Olen jo pidempään seurannut tätä palstaa, enkä mitenkään ymmärrä, mitä ihmeen väliä koko kysymyksellä on tai mihin luulette jankkaamisella pääsevänne?Pitäkää kukin oma mielipiteenne, paiskatkaa kättä ja lähtekää metsään nauttimaan kauniista alkusyksystä.
Mitä väliä?
Hohhoijjaa
7341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä itse haluat viestilläsi saavuttaa? Mikset itse ole nauttimassa kauniista alkusyksystä, vaan tulit kertomaan meille mielipiteesi? Mitä järkeä on missään keskustelussa/väittelyssä? Tämä on varmastikin viihdettä suurimmalle osalle keskustelijoista. Toiset katsovat televisiota, toiset väittelevät ja toiset nauttivat luonnosta. Onko sillä väliä, että mistä saa ne tarvitsemansa kiksit?
Pitää päästä huutamaan ja remuamaan naapurilauman jäsenille, vaikkei sillä saisi mitään aikaan.
Vakavammin sanoen, täällä näyttäisi olevan kahta keskustelumuotoa: käännytys ja käännytyksen estäminen. Käännytyksessä yritetään saada lukijat vakuuttumaan oman mielipiteen oikeudesta, ja käännytyksen estämisessä koitetaan kaivaa esiin kaikki virheet käännyttäjän saarnassa, jottei lukijoita käännyttyisi sille kannalle. Siitä, ja vain siitä tässä palstassa on kyse.
No niin, nyt taidan lähteä metsään kävelylle, kun sade näyttäisi taukoavan. Tsekkaan kanttarellipaikat.
Aa..tyydyttämään ihmisen ties miten vanhaa keräilyviettiä ;)..
olen ajatellut oman osallistumiseni syyksi lähinnä omien uskomusten testaamisen, loogisen argumentoinnin kehittämisen ja muitten ihmisten näkemysten parempaan ymmärtämiseen pyrkimisen.
Kaikki täällä (kai) tietävät, että koska loppujen lopuksi aiheessa on kysymys uskosta (siis tunteista), on kenenkään "kääntyminen" loogisen argumentoinnin johdosta äärimmäisen epätodennäköistä.
Ilman tätä "tasokasta" keskustelua!
Ilman ihmisiä jotka sekoittavat mytologiaa ja tosiasioita, olisi maailma tylsä paikka!
Tervehdys.
Olen samaa mieltä, siksi kävelenkin metsässä aina joka toinen päivä.
Lucis.
"Käveleminen on tehokasta liikuntaa.!"