"Vatikaanin päämanaaja kiittää väistyvää paavia Benedictus XVI:ta tämän suhtautumisesta manaamiseen.
Paavi on hänen mukaansa avannut mahdollisuuden käyttää manausta sellaisten ihmisten hyväksi, jotka ovat paholaisen vallassa tai joita paholainen piinaa.
– Benedictus tapasi manaajia eri puolilta maailmaa ja puhui meille kannustavasti, kertoi Rooman hiippakunnan manaaja Gabriel Amorth perjantaina.
Paavi on hänen mukaansa tehnyt myös paljon manauksessa käytettyjen menetelmien kehittämiseksi.
Paavi Benedictus ilmoitti maanantaina, että hän on liian vanha hoitamaan tehtäviään.
Vatikaani ilmoitti lauantaina, että useat kardinaalit ovat ehdottaneet uuden paavin valintaa aiemmin ilmoitettua aikaisemmin, jo ennen maaliskuun puoltaväliä.
Paavin valitsee 117 alle 80-vuotiasta kardinaalia."
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/451977/Vatikaanin paamanaaja kiitti paavia
Ovatko nuo tyypit ihan tosissaan? Siis ihan oikeasti??? Tuli jotenkin epätodellinen olo kun tuon luin. Mikä mahtaa olla päämanaajan palkkaluokka. Entä apumanaajien?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikilla katolisilla kirkoilla pitää on manaaja. Suomenkin katolisilla on yksi.
Pitää olla tai ei, mutta aloituksen pointti nyt kuitenkin oli se, että ovatko nuo tyypit tosissaan. Siis uskovatko he ihan oikeasti tuohon touhuun.
Turha kai sitä kysellä on, koska ei ihmisen ajatuksia voi tietää.
....Ovatko nuo tyypit ihan tosissaan?....
Yhtä tosissaan kuin paavi erotessaan. Manaajan ammatti on varmasti raskas
koska asiakkaat ovat pahojen henkien riivaamia ja psyykkeeltään häiriintyneitä.
Lisäksi he tiedostavat pahan vallan itsessään ja manaus onkin usein viimeinen keino epäonnistuneiden lääkehoitojen jälkeen. Joka ei usko henkimaailman todellisuuteen, ei voi uskoa tätä tai tehdä ko. työtä, koska se vaatii lujan luottamuksen.
Vatikaanin edustajia kiertää maailmalla keräämässä havaintoja ihmeparanemisista. Lehtihaastattelussa yksi suomalainen lääkäri kertoi katolisen kirkon tutkijoiden pyytäneen lausuntoja tapauksista, joissa potilaan toipuminen yllätti lääketieteen edustajat.
Laajempaa tietoa tapausten yleisyydestä tuskin saamme. Potilastapausten tietosuoja on vahva. Jos paraneminen tapahtuu "hihhuliperheen" jäsenelle, niin asian todistusarvo on ateistin näkökulmasta menetetty. Ateisti taas harvemmin rukoilee paranemista sen enempää itselleen kuin läheiselleenkään.
Minulla on luultavasti syöpä tai mikä lie tulehdus, mutta en mene lääkärille, enkä aio myöskään rukoilla. Jos ei parane, niin sitten ei, en aio asian eteen mitään tehdä. Eihän tuo kipu kivalta tunnu, mutta on sitä tähän ikään jo yhtä jos toistakin kipua ollut, joten ei mitään uutta.
On ne tosissaan. Itse en enää jaksa ihmetellä mitään uskovien sekoiluja. Sekaisinhan heistä moni on.
Äly hoi huhuu mitä jengiä... Niin kieroutunutta toimintaa, että en oikein muuta nyt sanoa. Melkein sääliksi käy.
Kyllä meillä Suomessakin harrastetaan pahojen henkien manaamista. Olen lukenut mm. Netmissionin keskustelupalstalta "onnistuneista" sessioista, joissa on manattu ihmisistä ulos monenlaisia riivaajia ja henkiä. Ko. tilaisuudet eivät kuulemma ole harvinaisiakaan.
Muun muassa ahneudella, riettaudella ja juoppoudella on kuulemma omat riivaajat, jotka salakavalasti asettuvat ihmisiin eivätkä lähde pois kuin loitsuilla.
Olen kuullut että on myös olemassa erityinen "tupakkapiru" jota uskovaiset yrittää häätää manauksin.