Mökillä, kissa sylissä.

Olen aloittanut talvilomani nyt, kevään korvalla, pitkän, raskaan talven päätteeksi. Työn kiireet saavat nyt jäädä viikon ajaksi taakse, ja työn rasittama kehoni saa levähtää. Olen saapunut mökilleni. Vanhalle, vaatimattomalle, mutta ah niin rakkaalle mökilleni.

Perjantai-iltapäivällä pakkasin tarvitsemani tavarat Toyota Corollaani, ja asemoin kissani, tuon vanhan uskollisen, auton takapenkille. Se osaa olla siellä automatkan ajan oman, pehmeän makuualustansa päällä, ja se ottaa matkan levon kannalta. Kissani on vanha ja väsynyt - niin minäkin.

Ajoin valtamaantietä yli 100 kilometriä, läpi vakaina seisovien, tummien havupuumetsien, kunnes käännyin risteyksestä, josta oli matkaa mökilleni vain viisi kilometriä. Risteyksen kohdalla kissani havahtui, nosti tassunsa auton ikkunaa vasten ja katsoi, missä me menemme. Tunsin, miten se riemuitsi, sillä se tajusi pian pääsevänsä villiin luontoon.

Mökin pihassa laskin kissani vapaaksi, ja se lähti välittömästi tutkimaan ympäristöä: olisiko hangella mahdollisesti hiiren jälkiä, tai löytyisikö jostain lintu? Vanha kissani heräsi kuin Feenix-lintu tuhkasta, kun se pääsi kaupunkiasunnostani luonnon keskelle.

Itse menin sisään ja laitoin ensimmäiseksi tulen mökin kamarin takkaan. Sydänmuurin toisella puolella on keittiö, jonka uuniin laitoin myös tulen. Seuraavaksi lämmitin saunan, tuon Aito-kiukaalla varustetun mustahirsisen.

Mökin lämmettyä - se vei pitkän ajan - lähdin saunaan, laitoin Punaisen Lenkin kiukaalle käristymään, ja nautin lempeän pehmeistä löylyistä. Samaan aikaan, toisaalla: kissani seikkaili ulkona luonnossa.

Saunottuani kutsuin kissan sisään ja tarjosin sille annoksen mehevää kissanruokaa, ja voi, kuinka se kehräsikään onnesta! Laiton vanhasta levysoittimesta soimaan vanhaa musiikkia, vinyylilevyiltä. Avasin Karhu-oluen, ja pian avaan niitä lisää. Kissani vetäytyi kerälle nukkumaan sänkyni jalkopäähän, ja myöhemmin suljen kannettavan tietokoneeni ja käyn itsekin nukkumaan. Nyt... Tämä on onnea jos mikä!