Gustav Vasa ville kasta ut alla romer
Så här har romer i Sverige behandlats - från Gustav Vasa till Göran Persson:
1515 Zigenare körs på grund av sin "skalkhets och tjuveris skull" ut ur Stockholm och "något mer hörde man inte från denna flock, men sannolikhet lämnade den landet".
1550 Gustav Vasa betraktar - enligt en uppsats av Manuel Tan-Marti för Integrationsverkets räkning - zigenarna som "en hop förrädare" och skickade brev till sin troman i Östergötland, där denne befalldes att beordra dem att genast ge sig av från landet. Skulle någon påträffas efter respittiden skulle han straffas med döden.
1560 Ärkebiskop Laurentius Petri skriver att präster inte ska befatta sig med zigenare, varken döpa deras barn eller jorda deras lik.
1617 I brev till riksdagen i Örebro yrkar prästerskapet på att alla zigenare skulle utvisas ur landet. Kungens svar löd: "De skola slätt och grant af landet förwijas." De ska förvisas ur landet.
1637 En zigenarförordning stadgar att alla män ska hängas, men kvinnor och barn ska förvisas ur landet. Skulle någon påträffas efter detta datum är det för landshövding, befallningsmän och ståthållare tillåtet att döda utan process och rättegång.
1675 Enligt en kunglig förordning ska alla zigenare uttas till att bli soldater.
1748 Ny förordning "angående hämmande av så kallade tattares och zigenares samt annan löst strykande i landet".
1896 En kommitté vill förmå föräldrarna att överge ett nomadiserande liv och söka fast bosättning.
1914-1954 Zigenare förbjuds att komma in i landet.
1922 Fattigvårdslagstiftningskommittén skriver att zigenarnas inordnande i samhället är ett olösbart problem. Enda utvägen är att få ut dem ur landet.
1954 Socialstyrelsen inventerar antalet tattare och zigenare och når talet 500 personer.
1956 En statlig zigenarutredning säger, att det bästa för zigenarna är att överge sin livsstil och sin kultur och anamma den svenska livsstilen och dess värderingar.
1958 I två kungörelser fastställs att zigenarna ska göras bofasta, att de ska beredas lämpligt arbete, lära sig läsa och skriva samt att deras levnadsvillkor i allt väsentligt blir som andra svenskars.
Läget i dag Romerna lever inte åtskilda från samhället i övrigt; fler romer finns på arbetsmarknaden, romska barnen fullföljer i större utsträckning grundskolan och några romska ungdomar går ut gymnasiet varje år. Men allmänhetens misstänksamhet mot romerna underlättar inte integrationen.
2004 Statsminister Göran Persson låter det bli känt att medborgare från de nya EU-länderna i Centraleuropa (där den romska populationen är stor) inte får del av den fria rörligheten inom den europeiska unionen och inte med automatik har rätt att kvittera ut sociala förmåner.
Så här har romer i Sverige behandlats - från Gustav Vasa till Göran Persson:
1515 Zigenare körs på grund av sin "skalkhets och tjuveris skull" ut ur Stockholm och "något mer hörde man inte från denna flock, men sannolikhet lämnade den landet".
1550 Gustav Vasa betraktar - enligt en uppsats av Manuel Tan-Marti för Integrationsverkets räkning - zigenarna som "en hop förrädare" och skickade brev till sin troman i Östergötland, där denne befalldes att beordra dem att genast ge sig av från landet. Skulle någon påträffas efter respittiden skulle han straffas med döden.
1560 Ärkebiskop Laurentius Petri skriver att präster inte ska befatta sig med zigenare, varken döpa deras barn eller jorda deras lik.
1617 I brev till riksdagen i Örebro yrkar prästerskapet på att alla zigenare skulle utvisas ur landet. Kungens svar löd: "De skola slätt och grant af landet förwijas." De ska förvisas ur landet.
1637 En zigenarförordning stadgar att alla män ska hängas, men kvinnor och barn ska förvisas ur landet. Skulle någon påträffas efter detta datum är det för landshövding, befallningsmän och ståthållare tillåtet att döda utan process och rättegång.
1675 Enligt en kunglig förordning ska alla zigenare uttas till att bli soldater.
1748 Ny förordning "angående hämmande av så kallade tattares och zigenares samt annan löst strykande i landet".
1896 En kommitté vill förmå föräldrarna att överge ett nomadiserande liv och söka fast bosättning.
1914-1954 Zigenare förbjuds att komma in i landet.
1922 Fattigvårdslagstiftningskommittén skriver att zigenarnas inordnande i samhället är ett olösbart problem. Enda utvägen är att få ut dem ur landet.
1954 Socialstyrelsen inventerar antalet tattare och zigenare och når talet 500 personer.
1956 En statlig zigenarutredning säger, att det bästa för zigenarna är att överge sin livsstil och sin kultur och anamma den svenska livsstilen och dess värderingar.
1958 I två kungörelser fastställs att zigenarna ska göras bofasta, att de ska beredas lämpligt arbete, lära sig läsa och skriva samt att deras levnadsvillkor i allt väsentligt blir som andra svenskars.
Läget i dag Romerna lever inte åtskilda från samhället i övrigt; fler romer finns på arbetsmarknaden, romska barnen fullföljer i större utsträckning grundskolan och några romska ungdomar går ut gymnasiet varje år. Men allmänhetens misstänksamhet mot romerna underlättar inte integrationen.
2004 Statsminister Göran Persson låter det bli känt att medborgare från de nya EU-länderna i Centraleuropa (där den romska populationen är stor) inte får del av den fria rörligheten inom den europeiska unionen och inte med automatik har rätt att kvittera ut sociala förmåner.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä tulee rasistisiin rikoksiin, niin oliko Ruotsi myöskin rasistinen?
Yhteiskunnallinen käsikirja, Kansanvalistusseuran julkaisema. Kansanvalistusseura 1910
Toimituskunta: Oskari Autere, Einar Böök, J. Forsman, F.O. Lilius, Matti Helenius-Seppälä, Väinö Voionmaa
Kirjan artikkeleita on kirjoittanut sen aikainen tunnettu sivistyneistö kuten K. J. Stålberg, Kyösti Kallio, Santeri Alkio, Onni Talas, toimituskunnassa olleet, ja useat kymmenet muutkin, joita en ala luettelemaan erikseen.
Juutalaiskysymys: F. O. Lilius s. 76-78
Artikkelissa käydään laajasti läpi euroopassa vallinnutta antisemitismiä, jota esiintyi erityisesti Itävallassa, Ranskassa ja Saksassa. Toki Ruotsikin mainitaan.
Suomeen oli kielletty juutalaisten maahantulo RUOTSIN kuninkaan kirjeellä 25 p:ltä marraskuuta 1806.
Suomen juutalaiset tuli maahamme (lähinnä) Venäjän armeijasta vapaaksi päässeistä miehistä. 1908 Suomessa oli jo 1186 juutalaisen yhteisö.
Kustaa II Adolf oli myöskin mustalaisten suuri ihailija:
Sivu 66:
"Vuonna 1637 säädettiin, että ne kuljeskelevat mustilaiset, jotka eivät määräajan kuluessa lähteneet valtakunnasta, olivat kiinni otettavat, tavarat heiltä riistettävät, kaikki miehet muitta mutkitta hirtettävät sekä vaimot ja lapset maasta ajettavat."
Sivu 307-310 Rope Kojonen: Mustalaiskysymys
"Suomessa tavataan mustalaisia jo ainakin 1559, jolloin heitä lähetettiin Ahvenanmaalta takaisin Ruotsiin, mistä olivat tulleet. Tämä Ruotsiin lähetäminen, joka toistui yhä uudelleen ja uudelleen, todistaa, että mustalaiset ovat tulleet maahamme lännestä päin."
"V:n 1624 valtiopäivillä valitetaan mustalaisten vaivaavan ja pettävän rahvasta >>kerjäämällä, varastamalla ja ennustamalla>>. Tämän johdosta Kustaa II Adolf käski panemaa heidät rautoihin, joissa heidän tuli tehdä työtä sekä linnoissa että talonpojille. Heidän hevosensa oli otettava kruunulle. Kun tämäkään ei näyttänyt auttavan, määräsi 5. p. heinäk. 1637 annettu asetus, että kaikki miespuoliset mustalaiset, jotka tavattiin Ruotsin rajojen sisällä, piti ilman tutkintoa ja tuomiota hirtettämän sekä heidän vaimonsa ja lapsensa ajettaman kihlakunnasta toiseen ja siten maan rajojen ulkopuolelle."
Yhteiskunnallinen käsikirja
Kansanvalistusseura, 1910, 628 s., 1. painos
Erlander Tage Muistelmia 1901-1941
Tammi, 1973, 288 s., 1. painos
Sivu 192-194:
PAKOLAISPOLITIIKKA
"Koko tätä ongelmakimppua valaisivat yleisen mielipiteen ilmentymät käsiteltäessä yhtä sosiaaliministeriön toimialan suurta kysymystä, nimittäin pakolaiskysymystä.
Ruotsii etsiytyvä ennen kaikkea juutalaisten pakolaisten suuri joukko muistutti meitä joka päivä natsien Saksassa ja Itävallassa harjoittamasta hirmuvallasta. Useimmat eivät koskaan päässeet maahan vaan heidät torjuttiin rajoilla.
Gustav Möller pettyi todetessaan, miten vihamielisesti Ruotsin yleisen mielipiteen valtaosa suhtautui ajatukseen ottaa pakolaisia vastaan ja suoda heille turvapaikka. Erityisesti akateemisessa maailmassa harjoitettiin hurjaa agitaatiota. Uskoin mahdollisimman pitkään että nämä virtaukset olivat pinnallisia ja että niillä ei loppujen lopuksi ollut otetta yliopistopiireihin. Jouduin uusiin ajatuksiin. Lundissa, Uppsalassa, Tukholmassa hyväksyttiin suurilla enemmistöillä pakolaispolitiikkaamme vastaan suunnattuja päätöslauselmia. Jos meitä olisi arvosteltu liiallisesta pidättyvyydestä olisi arvostelijoita ollut helppo ymmärtää. Meidän kimppuumme käytiin kuitenkin sen vuoksi että olimme humaaneja, liian hölläkätisiä.
Natsien pakolaisia vastaan käymä kampanja huipentui vuoden 1939 alussa. Eräät lääketieteen asiantuntijat olivat ehdottaneet että Ruotsi ottaisi vastaan 10 (kymmenen) juutalaista lääkäriä. Sen ehdotuksen johdosta Lundin ylioppilaskunta hyväksyi 724 äänellä 342:ta vastaan päätöslauselman, jonka loppusanat kuuluivat:
"Tässä yhteydessä haluamme kuitenkin todeta että maahanmuutto, joka tuo vieraita aineksia kansamme keskuuteen, on mielestämme vahingollinen ja että sitä on mahdotonta puolustaa tuleville polville."
Ylioppilaat eivät kuitenkaan olleet yksin. Saimme suuren määrän kannanottoja, joita sävytti sama ajattelutapa.
Se tuntui nöyryyttävältä ja tuntuu yhä. Kaikki tämä tapahtui ennen sotaa. Ruotsi oli vapaa maa. Saatoimme itse päättää, kuinka kohtelimme pakolaisia. Emme voineet syyttää ketään. Saatoimme katsoa itseämme peilistä. Kuva ei ollut kaunis. On kuitenkin hyödyllistä nähdä millaisia olemme muodostaessamme mielipidettämme ilman ulkopuolista painostusta. Akateemisten nuorten enemmistö teki vapaasta tahdostaan valintansa: rotunäkökohtiin viitaten haluttiin torjua pieni joukko asiantuntijoita sen vuoksi että he olivat juutalaisia. Ruotsin pimeät vuodet eivät toden totta suinkaan alkaneet sodan puhjetessa.
Gustav Möller palasi monesti siihen että toisinajatteleviin oli suhtauduttava hyvin sovinnollisesti. Hän meni niinkin pitkälle että oli valmis unohtamaan ihmisten natsimenneisyyden. Hän tiesi itse kuinka demokratian puutteet saattoivat johtaa kärsimättömyyteen ja harkitsemattomiin kannanottoihin. Hänellä oli tapana sanoa: Jos ihminen tekee tyhmyyden ennen kuin on täyttänyt 25 vuotta ja sitten katuu, on häneen suhtauduttava hyvin ymmärtäväisesti. On paljon tietämättömiä ihmisiä. Vuonna 1939 monet kiistivät hyvässä uskossa sen että Saksassa olisi keskitysleirejä. Hyvin harvat ruotsalaiset uskoivat Hitlerin vallan merkitsevän ihmisten joukkomurhia. Möllerin suvaitsevaisuudella oli kuitenkin rajansa. Siihen joka Hitlerin hyökättyä Norjaan ja Tanskaan 9. huhtikuuta 1940 oli natsi tai saksalaismielinen oli suhtauduttava valppaasti. Häneen ei voinut luottaa.
Näin ajateltaessa voi ylioppilaiden esiintyminen keväällä 1939 kylläkin tuntua masentavalta mutta silti siihen on mahdollista suhtautua ymmärtävästi. Sen sijaan on vaikeampaa unohtaa eräiden yliopistonopettajien toimintaa. Yksi esimerkki. Elokuussa 1940 ilmestyi professori Karl Olivecronan pieni kirja England eller Tyskland (suom. Englanti vai Saksa?, 1941). Hän kirjoittaa näin:
"Miettikääpä vielä kerran, eikö ole välttämätönä muodostaa verrattain rajoitetusta, tiheään asutetusta Euroopasta yksi kokonaisuus. Jos vastaus on myöntävä, miettikääpä sitten eikö kokonaisuuden keskuksena pidä olla Saksan, Euroopan suurimman ja voimakkaimman kansakunnan. Jos tähänkin kysymykseen on vastattava myöntävästi, muuttuu näkemyksemme siitä mitä on tapahtumassa. Silloin ymärrämme että Saksan kansa suorittaa eri tavoin raskaasti uhrautuen tehtävää, joka on välttämätön paitsi sen itsensä myös koko Euroopan vuoksi. (...) Saksan mahti herättää nyt suurta levottomuutta. Ehkä levottomuus olisi kuitenkin suurempi ja paremmin perusteltu, jos tuota mahtia ei olisikaan. On syytä miettiä millainen tulisi meidän asemastamme, jos englantilais-amerikkalaisen liittoutuman vastoin olettamuksiamme onnistuisi nälkiinnyttää ja autioittaa Euroopan mannermaa, ennen kaikkea Saksa. Silloin ehkä ymmärrämme kuinka kipeästi tarvitsemme suuren, vahvan, rohkean sukulaiskansamme ystävyyttä ja tukea."
Erlander Tage Muistelmia 1901-1941
Tammi, 1973, 288 s., 1. painos
Sivu 192-194:
PAKOLAISPOLITIIKKA
.
.
.
Tässä loppuosa samasta jutusta
Tässä kehitelty valtafilosofia on paljon pahempi kuin epäkypsien opiskelijoiden lausunnot asioista, joista he eivät mitään tienneet. Olivecronan mukaan meidän on tyytyväisinä tervehdittävä sitä että Saksa ottaa hoitaakseen Englannin voittonsa jälkeen vuonna 1918 laiminlyömän tehtävän: Euroopan yhdistämisen. Meistä itsestämme riippuu, liitetäänkö meidät yhdistämistyöhön väkivalloin ja verisin uhrein vai voiko se tapahtua ystävyyden ja yhteistyön hengessä. Onko kovinkaan omituista, jos tällainen vaikuttaa 20-vuotiaaseen opiskelijaan? Onko kovinkaan omituista, jos hän käsittää juristiprofessorin neuvot siten, että Ruotsin on luovuttava kaikenlaisesta vastarinnasta jos meitä kehotetaan alistumaan Hitlerin valtaan? Olivecronan kirjalla oli varmaan suuri merkitys sikäli että se tarjosi natsismista tartunnan saaneille nuorille alistumisen filosofisen pohjan. Kuinka nämä nuoret suhtautuisivat, jos Saksa hyökkäisi kimppuumme?"
Tage Fritiof Erlander oli Ruotsin pitkäaikainen pääministeri sotien jälkeen. (11. lokakuuta 1946 – 14. lokakuuta 1969)
Parlamentin jäsen hänestä tuli 1932, ja valtiosihteeriksi hänet hyväksyttiin vuonna 1938. Hänestä tuli hallituksen ministeri vuonna 1944 ja opetusministeri 1945. Hänet valittiin Per Albin Hanssonin seuraajaksi pääministeriksi ja sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi vuonna 1946.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tage_Erlander
Gustav Möller oli Ruotsin pitkäaikainen sosiaaliministeri (s.176)
http://sv.wikipedia.org/wiki/Gustav_Möller