EDES VÄHÄN ACTIONIA SUOMALAISET!

NeverUniLever

Kun meiltä suomalaisilta evätään kaikenlaiset muut vaihtoehdot kuin olla EU:n päättäjien aivottomina pelinappuloina ja aivopestään meidät unohtamaan vaikuttamaisen mahdollsiuutemme, niin ihmeellisen nopeasti suomalaiset sen hyväksyvät hyljäten samalla oman kykynsä ajatella ja toimia.

Tottahan on että Suomessa olemme valinneet itse edustajamme. Vai olemmeko? Vai onko meidät vain saatu sokean passiivisiksi vätyksiksi, jotka valitsee itsensä kaltaisia mitättömiä tyhjäntoimittajia edustajikseen? Suomessahan vaalit eivät herätä juuri minkäänlaisia intohimoja.

Suomessa eduskunta edustaa kansaa. Vai edustaako?
Vai edustaako eduskunta etujärjestöjen rahoituksella puoluekannasta riippumatonta vallanhaluista "saunaseuraa". AY:t, MTK:t, Nuoret Kotkat vain esimerkkeinä ovat täynnä väkeä jotka kuvittelevat olevansa vaikuttajia, muuta ihana kuvitelma vaikuttamisesta onkin vain olla Lipposen tai muiden ykkösvaikuttajien peniksenjatke. Kenen peniksenjatke muuten esimerkisi Lipponen on? Valta on status symboli, ja vaikka sitä ei olisikaan, niin pitää näyttää että sitä tässä on, vaikka sitten aivottomana seuraamalla johtajaa.
Tätä myös esintyy huolestuttavissa määrissä suomalaisessa työelämässä. Ja kun kukaan ei uskalla ajatella niin todelliset menestymisen mahdollisuus katoavat muille maille vierahille.

Malli on onneksi tai onnettomuudeksi sama muuallakin, toisaalla vain tulee ruumiita enemmän kuin toisaalla, mutta yksi mikä on varma niin aivottomia hännystelijöitä tälläinen passivisuus vain tuottaa.

Maailma on täynnä uskoaan kiljuvia islamisteja, kapitalisteja, kristittyjä, kommunisteja, juutalaisia, poliitikkoja, ekonomisteja yms, joilla ei ole mitään tekoa realistisen maailman kanssa.

EDES VÄHÄN ACTIONIA SUOMALAISET!

3

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gif

      Mitä actionia oikein tarkoitat? Meinaatko että mielenosoitukset tai pommi-iskut parantaisivat suomalaisten elämänlaatua?

      Jos ihmiset eivät ole kiinnostuneita EU:n vastustamisesta tai vallankumouksesta niin paras vaan niellä se. Suurella enemmistöllä suomalaisista ei vaan ole syytä lähteä kaduille...

      • NeverUniLever

        Eipä ne suomalaisten olot niin huonosti ole että pommeille kovin hyviä kohteita löytyy. Ei löytänyt se Myyrmannin kahjo Gerd, vai mikä vittu se oikein nimeltään oli, sopivaa kohdetta.

        Mielipiteen voi ilmaista niin monella muulakin tavalla, kuin repeämällä sitten lopullisesti tai väärässa asiassa tai väärässä paikassa tai väärille henkilöille, kuten meillä suomalaisilla on tapana siinä vaiheessa kun on jo paskat housussa.

        Olen työelämässä seurannut monesti kun ihmiset ovat niin tuohtuneita asioista, mutta kun paikalle sattuu joku joka voisi vaikuttaa asiaan, niin sitten ollaan lärvi kiinni.

        Olen itse ottanut useinkin yhteen erimielisten kanssa, muutenkin kuin nimimerkillä.
        Joskus tai oikeammin useimmiten se on melko raskastakin, mutta tulee siitä sitten hyvä olokin, kuin jonkun onnistuneen urheilu suorituksen jälkeen.

        Totta on ettei ei tyhjistä asioista kannata vängätä vain vänkäämisen vuoksi. Se on rasittavaa, eikä ollenkaan palkitsevaa.

        Eikä tietenkään sellaisen kannata EU asioihin kantaa kovinkaan paljon ottaa jolle on aivan sama ollakko vai eikö olla EU.
        EU oli vain yksi esimerkki.


    • Erkiö

      Mitä olet itse saanut aikaiseksi viime aikoina? Et kai vain ole supi suomalaiseen tapaan edistänyt poliittista muutosta narisemalla että jonkun muun pitäisi tehdä jotain?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe