Tämä profetia toteutuu. Ajan saatte päättää itse.
Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.
Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.
Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.
Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.
Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
Vastaukset 22
Vanhimmat
Profetian toteutumista ei huoli odotella, toteutuminen on jo alkanut.
Se on alkanut toteutua jo kauan sitten ja toteutuu edelleen tänään, huomenna jne.
Kyseessä on eräänlainen kestoprofetia tätänykyä aina 'viimeisten päivien' loppuun asti!
Qeen James-Raamatunkäännöskin (QJV)on jo nähnyt päivän valon. Tässä Raamatun väännöksesstä on poistettu tai muunneltu jakeita, jotta homous/lesbous näyttäisivät sallituilta. Kohta on AIDOSTA Jumalan sanasta(hengellisestä leivästä)todellinen pula. Uusia toinen toistaan pahempia Raamatun käännöksiä painetaan ja levitetään. Puhdasta julistusta ei kohta löydy lainkaan. Nyt kannattaa varastoida, jos vain mahdollista vanhempaa Raamatun käännöstä jaettavaksi sitä tarvitseville, kun aika koittaa.
Niin, mutta kun kieli muuttuu ja sanotaan, että ei enää ymmärretä vanhaa kieltä.
Täytyy uudistua, täytyy, täytyy..
Ettäkö kieli muuttuu ja Raamatun vanhaa kieltä ei ymmärretä
Tässä näyte v. 1552. Raamatusta. Olkaatten hyvä.
Mosen Weisu.
XV. Lucu.
2 Moos 15:1 Silloin weisasi Moses ia Israelin Lapset HERRALLE temem weisun/ ia sanoit. MIne tadon HERRALLE weisata/ Sille hen on Cunnialisen Töön tehnyt/ Hingistit ia Rattat hen Merehen sööxi.
2 Moos 15:2 HERRA on minun Wäkewythen ia Kijtoswirthen/ ia ombi minun Terueythen. Se on minun Jumalan/ Mine tadhon hende cunnioitta/ Hen on minun Iseni Jumala ia mine tadhon hende yliste.
2 Moos 15:3 HERRA ombi se oikia Sotamies/ HERRA ombi henen Nimense.
2 Moos 15:4 Pharaonin Rattat/ ia henen wäens hen sööxi merehen. Henen vlgoswalitut päruchtinans ouat vpotetut sihen punaisen mereen.
2 Moos 15:5 Sywyys on heite peittenyt/ he vaioit pohian ninquin kiui.
2 Moos 15:6 HERRA sinun oikia kätes teke swren ihmen/ HERRA sinun oikia kätes on löönyt wiholiset.
2 Moos 15:7 Ja sinun swrella Cunniallas/ sine olet ne sinun wastanseisoias cukistanut. Sille cosca sine annoit vlostulla sinun hirmusudhes/ culutti se heidhet ninquin cordhen.
2 Moos 15:8 Ja sinun Twlispäs cautta/ ylesannoit wedhet heidhens/ ia wirtauaiset wedhet piseinyt/ Ne sywydhet culieskelit toinen toisestans keskelle mertä.
2 Moos 15:9 Se wiholinen sanoi/ mine tadhon heite tacaaia/ ia käsitte/ ia Saalist iaca/ ia heihin minun mieleni sammutta. Mine vloswedhän minun Mieckan/ ia minun käten pite heite mestaman.
2 Moos 15:10 Silloin sinun Twles puhalsi/ ia Meri heite peitti/ Ja he waioit ninquin Siantina wäkewise wesis.
2 Moos 15:11 HERRA/ cuca on sinun wertas Jumaloitten seas ? Cuca ombi sinun caltaises/ ioca olet nin ialo/ Pyhe ia hirmulinen/ kitettäpe/ ia Ihmecten Tekiä?
2 Moos 15:12 Coska sine kädes oiensit/ nin maa heite ylesnieli.
2 Moos 15:13 Sine olet iodhattanut laupiuxesa sinun Canssas/ iongas pelastit ia veit heidhet sinun wäkewydheses/ sinun pyheen Asumisees.
2 Moos 15:14 Cosca Canssat sen cwlit/ vapitzit he/ Adhistos tuli Philisterin päle.
2 Moos 15:15 Silloin hemmestuit Edomin päruchtinat/ Ja cauhistos tartui Moabin Sangarihin/ Caiki Canaan Asuiat condattihin.
2 Moos 15:16 Anna hemmestus langeta heiden pälens/ ia pelco sinun wäkeuen Käsiuardes cautta/ ette he patuisit ninquin kiui/ Sihenasti sinun Canssas HERRA lepitze tuleuat/ sihenasti sinun Canssas lepitze tuleuat/ iongas olet saanut.
2 Moos 15:17 Jodhata heite siselle/ ia iurittele sinun perimises woren päle/ ionga sine HERRA sinun Asumisexes tehnyt olet/ Sinun pyhydhes tyge HERRA/ ionga sinun kädhes ouat walmistaneet.
2 Moos 15:18 HERRAN pite hallitzeman ijancaikisesta ia edhemme/
2 Moos 15:19 Sille Radzahin Pharao meren sisellemeni Rattahinens/ ia Hingistinens/ ia Satamiehinens/ Ja HERRA annoi meren iellens heidhen pälens langeta. Mutta Israelin Lapset keuit quiuana sen meren lepitze.
Totta kirjoitit!
Ruotsissa on ollut jo vuosia kiistelyä siitä, että Isä Jumala pitäisi muuttaa Raamatussa Äiti Jumalaksi, noin niinku seksuaalisen tasa-arvon nimissä :)
Myös Ruotsinkielisiä Bibeln'ejä olisi tarvis varastoida ennen suurta käännöskatastrofia...
Toteutuu, toteutuu, mutta profetian toteutuminen ei näkynyt selvästi vielä muutama vuosikymmen sitten. Nythän tämä prof. on kuin iltapäivälehtiä lukisi. No, otsikotkin riitäisi havainnon tunnistamaan. Elämä osalla ihmisistä kuin ei millään väliä olisi.
luopumus ja laittomuus etenee yhä enenevästi ja homoliittojakin ajetaan ja synti hukuttaa kansakunnat, tämä on selvää jokaiselle totuuden pyhittämälle Jeesuksessa. Samoin vanhurskaus korottaa kansakuntaa ja monet voi pelastua kun uskovina ollaan valona ja suolana ja Jumalan hyvä opetus on selvästi esillä yhteiskunnassa estämässä laittomuutta ja luopumusta ja synnin hapattamasta nuoria ennenkaikkea, mutta myös vanhempia.
Missä Jumalan ilmoitus puuttuu, siellä kansa käy syntiin kurittomuudessa ja mielenlaadut pimeytyy Jumalan tahdosta ihan perusasioissa, ja jopa kirkon pappeja ja piispoja eksyy puolustamaan syntiä sillä ajattelevat siten rakastavansa syntistä mutta eivät ymmärrä ettei synnin hyväksyminen pelasta synninharjoittajaa vaan parannus synnistä lakaamalla ja Jeesusta vastaanottamalla ja siihen antaa sysäyksen homousen synniksi selvästi esittämällä eikä se, että valhetellaan kaikille ja väitetään että Jumala hyväksyisi homouden synnin.
Elämme pimeää aikaa ja rakkaus lähimmäisiin edellyttää Jumalan hyvän tahdon ja pelastusmahdollisuuden esilläpitämistä kaikille ihmisille, myös synnintekijöille. Ei eksytä valheisiin.
>>Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin...
Eihän enää mennä ovelta ovelle saarnaamaan, ei jehovatkaan enää tee sitä. Jotakin tekemistä lainsäädännön kanssa. Pitävät yleisellä paikalla lehtisiään esillä, että saa mennä juttelemaan jos haluaa..
Vuosia sitten pari nuorta, kaunista naista soitti ovikelloa ja jehovan todistajat alkoivat puhua Raamatusta. Osat vaihtuivat kun siinä oven raossa pidin esitelmän Raamatun ydin kohdista. Sanoivat, että kyllä sinä osaat. Ei näkynyt sen koommin ja nyt ei lainkaan heillä tapana.
Kaikki Jeesukseen ankkuroidut profetiat n,2000 vuoden ajalta ovat osuneet enemmän tai kokonaan harhaan.
Jehovan todistajienkin lyhyessä historiassa on useita harha harmagedoneita,eikä mikään liike korosta epäonnistumisiaan , vaan mieluummin vaikenee niistä.
Kukahan tuon kristillisyyden määrittelee? Hehän eivät ole kristittyjä! Vaikka uskon alkukoti on Viliam Millerin erehdyksessä.
Kristillisen harhaopin levitys vaikeutuu ihmisten tietomäärän kasvaessa.
Ja etenee köyhien lukutaidottomien keskuudessa.
usko Jeesukseen antaa sen lahjavanhurskauden. Tietysti on tärkeää oppia Jeesuksen opetukset ja siten pyrkiä elämään elävän veden ja Pyhän Hengen voimassa ja siunauksessa, sillä Jeesus on se kaita tie.
Ei lukutaitoa tarvita uskoakseen todistuksen Jeesuksesta, sitten opetuksen tulee myös olla Herran sanojen mukaista ja runsaana saa olla sanansa Hengen sanan miekkana vastustaessaan pahaa valhettelijaa eli sitä pimeyden henkeä, joka vaikuttaa tässä maailmassa kaikkialla.
Ei loukkaanuta Jeesukseen eikä Israelin juutalaisiin eikä Jeesuksen opetuslapsiin vaan rakastetaan ja samoin kaikkia, myös sinua tuhat ja yksi.
Homoliitoista, piispoista ja ev. lut. kirkon sekoilusta huolestutaan. Aivan oikein, mutta vielä on jotakin, joka on vielä tärkeämpää.
Suomalaiset päättäjät, jotka pikkuhiljaa ovat nakertaneet kristilliset arvot yhteiskunnasta. Esim. uskonnon opetus kristillisessä maassa (muka), sosiaaliedut meneekin keski- ja suurituloisille. Köyhistä ei välitetä. Lapsista ei välitetä. Rakkauden puutteessa häiriköivät huomiota saadakseen. Opettajat ja vanhemmat riisuttu auktoriteetin vallasta. Ikärasismi, vanhukset ja niiden hoito.
Kukaan ei vastuussa mistään. EU on epäjumala, vai onko?
Tulipas "tummaa" kirjoitusta.
Uskovien tehtävä?
Kun ei voi kerralla kaata , niin ovat alkaneet nakertaa!
Tuhat ja yksi. Kiitos. Puhut asiaa. Juuri siitä kysymys.
weisata/ vaikka;
ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, ym..
Siitä huolimatta Kunnia Jumalalle.
Niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa niin maasta riippumatta ihmiset ovat aina olleet,ja ovat edelleenkin,juuri sellaisia kuin aloituksessa on esille tuotu.
Eli ei siis mitään uutta Aurongon alla.
Selvää on, että kaikki eivät muutoksia näe, tuskin tempaustakaan. Ainakin vaikuttaa siltä, että omassa hyvässä seurassa vaan.
Jos katselemme ja kuuntelemme vanhemmilta ajoista 1940-60 vuosilta, niin huomaamme kyllä muutoksen ihmisissä.
Tuolloin autettiin sitä, joka apua tarvitsi. Oli naapuriapu ja sukulaiset sukulaisia.
Sosiaaliturva parani vähitellen ja vielä -80- luvullakin huolehdittiin ihmisistä.
1990- luvun alussa tuli lama ja sen varjolla sai tehdä miltei mitä vaan. Seuraava askel EU ja katsos vaan, tuli direktiivit ja päätökset ja valitukset pitikin lähettää EU:n.
Mitäpä noista ihmisistä, jokainen on vastuussa itsestään, sanottiin.
Päätökset Suomessa sai olla mitä vaan. Säästettiin. Säästettiin köyhiltä. Unohdettiin palauttaa kun ajat parani.
Lapset ja nuoriso heitteillä. Seinät täynnä töhryjä.
Tällaisia muutoksia minä näen. Homma jatkuu..
En tiedä miksi, mutta tuntui, että lohdutustakin tarvitsemme.
23.Psalmi
1. Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
1Moos. 48:15 Ja hän siunasi Joosefin sanoen:Jumala, jonka kasvojen edessä minun isäni Aabraham ja Iisak ovat vaeltaneet, Jumala, joka on minua kainnut syntymästäni hamaan tähän päivään asti,
Ps. 80:2 Kuuntele, Israelin paimen. Sinä, joka johdat Joosefia niinkuin lammaslaumaa, sinä, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, ilmesty kirkkaudessasi.
Jes. 40:11 Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.
Jer. 23:4 Ja minä herätän heille paimenia, ja ne kaitsevat heitä; eivät he enää pelkää eivätkä säiky, eikä heistä yhtäkään puutu, sanoo Herra.
Hes. 34:11 Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen.
Hes. 34:23 Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa.
Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
Hebr. 13:20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen,
1Piet. 2:25 Sillä te olitte eksyksissä niinkuin lampaat, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.
1Piet. 5:4 niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.
2. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
Hes. 34:14 Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla.
Ilm. 7:17 sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.
3. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
Jer. 31:25 Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen.
Jer. 31:33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
Ps. 46:3 Sentähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi ja vuoret meren pohjaan vajoaisivat,
Jes. 50:10 Kuka teistä pelkää Herraa ja kuulee hänen palvelijansa ääntä? Joka vaeltaa pimeydessä ja valoa vailla, se luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaansa.
5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
Ps. 92:11 Mutta minun sarveni sinä kohotat kuin villihärän sarvet; minut voidellaan tuoreella öljyllä.
Kiitos ihanasta psalmien lisäksi selityksistä.
Täydessä pimeydessäkin saamme luottaa Herran nimeen ja turvautua yksin Jumalaan.
Profetian sanaa Raamatun mukaan.
1.Korinttolaiskirje:
14:6 Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä teitä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja?
14:31 Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.
Ilmestyskirja:
1:3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.
Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
Raamatun profetioissa ihan omat kriteerit. Nykyisin tulee päivittäin uusia profetioita, joita ei pysty arvioimaan ilman Pyhän Hengen totuutta.
"Jerusalemin herätyksen yksi tunnusmerkki oli, että HE PYSYIVÄT YKSIMIELISESTI APOSTOLIEN JA PROFEETTOJEN OPETUKSESSA. Noituudenharjoittajien tai uskonnollisten hörhöjen ei annettu opettaa! Sen vuoksi opetus oli kirkasta ja se johti seurakunnan lisääntyvään kirkkauteen. Jumalan ihmeet, merkit ja voimalliset teot ilmestyivät runsaasti heidän keskuudessaan."