SDP matematiikkaa: 600 milj parempi kuin 910 miljoonaa

Sitä mieltä oli Jouni "jauhosuu" Backman eilisessä A-talkissa.
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tarkoitat ilmeisesti rahoitusmarkkinaveroa. SDP:n talousosaaminen on juuri tätä tasoa. Oikeastaan kysymys palautuu siihen, että SDP:ssä ei ole minkäänlaista ymmärrystä talousasioiden päälle. Ihmisethän eivät ole muttereita ja lautoja :)

Äänestä
  • SDP:n talousosaaminen rajautuu omien hyväveli- ja hyväsiskoverkostojen ylläpitoon veronmaksajien rahoilla. Osa rahoista on tietysti sitä kolmen A:n saamaa halpaa valtion velkaa maamme rajojen ulkopuolelta.

    Mainio tuo "muttereita ja lautoja" kommentti. Veikkaan, että kymmenet tuhannet entiset SDP:n kannattajat odottelevat ansiosidonnaisilla ja peruspäivärahoilla sitä ihmettä, että suomalainen työ vielä kelpaisi, edes omillemme, jotta pääsisivät kiristelemään muttereita ja naulaamaan lautoja.

    Jutta Pauliina Urpilaiselle olisi ammattia vastaavaa työtä tarjolla Kokkolan ala-asteella. Eikö rouva ollut kasvatustieteiden maisteri ja luokan opettaja? Puolueensa hän on ajanut jo niin syvälle, ettei siitä ole seuraavien vaalien jälkeen enempää jäljella, kuin Uralin taakse pudonneesta asteroidista.

    Äänestä

  • En tarkoita. Katso A-talk 14.2. Siinä Backman todistaa että 600 miljoonaa on enemmän kuin 910 miljoonaa. Ja mitä revittelevätkään iltapäivälehdet?

    Äänestä

  • J.O.Kutoinen kirjoitti:

    SDP:n talousosaaminen rajautuu omien hyväveli- ja hyväsiskoverkostojen ylläpitoon veronmaksajien rahoilla. Osa rahoista on tietysti sitä kolmen A:n saamaa halpaa valtion velkaa maamme rajojen ulkopuolelta.

    Mainio tuo "muttereita ja lautoja" kommentti. Veikkaan, että kymmenet tuhannet entiset SDP:n kannattajat odottelevat ansiosidonnaisilla ja peruspäivärahoilla sitä ihmettä, että suomalainen työ vielä kelpaisi, edes omillemme, jotta pääsisivät kiristelemään muttereita ja naulaamaan lautoja.

    Jutta Pauliina Urpilaiselle olisi ammattia vastaavaa työtä tarjolla Kokkolan ala-asteella. Eikö rouva ollut kasvatustieteiden maisteri ja luokan opettaja? Puolueensa hän on ajanut jo niin syvälle, ettei siitä ole seuraavien vaalien jälkeen enempää jäljella, kuin Uralin taakse pudonneesta asteroidista.

    Sulle ihan vaan vinkki: peruspäivärahalla ehkä elää, mutta ei se ole elämää.
    Eiköhän täällä kaikki teksi mieluummin töitä, jos niitä vaan olisi. Jauhetaan koko ajan työssajaksamisesta ja työurien jatkamisesta ja samaan aikaan joka 10 työikäinen kärvistelee ilman töitä. Ja luku on nousussa...
    Jos se työttömän elämä on niin ihanaa ja kadehdittavaa sano ittes irti töistä. Kyllä näinä aikoina löytyy sun paikalles tilalletulijoita.

    Äänestä

  • niinpä. kirjoitti:

    Sullekin ihan vaan vinkki: Kun edes työssäkäyvän pienipalkkaisen tulot eivät enää riitä arjen välttämättömyyksien hankkimiseen, niin ei todellanaa hymyilytä myöskään pienituloista eläkeläistä. EU on normittanut Suomelle 900 000 köyhää ja kuten olet viime päivien keskusteluista huomannut, me maksamme EU:lle nenmmän, mitä sieltä takaisin saamme. Maamme on rikas, mutta kansa on enenevässä määrin köyhtymään päin. Kiitos siitä myös lähes taivaita hipovan kokonaisveroasteemme. Bruttopalkoilla pärjäämme aika monelle Läntisen euroopan kilpailijallemme, mutta käteen jäävälle ostovoimalle ovat jo harakatkin naureskelleet tuossa pihakoivun latvassa.

    Äänestä

  • T-A.Vallinen kirjoitti:

    Työssäkäyvän tulot eivät riitä elämiseen mutta se ei estä kadehtimasta niitä jotka ovat ilma töitä peruspäivärahalla?

    Eiköhän kateuden kohde ole silloin kohdistettu väärin. Kun sulla nyt tuota tietoa löytyy niin luettelepa ne Läntisen euroopan kilpailijamme joille suomalainen työläinen pärjää edes bruttopalkoissa.

    Sen varmaan olet ymmärtänyt niin kuin minäkin että kun huudetaan Suomelle kilpailukykyä se tarkoittaa sitä että palkkoja pitäisi entisestään laskea. En usko sinunkaan väittävän että Suomen kilpailukyky on ollut isopalkkaisten johtajien ansiota.

    Ja vielä kerran: eikö se työttömyys ja peruspäivärhalla elo houkutakaan?
    Jos ei niin miksi sellaiseen tilanteeseen joutuneita ihmisiä pitää kadehtia tai haukkua?

    http://yle.fi/uutiset/halu_laskea_yritysveroa_kasvanut_arkadianmaella/6521598

    Äänestä

Mitäs verkkosukkahousuJutta sanoo tämän idiootti Backmanin puheisiin ?
...ilmeisesti ei mitään.

Äänestä

Nämä keskittyvät demari edustajat, Bakman,Viitanen, ja Lindmann vain rukan lumiin, luulevat olevansa viisaampia, eivät kukaan kelpaa Vanhaselle edes kyytipojiksi, ei kukaan mitään saaneet aikaan, naurettavia nappuloit, huutelijoita.

Äänestä

Näillä misään mitään tietämättömillä on tapana sanoa ”tahtotila” aina kun kysymys on ”liian vaikea”.

Tahtotila tarkoittaa: olen tyhmä enkä osaa vastata toimittajan kysymykseen.

Guzeniinalla on sote-tahtotila.
Urpilaisella on veroparatiisi-tahtotila
Gustulla on koulujenlakkauttamis-tahtotila
Ihalaisella on tänään ykkösaamussa eläkeikä-tahtotila
jne …

Äänestä
  • Jungerilla on homoliitto-tahtotila
    Heinäluomalla on ei saa kiusata-tahtotila

    Minulla on mooses paaviksi-tahtotila

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikä nero kirjoitti:

Sitä mieltä oli Jouni "jauhosuu" Backman eilisessä A-talkissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu