä.
1.Kor. 13:
1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
Osa uskovista on kykenevä muuttamaan valkoisen mustaksi ja mustan valkoiseksi, oikeuden vääryydeksi ja vääryyden oikeudeksi.
Kaikki mahdolliset ja mahdottomat moraaliset, oikeudelliset ja dogmisetkin uskonliikkeen ristiriidat ja raskaan vääryydet sivuutetaan itse lausutussa julkeassa omavanhurkaudessa.
Tulee väistämättä mieleen ne kuvauksen valkoisiksi kalkitut haudat, sekä Jeesuksen kuvauksen fariseuksen rukous (Luk. 18: 10-14).
Kertositko nyt viimein yllä olevankin valossa miten pyhä henki ylipäätään liittyy Amerikkalaistaustaiseen helluntaliikkeeseen ja sen kakofoniaan, sekä joidenkin sen "hengellä täyttyneiden, pyhien ja synnittömien" vastuuhenkilöiden ala-arvoisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja tämä toisinaan jopa Jumalan pyhän palveluksen tilaisuuksia perversioonsa hyväkseen käyttäen?
Miten viimemainittu on mahdollista, sillä eihän "synnitön, puhdas ja pyhällä hengellä täyttynyt" Jumalan valitsema voi demonien töitä tehdä.
Aivan rakkaus on Jeesukseen uskoviin vuodatettu Pyhän Hengen kautta.
5. mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Room. 5.
Kuten jo on monta kertaa, puutun vain Raamatun ilmituksen osalta kirjoitteluusi,
Loan heittoon en kanssasi ryhdy.
1. Sanoit kielilläpuhumisen armolahjan lakanneen apostolien kuoltua, apostoleilla tarkoitat pelkästään Jeesuksen 12 opetuslasta ja Paavalia.
2. Olen pyytänyt perustelua Raamatun kautta, mutta et jostain syystä ole niin
tehnyt.
3. Raamattu todistaa, että Pyhän Hengen lahja, on jatkumo sukupolvesta toiseen. ( Apt. 2:38-39 )
4. Pyhän Hengen armolahjat ovat Raamatun mukaan evankeliumin vuoksi käytössä siihen saakka, kunnes kaikki täydelliseksi tulee. ( 1. Kor 13:10 )
5. Pyhän Hengen armolahjat ovat Raamatun ilmoituksen mukaan voimassa yhä.
Room. 11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
- Usko Toivonen -
"Kuten jo on monta kertaa, puutun vain Raamatun ilmituksen osalta kirjoitteluusi,....Loan heittoon en kanssasi ryhdy."
Palstan nimi on _h e l l u n t a l a i s u u s_ [ ei helluntalaisten palsta ].
Mitä väitettyyn "loanheittoon" tulee, niin helluntaipiiri on aivan itse oman maineensa luonut mm. raastuvissa tuomareiden edessä, eivät ukopuoliset.
Esille nostamani erityisen alhaiset rikokset liittyvät suoraan avauksen teemaan ja helluntalaisten itse itsestään toistamiseen lausumiin hyvin grandioottisiin väittämiin.
Toisekseen nimenomaan helluntalaiset ovat erityisen aktiivisesti demonisoimassa "maailmaa" ja oman yhteisönsä ulkopuolella olevia, sekä jakelemassa hel_vetin tuomioita kanssaan eri miletä oleville, josta tämäkin palsta on oiva esimerkki. Itse olet pysynyt maltillisena, joka on terve poikkeus.
Avauksessa kiistin pyhän hengen vaikutuksen helluntaipiireissä ilmenevissä "kielillä puhumisissa" ja myöhemmin mm. kohta 4).
Nimenomaan helluntalaisuudessa väitetään itsevanhurskaasti heidän olevan _"pyhällä hengellä täyttyneitä _ _puhtaita _ synnittömiä ja_ pelastuneita"_ sekä koko tuon Amerikkalaisperäisen uususkonnon perusta ja teema lepää ihmeteoilla, kielillä puhumisilla ja kaikella mahdollisella yliluonnoillisella jota korostetaan liki joka käänteessä. Helluntalaisille henget ovat kaikkialla / liki kaikessa ja koko dogmi perusteuu jatkuvaan hengistä hokemiseen.
Paine "henkien ilmaisuista" kohdistuu voimakkaana myös tuo uususkonnon jäseniinkin.
*Helluntailaisessa ajattelussa uskotaan, että uskoontulon jälkeen ihmiselle on varattu erityinen kokemus, Pyhällä Hengellä täyttyminen eli henkikaste. Tämä tarkoittaa uudelle tasolle siirtymistä hengellisessä elämässä. Perinteisesti tämän merkkinä pidetään kielilläpuhumista. Paine tämän kokemuksen saamiseksi ja kielilläpuhumiseen on voimakas. Erityisen vaikeaa tämä on niille, jotka eivät kovasta yrittämisestä ja rukoilemisesta huolimatta koe hengellä täyttymistä. Henkilöä saatetaan painostaa muuttumaan ja hänen uskoaan ja elämäänsä voidaan epäillä vääränlaiseksi.*
*Hengellistäminen on vaikuttanut myös tapaan kohdata vaikeuksia...Erityisesti aikaisemmin tähän liittyi myös asioiden kohtelemista ”henkinä” (sairauden henki, masennuksen henki) ja niiden ulosajamista. Ääriesimerkkeinä on ollut lääkehoidon keskeyttäminen jumalalliseen parantumiseen turvaten.*
- http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/lansimaiset/181-helluntailaisuus
Alla olevat shaminismista epäilyt / syytteet eivät siten ole lainkaan hämmästyttäviä.
" Radio Dei uutisoi 1. syyskuuta 2011, että Koivisto oli ahdistellut sielunhoitotilanteissa useita mieshenkilöitä vuosien ajan.[5] Koivisto antoi asiasta julkisen lausunnon 11. syyskuuta 2011. Lausunnon mukaan hän on tehnyt aviorikoksen miespuolisen henkilön kanssa. [6]"
"Juha Pihkala syytti Koivistoa shamanismista, okkultismista ja valkoisesta magiasta. Hänen mukaansa vaarallisilla vesillä ollaan silloin, kun luvataan ihmeparantumisia ja muita suuria elämänmuutoksia. "Näissä asioissa on paljon petytty. Tällaisten ääriliikkeiden jäljiltä löytyy poikkeuksellisen paljon uskonnon uhreja." "
- - http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Koivisto
Kuitenkin itse Paavalikin piti kielillä puhumista varsin vähäpätöisenä asiana ja sanoi puhuvansa mieluummin _v i i s i_ ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia sanoja kielillä joita kuulijat eivät ymmärrä. Hänen toimintansa, esimerkkinsä ja linjauksesna on kaukana helluntaipiirien epäloogisesta kakofoniasta.
Kertositko nyt viimein yllä olevankin valossa miten pyhä henki ylipäätään liittyy Amerikkalaistaustaiseen helluntaliikkeeseen ja sen kakofoniaan, sekä joidenkin sen "hengellä täyttyneiden, pyhien ja synnittömien" vastuuhenkilöiden ala-arvoisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja tämä toisinaan jopa Jumalan pyhän palveluksen tilaisuuksia perversioonsa hyväkseen käyttäen?
Miten viimemainittu on mahdollista, sillä eihän "synnitön, puhdas ja pyhällä hengellä täyttynyt" Jumalan valitsema voi demonien töitä tehdä.
>> Kuitenkin itse Paavalikin piti kielillä puhumista varsin vähäpätöisenä asiana ja sanoi puhuvansa mieluummin _v i i s i_ ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia sanoja kielillä joita kuulijat eivät ymmärrä. >>
Pitikö Paavali kielilläpuhumista varsin vähäpätöisenä?
Tässä käytät Raamatun ilmoitusta taas väärällä tavalla omaan korvasyyhyysi.
Jos olet eri mieltä, niin perustele käyttämällä Raamattua, missä Paavali sanoo armolahjaa vähäpätöiseksi?
- Usko Toivonen -
Rautalankaa ja tervettä logiikkaa: Viisi ymmärryksen sanaa vs. 10000 käsittämätöntä kielillä lausuttua. Selkeä periaate ja asioiden oikeat arvot ovat siinä.
Paavali osoitti, että kielilläpuhuminen oli muita huomattavasti vähäisempi lahja ja että hän puhuisi seurakunnassa mieluummin _v i i s i_ sanaa _y m m ä r r y s t ä ä n_ _k ä y t t ä e n_ kuin 10000 sanaa jollakin kielellä. (1Ko 14:11, 13–19.)
Ymmärrän toki miten lakihenkisen ihmislahkon edustajan on pakko takertua dogminsa savijalkaan ja tähänkin hyvin selkeään asiaan koetat takertua kuin viimeiseen oljenkorteen jotta voisit viedä asian sivuraitelle.
Tuon lakihenkinen Amerikasta kotoisin olevan ihmislahko rantautti Suomeen vuonna 1920 Gerhard Olsen-Smidtin perustaesaan ensimmäisen helluntaiseurakunnan tuon henkilön toimesta joka tuomittiin puoleksi vuodeksi vankeuteen homoseksuaalisen haureuden vuoksi vuonna 1925 ja karkoitetttavaksi maasta.
Kovasti koetat kiemurrella edellisessä viestissäni edelleen yhä uudestaan esittämieni faktojen edessä.
Mutta näinhän se yleensä lahkolaisten kanssa tahtoo olla, että epärehellisen subjektiivinen logiikka on vallalla.
Miten sopivat yhteen ja saman katon alla ihmistekoinen lakihenkinen uuslahko jossa demonit esiintyvät ja Jumalan pyhä henki?
>> Kuitenkin itse Paavalikin piti kielillä puhumista varsin vähäpätöisenä asiana >>
Katsokaamme Raamatun ilmoitusta:
18. Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan;
19. mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä
1. Kor. 14.
Paavali kiittää siis Jumalaa kielilläpuhumisen armolahjasta ( ei liene vähäpätöisenä pitämänsä asia) ja ohjeistaa seurakuntaa opetustilannetta varten.
Mutta, kannustaa armolahjojen käytössä
39. Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.
Kuten Pietarikin
10 Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.
Ihmettelen kuinka pidät Jumalan armolahjaa vähäpätöisenä.
Puhu nyt perustellen käyttämällä Raamattua, siihen sinä olet ilmeisesti opin saanut.
- Usko Toivonen -
Palatkaamme takaisin juuri siihen jota itse avaus käsittelee, eli helluntaipiirien "kielilläpuhumisen" todellista lähdettä.
Palstan nimi on _h e l l u n t a l a i s u u s_ [ ei helluntalaisten palsta ].
Esille nostamani erityisen alhaiset rikokset liittyvät suoraan avauksen teemaan ja helluntalaisten itse itsestään toistamiseen lausumiin hyvin grandioottisiin väittämiin.
Toisekseen nimenomaan helluntalaiset ovat erityisen aktiivisesti demonisoimassa "maailmaa" ja oman yhteisönsä ulkopuolella olevia, sekä jakelemassa hel_vetin tuomioita kanssaan eri miletä oleville, josta tämäkin palsta on oiva esimerkki. Itse olet pysynyt maltillisena, joka on terve poikkeus.
Avauksessa kiistin pyhän hengen vaikutuksen helluntaipiireissä ilmenevissä "kielillä puhumisissa" ja myöhemmin mm. kohta 4).
Nimenomaan helluntalaisuudessa väitetään itsevanhurskaasti heidän olevan _"pyhällä hengellä täyttyneitä _ _puhtaita _ synnittömiä ja_ pelastuneita"_ sekä koko tuon Amerikkalaisperäisen uususkonnon perusta ja teema lepää ihmeteoilla, kielillä puhumisilla ja kaikella mahdollisella yliluonnoillisella jota korostetaan liki joka käänteessä. Helluntalaisille henget ovat kaikkialla / liki kaikessa ja koko dogmi perusteuu jatkuvaan hengistä hokemiseen.
Paine "henkien ilmaisuista" kohdistuu voimakkaana myös tuo uususkonnon jäseniinkin.
*Helluntailaisessa ajattelussa uskotaan, että uskoontulon jälkeen ihmiselle on varattu erityinen kokemus, Pyhällä Hengellä täyttyminen eli henkikaste. Tämä tarkoittaa uudelle tasolle siirtymistä hengellisessä elämässä. Perinteisesti tämän merkkinä pidetään kielilläpuhumista. Paine tämän kokemuksen saamiseksi ja kielilläpuhumiseen on voimakas. Erityisen vaikeaa tämä on niille, jotka eivät kovasta yrittämisestä ja rukoilemisesta huolimatta koe hengellä täyttymistä. Henkilöä saatetaan painostaa muuttumaan ja hänen uskoaan ja elämäänsä voidaan epäillä vääränlaiseksi.*
*Hengellistäminen on vaikuttanut myös tapaan kohdata vaikeuksia...Erityisesti aikaisemmin tähän liittyi myös asioiden kohtelemista ”henkinä” (sairauden henki, masennuksen henki) ja niiden ulosajamista. Ääriesimerkkeinä on ollut lääkehoidon keskeyttäminen jumalalliseen parantumiseen turvaten.*
- http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/lansimaiset/181-helluntailaisuus
Alla olevat shaminismista epäilyt / syytteet eivät siten ole lainkaan hämmästyttäviä.
" Radio Dei uutisoi 1. syyskuuta 2011, että Koivisto oli ahdistellut sielunhoitotilanteissa useita mieshenkilöitä vuosien ajan.[5] Koivisto antoi asiasta julkisen lausunnon 11. syyskuuta 2011. Lausunnon mukaan hän on tehnyt aviorikoksen miespuolisen henkilön kanssa. [6]"
"Juha Pihkala syytti Koivistoa shamanismista, okkultismista ja valkoisesta magiasta. Hänen mukaansa vaarallisilla vesillä ollaan silloin, kun luvataan ihmeparantumisia ja muita suuria elämänmuutoksia. "Näissä asioissa on paljon petytty. Tällaisten ääriliikkeiden jäljiltä löytyy poikkeuksellisen paljon uskonnon uhreja." "
- - http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Koivisto
Kuitenkin itse Paavalikin piti kielillä puhumista varsin vähäpätöisenä asiana ja sanoi puhuvansa mieluummin _v i i s i_ ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia sanoja kielillä joita kuulijat eivät ymmärrä. Hänen toimintansa, esimerkkinsä ja linjauksesna on kaukana helluntaipiirien epäloogisesta kakofoniasta.
Kertositko nyt viimein yllä olevankin valossa miten pyhä henki ylipäätään liittyy Amerikkalaistaustaiseen helluntaliikkeeseen ja sen kakofoniaan, sekä joidenkin sen "hengellä täyttyneiden, pyhien ja synnittömien" vastuuhenkilöiden ala-arvoisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja tämä toisinaan jopa Jumalan pyhän palveluksen tilaisuuksia perversioonsa hyväkseen käyttäen?
Miten viimemainittu on mahdollista, sillä eihän "synnitön, puhdas ja pyhällä hengellä täyttynyt" Jumalan valitsema voi demonien töitä tehdä.
Markku Koivisto ei ole helluntailainen, vaan kuuluu EV.lut. kirkkoon!
- mikä henki -
Raamatun läpivalaisu paljastaa, missä hengessä esim. aloituksia tehdään.
Raamatun ilmoituksen vääntäminen omiien tarkoitusperien mukaa paljastuu Sanan valossa.
5. Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.
6. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi. ( Snl. 30. )
"Markku Koivisto (s. 31. maaliskuuta 1954 Kokkola) on teologian tohtori, kristillisen, karismaattisen Nokian herätyksen, nykyisen Nokia Missio ry:n entinen johtaja. Markku Koivisto on Nokian evankelisluterilaisen seurakunnan entinen kirkkoherra, joka parannuttuaan imusolmukesyövästä vuonna 1990 koki voimakkaan karismaattisen uudistumisen."
"Koivisto alkoi pitää Nokian kirkossa niin sanottuja torstai-iltoja, joille olivat tyypillisiä voimakas ylistys ja rukous sekä monenlaiset niin kutsutut Pyhän Hengen armolahjat, kuten sairaiden puolesta rukous sekä niin kutsutut kaatumisilmiöt. Kerran Koivisto yritti jopa herättää hukkuneen pojan henkiin.[1]"
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Koivisto
"Nokian kirkossa alettiin pitää kirkkoherra Koiviston johdolla ns. torstai-iltoja, joille olivat tyypillisiä voimakas ylistys ja rukous sekä monenlaiset Pyhän Hengen armolahjat, muun muassa sairaiden parantaminen ja kielilläpuhuminen. Myös nk. kaatumisilmiötä on esiintynyt."
"Piispa ja tuomiokapituli kyseenalaistivat useaan otteeseen Markku Koiviston toimintatavan ja teologian. Tampereen hiippakunnan silloinen piispa Juha Pihkala arvosteli Nokia Missiota amerikkalaisperäisen _h u r m a h e n k i s y y d e n _ tuomisesta luterilaisuuteen."
"Tällaisten ääriliikkeiden jäljiltä löytyy poikkeuksellisen paljon uskonnon uhreja." Piispa varoitti karismaattisten liikkeiden vaarasta muuttua ikään kuin parempien ja todempien kristittyjen ryhmiksi. Karismaattisia ilmiöitä esiintyy kaikissa maailmanuskonnoissa, Pihkala muistuttaa. ___Siksi hänen mielestään _o n _ v ä ä r i n _ v ä i t t ä ä _ n i i d e n _ o l e v a n _ k i i s t a t t o m i a _ t o d i s t e i t a _ Pyhän Hengen _ l ä s n ä o l o s t a _. Tuomiokapitulin kuulustelupöytäkirja tulkitsee, että Nokia Mission kokouksissa luodaan suggestiivista ilmapiiriä huutamisen, karjahtelun ja ylistämisen avulla. Kokemus nostetaan sanan rinnalle, mutta samalla se syrjäyttää opin. Tuomiokapitulin mielestä hurmoksellisuuden ylikorostaminen johtaa elämysriippuvuuteen. [1]"
"Koivisto osallistui Tampereen piispanvaaliin talvella 2008, mutta sai ehdokkaista vähiten ääniä. Pian tämän jälkeen hän ilmoitti eroavansa kirkosta ja perustavansa Nokia Mission rinnalle uuden kirkkokunnan saman vuoden syksyllä."
Nokia-mission kokouksissa käy Nokia Missio Churchin jäseniä ja eri kirkkokuntiin kuuluvia ihmisiä. Jotkut kuuluvat evankelis-luterilaiseen kirkkoon, toiset _h e l l u n t a i s e u r a k u n t i i n _ tai muihin vapaisiin suuntiin.
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokia-missio
Mikä henki?
No taitamattomuuden ja typeryyden henki. Eli sopottajan ihan oma henki, jolta loppui viisaus mutta ylpeys ei sallinut vaikenemista.
Sitten suojeltiin omaa minää häpeältä ja niin vedettiin häpeään Jumalan Pyhä lahja.
Surkeus ja anteeksipyyntö, näin helluntailaisena helluntailaisten puolesta.
- raportoija pettyi -
"Sitten suojeltiin omaa minää häpeältä ja niin vedettiin häpeään Jumalan Pyhä lahja."
"Surkeus ja anteeksipyyntö, näin helluntailaisena helluntailaisten puolesta."
Miksi minun tulisi tunnustaa helluntailiikkeen seurakunnissa esiintyvät _d e m o n i h n e g e t_ pyhäksi hengeksi, jota ketjun avaus juuri käsittelee?
Tulee osoittaa Raamatulla miten saman katon alla voi esiintyä demonien henkiä ja Jumalan henki.
- Usko Toivonen -
"Raamatun läpivalaisu paljastaa, missä hengessä esim. aloituksia tehdään."
Näin karimaattisen liikkeen dogmia puolustava joutuu toteamaan ja samalla sivuuttamaan kaiki oleelliset asiaan liittyvät ja esille nostetut seikat.
Tulee osoittaa Raamatulla miten saman katon alla voi esiintyä demonien henkiä ja Jumalan henki.
Helluntaiseurakunnissa ja vastaavissa hurmoslikkeissä asianlaita valitettavasti on viimeksimainittu ja siitä on todisteia ympäri maailmaa.
Minua kiinnostaa tässä ketjussa lähinnä, missä hengessä ketjun aloittaja on
täällä.
Mikä henki pitää ketjun avaajaa vääryyden siteissä.
Tämän hengen vallassa on lupa vääristää Raamatun ilmoitusta ja laittaa toisen sanomaksi sellaista, mitä hän ei ole sanonut.
Kyseessä siis on jonkin sortin vääryyden henki.
Ei tarvitse olla mitään pahoja henkiä.
Minä pystyn tässä kirjoitellessani puhumaan kielillä miten paljon vain haluan.
Tai jos haluan olla typerys, pystyn keskustelun lomassa kiljumaan kielillä miten kovaa haluan.
Toki voin tehdä sen saman suomeksikin.
Voin siis käyttäytyä kielten kanssa tai ilman kuin mielipuoli mutta silti voin ilolla tunnustaa Jeesuksen Herraksi, lihaan tulleeksi Jumalaksi joka verellään on pessyt otti pois maailman synnin.
Olen silloin vain toope. Ei sen kummempaa. Riivatut eivät voi toimia edellämainitulla tavalla. Minulta, Jumalan pyhältä se onnistuu.
Olenhan vapaa. Jopa tekemään typeryyksiä.
- raportoija voi -
Mitä avauksen merkityksessä "kielillä puhumseen" tulee, niin jo Raamatun aikaan Saa_tana johadatti ihmisiä haraan tekeytyen valon enekeliksi ja teki ihmeitä ja voimatekoja.
Tulee osoittaa Raamatulla miten saman katon alla voi esiintyä demonien henkiä ja Jumalan henki.
Helluntaiseurakunnissa ja vastaavissa hurmoslikkeissä asianlaita valitettavasti on viimeksimainittu ja siitä on todisteia ympäri maailmaa.
"Minulta, Jumalan pyhältä se onnistuu."
Kannustan palauttamaan mieleen Jesuksen kuvauksen farisealaisen ja publikaanin rukouksesta Luk. 18: 10-14.
Alla olevat henkilötkin ovat helluntai-hurmos-dogmin ja arvomaailman mukaan ollaet "pyhiä_synnittömiä_ puhtaita ja pelastettuja."
"Seksirikollinen seurakunnan puhujana"
- http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011123115020606_uu.shtml
"Helluntalaispastori raiskasi rukouspiiriläisen"
- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012082115977402_ul.shtml
Miten viimemainittu on mahdollista, sillä eihän "synnitön, pyhä, puhdas ja pyhällä hengellä täyttynyt" Jumalan valitsema voi demonien töitä tehdä.
Nyt hän sekoittaa ihmisjoukon Jumalan temppeliin.
Ihminen on se Jumalan asuinsija, ei mikään järjestö.
Tottakai seurakunnassa voi olla kaikenlaisia ihmisiä, jopa riivattuja.
Heistä vain ajetaan ne sitten ulos.
Minussa ei asu pahaa henkeä, vaikka puhunkin kielillä sitä mitä Henki sanottavaksi antaa.
Mutta jos armolahjojen käyttäjät ovat mielestäsi ylpeitä ja saatanan poikasia niin enpä sille mitään mahda.
Kiitetään vain Herraa, sillä Hän on hyvä.
Ja Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
- raportoija hei vain. -
"Tottakai seurakunnassa voi olla kaikenlaisia ihmisiä, jopa riivattuja."
Tämä pitää paikkansa helluntailiikkeen seurakunnissa ja useimmiten kaikissa karismaattisissa hurmosliikkeissä
Voidaanko Raamatulla osoittaa, että alkuseurakunnassa ja seurakunnissa joissa Jeesus, apostolit ja profetat vaikuttivat, olisi samaan aikaan esiintynyt demonismia?
Edelleen kannustan palauttamaan mieleen Jesuksen kuvauksen farisealaisen ja publikaanin rukouksesta Luk. 18: 10-14.
JOS KERRAN RAAMATTU JAKAA SELAISIA LAHJOJA TAIVAASTA NIIN SITTEN SANOTAAN JEESUKSELLE KIITOS
Helluntaioppi "täyttyä hengellä" tarkoittaa kielilläpuhumista.
ei tarkoita, vaan tarkoittaa paaaaaaljon paljon muuta sen lisäksi.
"täyttykää Hengellä, niin ette lihan himoa täytä.", ....siinä perusasia hengen täyteydestä,
ymmärtää ken ymmärtää.
Aloittaja, juttusi kusee