ei se väkä enään elä oli sairaalassa ja kuoli

Hauskaa, taidathan itse vielä sentään ihan oikeasti elää, etkä olla ainostaan mukana " jonkinlaisessa elämässä? "

Minä olen juuri miinustanut itseni jo sellaisesta tyhjänpäiväisestä " elämästä " pois. Olen siis kertaalleen "kuollut," mutta kuitenkin " heräsin " tähän sinun avaamaasi ketjuun, jos jotain haastelemista vielä löytyy toisen ihmisen kanssa.

Huomenta Henrik. Osanotto ystäväsi Tuohisen pois menon johdosta.

Minäkin tunsin yhden Aarne-nimisen sotainvalidin. Hänkin on kyllä jo kuollut, mutta hänen kaksoissisrensa vielä elää, vähän alta 100 vuotias. Olemme hyvinkin tiiviissä yhteydessä keskenämme. Koska " sisar " on siis A- vainaan kautta ns. koivun takaa katsoen ja nähden oman sisravainaani ja niin muodoin perheeseeni liittyen tavallaan lähisukulainen. Isojoelta. Nyt " sisar " asuu toisella paikkakunnalla Alku-nimisessä Palvelutalossa. iIhmeellisiä ovat elämässä niin rauhan, kuin sota-aikojen mutkaiset raskaat, usein myös sanoin kuvaamattoman ihmeelliset elämän tiet ja polut. Kunnes lopulta varmasti jokaisen ne oikeaan - rauhan kotiin johtavat.

Ensin on elämässä aina vaan kärsittävä. Kunnes lopulta kuollaan. Mutta ennen sen lopulisen Rauhan, voimme vaan hengittää ilmaa sisään ja ulos. Ja uskoa siihen voimaan mikä on annettu kullekin ihan omiksi tarpeiksi ja itselle kokonaan käytettäväksi ja kuuluvana. Mahdollismman kiitollisena siispä ja henkisesti rikkaasti siitä nauttikaamme. Toisiltamme lisä-Voimaa myös saamme. Hyvää päivän kulua toivottelen. Kirjoitellaan.

NIINKÖ