Valtakunta on merkillisessä kapitalistisessa tilassa, jossa kaikkiin kapitalistisiin kiljahduksiin pitäisi suostua siltä seisomalta ilman että kenenkään päähän edes pälkähtäisi miettiä, onko näissä kiljahduksissa mitään järkeä. Jopa takametsien mediaan on tarttunut tämä käsittämätön hysteria, joka ei sallisi edes asioista keskustelemista, vaan toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä heti tietämättä edes mistä muusta on kysymys kuin säästöistä ja leikkauksista. Siitä mitä varten ja miksi pitäisi säästää ja leikata ei kenelläkään ole juuri käsitystä, vaan itsestään selvästi oletetaan, että se mitä porvarit vaikertavat, on absoluuttinen totuus.
Jotta nämä porvarilliset pyrkimykset saataisiin näyttämään salonkikelpoisilta, säästöjä ja leikkauksia perustellaan hyvinvointivaltion säilyttämisellä. Nyt vain on unohdettu kysymys, minkä ihmeen hyvinvointivaltion? Valtiohan on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Voi jopa sanoa, ettei valtiomme ole enää aikoihin ollut perinteinen hyvinvointivaltio, vaan siitä on tullut yksi Euroopan satelliitti, joka kiertää sitä rataa, joka on Brysselistä määritelty.
Valtio on myös lähes tyystin kapitalisoitunut, toimintoja on ulkoistettu ja ulkoistetaan aina vain rivakampaan tahtiin. Tietotekniikka lopettaa monia toimintoja tarpeettomina ja mahdollistaa entistä suurempia hallinnollisia kokonaisuuksia aikaisempaa vähäisemmillä resursseilla. Puhe hyvinvointivaltion säilyttämisestä on myytti. Suorastaan takaperoista ajattelua, koska juuri näinä aikoina valtiomme on suurimpien muutosten tilassa kuin koskaan.
Keskeisin porvarillisten parkaisujen motiivi on saada yhteiskunta aikaisempaa mittavammin porvarillisen varallisuuden kartuttajaksi ja tämän kartuttamisen entistä vankemmaksi tukijaksi. Siksi vaaditaan työurien pidentämistä, palkkojen alentamista, karensseja ja yritysverotuksen madaltamista. Tällä kaikella ei ole hyvinvointivaltion kanssa mitään tekemistä, vaan päinvastoin hyvinvointivaltio pyritään muuttamaan puhtaasti kapitalistiseksi projektiksi. Näyttää jopa siltä, että perinteisen valtion roolikin muuttuu. Enää valtakuntaa ei johda eduskunta ja hallitus, vaan kapitalistinen EK, jonka virittämän polskan tahtiin sitten eri tahot yhteiskunnassa hyppelehtivät.
Viimeksikin tämän EK:n virittämän ripaskan tanssijaksi ilmoittautui ministeri Vapaavuori, joka vaatii suurta yritysveroremonttia. Se, että taloustilanne tätä vaatisi, on lähinnä toiveajattelua. Esimerkiksi edellinen suuri verouudistus ei saanut aikaan muuta kuin tulo- ja hyvinvointierojen repeämisen, kun keksittiin jakaa tulot ansio- ja pääomatuloihin. Jos nyt vielä tuotakin uudistusta paremmaksi pannaan, niin eihän tähän maahan jää muuta kuin köyhät.
Ilmeisesti Ruotsin ja Eestin alhainen yhteisöverokanta ahdistaa. Kun jossakin on asiat erilailla kuin meillä, niin tilanne koetaan sietämättömäksi, vaikka erilaisuus olisi suoranainen etukin. Erityisesti ongelma koskee heikkotahtoista ihmistä, joka ei luota omaan järkeensä, vaan luottaa siihen, että lauma on aina yksilöä viisaampi.
Siksi tuntuu oudolta, että nimenomaan porvarit ovat alkaneet osoittaa laumakäyttäytymisen merkkejä. Perinteisestihän joukkovoimaa on pidetty sosialistien tunnusmerkkinä. Mutta ehkä porvareilla on meneillään identiteettikriisi. Eikä olisi ihme. Kyllä vuosituhantinen konservatiivisuus varmaan vaatii veronsa sekin.
Jotta nämä porvarilliset pyrkimykset saataisiin näyttämään salonkikelpoisilta, säästöjä ja leikkauksia perustellaan hyvinvointivaltion säilyttämisellä. Nyt vain on unohdettu kysymys, minkä ihmeen hyvinvointivaltion? Valtiohan on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Voi jopa sanoa, ettei valtiomme ole enää aikoihin ollut perinteinen hyvinvointivaltio, vaan siitä on tullut yksi Euroopan satelliitti, joka kiertää sitä rataa, joka on Brysselistä määritelty.
Valtio on myös lähes tyystin kapitalisoitunut, toimintoja on ulkoistettu ja ulkoistetaan aina vain rivakampaan tahtiin. Tietotekniikka lopettaa monia toimintoja tarpeettomina ja mahdollistaa entistä suurempia hallinnollisia kokonaisuuksia aikaisempaa vähäisemmillä resursseilla. Puhe hyvinvointivaltion säilyttämisestä on myytti. Suorastaan takaperoista ajattelua, koska juuri näinä aikoina valtiomme on suurimpien muutosten tilassa kuin koskaan.
Keskeisin porvarillisten parkaisujen motiivi on saada yhteiskunta aikaisempaa mittavammin porvarillisen varallisuuden kartuttajaksi ja tämän kartuttamisen entistä vankemmaksi tukijaksi. Siksi vaaditaan työurien pidentämistä, palkkojen alentamista, karensseja ja yritysverotuksen madaltamista. Tällä kaikella ei ole hyvinvointivaltion kanssa mitään tekemistä, vaan päinvastoin hyvinvointivaltio pyritään muuttamaan puhtaasti kapitalistiseksi projektiksi. Näyttää jopa siltä, että perinteisen valtion roolikin muuttuu. Enää valtakuntaa ei johda eduskunta ja hallitus, vaan kapitalistinen EK, jonka virittämän polskan tahtiin sitten eri tahot yhteiskunnassa hyppelehtivät.
Viimeksikin tämän EK:n virittämän ripaskan tanssijaksi ilmoittautui ministeri Vapaavuori, joka vaatii suurta yritysveroremonttia. Se, että taloustilanne tätä vaatisi, on lähinnä toiveajattelua. Esimerkiksi edellinen suuri verouudistus ei saanut aikaan muuta kuin tulo- ja hyvinvointierojen repeämisen, kun keksittiin jakaa tulot ansio- ja pääomatuloihin. Jos nyt vielä tuotakin uudistusta paremmaksi pannaan, niin eihän tähän maahan jää muuta kuin köyhät.
Ilmeisesti Ruotsin ja Eestin alhainen yhteisöverokanta ahdistaa. Kun jossakin on asiat erilailla kuin meillä, niin tilanne koetaan sietämättömäksi, vaikka erilaisuus olisi suoranainen etukin. Erityisesti ongelma koskee heikkotahtoista ihmistä, joka ei luota omaan järkeensä, vaan luottaa siihen, että lauma on aina yksilöä viisaampi.
Siksi tuntuu oudolta, että nimenomaan porvarit ovat alkaneet osoittaa laumakäyttäytymisen merkkejä. Perinteisestihän joukkovoimaa on pidetty sosialistien tunnusmerkkinä. Mutta ehkä porvareilla on meneillään identiteettikriisi. Eikä olisi ihme. Kyllä vuosituhantinen konservatiivisuus varmaan vaatii veronsa sekin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hienoa, kun taas ainoa väriä tunnustava talikkommari tuli esiin ja kirjotti, kuten asiat ovat.
Miksi muut kepulit eivät tunnusta väriä? Kerro sinä rohkea Seppo_Ilmarinen, miksi olet ainoa, aito talikkokommari, etkä häpeä sitä.
Talikko? Eihän koko jutussa puhuta talikosta mitään.
Kyllä meitä valistuneita on useitakin. Ei muuta kuin äänestämään ja kantaa ottamaan. Keskusta on värivapaa, puhdas, vaihtoehto.
"Siitä mitä varten ja miksi pitäisi säästää ja leikata ei kenelläkään ole juuri käsitystä, vaan itsestään selvästi oletetaan, että se mitä porvarit vaikertavat, on absoluuttinen totuus."
Kyllähän tosiasia on että ns suuret ikäluokat ovat varastaneet lapsiltaan ja lapsenlapsiltaan. Ja sitä varten pitäisi leikata ja säästää. Tämä ns osittain rahastoiva eläkejärjestelmä meni siinä pieleen että suuret ikäluokat eivät rahastoineet tarpeeksi rahaa omia menojaan varten. Systeemin pohja on jatkuva talouskasvu sekä se että suurin osa eläkkeistä katetaan töissä olevilta sillä hetkellä kerättävillä maksuilla. Onnistui hyvin niin kauan kuin suuret ikäluokat olivat töissä ja pienet eläkkeellä. Kun pienet töissä ja suuret eläkkeellä niin hankaloituu huomattavasti. Suuret ikäluokat hoitivat itsensä melko nuorina eläkkeelle, eivät rahastoineet tarpeeksi ja elävät melko vanhoiksi. Tämän tulevat heidän lapsensa ja lapsenlapsensa kalliisti maksamaan. Jotta tulevaisuuden rasitus ei kasvaisi täysin kohtuuttomaksi niin pitäisi nyt jo säästää ja leikata, muuten ollaan kohta pakon edessä. Jos Seppo-Ilmarinen on yhtään alle 40 vuotta niin kritiikin kohde on väärä. Otahan hiukan asioista selvää ja tutustu niihinkin laskelmiin joita ei julkisuudessa (vielä...) ole juuri esitelty.
Tässä analyysissäsi et ota huomioon erästä hyvin tärkeää asiaa. Sotien jälkeiset suuret ikäluokat lähtivät suurinpiirtein nollatasolta liikkeelle. Ei elintaso suinkaan lähtenyt heti nousemaan. Olot 50-, 60- ja vielä 70-luvullakin olivat tyystin toiset kuin nykyisin. Nuoret ikäluokat ovat tässä suhteessa astuneen valmiiseen pöytään. Heidän lähtötilanteensa on siis täysin erilainen. He pääsevät heti hyvinvoinnista osallisiksi, kun moni heidän vanhemmistaan joutui odottamaan samaa vuosikymmenten ajan.
Asian voi siis nähdä niinkin, että hyvinvointivaltion ja talouskasvun luoneet suuret ikäluokat ottavat maksua uurastuksestaan nyt eläkepäivinä, kun taas nuorille tällainen osa on tullut heti kuin Manulle illallinen. Nuorten ikäluokkien ei tarvitse odottaa työnsä uurastusten tuloksia yhtä pitkään kuin vanhempiensa.
Silti voidaan aina peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta. Yksi tapa edistää sitä olisi asettaa eläkekatto, mutta valitettavasti se koskisi nyt asetettuna vasta tulevia sukupolvia täysimääräisesti. Sen vuoksi hallituksen asettama lisävero vähintään 45 000 euron vuosieläkettä nauttiville on oikeansuuntainen toimenpide ja toivottavasti pysyvä ratkaisu. Toinen oikeudenmukaisuutta lisäävä tekijä on eläkesysteemiimme sisältyvä elinaikakerroin, joka tasaa kokonaiseläkkeen keskimääräisten elinvuosien ajalle. Kolmas tapa ja itse asiassa oikeinkin hyvä tapa on maksullistaa vanhuspalveluja ainakin osittain. Sillä tavoin eläkeläisten tulot vahvistavat työllisyyttä ja koituvat nuorempien ikäluokkien hyväksi. Kaikkinainen vanhusväestön kulutus toimii tietysti samaan suuntaan. Tätä voisi ehkä vahvistaa pysyttämällä ja kehittämällä esim. kotitalousvähennystä.
Porvarillista vyörytystä on ollut viime aikoina havaittavissa. Siinä on nyt sellaista henkeä, että ne tulee ja jyrää meitin. Näkisin yhtenä syynä tähän Kokoomuksen pitkään jatkuneen hallitusvastuun. Tottakai Kokoomus harjoittaa porvarillista politiikkaa, kun kerran kertoo olevansa porvarillinen puolue. Kokoomuksen kannattajissa alkaa vain esiintyä kärsimättömyyttä. Tuloksiin ei olla kaikilta osin tyytyväisiä. Siksi on tarvittu uusi hyökkäys ja se tehdään nyt laajalla rintamalla eli siinä on yhden ratkaisutaistelun makua.
EK, talouselämän vaikuttajat, Kokoomus ja Juha Sipilä ovat kaikki tässä projektissa mukana samalla puolella. Nyt kun on lähedetty kunnon höökimiseen on tarvittu poliittinen ja taloudellisen porvarisvallan integraatiota. Sitä edustaa Jyri Häkämies, joka on nyt molempien puolten luottomies. EK potki pellolle pari maltillisen linjan miestä, mm. Kekkosen pojanpojan. Suurhyökkäyksessä ei tarvita lepsuilijoita, siinä pitää olla mieleltään raaempaa porukkaa.
Keskustelemattomuus kuuluu taktiikkaan. Asiat halutaan esittää kiistatomina faktoina. Tämänhän aloitti pääministeri Vanhanen, joka Rukan hangilla itse tykönään mietti mitkä ovat faktoja ja esitti sitten yksityiskohtaiset toimenpideehdotukset aikatuluineen sen enempää asettamatta asiaa poliittiselle keskustelulle. Vanhanen siis avasi tämäntapaisen poliittisen kulttuurin pelin. Muutoinkin Vanhanen suorastaan ilkkui demokratialle kieltäytymällä vastaamaan median kysymyksiin ja yrittämällä asettaa nämä jopa naurunalaiseksi (eli ei vastannut kysymyksiin mutta kehotti samantien esittämään vain kaikki kysymykset eräässä lentoaseman haastattelutilanteessa).
Kärsimättömyys porvarillisen politiikan odotuksiin on alkanut näkyä yhä enemmän. Se näkyy esim. Kokoomusnuorten esityksissä ja provosoinneissa. 90-luvulla se näkyin jo nusujen toiminnassa ja sitä edeltävänä teoreettisena ja käytännöllisenä pohdintana esim. valtion roolista yhteiskunnassa (yövartiovaltio-idea). EK:n toiminnassa kärsimättömyys on vahvistunut eritoten nyt. Kärsimättömyys on heijastunut myös kansalaistasolle. Hyväosaiset ovat alkaneet häpeilemättä esittää tyytymättömyyttään. Tämän päivän Hesarissakin oli mielipidekirjoitus, jossa valiteltiin sitä, että yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevat palkansaajat ja 45 000 euroa eläkettä saavat joutuvat maksamaan hieman enemmän veroja kuin aikaisemmin. Tästä voisi saada jo melkein sellaisen kuvan, että suurituloiset ovat Suomessa pahemmessa taloudellisessa ahdingossa kuin pienituloiset. Kyse on kummallisesta hyvätuloisten kapinasta.
Poliittisella tasolla on kovia yrityksiä selittää esim. sitä, että tuloerojen kasvu on vain hyväksi. Kaikki kuulemma saavat osansa eikä tuloerojen kasvusta pidä olla huolissaan. Tällaisia perusteluja viljeleviltä uupuu totaalisesti yhteiskunnallis-historiallinen tietämys. Tuloerojen kasvu on se voima, joka aina taloudellis-yhteiskunnallisissa murrosvaiheissa johtaa suuriin vaikeuksiin. Osittain tämä tiedostetaan, mikä näkyy juuri siinä perustelussa, että pitää tehdä sitä ja tätä, jotta taattaisiin hyvinvointipalvelut tulevaisuudessakin.
Kun murrosvaihe alkoi vahventua, meilläkin nousi heti esiin yhteiskunnallisia vastavaikutuksia, joihin sisältyy sellaisia rakennuspalikoita, jotka voimistuessaan ovat hyvin huolestuttavia ilmiöitä. Kyse on ennen muuta nuorten esille nostamasta prekariaattityövoimasta ja paskaduuneista. Tässähän on kyse siitä, että kerskakulutusta ihannoiva yhteiskuntakulttuuri ja määrällisesti kasvavien nuorten ihmisten osattomuus tästä kulttuurista joutuivat törmäyskurssille. Tällaiset törmäykset ovat yhteiskunnallisesti hyvin vaarallisia, jos ne pääsevät voimistumaan ja kroonistumaan. Osa tällaisesta vastavoimasta politisoituu (vasemmistonuoret), osa anarkisoituu ja osa syrjäytyy ryhtyen tekemään rikoksia. Tämä on nykyisenä nettiaikana globaali ilmiö, mikä on näkynyt anarkistiryhmien laajoissa mielenosoituksissa eri puolilla maailmaa.
Eniten tässä kummastuttaa nämä yksittäiset ja hajanaiset parkaisut, joissa ei ole mitään systematiikkaa eikä perusteluja, vaan suorastaan järjenköyhän tuntuisia "möläytyksiä". Sama tauti tuntuu vaivaavan kokonaisia tutkimuslaitoksia. Onko nyt tosiaan niin, että jos säädetään pari karenssia, pidennetään työuraa ja alennetaan palkkoja, niin kaikki on hyvin?
Onko hallitseminen tosiaan noin yksinkertaista?
Luulisi, että nähtäisiin sen verran vaivaa, että perusteltaisiin esitykset, tehtäisiin selkeä analyysi nykytilanteesta ja esitettäisiin toimenpiteitä, joilla tilanne saataisiin korjatuksi. Tuotaisiin esille vaihtoehtoisia tapoja ja keskusteltaisiin niistä.
Tällä hetkellä monet hankkeet, kuntauudistus päällimmäisenä, etenevät pelkkinä toimeenpanoina, keneltäkään ei juuri mitään kysytä, vaan laitetaan hallitsemisen kohteet vain tapahtuneiden tosiasioiden eteen ja toteuttajiksi. Näyttää myös siltä, ettei mitään ole etukäteen edes suunniteltu, vaan on lähdetty uudistuksiin tietämättä edes sitä mitä tavoitellaan.
Jokainen voi nyt kumminkin päätellä mikä on kaiken motivaatio: raha. Hyötyjen saaminen. Hyötyjen saaminen nimenomaan porvareille ja vielä hyvin toimeentuleville, koska tulo- ja hyvinvointierojen kasvu näkyy vain jatkuvan.
Tämä osio Mielipidepankin kirjoituksestas jo osoittaa sen ettei hänellä näy olevan mitään käsitystä miksi ja keiden toimesta Vanhanen joutui ikäänkuin hiihtelemään Rukan hangilla "omaan piikkinsä".
Missähän Urpilainen tai Lipponen olisi tuon asian hokannut, jos olisi ollut pääministerinä silloin, koska tuo asia on isojen poikien kaavalema, ja aikatauluttama ollut ennen kuin Vanhanen edes oli pääministeri.
Kyllä sirllä on demupellet yhtälailla olleet noita kaavailuja laatimassa, ja asioista päättämässä, kunhan nyt vain venkuloivat totuttuun tyyliinsä äänetenkalastelun näkökulmasta.
Ennmminkin minua ihmetyttää SAK/demujen vaatima kolmenpäivän koulutusvapaa, ehtona tuolle eläkeiän nostolle.
Täysin typerä jo ehdotuksenakin. Demujohto vain haluaa Levin-loisimisseminaariinsa lisää loisia yhteiskunnan ja työnantajien kustantamana.
Kansa nuokin täysin kansa hyödyttämättömät loisimispäivät loppupelissä joutuu maksamaan.
Kyllä demupellet osaa noita älyttöömyksiään keksiä, jotta saisivat politrukeilleen jotain kallipalkkaista tekemistä yhteisestä pussistamme.
Minusta työntekijöiden koulutus on yrittäjän itsensä tehtävä, jos sen tarpeelliseksi näkee.
Nythän onkin vain kysymys, että demurosvot saisivat kiljavalle ja muihin lymypaikkoihinsa muitakin kuin haamuja yhteisin verovaroin "koulutukseen".
Kerrohan propakandapankkiirri, mikä sinut saa suorastaan asumaan kepupalstalla, ja suoltamaan "demutotuuksiasi" vuodesta toisen päivittäin?
Onko hyväkin liksa, vai onko kepu sekoittanut sinut täysin tuolaisen toimintaan.
Ei kukaan täyspäinen viitsi tuollalaila aikaansa uhrata, jos ei siitä rahallista korvausta saisi.
Ehkäpä syynä on sitten se armoton kepuviha, jos ei rahaa saa, vaan tekee kuin pioneeritoveri konsanaan punahuivinsa eteen.
Se pankin osio tulee tässä, kun jäi pois.
"Keskustelemattomuus kuuluu taktiikkaan. Asiat halutaan esittää kiistatomina faktoina. Tämänhän aloitti pääministeri Vanhanen, joka Rukan hangilla itse tykönään mietti mitkä ovat faktoja ja esitti sitten yksityiskohtaiset toimenpideehdotukset aikatuluineen sen enempää asettamatta asiaa poliittiselle keskustelulle. Vanhanen siis avasi tämäntapaisen poliittisen kulttuurin pelin. Muutoinkin Vanhanen suorastaan ilkkui demokratialle kieltäytymällä vastaamaan median kysymyksiin ja yrittämällä asettaa nämä jopa naurunalaiseksi (eli ei vastannut kysymyksiin mutta kehotti samantien esittämään vain kaikki kysymykset eräässä lentoaseman haastattelutilanteessa)."
Tähän vastasin ???????? nikillä
Porvarien rivit ovat nyt hyvin tiheät ja heillä on käsittämätön määrä taloudellista volyymia hallussaan. Siksi heidän äänensä kuuluu joukkomylvähtelynä. Myös joukkoviestimet alkavat laidasta laitaan olla heidän hallussaan.
Porvarien ajama säätelemätön kapitalismi on rikos kaikkea ihmisyyteen liittyvää vastaan. Sen totesi myös eroava paavi, rinnastaen pidäkkeettömän kapitalismin terrorismiin ja rikollisuuteen. Hänen eronsa saattoi hyvinkin johtua juuri tuosta järjestelmän perusteita järkyttäneestä puheesta.
Asia voi olla noinkin kuin sanot, mutta epäilen, ettei se ole ihan koko totuus. Olen samaa mieltä, että tässä on kyse jonkinlaisesta joukkomylvähtelystä, laajenevasta konsensuksesta. Joukkohysteria on tarttuvaa. Kun jotain asiaa toistetaan tarpeeksi monta kertaa, se alkaa näyttämään ulospäin faktalta, johon voidaankin sen jälkeen jo vedota "todistettuna ja kiistattomana faktana". Tässä on siis systeemistä kehitystä. Itse olen yhtenä esimerkkinä ihmetellyt koko ajan eläkeiän alarjaan nostamisen perusteita, joihin ei tahdo saada vastauksia. Tai jos saakin, ne tuppaavat muuttumaan, kun aiemmalta perusteelta häviää pohja pois.
Kyseessä on systeeminen jatkumo siinäkin mielessä, että globaalin talouden perusteet ovat mutkikkaat. Jos yhtäältä tehdään jokin ratkaisu, me joudumme seuraamaan perässä. Sitähän on puhe kansainvälisen kilpailukyvyn parantamisesta ja eurokriisin ratkaisemisesta tietyillä keinoin. Kuntarakenneuudistuksessakaan ei ole haluttu pohtia vaihtoehtoja ja keskustella asiaa läpikotaisin. EUn budjettineuvotteluissa raamin kokonaisuutta ei kyseenalaistanut kukaan, vaan kyse oli lähinnä palapelin viimeisten palikoiden osuttamisesta oikeisiin paikkoihin. Kun mitään ei kyseenalaisteta, olemme aina määrätyyjen taustaoletusten vankeina. Näitä taustaoletuksia selittämään on sitten valittu sellaisia henkilöitä, joilla on taipumus osata selittää asiat munkkilatinaksi. Sellainen näennäinen taito vahvistaa paradigman uskottavuutta.
Monimutakisessa maailmassa on nimenomaan paradigmoja eli likimain kiistämättömiä taustaoletuksia ja raameja, joihin kaikki niiden jälkeen tuleva pitää sovittaa yhteen. Innovaatiset vallankumoukset ja kyseenalaistaiset eivät ole suotavia tai sallittuja. Sellaisten esittäjät leimataan häiriköiksi. Meillä on paaveja, jotka tietävät asiat meidän puolestamme meitä paremmin. Kokoomus on ajanutkin sellaista ideologiaa, että vastakkainasettelujen aika on ohi. Sen vaihtoehtona näyttää olevan konsensus, joka ei kuitenkaan tyydytä likimainkaan kaikkia. Sillä konseksulle padotaan kiukkua, joka kyllä purkautuu aina ennen pitkää.
Konsensusajattelun keskiössä on taloudellisen kasvun ideologia. Kulttuurisesti se on tarkoittanut kulutus(hysteria)yhteiskunnan valta-asemaa. Kun sanotaan, että ilman kasvua ja kilpialukyvyn parantamista meillä ei ehkä ole varaa turvata hyvinvointivaltion palveluja, sillä voidaan oikeasti tarkoittaa sitä, että uuden bemarin ja purjeveneen ostamista joudutaan mahdollisesti lykkäämään vuodella parilla. Voi olla, että odotettu ulkomaan lomamatkakin jää tekemättä. Nämä ovat paljon pahempia uhkauksia kuin jotkut epämääräiset hyvinvointipalvelun palvelut. Juuri tällaisen vuoksi saamme nähdä nyt hyvätuloisten kapinaa. He kysyvät enemmän tai vähemmän oikeutetusti, miten sadan tuhannen euron vuosipalkalla voi verotuksen hiukan kiristyessä enää elää. Brainless & Rich.
Konsensus on saattanut joskus vallitakin, mutta tuskin enää. Pyrkimys näyttää pikemminkin olevan yhä suurempaan individualismiin ja muista kuin omasta itsestä vähät välittämiseen.
Yhteiskunnan rakentumisperiaattenakin näytään pidettävän suurta automatisoitua makkaratehdasta, jossa toiminnot voitaisiin automatisoida aina äänestämistä myöten. Varsinaiseen konkretiaan tässä päästään, kun kirurgiset sairaalat yhdistetään yhdeksi leikkaavaksi organisaatioksi, jonne leikattava liha kootaan eri puolilta Suomea.
Tosin terveysalan uudistukset näyttävät olevan yhtä hakusessa kuin on kuntauudistuskin, joten lopputulos voi olla mikä tahansa. Sangen suurella todennäköisyydellä kuitenkin katastrofi.
Talouden kuntoon saattaminenkin edellyttäisi työmarkkinaosapuolten ja julkisen vallan yhteistoimintaa ja suunnitelmallisuutta, mutta eihän tästäkään mitään tule. Kukin haluaa leikkiä omaa liittokierrostaan ja haravoida niin paljon omaan pussiin kuin kerkiää.