Vanhaksi tuleminen

se tarkoittaa sitä, että kavereita ja tuttuja alkaa kuolla ympäriltä. Viimeisen kuukauden aikana on kuollut neljä. Viimeisin perjantaina sairaskohtaukseen saunan lauteille. Kaksi aikaisempaa syöpään kumpikin ja se ensimmäinen monien eri sairauksien rasituksiin, jota pumppu ei enää kestänyt.

Heidän uskonnollisuudestaan en tiedä, siitä ei vuosikymmenten mittaan ollut koskaan puhetta. Eikä se minulle kuulukaan.

Tässä vaiheessa moni uskovainen alkaisi puhua tuonpuoleisesta, mutta en minä. Tiedän että kuolen, kuten kaikki muutkin. Harmillista mutta totta.
8144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihmisen luonteenlaatu korostuu vanhetessa. Valoisan luonteenlaadun omaava hymyilee vielä sänkypotilaanakin. Katkeruuteen työikäisenä taipuva on vanhana vielä happamampi.

Elämänasenteeseensa voi jonkin verran vaikuttaa. Stressaavan työn keskellä tai kipujen vaivatessa positiivisuus on vaikeampaa. Uskonnollisuudella on vaikutus myös luonteeseen ja siihen, miten elämän ja kuoleman kokee.

Zemppiä uusien ystävien etsintään!

Äänestä
  • Missä kohtaa kirjoitin katkeruudesta? Eivät nämä neljä olleet läheisiä ystäviä, mutta kavereita pitkältä ajalta, joskin harvakseltaan viime vuosina nähtiin.

    En myöskään tarvitse uusia ystäviä. Sinä vedit kirjoituksestani omituisia johtopäätöksiä, enkä ymmärrä kommenttiasi.

    Äänestä

  • 1+6 kirjoitti:

    Missä kohtaa kirjoitin katkeruudesta? Eivät nämä neljä olleet läheisiä ystäviä, mutta kavereita pitkältä ajalta, joskin harvakseltaan viime vuosina nähtiin.

    En myöskään tarvitse uusia ystäviä. Sinä vedit kirjoituksestani omituisia johtopäätöksiä, enkä ymmärrä kommenttiasi.

    Vedän kirjoituksestasi sellaisia johtopäätöksiä, että tunnet ihmisiä joilla on ollut syövän ja muiden sairauksien aiheuttamia kipuja.
    Koska olen tuntenut ja tunnen edelleen itsekin muutamia tällaisia tapauksia, kerroin omia havaintojani siitä miten ihmisen luonteenlaatu korostuu muun elämänpiirin pienetessä.
    Mainitsin ennen katkeruutta valoisan luonteenlaadun, jollaista tietysti suosittelen kaikille.

    Äänestä

  • 4 jKr kirjoitti:

    Täytyy myöntää etten yhtään ymmärrä kirjoitustasi. En kirjoittanut mitään näiden ihmisten luonteenlaadusta enkä sen muuttumisesta.

    Äänestä

Mikä kuolemassa harmittaa? Olen yli 85 vuotta vanha, mutta ei kuoleminen harmita, koska uskon, että henkeni jatkaa olemassaoloa henkimaailmassa. Siellä on kaksi osastoa: henkivankila eli väliaikainen helvetti ja paratiisi eli väliaiaikainen taivas. Molemmissa olemme sen hengen vaikutuksen alaisina, jossa olimme eläessämme. Molemmissa meille saarnataan Kristuksen evankeliumia, ja meillä on vapaus ottaa se vastaan tai hylätä.

Äänestä
  • -- todella kaksi vaihtoehtoa --- kantaakko ristiä golgatalle , tai sitten jättää se tekemättä ?? !!

    Äänestä

Minusta kuolema on luonnollinen päätös elämälle. Saa nukkua ikuiseen uneen ja vielä hyvällä mielellä tietäen, että on elänyt täysipainoisesti joka saralla täällä maan päällä - turhia haikailematta, että sitten taivaassa saa kruunun päähänsä.

Ja, kun on tehnyt täällä maan päällä velvollisuutensa läheistensä ja rakkaittensa sekä vähän muidenkin keskuudessa. Globaalisesti miettiessäni: minulla on ollut ihan hyvä elämä. En haikaile turhista olemattomista toiveajatteluista kuoleman jälkeen - olen tyytyiväinen itseeni ja tekemisiini ja mitä olen saanut aikaan.

Äänestä
  • Niin, jokainen kyllä tämän asian tietää/ymmärtää, siis että ihminen kuolee. Tosin tätä seikkaa ei monikaan aina elämänsä tietyissä vaiheissa edes ajattele.

    Mutta: ""Saa nukkua ikuiseen uneen ja vielä hyvällä mielellä tietäen, että on elänyt täysipainoisesti joka saralla täällä maan päällä - turhia haikailematta,""

    Pitänee tuossa lausumassasi kuitenkin huomioida myös se, ettei tuo hyvällä mielellä uinahtaminen toteudu kovinkaan usean ihmisen osalta, koska kuolema voi tulla kesken elämisen.

    Eli kaikki tulevaisuuden suunnitelmat noiden mainitsemiesi velvollisuuksien hoitamisessa voi jäädä pahastikin kesken.

    Toki pyrkimyksenä lienee meidän kunkin osalla tämä: "olen tyytyiväinen itseeni ja tekemisiini ja mitä olen saanut aikaan."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1+6 kirjoitti:

se tarkoittaa sitä, että kavereita ja tuttuja alkaa kuolla ympäriltä. Viimeisen kuukauden aikana on kuollut neljä. Viimeisin perjantaina sairaskohtaukseen saunan lauteille. Kaksi aikaisempaa syöpään kumpikin ja se ensimmäinen monien eri sairauksien rasituksiin, jota pumppu ei enää kestänyt.

Heidän uskonnollisuudestaan en tiedä, siitä ei vuosikymmenten mittaan ollut koskaan puhetta. Eikä se minulle kuulukaan.

Tässä vaiheessa moni uskovainen alkaisi puhua tuonpuoleisesta, mutta en minä. Tiedän että kuolen, kuten kaikki muutkin. Harmillista mutta totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu