pankkiin ym. jos maksuvaikeuksia velkojen kanssa kun kuitenkaan pankit eivät tule yhtään vastaan.Kun ihminen kuitenkin yrittää selvittää rahaongelmiaan ja ajoissa vieläpä eli kaikki maksut maksettu mutta tilanne ajautuu vääjäämättä sinne että rahat ei riitä. Ja mitkään takuusäätiöt valitettavasti ei näin isoissa veloissa auta eli jos jättää maksamatta velat niin niitä kertyy niin paljon ettei silloin TAKUUSÄÄTIÖ AUTA. joskus mietin mitä tänne jää jos mä lähden täältä ennen aikojaan.Enkä nyt enää jaksaisi mitään turhaa haukkumista tehty mikä tehty .
miksi neuvotaan ottamaan yhteyttä
liian väsynyt elämää
25774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Luepas näitä ketjuja, löytyy sellaisiakin, joissa isoja velkoja omanneet ihmiset ovat niistä selvinneet, tavalla tai toisella. Rahaa se vain on. Olkoon, että välillä toistenkin rahaa.
Käy siellä pankissa, mutta varaa ihmeessä aika myös velkaneuvojalle. Siellä voitte yhdessä miettiä eri vaihtoehtoja, miten lähdette eteenpäin.
Juttele ehdottomasti jonkun ystäväsi, naapurisi, sukulaisesi kanssa. Jaettu taakka on kevyempi kantaa.
Lupaan, että asiat hoituu!
" kun kuitenkaan pankit eivät tule yhtään vastaan"
Väärä tieto. Kyllä pnkit useimmiten tulevat vastaan, mutta se edellyttää ensinnäkin sitä, että ottaa pankkiin heti yhteyttä, kun on edes aavistus siitä, että lainanhoidossa on vaikeuksia. Ja toiseksi sitä, että itsellä on todellista halua selviytyä veloista.
Jos taas tarkoitat vastaantulolla sitä, että pankki myöntäisi lisää lainaa, niin ei tietenkään. Vanha totuus on se, että lainanhoitovaikeuksia ei korjata lisälainalla, vaan menoja supistamalla.
Aloittajalle; kyllä kaikki selviää! Velkaneuvojan luo rohkeasti vain, sieltä saat apua ja neuvoja! Ja et varmasti ole ainoa etkä viimeinen jolla rahahuolia on ja on tullut mokattua. Virheistään oppii ja vaikka kuin kivikkoista tämä elämä joskus on, aina elämä on elämisen arvoista ja kaikesta selviää ennenpitkää!
PANKIT eivät todellakaan auta vaikka olisit hoitanut lainasi ajallaan,turhaa läpätystä ja Sossussa eivät edes tiedä missä on Velkaneuvoja???
Näin meillä V-Suomessa!!!
tai tuloja lisäämällä (varsinkin jos menoja ei pysty enää supistamaan)..
Lisätuloja voi saada yllättävän monella tapaa, kun käyttää luovuutta (enkä tarkoita nyt mitään escort-palveluita yms.). Itse olen rahapulassa mm.
- myynyt tavaraa tori.fi tai kirpputorilla
- myynyt itsepoimimia marjoja ja suppilovahveroita
- hoitanut lapsia tai lemmikkieläimiä (ottanut kotiini hoitoon esim. matkan ajaksi)
- käynyt siivoamassa eläkäläisten koteja ja hoitamassa pihoja
- leiponut toisten juhliin kakkuja
jokainen voi miettiä, mitä sellaista osaa, mistä voi olla apua jollekin tai mitä lahjoja on, joita voi hyödyntää. esim.
- tehdä nettisivuja
- antaa tietokoneen käytön opetusta (varsinkin vanhemmat henkilöt kaipaavat yksityisopetusta)
- kirjoittaa kirjan
- maalata tauluja
- tehdä kukka-asetelmia, ovikransseja, havupalloja
Ymmärrän kyllä, että jos on täysin loppu omaan tilanteeseen, ei ole paljon energiaa tehdä mitään. Mutta jos voimia vähänkin vielä on, ajatukset on hyvä saada välillä johonkin muuhun. Usein ajatellaan, että ilman rahaa ei voi tehdä mitään, mutta tiedän että voi, kun käyttää mielikuvistusta ja hyppää irti peruskaavoista.
Rahaa se vain on, mutta mitä sitten kun laskujen maksamisen jälkeen jää tilille 5e ja silti on puolet laskuista maksamatta?
Jos tää on pysyvä tila, niin sit maksaa vaa tärkeimmät(vuokra yms) ja antaa muiden mennä ulosottoon. Tällee jää ainakin suojaosuus käteen.
Kiitos kaikille! eli tilanne on se että kaikki pystytty vielä maksamaan mutta se kuuluisa suo on ihan tuossa vieressä eli kohta ei varmaankaan riitä,ajat pankkeihin on varattu ja huomenna selviää jo yksi pankki .ja lisää velkaa emme pankist kysy vaan juttelemaan ns.maksuvapaista kuukausista joissa makaisimme vaan korot ja meillä molemilla on lainaa toisesta pankista ja ajattelimme yhdistää ne jos sais ne luottokortit siihen samaan mutta tämä pankki tuskin suostuu ilman takaajia koska summa on 20000 jos olen oikein laskenut ja pankki on Danske Bank.olemme vakitusessa työssä ja todellakin iso ja kova halu siivota omat sotkut pois.ja ensimmäisenä kun rahaa tulee maksamme vuokran ja säkön ja puh.lasku meillä onkin pieni,mutta jossain vaiheessa elämä ja rahankulutus vaan karkaa käsistä ja sen ymmärtää sen vain itse kokenut.
Luotonanto on pankkien pääasiallinen elinkeino, joten ei teitä ovelta käännytetä. Tuo 20000 euroa alkaa vain olla ylärajoilla, mitä vakuudettomia kulutusluottoja tarjotaan. Jos menee hankalaksi, onko teidän mahdollista pudottaa lainasummaa siten, että jäljelle jäisi kaksi lainaa, esim. 15000,- Danskesta 5000 euroa toisesta pankista? Yhdistätte kalliit korttiluotot ja katkaisette kortit. Todennäköisesti järjestelylainan ehdoksi asetetaan koko asiakkuuden siirto yhteen pankkiin.
Rahankäytön prioriteetit teillä on kuitenkin kunnossa, kun vuokrarästejä ei ole ja laskut on muutenkin maksettu. Useaan velkaan jakautunut pottinne kerää vaan reippaasti kuluja ja maksuja, joihin käytetty raha on suoraan pois lainanlyhennyksistä. Järjestelylaina on teille paras ratkaisu. Takuu-Säätiön takauksen rajat ovat 2000 - 34000 euroa, johon tuo tarvitsemanne summa solahtaa kauniisti. Jos pankit kieltäytyvät lainaamasta, hakeutukaa velkaneuvontaan ja pistäkää takaushakemus säätiölle vetämään.
"jossain vaiheessa elämä ja rahankulutus vaan karkaa käsistä"
Niinpä niin. Ja teillä se sitten näyti karkaavan oikein reippaasti. Nämä toisessa ketjussa olevat viestit ovat varmaankin sinulta:
"ulkomaanmatkoihin,vaatteisiin,kaikkeen ihanaan"
"itse olen velkani tehnyt ja kivaa oli ,ihan helvetin kivaa"
"ihana niitä rahoja oli käyttää väärinkin"
Ei kyllä hirveän paljon sympatiaa heru noin hölmöille ihmisille.
Hei ! Pyysinkö sympatiaa?Missä kohtaa kirjoituksessani olen sitä pyytänyt .Jos mä itteni näiden velkojen vuoksi tapan niin mitä se sua liikuttaa tai ketään.Elämä jatkuu ja yksi vähemmänJa voidaan vaikka antaa jollekkin mamulle pikkusen enemmän fyffee.
Aika hassua kun Danskebank lupasi lisälainaa meille viime kuussa. Olisi sitten 200,000 euroa lainaa uuteen taloon. Omaa rahaa tosin 260,000 euroa...
Eli 460,000 hintaisen talon perään katselemme. Plussana tietenkin jos halvempi muttta kun kaikki tuntuu olevan 5-700,000 euron nurkilla meidän lähialueeilla....
Hei,
itselläni myös se tilanne, että lainaa tuli otettua ja sitten tuli yllättäviä menoja ja sitten paikkasin toisella lainalla tätä tilannetta jne jne. Kaikki siis käynnistyi juuri niin klassisella tavalla kuin vain voi. Tähän asti jokainen lasku on maksettu ajallaan ja jopa ennen eräpäivää, mutta laskujen jälkeen jää rahaa 400€ josta pitäisi maksaa sitten ruoka, bensa, vaatteet ja muut kustannukset.
Näin olen kitkutellut vuoden verran ja edelleen pitäisi kitkutella seuraavat kolme vuotta. Korttitalo kaatuu siis hetkenä minä hyvänsä.
Maito on nyt aikalailla maassa ja sen perään ei kannata pahemmin yrittää itkeä. Olen myös miettinyt velkojen päästämistä ulosottoon, mutta en haluaisi jättää velkojia odottelemaan maksujani ja se on myös periaatteitani vastaan, että otettuja lainoja ei makseta ajallaan. Velkaa on yhteensä 25000€ ja omaisuutta ei ole niin en saa pankista lainaa jolla yhdistäisin lainani yhdeksi. Saan nettona 1800€ ja minulle olisi suorastaan taivaallinen tilanne, että minulla olisi vain yksi laina jota esim lyhentäisin 800€/kk.
Jos ajatellaan, että on esim 4000€ lainaa niin minkälaisiin summiin se oikein nousee kun jos sen päästää ulosottoon?
Aiemmin velat ovat kaksin-kolminkertaistuneet ulosotossa. Vuodenvaihteessa tuli kuitenkin muutoksia oikeudenkäyntimaksuihin, samoin perimiskulujen maksimit ovat muuttuneet, joten tarkkaa lukua on hankala antaa. Halvemmalla pitäisi kuitenkin päästä.
Velkasi ei ole tolkuton ja yhtä luottoa maksamalla selviäisit siitä helposti. Takuu-Säätiö voisi auttaa sinunkin tilanteessasi? Oletko edes kysynyt pankista, minkäsuuruisen järjestelylainan voisit saada ilman takaajia?
Onhan aloittaja kuitenkin nauttinut suuresti kaikesta siitä rahasta, jonka on lainannut. On varmaan ostettu kaikkea kivaa, matkusteltu ja syöty juotu hyvin?
Nyt sitten on tullut laskun maksun aika... oikeus ja kohtuus on, että rahan lainannut maksaa ihan itse korkoineen ja kuluineen lainansa pois sovitun aikataulun mukaisesti.Ei siihen pankkeja, säätiöitä ja uusia lainoja tarvita. Kovaa työntekoa hetken aikaa ja homma on klaari.
Aloittajalle; olen ollut samassa tilanteessa joskus vuosia sitten kuin sinä. Kaikki ns kaatui niskaan mutta niin vain selvisin! Ja jos mä oon selvinnyt sotkuista niin myös sinä selviät! Ja älä ota noista nillittäjistä itseesi, antaa niiden moralisoida jos siitä mielensä hyväksi saavat.
Mihin perustuu, että velat ulosotossa ovat "kaksin-kolminkertaistuneet"? Eihän velan tai lainan korko siellä nouse, samanahan se pysyy. Tottakai ulosottomaksut ja käräjäoikeuden kulut tulevat päälle taulukon mukaisesti, mutta en ymmärrä miten maksut voivat moninkertaistua? Olisi kiva saada vastaus, jos joku jotain faktaa tietää.
Ilmaisin itseäni epäselvästi.
Useampi ulosottoon joutunut velallinen on tälläkin palstalla kertonut, miten alkuperäinen velkapääoma on tullut maksetuksi kahteen kolmeen kertaan. Ei siis ole kysymys siitä, mitä uo-virasto veloille tekee, vaan prosessin kokonaishinnasta. Kun velkaa on runsaasti maksukykyyn nähden, se lyhenee hitaasti, jolloin korkoja ja ulosoton kuluja kertyy esimerkiksi 10-15 vuotta. Pienistä veloista koostuvaan pottiin lisätään valtava määrä oikeudenkäyntikuluja.
Ulosotto toimii järkevänä pelotteena holtittomille velallisille, mutta entisen kulurakenteen huomattiin kääntyvän tarkoitustaan vastaan. Velallinen ei mene töihin ja yritä selvitä veloistaan, jos ulosoton päättyminen häipyy horisonttiin ja potti vain kasvaa, maksoipa itsensä kipeäksi tai ei.
http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1330604177345
http://www.oikeus.fi/6553.htm
Aloittajalle kans terveisiä, samassa tilanteessa ollut. Viime kesänä ihan pulassa vippien ja perintäkirjeiden kanssa. Tuli otettua vippejä alkuvuodesta jotta olisin saanut toisia vippejä maksuun... koko tili meni loppuvaiheessa laskuihin eikä riittänyt. Menin velkaneuvojalle ja hänen ehdotuksesta paperit Takuu-Säätiöön ja haettiin säätiön takausta järjestelylainaan koska vakiduuni ja kaikki velat juuri alle 34t€. Nyt tammikuussa sain lainan, maksimi 34t€. Helmikuussa pankkitädin kanssa maksettiin UO:t ja perinnässä olleet laskut pois. Palvelu pankissa oli asiallista ja todella helppoa. Niin, viime kesästä lähtien makselin pienimpiä vippejä pois, tiesin että UO:oon tulen lopulta meneen suurempien vippien/lainojen osalta. 7 kpl vippejä/lainoja 20:stä sinne asti sitten pääsikin. Tänään kävin moikkaamassa haastemiestä, katottiin ettei ole jäänyt mitään pommeja käräjäoikeuteen. Asiallista palvelua häneltäkin. Oli erittäin kiinnostunut näistä pelleperintäfirmoista joita hänelle siinä ohimennen luettelin kun jutusteltiin niitä näitä.
selvitä ylisuurista veloista, on lähteä kotimaasta ja mennä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Uusi nimi, väärät paperit ja täysin uusi identiteetti.
Parinkymmenen vuoden jälkeen voi taas tulla käymään...
Laki velkajärjestelystä on on ollut voimassa jo vuosia. Järjestelyyn pääsemisen kriteerit ovat tiukat - siellä edellytetään esimerkiksi rehellisyyttä.
Kannattaa hakea velkajärjestelyä, mutta ehdottomasti rehellisyydellä ja tietysti hyvällä syyllä sen sitten saa. Itse hain ja sain, vuonna 2015 vihdoin vapaa kaikesta ja on ollut sellainen stressi raha-asioista että nyt lopulta ymmärrän rahan päälle ja sen että miten sitä eletään jotta raha riittää. Näköjään mun piti tämäkin asia oppia kantapään kautta.
edellinen kirjoittaja, veit sanat suustani... kuin myös :)
Hyvä kun en ole ainoa tonttu :)mutta tuohon velkajärjestelyyn hakeutuminen vaati kyllä voimia ja jopa rohkeutta. Rohkeutta siinä, että pystyi tunnustamaan mokansa ja heikkoutensa. Eikös vain ole helpottavaa painaa illalla pää tyynyyn kun asiat on hoidossa eikä tarvitse pelätä postinhakua... :)
oletko kysynyt neuvoja lakimieheltä