Tyttö Helsingissä

Missä olet sinä kaunis tyttö, joka Junassa istuit vieressäni ja huomasit kun häpeilevästi käänsin katseeni pois sinusta.

Missä olet sinä, jonka näen aamu toisensa jälkeen odottamassa bussia. Emme ole vaihtaneet sanaakaan, mutta jotenkin luulen tuntevani sinut. Kuvittelen käymiämme keskusteluita joita ei koskaan ole ollut.

Missä olet sinä joka aina ennen istuuduit eteeni kuin tarkoituksella, enkä koskaan sanonut mitään. Nyt olet poissa enkä enää voi sua tavata.

Missä olet sinä, joka koulussa olit alemmalla luokalla ja aina kohdatessamme moikkasimme ja hymyilimme, mutta enempää emme puhuneet.

Missä olet rohkeuteni, joka minulla vielä pienenä poikana oli kohdata uusia ihmisiä kerrostalomme pihalla ja pyytää heitä kavereikseni. Missä olet nuoruus. Eikö jäljellä ole enää muuta kuin ainainen kiire ja häpeilevä yksinäisyys siinä, missä voisi olla lukuisia kauniita ystävyyksiä.

Rakkauttani en etsi. Tiedän missä se on. Se sai hetken lentää vapaana ja nyt se on taas tiukkaan pakettiin käärittynä syvällä sydämeni takimmaisessa kammarissa odottamassa että sitä jälleen tarvitaan. siellä se odottelee ja voi hyvin, muttei lämmitä kylmää sisintä. Se on kuin pieni öljylyhty, johon pitäisi vain sytyttää liekki ja se lämmittäisi kuumemmin kuin mikään tuli.

Emme me yksinäisiä ole. Etsimme vain ystäviemme joukkoon vielä sitä viimeistä, joka saisi elämän tuntumaan sadulta, elokuvalta. Emme me ole epätoivoisia vaan tietoisia siitä, ettei tässä maailmassa kukaan muu voisi ymmärtää mitä etsimme. Luulisivat että etsimme elokuvien rakkautta, sitä näyteltyä, ennalta sovittua, pinnallista.
21268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vittu seuraamaan ja kyttäämään. Mihin se menee, seuraa sitä töissä ja kotona.. Vainoa ja sitten kun se joku päivä sen tajuaa niin juttele. sano että olet minun pakko mielle. sillon uskon, hänen sinulle antavan. Olet mitään saamaton luuseri ,,i,,

Äänestä
  • Itse tajusin ton kirjoituksen niin, ettei kyse välttämättä olisi mistään konkreettisesta henkilöstä. Kirjoitus oli niinku runo tai joku sellanen. Kuvastaa meitä, jotka näitä luemme. Ainakin mä löysin tosta tuttuja piirteitä. Mene Psuko ittees ja pysy siellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnellinen kirjoitti:

Missä olet sinä kaunis tyttö, joka Junassa istuit vieressäni ja huomasit kun häpeilevästi käänsin katseeni pois sinusta.

Missä olet sinä, jonka näen aamu toisensa jälkeen odottamassa bussia. Emme ole vaihtaneet sanaakaan, mutta jotenkin luulen tuntevani sinut. Kuvittelen käymiämme keskusteluita joita ei koskaan ole ollut.

Missä olet sinä joka aina ennen istuuduit eteeni kuin tarkoituksella, enkä koskaan sanonut mitään. Nyt olet poissa enkä enää voi sua tavata.

Missä olet sinä, joka koulussa olit alemmalla luokalla ja aina kohdatessamme moikkasimme ja hymyilimme, mutta enempää emme puhuneet.

Missä olet rohkeuteni, joka minulla vielä pienenä poikana oli kohdata uusia ihmisiä kerrostalomme pihalla ja pyytää heitä kavereikseni. Missä olet nuoruus. Eikö jäljellä ole enää muuta kuin ainainen kiire ja häpeilevä yksinäisyys siinä, missä voisi olla lukuisia kauniita ystävyyksiä.

Rakkauttani en etsi. Tiedän missä se on. Se sai hetken lentää vapaana ja nyt se on taas tiukkaan pakettiin käärittynä syvällä sydämeni takimmaisessa kammarissa odottamassa että sitä jälleen tarvitaan. siellä se odottelee ja voi hyvin, muttei lämmitä kylmää sisintä. Se on kuin pieni öljylyhty, johon pitäisi vain sytyttää liekki ja se lämmittäisi kuumemmin kuin mikään tuli.

Emme me yksinäisiä ole. Etsimme vain ystäviemme joukkoon vielä sitä viimeistä, joka saisi elämän tuntumaan sadulta, elokuvalta. Emme me ole epätoivoisia vaan tietoisia siitä, ettei tässä maailmassa kukaan muu voisi ymmärtää mitä etsimme. Luulisivat että etsimme elokuvien rakkautta, sitä näyteltyä, ennalta sovittua, pinnallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu