Luottaako vai eikö?

Olen seurustellut jo hieman yli vuoden
pojan/miehen kanssa, joka asuu 200km päässä ja
tapaamme noin kahden viikon välein. Suhdetta on
repinyt ikävä ja läheisyyden kaipuu, mutta ne
tuntuivat voitetuilta ja menimme juhannuksena
kihloihin. Nyt kyseinen herra humalapäissään
baarissa "viattomasti" mutta kuitenkin kiihkeästi
halaili ja suukotteli poskille. Hän kuitenkin
kertoi siitä katuvaisen oloisena. Nyt kuitenkin
päivät kuluvat saman naikkosen seurassa. Olen
kieltämättä mustasukkainen. Onko syytä vai olenko
vain liian vainoharhainen? En kuitenkaan halua
kieltää häntä tapaamasta ystäviään..
5455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Unohda hänet. Ei todellisesti sinuun rakastunut
ihminen suukottele muita, ei edes humalassa.

Äänestä

Joo, kenkää vaan. Mä en muutenkaan jaksa uskoa
etäseurusteluun. Paitsi siinä tapauksessa että
sitä ennen on seurusteltu jo jonkin aikaa.

Äänestä

itselläni oli kaukorakkaus satojen kilometrien
päässä ja nähtiin 1-2/kk, nyt on hänen kanssaan
perhe ja onnellisesti naimisissa useita vuosia.
Ei ystävänhalailut/-suukottelut ole vaarallisia
vasta sitten kun ne muuttuvat
eroottiseksihyväilyksi. Mikäli miehesi vie
hänen ystävätär ei hän ollut sulle tarkoitettu.
Toki rajansa kaikella.

Äänestä

Vain halaili ja suukotteli poskille...?
Eikös halaus ja se poskisuudelmakin ole osoitus
välittämisestä? Sen ei välttämättä tarvitse
tarkoittaa mitään muuta kuin sitä että toisesta
ihmisestä välitettään, ja se välittäminen voi
olla täysin platonista.
Meillä on ainakin tapana ystäväpiirissäni
halailla toisiamme jos siltä tuntuu (selvinpäin),
sekä nais että miespuolisten ystävien kesken.
Halaan heitä vain siitä syystä että he ovat
minulle tärkeitä ja pidän heistä valtavasti,
samasta syystä saan myös halauksia heiltä. Olenpa
joskus muistaakseni antanut jollekkin
miespuoliselle ystävälleni sen poskisuudelmankin,
eikä siinä ole ollut mitään kummallista, ei
kummankaan puolelta.

On kuitenkin ymmärrettävää että olet
mustasukkainen, ethän kaiketikkaan tunne tätä
kyseistä ystävää? Ja jos jotakuta ei tunne ei
myöskään voi tietää hänen tarkoitusperiään, eli
että mistä on kyse.
Mutta millään muulla ei tietääkseni ole
merkitystä kuin sillä että mitä miehesi tuntee
kyseistä henkilöä kohtaan, jos se on sitä pelkkää
platonista ystävyyttä, sinulla ei ole mitään
syytä huoleen, oli se kyseinen tyttö sitten
kiinnostunut miehestäsi tei ei.

Siinä olet oikeassa ettei ole kuitenkaan oikein
tai suotavaa ruveta estämään ketään tapailemasta
kavereitaan.

Toivottavasti saatte asiat selvitettyä eikä
tarvitse rikkoa hyvää suhdetta.

Tsemppiä... mihin tulokseen sitten ikinä
suhteessasi päädytkin.

Äänestä

Anzun sanoissa on perää. Olen samaa mieltä hänen
kanssaan tästä hommasta. Onnea sinulle mitä
sitten ikinä päätätkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sleepy kirjoitti:

Olen seurustellut jo hieman yli vuoden
pojan/miehen kanssa, joka asuu 200km päässä ja
tapaamme noin kahden viikon välein. Suhdetta on
repinyt ikävä ja läheisyyden kaipuu, mutta ne
tuntuivat voitetuilta ja menimme juhannuksena
kihloihin. Nyt kyseinen herra humalapäissään
baarissa "viattomasti" mutta kuitenkin kiihkeästi
halaili ja suukotteli poskille. Hän kuitenkin
kertoi siitä katuvaisen oloisena. Nyt kuitenkin
päivät kuluvat saman naikkosen seurassa. Olen
kieltämättä mustasukkainen. Onko syytä vai olenko
vain liian vainoharhainen? En kuitenkaan halua
kieltää häntä tapaamasta ystäviään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu