Ruotsin valtio tukee Svenska.nu:n kautta pakkoruotsia!

Sörhannus kritisoi Ruotsin tukea

Sisu-uutiset


Ruotsin hallitus päätti viikonvaihteessa tukea ruotsin kieltä Suomessa 700 000 kruunulla tänä vuonna. Rahoja on tarkoitus käyttää muun muassa edistämään ruotsin kielen opetusta Suomen kouluissa. Suomenruotsalaisen toimittajan ja kirjailijan Tom Sörhannuksen mielestä satsaus on väärä. Rahoilla pitäisi tukea suomenruotsalaisten asemaa, ei suomenkielisten ruotsin opiskelua.


Parempi ruotsinkielen opetus ei tue suomenruotsalaisia


Osin Närpiössä, osin Sundbybergissä asuva vapaa toimittaja ja kirjailija Tom Sörhannus kirjoittaa päivän Svenska Dagbladetissa ruotsalaisten huonosta historian tuntemuksesta ja siitä, kuinka Ruotsin valtion tulisi tukea ruotsin kieltä Suomessa nykyistä paremmin.

Hänen mielestään kauppaministeri Sten Tolgforsin viikonvaihteessa tekemä päätös 700 000 kruunun tuesta ruotsin kielen tukemiseksi Suomessa on periaatteessa hyvä. Määräraha on seurausta Erland Ringborgin viime vuonna tekemästä selvityksestä, missä pohdittiin keinoja lisätä etenkin suomenkielisten nuorten intoa oppia ruotsia.

Tom Sörhannuksen mukaan tukirahat pitäisi kohdentaa toisin - Suomen ruotsinkielisten koulujen ja instituutioiden hyväksi. Panostusta tarvittaisiin myös ruotsalaisten oman historian tuntemuksen kohentamiseksi.

Toimittaja, kirjailija ja Närpiön kunnanvaltuutettu Tom Sörhannus peräänkuuluttaa Ruotsilta yhtenäistä kielipolitiikkaa, joka pyrkisi edistämään ruotsin kieltä huolimatta siitä missä maassa sitä puhutaan.

SR Sisuradio/Tiina Laitila Kälvemark
[email protected]
10127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuinka suurella rahamäärällä Suomen valtio tukee vastaavasti suomen kielen asemaa Ruotsissa?

Äänestä

Voi minäkalainen älämölöö siitä nousisi jos Venäjä tukisi vastaavanlaista järjestöä.

Äänestä
  • Kuvitteletko todella ettei Venäjä tue esim Suomi Neuvostoliittoseuraa y.m. vastaavaa toimintaa? Neuvostoliitto tuki aikoinaan suurilla summilla suomalaisia kommunisteja y.m. heille sopivaa poliittista toimintaa. SuoLi'nkin pitäisi sääntöjenä perusteella tukea suomensukuisia kieliä tuolla itärajan takana.
    Älkää olko typeriä!

    Äänestä

Eikös tuo uutinen ole vanha? Päivänmäärä?

Äänestä

Vanha uutinen, vuodelta 2007.


sr.se:
""Sörhannus kritisoi Ruotsin tukea
Julkaistu: måndag 30 april 2007 kl 15:19 , Sisu-uutiset
Ruotsin hallitus päätti viikonvaihteessa tukea ruotsin kieltä Suomessa 700 000 kruunulla tänä vuonna. Rahoja on tarkoitus käyttää muun muassa edistämään ruotsin kielen opetusta Suomen kouluissa. Suomenruotsalaisen toimittajan ja kirjailijan Tom Sörhannuksen mielestä satsaus on väärä. Rahoilla pitäisi tukea suomenruotsalaisten asemaa, ei suomenkielisten ruotsin op..."

Äänestä
  • Paljonko Ruotsi antaa nyt, sitä emme tiedä.

    Äänestä

Tom Sörhannus:
Suomenruotsalaiset ovat ruotsalaisia

"Meitä suomenruotsalaisia on vähän, vain vajaa 300 000, siksi kieltämme on tuettava Ruotsista. Vaikutteet suomen kielestä ovat tänään valtavan vahvat ja on riski, että se suistaa ruotsin kielen Suomessa Ruotsissa käytettävästä emäkielestään erilleen.

On myös kyse identiteetistä. Kun tulen Ruotsiin ja minua kutsutaan "finne"-sanalla, suomenkieliseksi, on se loukkaus minun identiteettiäni kohtaan.Olenhan yhtä ruotsalainen kuin kuka tahansa riikinruotsalainen. Ruotsi on äidinkieleni ja osa identiteettiäni ja kulttuuriani.Me suomenruotsalaiset emme ole suomalaisia(finnar), vaan ruotsalaisia(svenskar)"

TOM SÖRHANNUS

vapaa toimittaja ja kirjailija, Närpiö ja Sundbyberg"

http://www.svd.se/opinion/brannpunkt/finlandssvenskar-ar-svenskar_223187.svd

Finlandssvenskar är svenskar

Vi finlandssvenskar är så få, knappt 300000 personer, att vårt språk måste få stöd från Sverige. Influenserna från finskan är idag väldigt starka och riskerar att förskjuta svenskan i Finland från dess moderspråk i Sverige.

Det handlar också om identitet. Då jag kommer till Sverige och blir kallad finne är det en kränkning av min identitet. Jag är lika mycket svensk som vilken rikssvensk som helst. Svenska är mitt modersmål och en del av min identitet och kultur. Vi finlandssvenskar är inte finnar, utan svenskar.

Äänestä

Donner sanoi totuuden riikkitoimittajalle: " Jag är svenskspråkig finne." !

Varmaan Tomppa sai kakkahalvauksen.....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


paavokas kirjoitti:

Sörhannus kritisoi Ruotsin tukea

Sisu-uutiset


Ruotsin hallitus päätti viikonvaihteessa tukea ruotsin kieltä Suomessa 700 000 kruunulla tänä vuonna. Rahoja on tarkoitus käyttää muun muassa edistämään ruotsin kielen opetusta Suomen kouluissa. Suomenruotsalaisen toimittajan ja kirjailijan Tom Sörhannuksen mielestä satsaus on väärä. Rahoilla pitäisi tukea suomenruotsalaisten asemaa, ei suomenkielisten ruotsin opiskelua.


Parempi ruotsinkielen opetus ei tue suomenruotsalaisia


Osin Närpiössä, osin Sundbybergissä asuva vapaa toimittaja ja kirjailija Tom Sörhannus kirjoittaa päivän Svenska Dagbladetissa ruotsalaisten huonosta historian tuntemuksesta ja siitä, kuinka Ruotsin valtion tulisi tukea ruotsin kieltä Suomessa nykyistä paremmin.

Hänen mielestään kauppaministeri Sten Tolgforsin viikonvaihteessa tekemä päätös 700 000 kruunun tuesta ruotsin kielen tukemiseksi Suomessa on periaatteessa hyvä. Määräraha on seurausta Erland Ringborgin viime vuonna tekemästä selvityksestä, missä pohdittiin keinoja lisätä etenkin suomenkielisten nuorten intoa oppia ruotsia.

Tom Sörhannuksen mukaan tukirahat pitäisi kohdentaa toisin - Suomen ruotsinkielisten koulujen ja instituutioiden hyväksi. Panostusta tarvittaisiin myös ruotsalaisten oman historian tuntemuksen kohentamiseksi.

Toimittaja, kirjailija ja Närpiön kunnanvaltuutettu Tom Sörhannus peräänkuuluttaa Ruotsilta yhtenäistä kielipolitiikkaa, joka pyrkisi edistämään ruotsin kieltä huolimatta siitä missä maassa sitä puhutaan.

SR Sisuradio/Tiina Laitila Kälvemark
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu