kanttarellia ja vadelmaa.
oletteko löytäneet vadelmia? minä en.
kanttarelleja eli keltavahveroita on keittiöni täynnään, mutta vadelmia huononlaisesti.
onkohan nyt meneillään huono vadelma-kesä, vaiko eikö eli
täytyykö lähteä omista salaisista vattupaikoista merta edemmäksi kalaan?
OT kahta en vaihtaisi
11
387
Vastaukset
- Mamaki
Näyttäisi olevan huono vattukesä sekä puutarhassa että metsässä, ajattelinkin mennä torille ja ostaa rahalla, vaikka sydän märkänis.
- tode
päivittelin (kun ketju aukeni lopultakin!) juuri tuossa turustlaiselle mustikoiden hintaa.
kyllä sinulla taitaa sydän märjetä tottatosiaan, jos joudut marjoja torilta ostamaan.
etelä-maalaisten hedelmätkin ovat halvempia, kuin täältä lähietäisyydeltä kerätyt marjat.
mustikoita kyllä on metsissä, mutta olisiko niin, että kerääjiä ei enää ole ja sentähden hinnat ovat mukamas tapissa?
- Turust
jossa asun, on muusta maasta poiketen mustikoita runsaasti ja suuria. Mustikoiden vähittäismyyntihinta näyttää olevan tuolla 5 euron pinnassa joten minäkin syön ahneuttani vaimoni poimimia mustikoita lusikalla helposti varttikilon kerrallaan.
Keväthallat veivät täälläkin päin villivadelman kukat joten niitä ei juurikaan ole.
Eli luojani on päättänyt antaa minulle mustikoita vadelmien sijaan. Minä kyllä tyydyn kiitollisin mielin niihinkin.
PS. Vaimoni on mustikan poiminnassa parhaillaankin.- tode
että marjat ovat sydäntäsi lähellä!
minäkin asustelen veden äärellä ja mustikoita kyllä riittää, kunhan vain tuo sade loppuisi.
sade on tehnyt jo nyt mustikoista pehmeitä ja mauttomia lötisköitä.
törmäsin eilen metsässä naiseen, joka kertoi täälläkin mustikoiden torihinnan olevan 5 jeuroa. tosi kalliita.
taitaa mustikastakin tulla eksoottinen myytävä pikkuhiljaa. voi mun päiviäni! - Turust
tode kirjoitti:
että marjat ovat sydäntäsi lähellä!
minäkin asustelen veden äärellä ja mustikoita kyllä riittää, kunhan vain tuo sade loppuisi.
sade on tehnyt jo nyt mustikoista pehmeitä ja mauttomia lötisköitä.
törmäsin eilen metsässä naiseen, joka kertoi täälläkin mustikoiden torihinnan olevan 5 jeuroa. tosi kalliita.
taitaa mustikastakin tulla eksoottinen myytävä pikkuhiljaa. voi mun päiviäni!eli luojan antimet ovat lähellä sydäntäni jopa tuore muikku.
Muistelenpa sota-ajan lapsena lähes kiitollisuuden kyyneleet silmissäni, kun Äitini ahkeruuden ansiosta sain pula-aikanakin erinomaista vaihtelua muuton varsin köyhään ruokavaliooni. Moni tuon ajan lapsista on varttunut aikuisuuteen marjojen ym. luojan antimien avulla.
Tyttärelläni Marilla joka oli heinäkuun ilonani on merkillinen vaisto kantarelleihin. Näyttää niin kuin hän löytäisi niitä paljaalta kallioltakin.
Itse löydän parhaimmillaan suppilovahveroita joista niistäkin saa aivan erinomaisen kastikkeen kunhan on kunnon kuohukermaa.
Olisiko siinä ohessa lintupaisti mitään?
Miksi näillä palstoilla kiukkuilemme tosillemme luojan meitä ylen määrin hemmotellessa. Tekipä sielulle hyvää tuo avauksesi siksi hyviä ja tarpeellisia ajatuksia se toi mieleen. - Turust
tode kirjoitti:
että marjat ovat sydäntäsi lähellä!
minäkin asustelen veden äärellä ja mustikoita kyllä riittää, kunhan vain tuo sade loppuisi.
sade on tehnyt jo nyt mustikoista pehmeitä ja mauttomia lötisköitä.
törmäsin eilen metsässä naiseen, joka kertoi täälläkin mustikoiden torihinnan olevan 5 jeuroa. tosi kalliita.
taitaa mustikastakin tulla eksoottinen myytävä pikkuhiljaa. voi mun päiviäni!eli luojan antimet ovat lähellä sydäntäni jopa tuore muikku.
Muistelenpa sota-ajan lapsena lähes kiitollisuuden kyyneleet silmissäni, kun Äitini ahkeruuden ansiosta sain pula-aikanakin erinomaista vaihtelua muuton varsin köyhään ruokavaliooni. Moni tuon ajan lapsista on varttunut aikuisuuteen marjojen ym. luojan antimien avulla.
Tyttärelläni Marilla joka oli heinäkuun ilonani on merkillinen vaisto kantarelleihin. Näyttää niin kuin hän löytäisi niitä paljaalta kallioltakin.
Itse löydän parhaimmillaan suppilovahveroita joista niistäkin saa aivan erinomaisen kastikkeen kunhan on kunnon kuohukermaa.
Olisiko siinä ohessa lintupaisti mitään?
Miksi näillä palstoilla kiukkuilemme tosillemme luojan meitä ylen määrin hemmotellessa. Tekipä sielulle hyvää tuo avauksesi siksi hyviä ja tarpeellisia ajatuksia se toi mieleen. - tode
Turust kirjoitti:
eli luojan antimet ovat lähellä sydäntäni jopa tuore muikku.
Muistelenpa sota-ajan lapsena lähes kiitollisuuden kyyneleet silmissäni, kun Äitini ahkeruuden ansiosta sain pula-aikanakin erinomaista vaihtelua muuton varsin köyhään ruokavaliooni. Moni tuon ajan lapsista on varttunut aikuisuuteen marjojen ym. luojan antimien avulla.
Tyttärelläni Marilla joka oli heinäkuun ilonani on merkillinen vaisto kantarelleihin. Näyttää niin kuin hän löytäisi niitä paljaalta kallioltakin.
Itse löydän parhaimmillaan suppilovahveroita joista niistäkin saa aivan erinomaisen kastikkeen kunhan on kunnon kuohukermaa.
Olisiko siinä ohessa lintupaisti mitään?
Miksi näillä palstoilla kiukkuilemme tosillemme luojan meitä ylen määrin hemmotellessa. Tekipä sielulle hyvää tuo avauksesi siksi hyviä ja tarpeellisia ajatuksia se toi mieleen.niin, kerma! se tässä syksyssä on se ainut huono puoli, että myös kerma ja voi kuuluvat automaattisesti päivittäiseen elämään.
juuri viime yönä potiessani ylensyöntiä, sottailin, että siinä kanttarellipiiraassa, jonka söin lähes yksin, oli 150 g voita!
suppilovahvero on sieni, johon haluaiin tutustua. viime syksynä etsiskelin niitä, muttei yhtään ainoata sattunut kohdalle. toivottavasti tänä syksynä onnistaa.
niin...avaukseni tarpeellisuudesta. minusta sienet ja marjat kuuluvat syksyyn siinä missä Jeesuskin! - talvi tullut on
tode kirjoitti:
että marjat ovat sydäntäsi lähellä!
minäkin asustelen veden äärellä ja mustikoita kyllä riittää, kunhan vain tuo sade loppuisi.
sade on tehnyt jo nyt mustikoista pehmeitä ja mauttomia lötisköitä.
törmäsin eilen metsässä naiseen, joka kertoi täälläkin mustikoiden torihinnan olevan 5 jeuroa. tosi kalliita.
taitaa mustikastakin tulla eksoottinen myytävä pikkuhiljaa. voi mun päiviäni!Ei niitä löydy metsistä, mitäs puhetta tällainen on?
- Tönö
Tönö
mutta niissäkin on matoja.
- todé*
voi noita aikoja! Uskomattonta, että tuostakin viestistä on kohta 10 vuotta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389