Maailman hiljaisin, epäsosiaalisin ja ujoin ilmestys!

Minua ei haittaa se, että olen hiljainen, mutta se haittaa kun muut kommentoivat hiljaisuuttani. Jotkut jopa pahastuvat hiljaisuudestani.

Sama juttu mulla, paitsi on mulla kuitenkin säännöllinen tarve ilmaista itseäni vaikka sitten kirjoittamalla tai kuuntelemalla musiikkia. Mutta olen huomannut, että hiljaisessa seurassa, jossa siis toinenkin osapuoli on hiljainen niin minä olen paljon aktiivisempi puhumaan ja minusta tulee esille vastakkaisia piirteitä kuin yleensä. Se on virkistävää. Toisaalta nautin siitä että voi ihan luvan kanssa olla hiljaa kumpikin ja viihtyä toisen seurassa ilman mitään pakottavaa tarvetta löpistä jonnin joutavia koko ajan.

Ujoudella ei oikeastaan ole tekemistä epäsosiaalisuuden kanssa, ujo voi olla ekstrovertti. Introvertti on henkilö jota ei kiinnosta sosiaalinen kanssakäyminen, itse olen ambivertti. Välillä tykkään olla yksin ja välillä hälinässä. Itse olin äärimmäisen ujo peruskouluikäisenä mutta olen päässyt siitä yli ja toimin nykyisin yrittäjänä.

No itse olin vielä lukioaikoina hyvin ujo ja hiljainen. Vaikka vihasinkin armeijaa yli kaiken ja menin sinne vain koska siviilipalvelus kestää pidempään ja ajatus vankilaan menosta jotenkin hävetti, niin oon mä armeijasta päästyäni siinä mielessä ollut tyytyväinen siihen et se tuli käytyä et sen jälkeen ei oo kukaan kunnolla voinut saada mua suuttumaan enkä oo muutenkaan ujostellut. En edes käynyt aseetonta palvelusta kun senkin kestoaika olisi ollut pidempi. Mitähän ne kapiaiset ois mun rynnäkkökiväärimies arvosta ajatelleet, jos oisin kertonut et en edes suostuisi maksustakaan ampumaan ilmakiväärillä pulua saati hirvikiväärillä hirveä?

Itselläni on ollut tuo että häpeän itseäni, ujouttani ja sitä että en ole sosiaalisilta taidoiltani mikään hyvä.

Pitää kirjoittaa vielä että olen joutunut kunnolla vaikeuksiin ujoudesta. Olen yrittänyt esittää jotain mitä en oikeasti ole. Mieli on vain täynnä kysymyksiä ja ristiriitoja. Haluaisin tutustua työpaikallani ihmisiin, mutta se ei tunnu onnistuvan työntekemisen ohella. En löydä keinoa miten edetä. Viikonloppuisin tuskailen yksinäisyyttä ja kun ei löydä ketään kenen kanssa viettää aikaa. Tuntuu että pyörin vaan samojen asioiden ja kysymyksien ääressä. En haluaisi mennä puhumaan tästä kenellekään kuten ammattiauttajille koska tiedän itse tehneeni väärin. Ongelma on vain siinä miten pystyisin hyväksymään itseni ja pääsemään sinuiksi tilanteen kanssa.