TOTUUS on Jumalan Sana ja Jumalan Sana on niin kuin se alkujaan on kirjoitettu ja ilmoitettu. Jumalan Sana ei ole se mitä ihmisten ja varsinkin katolisen kirkon kautta on lisätty siihen mitä kirjoitettu on.
Alkutekstin mukaan Enkeli tuli ja ilmoitti Marialle että hän synnyttä'ä lapsen jonka nimeksai on annettava YESHUAS, sillä HÄN on Vapahtava kansansa heidsän syyllisyydestään.
YESHUA=VAPAHTAJA, Sovittaja, Pelastaja.
Suomeksi olisi oikein käyttää muotopa Vapahtaja, sillä juuri sitä tuo nimi tarkoitti POJAN kohdalla, ja tuo nimi ei kuitenkaan ole POJAN nimi, sillä POIKA itse sanoo, että HÄN ei tullut omassa nimessään, vaan ISÄNSÄ nimessä. POJAN NIMI on LOGOS=JUMALAN SANA.
Katolinen kirkko väärensi kaikki kirjoitukset ja poisti sieltä YESHUA-sanan ja laittoi sijaan joko Jesu eli Jeesus tai klorvasi sen sanan erillisillä käännöksillä tuosta sanasta.
Jesu eli Jeesus ei ole mitään kieltä, ei edes Hepreaa, ei Arameaa eikä Kreikkaa, vaan se on täydellisesti keksitty sana jolla ei ole alkukieltä ollenkaan. Siksi sana Jesu, tai Jeesus ei tarkoita yhtään mitään.
YESHUA on KAIKKIVALTIAAN oma nimi ja siksi PYHÄ ja Pyhitetty. Se joka sen muuksi vääntää se pilkkaa Jumalaa jka kantaa siitä vastuun jos sen tietyen tekee.
Kiitetty, Pyhitetty ja Pyhänä aina pidetty olkoon YESHUA ainoa Totinen Jumala eikä toista ole.
YESHUA AINUT TOTINEN JUMALA
SeParadOr
1
143
Vastaukset
- Brina1
Mistäpä olet sen alkutekstin löytänyt ? Jos sellainen on todellakin jossain olemassa niin on muuten arvokas, sillä sellaista ei ole tiedetty olevan olemassa enää ollenkaan! Kaikki raamattuun otetut kertomukset ovat kopion kopion kopion....kopioita ja käännöksen käännöksen ....käännöksen ja uudelleen käännöksen mukauttamia tarinoita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243