Keskustan ohi, SAK:n vaaliraha tutkinta

SAK:n johto on ohjannut liiton varoja SDP:lle 1970-luvulta lähtien. Lisäksi SAK:n noin kahtakymmentä soppatykkiä on käytetty SDP:n vaalityössä, esimerkiksi eduskuntavaaleissa 2007. Aikaisemmin presidentinvaaleissa 2006 SAK osti mainostoimistoilta satojen tuhansien eurojen mainoskampanjoita jotka laajasti nähtiin SDP:n yrityksinä mustamaalata muita puolueita. SAK:n televisiomainos nähtiin niin vastenmielisenä että SAK joutui sensuroimaan sen. SAK osti sen tilalle uuden mainoksen. SAK:n uusi mainos nousi Youtuben katsotuimmaksi videoksi.
MOT-ohjelma sai käsiinsä kuitin, josta näkyy SDP:n saavan ammattiliitoilta vuodessa 400 000 euroa. SAK:n mukaan kysymys on ammattiyhdistysväen koulutukseen ja kokouksiin tarkoitetuista rahoista.
752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei DEMLA tuomarit kaki omaan pesäänsä

Äänestä
  • vanhenevat rikoksina hys hys,,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • Ollaan hissukseen kirjoitti:

    vanhenevat rikoksina hys hys,,,,,,,,,,,

    olla hiljaa

    Äänestä

SDP sai ammattiyhdistysliikkeet ruhtinaalliset tuet

Helsingin Sanomien mukaan SDP:n saama tuki on yhteensä 1 785 561 euroa, josta
valtion maksama puoluetuki on 1 017 903 euroa ,
ulkopuolinen rahoitus 406 019 euroa ja
ammattiyhdistystuki 361 639 euroa.

Äänestä

Miten ylläolevat asiat liittyvät Keskustaan?

Niissä ole mitään epäselvää, kun rikosta ei tiettävästi ole tapahtunut. Jos olisi, niin silloin SDP olisi vajonnut Keskustan tasolle.

Äänestä
  • Keskusta vaalirah tutkimuksiin, Keskustaa tutkitaan, Demareita ei samasta asiasta !

    Äänestä

Halosenkin ay miljoonat vielä tutkimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkaa, viimeinkin.. kirjoitti:

SAK:n johto on ohjannut liiton varoja SDP:lle 1970-luvulta lähtien. Lisäksi SAK:n noin kahtakymmentä soppatykkiä on käytetty SDP:n vaalityössä, esimerkiksi eduskuntavaaleissa 2007. Aikaisemmin presidentinvaaleissa 2006 SAK osti mainostoimistoilta satojen tuhansien eurojen mainoskampanjoita jotka laajasti nähtiin SDP:n yrityksinä mustamaalata muita puolueita. SAK:n televisiomainos nähtiin niin vastenmielisenä että SAK joutui sensuroimaan sen. SAK osti sen tilalle uuden mainoksen. SAK:n uusi mainos nousi Youtuben katsotuimmaksi videoksi.
MOT-ohjelma sai käsiinsä kuitin, josta näkyy SDP:n saavan ammattiliitoilta vuodessa 400 000 euroa. SAK:n mukaan kysymys on ammattiyhdistysväen koulutukseen ja kokouksiin tarkoitetuista rahoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu