Kommunismi on luotu kapitalismin olemuksesta ja sitten on tehty päälle rakenne, joka pyrkii hävittämään kapitalismin.
Käytäntö on osoittanut, että kommunismi toimii juuri siten kuin sen pitääkin eli hävittää itse itsensä uudelleen ja uudelleen pitäen samalla ihmiskunnan väkimäärää kurissa jos ruorissa ovat oikeanlaiset puhdistajt kuten Lenin, Stalin, Mao, Pol Pot ja Hitler. Luonnonsuojelijoita kommunistit eivät ole koskaan olleet.
Kommunismi toimii oikein
25
359
Vastaukset
- AntiKapitalist
Jos haluttaisiin toisenlainen ei tuhoava kommunismi, pitäisi kommunistien ihmisinän muuttua ei-kapitalisteiksi. Se lienee kuitenkin hyvin vaikea tehtävä ja luulen, että siiten ei ole halukkaita. Sen verran tiukassa oma henkilökohtainen kapitalisti istuu toverin sydämmessä.
Haluaisin mielellään kuulla onko joku koettanut päästä irti tuosta omassa persoonassa olevasta kapitalistista ja miten on onnistuttu ja keinot joita olette käyttäneen päästäksenne irti tuosta kapitalistisesta olemuksestanne? - Abrahammm
Aloittajan väitteeseen kapitalismin tuhoksi, oli vain oikein siinä, että Suomessa kommunistit pyrki demokraattisin keinoin, mutta sai kovan ja väkivaltaisen vastaanoton, kuin Yhdysvalloissa. Lenin opetti, jonka myös Kuusinen allekirjoitti, että demokratioissa ei tarvita vallankumousta,sillä se olisi penikkatautia.
(Lninkään ei huomioinut Suomen säätyjen etuoikeutta, sen sanoissaan)
Suomen oikeisto käytti keisarin armeijaa kaksiketaa hyväkseen, 1917,kun hajotutti
Kerenskin avulla laillisen Eduskunnan ja siitä edunsamenettänyt vasemmiston kapinaa vastaan.(Kerman ja aseet ja loput riisuttiin aseista, tapettavaksi) - Havaitsija
Menikö jotain yli käsityskyvyn Abrahammm?
- mikä on ongelma?
Miksei se toimi niin simppelisti, että valtio(t) omistaa "työpaikat, koulut, sairaalat jne." ja jakelee niitä sitten kaikille tarpeen mukaan! Ja ihmiset SAA valita itse mieleisensä ammatit, kukaan ei pakota yhtään mihinkään!!!! Jokainen tienaa työstään silleen mukavasti, että elää ja rahalla pääsee vaikka kaukomatkalle, myös siivoojat pienemmillä palkoilla! Ettei kaikki rahat mene perusasumiseen ja ruokaan!!!!!!!!!!!
Vastustan kapitalismia todellakin! Johtajien palkkiot on naurettavan suuria. Ministereiltä menee uskottavuus palkkojensa suuruuden tähden!!!!
Ja jos joku meinaa että sama asia "yhdistäminen" tapahtuu vaikeimman kautta, pakkoliitosten kautta jne. ok, mutta ehkä olisi sellainen "hellempi ja järkevämpi tie" jossa ei vaadita uhreja yhtään!!!!
Se raha ei muuten kierrä jos se jämähtää joidenkin harvojen pankkitileille!!!!
Tyhmää ryhmitellä liikaa aatteita ja toimintapoja kun niitä pitää YHDISTELLÄ ja soveltaa sopivin ja toimivin toimintamalli!!!!!!!!!!!! Vittu että ottaa päähän. Jokainen on yksilö ja osa yhteiskuntaa, JÄRJESTÄKÄÄ ASIAT SEN MUKAISESTI!!!!!!!! - SelkäydinPuhuu
Siinähän tuo totuus seisoo lyhyesti ilmaistuna aloittajan ytimekkäästi kiteyttämänä. Marxkin ilmeisesti alitajuisesti ymmärsi, että teoria ei välttämättä toimisi käytännössä, mutta ei tiennyt mikä olisi se syy toimimattomuuteen.
Kommunismi toimii tälläkin hetkellä täydellisesti, mutta ei ihmisillä vaan bonobo simpansseilla. Ihminen vaan ei ennä halua luopua kapitalistisesta minäkuvastaan jolloin kommunismikin pysyy aina kapitalistisena, koska itse kommunisti on kapitalisti.
Marxin tuotos on kapitalistisen ihmiskuvan omaksuneen ja siinä eläneen ihmisen teos. Hänen kielensä, oman itsensä ja elämän havainnoiminen perustui kapitalistiseen ihmiskuvaan ja käsitykseen. Miitä olisi pitänyt ensin irrottautua fyysisesti, jotta olisi kyennyt luomaan muutakuin uuden version kapitalismista.
Hänen olisi pitänyt ihmisenä kokoea kommunismi fyysisesti bonobojen tyylisessä promiskuiteettisessa laumassa jossa seksuaalisuus on yhteistä eli kaiken kapitalismin alkujuuri naaras (naaraat) toimii bonobojen tapauksessa siten, että parittelee kaikkien lauman urosten kanssa oma-aloitteisesti jolloin ei synny rakennetta joka synnyttää kilpalun eli kapitalismin.
Kokeilkaa itse jos jostain löydätte naisen joka antaa kaikille. Ennen pitkää hämmästytte kun mustasukkaisuus on kadonnut yhdessä kateuden kanssa. Agressiivisuus laskee ja suhtautumisesta elämään tulee huomattavasti rennompaa. Ihminen on laumaeläin.
Tilaisuuksia siihen ei tässä maailmassa kovin monelle eteen tule ja vielä siten, että tiedostaa asian todellisen olemuksen.
Vaitän, että suurin osa ei halua luopua omasta kapitalismistaan, jolloin kommunismi ei ikinä pääse kokeilemaan omaa järjestelmäänsä niissä olosuhteissa joissa se voisi oikeasti toimia. Kapitalistisen ihmiskäsityksen omaanat ihmiset luovat vain kapitalistisen diktatuurin jota sitten nimittävät virheellisesti kommunismiksi.
Lisäksi väitän, että kommunisteina itseään pitävät eivät halua jakaa puolisoaan kenekään kanssa vaan näkevät puolisonsa omaisuutena johon vain hänellä on oikeus eli kommunisti on kapitalisti heti selkäytimestä lähtien.
Miten jotkut voivat olla niin naiveja, että kuvittelevat (piilo)kapitalistien=kommunistien kykenevän laittamaan pystyyn kommunistisen systeemin. Jopa oikeat kapitalistit saattaisivat onnistua saamaan kommunismin paremmin toimimaaan kuin mitä ns oikea kommunisteina itseään pitävät ihmiset, koska he ovat sentään tietoisia omistamishaluistaan yms kapitalismistaan- aivot puhuvat
Mielestäni sotket seksuaalisuuden ja ihmisenä olemisen keskenään, kuin Freud konsaan.
Ei ihmisellä ole mitään paluuta eläinten pariin, bonobonoja tutkimalla saadaan tietoa bonobonoista, ei ihmisestä. On itseasiassa äärimmäisen vaarallista vertailla ja samaistaa ihmisten toiminnan motiiveja eläinten vaistokäyttäytymiseen, sillä siinä liikutaan niin valtavan perustavanlaatuisella käsitteellisellä ja älyllisellä taso-erolla.
Tuollaisella "Ihminen on lauma-eläin" lauseella, voi ehkä hämätä ja taannuttaa tietämättömiä ajattelemaan hetken ajan jotain eläimellistä itsestään, tokkopa sen enempää. Maailmansivun on ollut erilaisia hippikommuuneja, ja muita paikkoja, joissa mm.tuota seksi-oppia on kokeiltu, eivätkä ihmiset ole mihinkään menettäneet kateuttaan ja mustasukkaisuuuttaan. Päinvastoin esim. pornopiireissä on väkivalta hyvin yleistä.
Edelleenkään ei ole mitään (fyysistäkään) menetelmää, joilla ihmisestä "tehtäisiin" kommunisteja.
- ....Realisti
Äärioikeistolla on tapa väittää vihervasemmistoa oikeaksi vasemmistoksi, sellaiseksi jota näkee hyvin harvenevassa määrin Suomessa nykyään. Vihervassarit ovat säälittäviä maailman pelastajia jotka vain syyttelevät ja haluavat kaikille samat oikeudet, ei tule onnistumaan onneksi.
On syytä jakaa kansakunta luokkiin, samaa ollaan tehty aina, ja toivottavasti tullaan tekemään tulevaisuudessakin. "kansa on keho, jota johtaja yhteiskunnan aivoina ohjailee. Puolue on ”hermosto, joka pitää kansan puolesta yhteyttä aivoihin”, näin siis toimitaan P-Koreassa, tämä on se oikea tyyli toimia. Myös Korean tyyli hoitaa maahanmuuttoa on oikea, eli rajat kiinni, niin pitkään kun omassa maassakin on työttömiä.
P-Korean tyyli toimii myös kapitalistisissa maissa, täällä kansa on keho, hallitus on aivot ja media ja some "puolue". - SelkäydinPuhuu
@....Realisti
Vihervasemmisto, vasemmisto, anarkistit ovat kaikki kapitalisteja. Olemme kaikki valtaa tavoittelevia kapitalisteja, joiden vääjäämätön pakko on elää kapitalistina tässä nykyisessä vähintään 10000-15000 vuotta kestäneessä uudessa kultturissa jossa ihmisestä ehkä ensimmäistä kertaa historiansa aikana tuli esineiden ja eläinten/ihmisten ja maan omistaja. Ihminen muuttui metsästäjä-keräilijästä omistavaksi maanviljelijäksi.
Siinä vaiheessa kapitalismi syntyi ja ulkopuolinen tekijä tuli mukaan suvunjatkamis kuvioon. Kapitalismi syntyessä naaraat myös heti adaptoituivat tilanteeseen ja ottivat heti mahdollisuuksiensa mukaan tilanteesta irtu kaiken hyödyn minkä saivat ja samlla alkoi todellinen kilpa jonka ydin on suvunjatkaminen. Naaras on ollut ja tulee aina olemaan ylempi kuin uros, koska vain naaraalla on kyky uudistaa lajinsa elämää tällä planeetalla. Naaras on aina kapitalisti. Se on naaraasta kiinni kuinka kova kapitalisti on, mutta olemuksestaan johtuen urosten on tässä nykyisessä kulttuurissa kilpailtava ankarasti jos aikovat saada geeninsä eteenpäin.
Jopa yle uskaltaa puhua asiasta. Tiede osuus on varsin mielenkiintoinen kun ihmisten ja eläinten käytöstä vertaillaan.
Seksiviikko alkaa! Suosikin legendaarinen Dear Eki, lääkäri Erkki-Pekka Helle vastaa nyt aikuisten kysymyksiin.
Juontajina Marja Hintikka ja Mikko Kekäläinen.
http://areena.yle.fi/tv/1801235
Kapitalismi on ihmiskunnan varsinainen New Word Order suuri murros jota ilman tuskin tässä koeiden välityksellä keskustelisimme ja kuten totesin kaikesta tästä kehityksestä voinemme kiittä naaraita kun he laittavat riman ainavain korkeammalle. Sitä en tiedä, että kestääkö planettamme tätä menoa kovinkaan kauan. Ja aivan varma on se, että naaraat eivät vapaaehtoisesti tule luopumaan kilpailutus vallastaan joten tällä menolla planeettaa odottaa melkoinen tuho.
Naaras on kaiken ydin kuten jo Matti ja Teppokin tiesivät laulaa- ------
Naaras on kaiken ydin
Kaikki kapistalit on vietävä saunan taa ja niiten rahat on pantava jakoon.
- SelkäydinPuhuu
@aivot puhuvat
Ihminen lienee kuitenkin jokatapauksessa eläin vai ajatteletko ehkä uskovaisten tapaan, että jumala loi ihmisen?
Ihminen on ylentänyt itsensä aivan tarpeeksi kauan ja ihmisesta on tullut tämän takia oikea kaiken tuhooja. Ihmisen olisi hyvä luopua totaalisesta
ahneudestaan ja se onnistuu vai jos kykenee kohtaamaan se syyn mikä ihmistä ajaa ja se syy löytyy jostain aivan toisesta suunnasta kuin psykologian
suunnasta, no ehkä lobotomia voisi tehdä ihmisestä vähemmän ahneen.
Itse pääsin irti mustasukkaisuudesta yms ahdistuksesta muutamassa vuodessa vapaaehtoisella seksillä promiskuiteetisen naisen kanssa. Vain sanoa,
että sain naida häntä niin paljon kuin halusin ja nainen sai naida myös ja kenen kanssa häntä huvitti ja hän tosiaan nai. Naimiseen syntyi aivan uusi
tunnemaailma kun vapautui omistamisen halustaan. Siihen tuli jotain uudenlaista syvyyttä ja kaikki pelko suhteen menettämisestä yms häipyi.
Naiminen oli hyvän näköisen naisen kanssa unelma hommaa, kun nainen käveli sisään ja heitti kutteet pois jo ovella ja sai naida ilman mitään
perussuhteisiin liittyvää valta yms peliä. Ei tarvinnut kertaakaan esileikkejä. Heti hommiin ihan bonobojen tyyliin. Siinä sitten aloin ihmettelemään,
että onhan apinamaista menoa.
Tämä saattaa olla tietoisesti tehtynä hyvin harvinaista toimintaa ja olen samaa mieltä siitä, että jos ihminen lähtee tuollaiseen kommuuniin
kokeilemaan, jossa tyypit eivät ymmärrä kulttuurimme luoman taakan syvyyttä, on erittäin todennäköistä, että homma menee kiville.
Otto Muehl niminen kommunisti piti muutaman kymmenen vuotta pystyssä muistaakseni noin 100 (ehkä yli) ihmisen seksuaali kommuunia. Yhteiskunnallisesti kokeilu meni mönkään, mutta seksuaalisesti se oli mahtava kokemus oli jossain mainittu. Systeemi toimi kiertoperiaatteella, jossa joka yö oli eri henkilöt keskenään. Johtaja Otto Muehl toki kommunistikapitalistina sai poiketa säännöstä ja hän sai valita sitten vapaasti kierrosta kenet halusi.
Olen nähnyt tästä dokumentin joskus kauan sitten ja ihmettelin asiaa.
Olisihan tuo Muehlin kokeilu saattaanut onnistua myös yhteiskunnallisesti jos olisi luovuttu kapitalisisesta minuudesta, joka heillä tietenkin kommunisteina oli.
Olisi ehkä pitänyt myös tuntea meidän sukupuumme jäsenten käyttäytymistapoja jolloin ymmärrys olisi ollut geneettistä/biologista eikä ideologista
kuten heillä oli.
Vaikeahan tuota promiskuiteettia on yhteiskuntaan sovittaa. Se nimittäin toimiessaan oikein laskee ihmisen kulutushalun minimiin kun huomaa millä
tyhjällä paskalla on yrittänyt elämäänsä täyttää. Parisuhde elämä ei enää ahdista promiskuiteetissa. Kilpailutarve naapurin kanssa katoaa olemattomiin kun geneettinen läheisyys ei enää vaadi omistettavaksi esineeksi muuttumista samaan aikaan vielä parisuhteessa päälle pukkaavan omistajan roolin kanssa. Kyllä siinä ihmistä ahdistaa. Tämä yhdistelmä kun vääjäämättä tuo myös vahtikoiran ja epäilijän roolit kummallekin osapuolelle niskaan. Kulissien pito vaatii paljon tavaraa ympärilleen, että se pysyy pystyssä ja sosiaalinnen asema on myös plussaa ainakin miehelle.
Ihmisen elämä tässä kulttuurissa on kulutuksella luotua onnea ja turvaa. Yksinäistä. Mielenterveys yms kaikenlaisia yksinäisyys yms ongelmia riittää
loputtomiin. Automaatio korvaa systeemin sisällöksi luodun työ ja sen varaan rakentunut minuus hajoaa eikä tilalle ole tarjolla muuta kuin armotonta
kilpailua. Työkkärissä 'lyödään', sossussa 'lyödään', jokapaikassa 'lyödään' niitä jotka eivät jaksa mukana kilpailussa. Kaikilla portailla lyödään. Suuri rahamäärä auttaa kipujen parantelua.
Viimeisenä 'lyö' ammattiauttaja pilleripurkin käteen työnsä puolesta vähän kuunneltua ja toivoo parasta. Sekin lienee varsin raskasta hommaa. Tämä kaikki vain siksi, että lauman kadottua läheisyys on muuttunut maksulliseksi kilpailuksi.
Pakko sanoa, kun katsoin tuon areenasta tuon seksiviikon avaus jakson puoliseitsemän ohjelmasta, bonobo simpanssi naaras on ehkä meidän kädellisten sukupuun sosiaalisesti älykkäin jäsen. Sillä, pitäisi sanoa ehkä jopa hänellä, on kyky, halu ja taito tuoda rauha ja järjestys laumaan. Ehkäpä sama
ominaisuus löytyy myös meiltä kun heitämme kilpailukulttuurimme rukkaset naulaan. Ainakin irtosuhteet ja sarja avioitumiset kielivät, että geenit
ovat erimieltä yksiavioisuuden autuudesta. Uskontohan ei enää sitä pidä pystyssä joten kulissit ovat kadonneet ja ihminen harhailee yksin täyttääkseen
tyhjyytensä millä tahansa illuusiolla.
Seksiviikko alkaa! Suosikin legendaarinen Dear Eki, lääkäri Erkki-Pekka Helle vastaa nyt aikuisten kysymyksiin.
http://areena.yle.fi/tv/1801235 - MennytTulevaisuus
Kumma juttu tosiaan, että ihminen kuvittelee voivansa pystyttää jonkun yhteiskunta järjestelmän ja saada se vielä toimimaan ilman, että muuttuisi itse järjestelmän vaatimusten mukaiseksi.
Aloittaja on tehnyt hyvän havainnon. Kaikki ponnistelu kommunismin synnyttämiseksi menee hukkaan ihmisen oman olemuksen vuoksi ja on täysin hukkaan heitettyä unelmointia vailla minkäänlaisia onnistumisen mahdollisuuksia.
Koska syntyy ensimmäinen kommunisti joka ei itse ole kapitalisti ja diktaattori joka määrää muita?
Selkäytimellä hyvä havainto kapitalismin olemuksesta. Taitaa olla vaan liian vaikeaa nieltävää kapitalistikommunisteille. Oikeille kommunisteillehan tuo ei tuottaisi minkäänlaisia ongelmia, mutta oikeita kommunisteja ei taida olla edes olemassa enää. Ehkä jostain amazonin viidakosta löytyy vielä heimoja, jotka elävät muinaiseen tyyliin laumana metsästäjä-keräilijöiden tavoin ja kapitalistisia omistavia parisuhteita ei ole käytössä vaan kaikki heimon jäsenet naivat keskenään ilman omistamisongelmaa. Sellaisessa heimossa ei liene myöskään hierarkista johtajaa kuten meillä on tapana. Muistaakseni näistä oli juttu uuden suomen tiede palstalla hyperseksiä nimellä.- PikkuHiljaaVaan
Kuvauksesi mukainen "oikea" kommunisti ei siis olisikaan ihminen, vaan lähinnä jonkinlainen "yleinen seksikone". Selllaista ei varmaan ole koskaan ollutkaan, eikä tulekaan, muualla kuin mielikuvituksessa.
Amazonien heimoissa kyllä oli ja on omat rautaiset lakinsa, eivät ne mitään paratiisielämää viettäneet. Naapuriheimojen hävittäminen oli tavallista, jopa säännöllinen tapa. Tästä hyvä kuvaus tuli taannoin TV:stä erään Amerikkalaisen Juutalaisen homoseksuaalin kertomana, kun hän joskus vuosikymmeniä sitten asui heimon parissa. Nuorena idealistina hän uskoi jonkinlaisen paratiisin löytäneensä, mutta löysikin itsensä joukon mukana teurastamassa naapuriheimoa.
Ei omaisuuden omistaminen tai omistamattomuus muuta ihmistä parempaan tai huonompaan, ja väkivaltaisuuteen sillä ei ole juuri mitään vaikutusta.
Muuten olen kyllä samaa mieltä. Ei mikään järjestelmä itsessään kykene ihmistä muuttamaan, vaan järjestelmän muutoksien on edettävä samaa vauhtia ihmisten henkisen kasvun kanssa. Joskus se vaatii taka-askelia kuten sotatilanteissa, mutta tilanteen mentyä on palattava takaisin oikealle tasolle.
- Ahdasmielisyys
@PikkuHiljaaVaan
Seksikonehan ihminen juuri on kuten kaikki muutkin vielä täällä elossa olevat eläimet. Ihminen vaan luulee olevansa jotain ylempää ja parempaa ja samalla kieltämällä tuo ominaisuuden vaikutukset itsessään, muuttuu herlposti mainipuloitavaksi kuluttajaksi joka täyttääkseen menettämänsä lauman tuomat turvan yrittää sitten korvata sen markkinoilta saatavilla tuotteilla.
Luomtainen biologinen läheisyys ja seksuaalisuus on täytettävä jollain. Yksinäisyyttä on hyvin vaikea kestää ilman jotain korvaavaa täytettä.
Hämmästyttävän tehokkaasti uskonnot ovat onnistuneet kapitalisoimalla seksuaalisuuden luomaan uuden ihmisen jolla on tyhjyys joka on täytettävä jollain tuotteella kuten vaikkapa uskonnolla/ideologialla tavatalla elämysmatkallaa... kapitalismi toimii loistavasti. - MennytTulevaisuus
Kommunisti on uskovainen ilman jumalaa. Tottakai ihminen on taistellut tuhansia vuosia omasta reviiristä. Etelä-Amerikan maanviljelys kansojen sotaisuushan on peräisin maan omistamisesta ja siihen liittyvästä elintilan lisäämis taistelusta. Ei siellä kukaan sen jälkeen ole rauhassa saanut elää. Sen jälkeen tulivat ristiretkeläiset miekkojensa ja pyssyjensä kanssa jatkamaan samaa teurastusta josta saivat myös osansa metsästäjä-keräilijät ja pakkohan on ottaa uusi käytäntö käyttöön jos aikoo jäädä henkiin. Muutu tai kuole. Tapa oudot vieraat tai kuole itse. Vainoharha leviää kapitalismin/kommonismin mukana.
- TeurastajaStalin
Kommonismi on suolöesta
- meizi83
Se on aika "erikoista", että kommunismin kannattaja on sellainen henkilö, joka ei itse omista yhtään mitään.
Kommunistin oma omaisuus on useimmiten aivan olematonta.
Joten ei ihme, että kommunisti kannattaa tasajakoa?
Mahtaako sen omaisuuden puuttumisesta johtua kommarin mielipide?- Tässä mättää
Kysymyshän on siitä,mitä elämässä todella tarvitaan,ja mitä joudutaan tekemään sen eteen ,että se saadaan.Omistaminen ei ole pakollista,kuten lämpimän suojan tarve ja ruoka.Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta ja mahdollisuutta riistää sitä muilta,niin kuin nyt tapahtuu,poliittisten intuitioiden takia,se on väärin se.
Loppuun ei voi muuta sanoa kuin Whos talking,kuka kuvittelet olevasi?,kaikille,jotka haluavat jotenkin hallita muita.Sellaisen maailman rakentaminen ,jossa kenenkään ei tarvitse hallita ketään ,mutta kaikki saa mitä ikinä tarvitseekin,on mahdollinen.Nykymaailma on vain todella kaukana siitä. - meizi83
Tässä mättää kirjoitti:
Kysymyshän on siitä,mitä elämässä todella tarvitaan,ja mitä joudutaan tekemään sen eteen ,että se saadaan.Omistaminen ei ole pakollista,kuten lämpimän suojan tarve ja ruoka.Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta ja mahdollisuutta riistää sitä muilta,niin kuin nyt tapahtuu,poliittisten intuitioiden takia,se on väärin se.
Loppuun ei voi muuta sanoa kuin Whos talking,kuka kuvittelet olevasi?,kaikille,jotka haluavat jotenkin hallita muita.Sellaisen maailman rakentaminen ,jossa kenenkään ei tarvitse hallita ketään ,mutta kaikki saa mitä ikinä tarvitseekin,on mahdollinen.Nykymaailma on vain todella kaukana siitä.Niinpä, kysymys on aivan jostain muusta. Jos sinä omistat 500 000eur arvosta yritystä, tai asunnon - se on sinun omaa omaisuuttasi.
Se asia on sinun, ei muiden. Kyse ei ole riistämisestä, vaan omistamisesta. Jos sijoitat varallisuuttasi yritykseen - olet oikeutettu tuottoon.
Jos et sijoita - et saa tuottoa. Ei ole sen kummempi. Mikä siinä on riistoa?
Minusta pahinta riistämistä voisi olla juuri se - ettei omista, mutta haluaa silti tuottoa asiasta, jota ei omista.
Se on totta, että omistaminen ei välttämättä ole pakollista, mutta jos sinulla olisi 500 000eur arvoinen omaisuus - et todellakaan luovuttaisi sitä ilmaiseksi niille, joilla ei ole antaa mitään vastinetta tämän omaisuuden luovuttamisen seurauksena (tämä siis esimerkkinä).
Minun omaisuus on minun, sinun on sinun. Minä en ainakaan halua sinun omaisuuttasi itselleni, tai "yhteiseen kassaan", minua kiinnostaa vain omat asiani tässä suhteessa, enkä laita mitään elämisen kustannuksiani sinun maksettavaksesi.
Edelleen, asiana oli se, että kommunistit vaatii toisten omaisuutta/varallisuutta "yhteiseen kassaan" - mutta vastavuoroisesti eivät itse laita siihen "yhteiseen kassaan".....yhtään mitään.
- AntiKapitalist
Älkää missatko pointtia. Kommunismia ei olisi olemassa ilman kapitalismia, joka on ollut vallitseva runko tälle kaikelle kilpailulle jo hyvin pitkään. Itseasiassa jo niin pitkään, että emme edes tiedä mistään muusta jolloin tullaan ongelmaan, että emme tiedä keitä me olemme. Sitten meille myydään erilaisia oikeita tapoja hahmottaa todellisuutta, mutta ne onat vain kapitalismin erilaisia heijastuksia jotka piilottavat meiltä oman itsemme.
Kapitalismia ei kykene mikään lyömään väkivallalla tai millään nykyisin kuviteltavissa olevin keinoiin. Ainoa keino murtaa kapitalismi on "lyödä itsensä" ja jätettävä nämä kaikki erilaiset kapitalismin inkarnaatiot taakseen uskonnoista ideologioihin. Pitää tulla ihmiseksi. Onko ihmisyys sitä, että on jatkuvassa kilpailutuksessa ihan kaikilla elämän aloilla heti kun oppii puhumaan ja kävelemään vai voisiko se olla jotain muuta. Kapitalismi on kilpailu, jolloin kapitalismissa kaikki on kilpailua. Rakkauskin on kilpailu ja se onkin jo aika ytimessä. Sen ympärille kun on kapitalismin rakenne rakennettu, ei kapitalismin purkuun halukkaita liene kovin montaa, jolloin päästään tilanteeseen, että peilistä katsoo aina kapitalisti. - Kapitalisti1967
Kommunismi tai kollektivismia on ollut aina, lähes koko ihmiskunnan historia perustuu siihen. Kapitalismi tuli myöhemmin, kommunismi ei todellakaan syntynyt kapitalismista.
Kuka osaa luetella maat jotka ennen kommunismin valtaan pääsyä olivat kapitalistisia? Venäjä ei ollut, eikä Kiina, ei Pohjois-Korea, eikä Kuuba, jne. - AntiKapitalist
@Kapitalisti1967
Jospa nyt menisit historiassa taaksepäin pidemmälle kuin mitä tämänhetkinen tietämyksesi on, saattaisit havaita, että jopa työ on hyvin uusi keksintö.
Ihminen ei ole talousjärjestelmä. Ihminen on laumaeläin. Se ei ole sama asia kuin kommunistien olettama kollektivismi, joka on syntyjään kapitalistista 'materiaa'.
Jos haluat päästä irti kapitalismistasi on pakko alkaa ymmärtämään ihmisten sukupuun muitakin jäseniä. Kapitalismi on vääristymä joka syntyi kun maanviljely tarvitsi omat, uudenlaiset lakinsa. Omistaminen, orjuus, työ, avioliitto. Kaikki omistamiseen liittyviä asioita. Edellä mainitut asiat ovat olleet tuntemattomia ihmiskunnalle ennen maanviljelykseen siirtymistä. Jotain henkoht esineitä on saatettu omistaa, mutta niiden merkitys ei ole ollut välttämättä nykyisen kaltainen.
Nykykapitalismin moottori on nainen ja naisen kyky kontrolloida lisääntymistä/seksuaalisuutta.
Tee pieni ajatuskoe. Poista naiset maailmasta. Mihin tarvittaisiin nykyistä ankaraa miesten välistä menestymiskilpaa? Ketä miesten pitäisi vakuuttaa pullistelullaan? Ei ketään. Naaras on valitsija ja portinvartija, joka pakottaa tässä nykyisessä maatadoudesta syntyneessä järjestelmässä miehet kilpailemaan mielettömän kovaa saavuttaakseen parittelukelvollisuuden ja lisääntymisoikeuden.
Miten siis kukaan voi kuvitella, että utopinen kommunismi ikinä toimisi ellei naiset lakkaa kilpailuttamasta miestä. Bonobo naaraat ovat ilmeisesti kädellisten heimon ylivoimaisesti viisaimmat naaraat. Bonobot elävät rauhassa. Heitä ei riivaa kapitalismi eikä diktatuurimallinen kapitalismi eli kommunismi. Lisääntyminen toimii siittiöiden uintikilpailuna jossa naaras/naaraat parittelee samanpäivan aikana monien eri urosten kanssa, paras uimari hedelmöittää munasolun.
Jatkuvat seksiorgiat pitävä koko lauman tyytyväisenä ja yhtenäisenä. Myös degeneroitumista naaraat ehkäisevät käymällä ovulaation aikana naapurilaumassa hakemassa vieraita geenejä. Mustasukkaisuus ja omistaminen lienevät tämänkaltaisissa olosuhteissa tuntemattomoa käsitteitä.
Jos kommunismi haluttaisiin saada toimimaan se olisi epäilemättä muodostettava bonobojen lauman toiminnan pohjalle eikä nykyisen kapitalistisen ihmisyyden pohjalle, jota ihmistyyppiä kaikki maailman kommunistit ovat tähänmennessä edustaneet.
Nykyinen apinatutkimus tuottaa erittäin paljon mielenkiintoista tietoa. HS artikkeli valtimonkovettumistaudista kertoo kapitalistisen kilpailutalouden eroista esi-isiimme nähden. Kilpailuttamalla apinoita sosiaalisesti/kapitalistisesti saatiin apinoille stressi ja muodostumaan valtimonkovetustaudin ensi oireet.
Kannattaa myös lukea tarkoin raamattu. Siihen on kasattu kielloin koko kapitalistinen rakenne. Kapitalismin rakentaminen alkaa alustapitäen ja jatkuu kaikkine sääntöineen ja mörköineen koko kirjan läpi.
Kommunismin saavuttaminen nykysysteemissä on mahdotonta juuri tämän nykyisen ihmiskäsityksen takia. Ei ole enää tietoa miten siitä päästään eroon.
Ei ole enää juuri missään tietoa olemassa, miten eletään toisella tapaa kuin nykysysteemissä. Kristinuskon miekkalähetys on tappanut/käännyttänyt ehkä kaikki heimot/kansat joilla on ollut asiasta vielä tietoa. Uskonnon syöpä on tuhonnut vanhan tiedon/tavat. Tilalle on astunut omistajakilpailija. Kateellinen ja mustasukkainen. Nykyisenkaltainen pariavioliitto tai yksi mies montavaimoa avioliitto. Nämä pitäisi purkaa, mutta yhteiskunnallinen virta vie yhä enemmän omistaviin kapitalistisiin suhteisiin kuten sukupuolineutraali aviolittolaki aloitekin osoittaa. Kapitalismi siis lisääntyy lisääntymistään eikä loppua näy...- PikkuHiljaaEdelleen
AntikapiTalistille
Ilmeisesti uskot tuohon ihminen-bonobono-laumaeläin hypoteesiisi melko vankasti.
En tiedä oletko koskaan lukenut Bruno Bettlemin kirjaa, "Kibbutsien lapset. Kollektiivisen kasvatuksen kokeilu."
Jos et, kannattaa lukea. Kirja antaa melko mielenkiintoisen kuvan mitä tapahtui kun lapsia "kasvatetaan" erilaisissa kommuuneissa. Osassa kommuuneja toteutetaan juuri tuota omistamattomuutta, mutta lopputulokset eivät ehkä olleet aivan sitä mitä etukäteen monet luulevat. Kommuunit kyllä tuottivat mm. erinomaisia sotilaita, jotka eivät pahemmin kyselleet eettisiä kysymyksiä, mutta suuria tiedemiehiä ja ajattelijoita ei siellä ehkä syntynyt.
Lyhyesti todeten, yksinkertaisessa ympäristössä kasvaa ajattelultaan yksinkertaisia. Monipuolisessa ympäristössä kasvaa ajattelultaan monipuolisia.
Eivät bonobonotkaan liene suuria ajattelijoita, ja ehkä se naaras toimii kuten toimii, yksinkertaisesti pelon ohjaamana. Sellaista rauhaa ihmisten keskuudessa sanotaan pelon tasapainoksi, pakkorauhaksi. Sovintorauha on todellista rauhaa, jossa pelkoa ei enää ole.
- AntiKapitalist
@Kapitalisti1967
"Kibbutsien lapset. Kollektiivisen kasvatuksen kokeilu."
Ei tästä maaailmankuvan sisäistäneet ihmiset kykene mitenkään elämään kollektiiiveissa. Se on kommunisteille ja kapitalisteille mahdotonta.
Tätä on hyvin vaikea itseasiassa selittää. ymmärtääksesi asian, sinun täytyy ensin löytää itsellesi promiskuiteettinen nainen(olettan että olet mies), elää elämää, jossa seksuaalinen vapaus on rajoittamaton ja ainakin naisen on naitava sinä aikan monien muiden miesten kanssa. Itse osallistuessa samaan toimintaan huomaat pikkuhiljaa muuttuneesi ihmiseksi jolle omistaminen merkitsee kokoajan vähemmän ja mustasukkaisuus haihtuu, koska esimerkiksi bonobo laumassa siihen ei ole mitään syytä. Esim ruoka-asioissa kuitenkin yksin ahnehtija joutuu kurinpitotoimien kohteeksi. Se, että seksuallinen kanssakäyminen on naaraille vastenmielistä on kulttuurin luoman aivopesun tulos. Naaraat nauttivat siitä siinä missä uroksetkin ja kun on useita parittelukumppaneita seksuaalisuudesta tulee entistäkin kiihottavampaa. Se ei siis ole pakkopullaa kuten meidän uskonnollisten aivopesukirjojen sadut opettavat ja siellähän juuri seksuaalisuudesta tehdään syntiä. Harmittavasti esim feministi näyttävät palaavan tähän ahdasmiesiseen uskonnolliseen seksuaalisuuteen jolloin tavaralla ja sitäkautta kapitalismilla korvataan läheisyyden puute.
Milta tuntuu elämä kun mustasukkaisuus on kadonnut. Kevyeltä, mukavalta, ei tarvitse kadehtia muita eikä juosta kilpaa kaikkien trendien ja tavaran perässä. Olo on vapaa. Tiedän jotain minkä kaikkien pitäisi tietää, mutta sen tiedon välittäminen muille on äärimmäisen vaikeaa ja ahdistus ja omistamishalu ja koko kulttuurimme rakenne estää sanomani asian tajuamisen.
Alexsandra Kollontai kokeili neuvostoliiton alkuaikoina elää kuin bonobo naaras, mutta Lenin ja muut eivät oikein kapitalisteina ymmärtäneet mitä kommunismin rakentaminen toimivaksi olisi vaatinut. Sääli, Neuvostoliitosta olisi saattanut tulla toisenlainen systeemi.
Meidän systeemiähän ei ikinä olisi syntynty, ellei promiskuitteettia olisi kielletty ankarasti uskonnollisissa systeemeissä. Se on aivan liaan nautinnollista nykyiseen elintapaan nähden joten todennäköisesti emme olisi nykyisenkaltaista teknologiaakaan kehittäneet joten maanviljeyyn siirtyminen to meille täysin uuden tavan nähdä maailma hyvine ja huonoine puolineen. Historiaa on vaika tutkia meidän maailmakäsityksen kautta, koska kulttuurimme ajatusmallit tuottavat aina samanlaisia lopputulemia kuten ihminen on parisuhde eläin. Ei ole, siihen ihmisellä on aivan liian lyhyet kynnet ja hampaat ja voimat, että se kykenisi puolustamaan itseään todellisia kynsillä ja hampapailla varustautuneita petoja vastaan muinoin savannilla. Voit kuvitella tilanteen naaras luolassa yksin pentujen kanssa uros ruokaa hankkimassa ja joutuu itse ruoaksi naaras lähtee etsimään ruokaa yksin ja saattaa sama ongelma kohdata hänetkin jälkikasvun seuratessa mukana.
Venyttäkää nitä ajatusmallejanne ulos näistä nykymalleista ja kokeilkaa oikeassa elämässä miltä tuntuu vaikkapa promiskuiteetti niin tiedätte enemmän. Monet kommunistitkin ovat kuitenkin niin kovassa kiinni omassa kapitalismissaan, että heistä ei siihen ole. Yhteisön säännöt painavat liikaa...
Promiskuitteetia ei tarvitse harjoittaa siten, että kaikki on samassa tilassa. Sen voi tehdö yhtä hyvin siten, että hoidatte parittelunn yksityisesti. Eli ei tarvitse järjestää välttämättä roomalaisia orgioita... - Kepulaisten laulu
SEPPO MYLLIS ON JUMALA!! AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!
- AntiKapitalist
Vielä pieni varoituksen sana promiskuiteetti kokeilusta. Nykynaaraaseen kapitalismin aivopesu on uponnut erittäin tehokkaasti, jolloin promiskuiteettinen seksuaalikokeilu johtaa melko vääjäämättä kapitalistisen omistussuhteen päättymiseen suurella todennäköisyydellä liian nopeasti. Naaraalla on tässä systeemissä todella hyvät etuoikeudet parisuhteen osalta. Toki sekin kertoo kuinka syvälle kapitalismi on ruummillistunut meihin kaikiin. Kannattaa kuitenkin kokeilla. Väsähtänytkin suhde saa kummallisesti virtaa uudesta toiminnasta.
Jos kokeilu onnistuu kykenette ymmärtämään miksi kommunismi romahti ja romahtaa uudelleen jos ihminen ei itse ensin muutu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982