Hölmöläisten puuhaa

Sam

Kummaa porukkaa täälläkin. Ihmisillä tuntuu olevan hirveän suuri tarve saada muut ihmiset vakuutettu omalla MUTU-tiedollaan. Älkää hyvät ihmiset ottako kotivakuutuksiakaan, kun ihan turhia kuluja siitä kun ei se talo kuitenkaan pala. Tai mitään muutakaan. Jos elätte nykyhetkessä niin eläkää sitten. Laskekaapa vaikka huvikseen. Eläkevakuutukseen saadaan valtiolta veroluottoa ensi vuodesta eteenpäin 28%. Eli saat lainaa ilman korkoa pitkälle aikavälille. 72 eurolla saadaan 100 euroa säästöön.

Eli vaihtoehtona suoraan rahastosijoitukseen on 72 euroa tai eläkesäästöön 100 euroa. Laskekaa samalla tuotolla ja katsokaa kummasta jää enemmän käteen. Vaikka eläkesäästössä korkeammat kulut onkin, niin yli kymmenen vuoden periodilla sillä saadaan jo tulosta aikaiseksi. Olettaen että rahastonvaihtojakin tehdään ainakin kerran kahdessa vuodessa.

8

1740

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huom!

      Laskuasi vähän vääristää se seikka, että et huomioi korkeampi kuluja ja toisaalta sitä, että eläkettä ja esim. suoraa rahastoa verotetaan nostotilanteessa eri tavalla.

      • Sam

        tässä sulle kuule laskelmaa 100 euron kk-säästölle ja 8% bruttotuotolle, mistä voidaan todeta että eläkevakutuusta ei kannata tehdä jos ei ole kymmentä vuotta käytössä säästämiseen.

        vuosi   Erotus
        1   -72,81483277
        2   -129,4695265
        3   -168,9728262
        4   -190,2726734
        5   -192,2524774
        6   -173,7271559
        7   -133,4389344
        8   -70,05288729
        9   17,847795
        10   131,7668283
        11   273,3001657
        12   444,1416553
        13   646,089045
        14   881,0503556
        15   1151,050645
        16   1458,239188
        17   1804,897092
        18   2193,445391
        19   2626,45362

      • Makke
        Sam kirjoitti:

        Ei laskelmat ihan noin yksioikoisia ole. Koko vertailussa on niin monta muuttujaa, että täysin objektiivinen tarkastelu on mahdotonta. Tietyillä olettamuksilla voidaan tehdä kyllä laskelmia, jos oletetaan seuraavat:
        -pääomavero-%
        -palkkataso -> määrää eläkkeen nostossa tuloveroprosentin
        -säästämisaika
        -kulut
        -tuottotaso jne.

        Eräänä oletuksena 20 vuoden säästäaika, 100 e/kk, pääomavero 28 %, (marginaali)tulovero 45 %, verohuojennuksena saatava 28 e/kk sijoitetaan osakemarkkinoille, vakuutuksen kulut OKOn laskurin mukaisia, eläkevakuutuksen tuotto 6 %, hajautetun osakerahaston 8 %:
        1) Eläkevakuutusta kertyy 41108 e osaketuottoa 15135 e. Nostaessa tästä jää käteen 0,55*41108 0,72*15135 e = 33507 e.
        2) Osakerahastosta kertyy 53302 e, josta jää nostaessa 38377 e.

      • Hyvä
        Makke kirjoitti:

        Niin, mutta eläkettä nostettaessa siitä menee 28% pääomatulovero uusilla verosäännöillä, joten fiksaa vähän lukuja.

      • Sam
        Makke kirjoitti:

        Ei laskelmat ihan noin yksioikoisia ole. Koko vertailussa on niin monta muuttujaa, että täysin objektiivinen tarkastelu on mahdotonta. Tietyillä olettamuksilla voidaan tehdä kyllä laskelmia, jos oletetaan seuraavat:
        -pääomavero-%
        -palkkataso -> määrää eläkkeen nostossa tuloveroprosentin
        -säästämisaika
        -kulut
        -tuottotaso jne.

        Eräänä oletuksena 20 vuoden säästäaika, 100 e/kk, pääomavero 28 %, (marginaali)tulovero 45 %, verohuojennuksena saatava 28 e/kk sijoitetaan osakemarkkinoille, vakuutuksen kulut OKOn laskurin mukaisia, eläkevakuutuksen tuotto 6 %, hajautetun osakerahaston 8 %:
        1) Eläkevakuutusta kertyy 41108 e osaketuottoa 15135 e. Nostaessa tästä jää käteen 0,55*41108 0,72*15135 e = 33507 e.
        2) Osakerahastosta kertyy 53302 e, josta jää nostaessa 38377 e.

        Joo, mä ihmettelin, että mitä sie noita ansiotuloveroja noihin eläkesäästöihin sotket kun ei niitä enää käytetä uusille ja vanhoillekkin vain muutaman vuoden. Uusilla verolaeillahan haettiin selkeyttä juuri nostojen verotukseen. Ja ettei suurituloisilla olisi niin paljon verokikkailumahdollisuuksia.

    • hah

      Ei kotivakuutusta pääsääntöisesti kannatakaan ottaa.

      • tsiisus

        Ei niin, jo sei ole mitään vakuutettavaa.

        Mutta jos sulle on sattunut olkkarin nurkkaan kertymään hirmuisen tyyris tekniikkapino ja isoäiti on testamentannut sulle tsaarin aikaisen kalustonsa, seinällä on pari Palmua, niin ehkä vois harkita...

    • moponen_

      Vanhaan eläkevakuutukseen kannattaa laittaa se 8500 euroa ja saa siitä takaisin verottajalta yli 4000 euroa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe