EI eK oikeasti ole kiinnostunut työurien pidentämisestä, vaan työeläkemaksujen alentamisesta pitkässä juoksussa. Eläkeikärajaa pitää heidän mielestään nostaa ettei eläkkeitä tarvitsisi maksaa, vaan selvittäisiin esim halvemmalla kelan maksamalla työttömyyskorvauksella. työporukasta heti kun tilaiasuus siihen yrityksessä tulee, näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.
EK:lta tulee muutenkin lähinnä surkuhupaisia ehdotuksia Häkämiehen suulla. Häkämies ehdotti että yritysten maksamaa yhteisöveroa pudotettaisiin 24,5:stä 15 prosenttiin ja samaan aikaan valtio myisi sijoitusyhtiönsä solidiumin omistuksia parilla miljardilla joka itseasiassa on sama summa kuin yhteisöveron alennuksesta syntyvä summa. Toisin sanoen häkämies härskisti ehdottaa että valtio antaisi elinkeinoelämälle ilmaiseksi parin miljardin omistuksnsa eri pörssiyhtiöistä.
EK:lta tulee muutenkin lähinnä surkuhupaisia ehdotuksia Häkämiehen suulla. Häkämies ehdotti että yritysten maksamaa yhteisöveroa pudotettaisiin 24,5:stä 15 prosenttiin ja samaan aikaan valtio myisi sijoitusyhtiönsä solidiumin omistuksia parilla miljardilla joka itseasiassa on sama summa kuin yhteisöveron alennuksesta syntyvä summa. Toisin sanoen häkämies härskisti ehdottaa että valtio antaisi elinkeinoelämälle ilmaiseksi parin miljardin omistuksnsa eri pörssiyhtiöistä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tyhmä koko eläkeikä juttu jos sitä korotetaan 68 vuoteen niin miesten elinikä on 75 vuotta ja naisten jotain 80 vuotta keskimääräinen.Todellisuudessa suurin osa jo kuukahtaa ennen noita lukuja ja jotku harvat elävät noin 80-90 vuotiaaksi.
Eli painat yli 50 vuotta duunia kun kerkeet olla eläkkeelä noin 7 vuotta jos sitäkään.
Pahin mitä ne on myös ajatellut on että eläkelaskee sitä mukaan mitä vanhemaksi tulee esim 80 vuotiaana.Koska se on jo tuhlannut oman eläkekertymän mukamas.
Eiköhän se johdu siitä eläkeyhtiöt on ne tuhlannut huonoilla sijoituksilla ja omiin bisneksiin kun osa eläkerahoista jakavat riskilainoja yrityksille ja valtioille eikä eläkeläisellä ole siihen mitään osallisuutta vaan valtionelimillä ja eläkeyhtiöillä pitäisi olla se vastuu.
Toinen mitä ne kaavailee että eläkeläiset jolla on omistuskämpä myisi eläkevakuutusyhtiölle sen niin saisi paremman eläkkeen sillä perusteella.
No sehän vaan kertoo siitä että eläkeuudistukset mitä on jo monta kertaa tehty ovat syöneet duunarin eläkevarat pois niin että joutuvat pieneläkeläisiksi ja eivät pärjää sillä.
suurin osa eläkeläisistä ei tienaa kuin 1100e ja verot pois nykyään ei sillä asuta edes vuokralla tai vietetä sitä ansaittua eläkeläisen lomaa .Ehkä tarkoitus on että kulevat kyöhyyteen ja kurjuuteen.Paljon on eläkeläisiä jotka joutuu kerämään pulloja ja käymään diakonilaitoksissa hakemassa ruokapaketteja tai olla ruokajonoissa.
Kannattaa miettiä kun äänestätte kokoomusta viellä tämän jälkeen.
Näillä toimenpideillä halutaan varmistaa herrojen eläkkeet koska firmat maksaa ylimääräisiä eläke etuuksia määrätyille johtajille että voivat jäädä ennen aikaiselle eläkkeelle .Osa jopa jo 40 vuotiaana mutta yleensä 50-60 vuotiaana
Bonuseläke ja valtion firmatkin käyttää tätä.
Up ..
Kannatan 3000€ eläkekattoa, niin kuin monessa muussakin eu-maassa on käytössä.
Asia on juuri näin, mutta miksi siitä ei puhuta julkisuudessa. Taitaa suomalainen journalismi olla pelkkää tiedottamista, ei tiedon arviointia ja analysointia. Kun duunari potkitaan pois töistä eläkeiän lähetessä tehottomana tuotannollisista ja taloudellisista syistä, ei hän tietenkään pääse eläkkeelle, vaan ensin pariksi vuodeksi ansiosidonnaiselle ja sitten hyvin pitkäksi aikaa Kelan peruspäivärahalle. Onhan se paljon halvempaa kuin eläke!
Harmaat aivosolut vastasi kusetustatämäon -viestiin
eläkeikää on pakko nostaa, jollei työmarkkinaosapuolet siitä sopua saa niin sitten se määrätään, se on fakta.
kerroppa fakta, mitä väki yli 50v touhuikee 17v eli 68 vuotiaaksi,kun ei nytkään kelpaa töihin ?
toinen asia,kun sairastuu,kuten liian monille käy ikääntyessään,miten niitä töitä sitten tekee ja mistä niitä sairas saa ?
ymmärrän yskän eläke asiassa,mutta lait ja pakko ei em. auta,vaan päinvastoin tulee käymään.
vai onko niin,kuten jo toimitaan täysin järjettömästi,että mamuja haalitaan halvaksi työvoimaksi täysin väärin perustein ja valinnoin.
tästä on valtavasti tietoa maailma pullollaan,mitä,millaisia ja kuinka älyttömästi ongelmia ja vaikeuksia mamutus voi aiheuttaa.
kaikki muut maat pyrkii estämään mamutuksen,täällä kahelit päättäjät ei tajua mitään tekosistaan ja tulevaisuuden luomisesta.
rikoksia, vankiloissa on hyvät ruuat ja palvelu parempaa kuin keskinkertaisessa espanjalaisessa hotellissa, lomille pääsee ja nekin valtio kustantaa kuten tarjoaa myös pumppuhuoneet jos panettaa ja saa jostain pantavaa.
kokemuksestasi eli oli hyvät olot?niiku vapaana esp hotellis! saanen epäillä et sinä palikka ole lusinu päiväkää,vaik pitäis lusita tyhmyydest koko ikäs!
no ei kai tää työtilanne ikuisesti tämmönen ole... nyt on tätä ja 20v kuluttua aivan muuta, silloinhan ne eläkeiänkorotuksetkin vasta alkaisi oikeasti... vai ihanko oikeasti luulette jotta kun niistä nyt päätetään niin ne on huomena voimassa ja kaikki 55vuotiaat joutuu olee töissä 70 ikään... no eihän se niin mene.turhaan pelkäätte, te 60 jotta se teitä mitenkään koskisi, ne on ne nuoremmat jotka joutuisivat tekemään pitempään. Onhan siihen syytäkin, ei työ ole enää samanlaista raatamista kuin ennen, nyt istutaan toimistoissa tietokoneen edessä ja se kynä alkaa olla raskain tavara johon kosketaan.... kyllä noilla eväillä olisin itsekin istunut vaikka 70-ikään.Työn raskaus on yksi syy mistä johtuen pitää nostaa sitä ikää, kun ei ole raskasta niin työvuosia lisää vaan.
perceestä!!!!
Ensinnäkin ihmiset syö itsensä sairaaksi ja kuolee suht nuorina pois! Varsinkin duunarit!!!! Länsimaalaiset ei tajua, kuinka paljon he ovat tienanneet ylipäätään rahaa! Suurin osa tuhlaa sen tyhjänpäiväisyyksiin elämänsä aikana ja valittaa päälle köyhyyttä!!!! Tosin asuminen Suomessa on aivan liian kallista!!!
Kun väestö ikääntyy ja nuoretkin alkavat olemaan rapakunnossa, ei jaksavia työntekijöitä löydy. Lisänä on ikävä ilmapiiri työpaikoilla, joka karkoittaa ainoat tervejärkiset äkkiä pois.
Kerrassaan on meillä ongelma jokaisella osa-alueella!!! Mamuista nimittäin koituu kaikkea muuta harmia mm. käytöstapojen perusteella!!!!
kuka sen ikävän ilmapiirin tekee....hmmm.. kantsii vähä funtsia... ettei vaan valittaja itse.mistähän johtuu jotta meillä on aina ollut töissä kivaa ja hurtti huumori... joku saattaisi jopa tulkita 'ahdisteluksi' sen huulen heiton, puolin jos toisin, ei meillä naiset sen sanattomampia ole kuin miehetkään.... kukaan vaan ei mitään henk.koht. tarkoita joten kaikki ymmärtää.
On työpaikkoja ja työpaikkoja. On täysin mahdotonta luoda hyvää ilmapiiriä työpaikalle, jossa on vaikka vain muutama epäsosiaalinen yksilö sekoittamassa ilmapiiriä. Jos sinä olet onnistunut saamaan työpaikan, jossa on kiva ilmapiiri, ole onnellinen, mutta älä ole ymmärtämätön heitä kohtaan, joilla asiat on toisin.
Toki ymmärrämme, kuinka toisia henkisesti pahoinpitelevä on itse se, joka kaipaisi vaikkapa psykiatrista hoitoa. Mutta jos asialle ei voi mitään, niin mikä sitten neuvoksi. Kuka raahaa väkisin työtoverinsa pakkohoitoon, vaikka se saattaisikin olla ainoa keino päästä irti ikävästä työtoverista.
ei tarvitse ku 1 ihmise mikä sekoittaa koko paka,jos se on johtoon kuuluva niiku meil! kiire kiire ja tavarat lojuu viiko pihal?
ne epäsosiaaliset häirikkötyypit karsiutuu yleensä itsestään, eivät viihdy kun niitten kanssa ei kukaan jutskaa ja työnantajakin melko pian huomaa millaisesta on kyse... lähtö siitä tulee tavalla tai toisella.Ymmärrän kyllä miten voikin olla hankalaa jos sakissa on joku semmottinen.