ÄRSYTYS!

Voi ärsytys!

Tuntuu, että kukaan ei ymmärrä miten minua on kohdeltu väärin ja miten epätäydellinen seurakuntani on. En haluaisi olla missään tekemisissä seurakunnan kanssa, mutta aina palaan lähtöpisteeseeni valittamaan. Mikä kumma minua riivaa ja vaivaa kun olen tämän madon niin syvälle itseeni niellyt? Olen kokenut vähän hengellistä, niin vähän, että minut on itseasiassa rokotettu vastustamaan sitä!

Seurakunta - niin halpa-arvoisista koostuva, jossa kaikki samalla viivalla enemmän tai vähemmän. Ihme on ylipäätänsä sen olemassa olo, on pakko olla hullujen hommassa oikea Jumala. Palaan tänne joka päivä, valitan ja vastustan. Kaiken unohtaa mä yritän, mutta rakkautta Jeesuksen en kykene milloinkaan unohtamaan. Olen täysin koukussa häneen!

Valitan ja valitan kunnes kyllästyn jo omaankin valittamiseenikin. Ärsyttää ja valittaa, eikö parempia löydy, niin surkeita koko suku - kaikki tyyni! Kysyn taas Jumalalta, johon aina saman vastauksen saan - parempia minulla ei ole antaa, minun armossani on sinulle riittävästi!

Hyväksyn ja anteeksi annan, vaikka hammasta puristaa - näin lopulta kuitenkin vain rauhan ja ilon Jumalalta saan! Hän on rakkaus, missä riittää ikuisuudeksi ihmetellemistä!