Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Näin väittelet EU-uskovaisen kanssa

Artturi Noitalahti

Olen laatinut pienimuotoisen ohjekirjan, josta on toivottavasti apua väittelyssä EU:n kannattajien kanssa.

Väite 1: Ilman EU-jäsenyyttä suomalaiset yritykset eivät voisi käydä vapaasti
kauppa EU-alueella toimivien yritysten kanssa.

Totuus: Suomalaiset yritykset kävivät vapaata kauppaa eurooppalaisten yritysten
kanssa paljon ennen EU-jäsenyyttä. Tänä päivänä esim. norjalaiset ja
sveitsiläiset yritykset käyvät vapaata kauppaa EU-maissa toimivien yritysten
kanssa, vaikka nuo maat eivät kuulu Euroopan unioniin. Norjalla on ETA-sopimus
ja Sveitsillä kahdenväliset vapaakauppasopimukset sekä Euroopan maiden kanssa
että laajemminkin.

Väite 2: Ilman jäsenyyttä EU:ssa suomalaiset eivät voisi matkustaa vapaasti
Euroopassa.

Totuus: Passivapaa liikkuminen Euroopassa ei edellytä EU-jäsenyyttä. Vapaa
liikkuminen riippuu siitä, kuuluuko maa Schengen-sopimuksen piiriin vai ei.
Britannia ja Irlanti eivät kuulu Schengen-sopimuksen piiriin vaikka kuuluvat EU:
hun. Noiden maiden kansalaiset tarvitsevat passin liikkuessaan muualla
Euroopassa. Sen sijaan Norja, Sveitsi ja Islanti eivät kuulu EU:hun, mutta
kuuluvat Schengeniin.

Väite 3: Ilman EU-jäsenyyttä opiskelu ja työnteko EU-maissa olisi hankalaa.

Totuus: Se olisi yhtä helppoa kuin nytkin. EU/ETA-maiden sekä Sveitsin
kansalaiset ovat samojen opiskelija-etuuksien piirissä kuin EU-maiden
kansalaiset.
Suomen kansalainen voi työskennellä toisessa Euroopan talousalueen (ETA) maassa
samoilla ehdoilla kuin jäsenvaltion omat kansalaiset.
Suomen kansalaiset voivat hakea työtä ja työskennellä ETA-alueella, joka kattaa
Suomen lisäksi seuraavat maat:
Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja,
Irlanti, Islanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta,
Kreikka, Kypros,
Latvia, Liettua, Liechtenstein, Luxemburg,
Malta, Norja, Portugali, Puola,
Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia,
Tanska, Taekki, Unkari ja Viro.
Lisäksi Sveitsin kanssa on tehty sopimus henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta.

Väite 4: Jos Suomi ei olisi liittynyt Euroopan unioniin, olisimme eristäytyneet
muusta Euroopasta.

Totuus: Tämä on yksi kaikkein hölmöimmistä ellei hölmöin väite. Suomella ei
tietenkään ollut mitään eristäytymissuunnitelmaa siltä varalta, että EU-
jäsenyys ei olisikaan toteutunut. Myöskään Norja, Sveitsi sen paremmin kuin
Islantikaan, eivät ole eristäytyneet eivätkä ole aikeissakaan eristäytyä.

Väite 5: EU on rauhanprojekti, ja siksi Euroopassa ei ole sodittu 1940-luvun
jälkeen.

Totuus: Tässä yhteydessä ei ole tarpeen ryhtyä ruotimaan Balkanin sotia 90-
luvulla, vaan keskitytään tarkastelemaan varsinaista Eurooppaa. Väitteessä on
sen verran perää, että vuonna 1951 perustettu Euroopan hiili- ja teräsyhteisö
oli kyllä rauhanprojekti mitä suurimmassa määrin. Mutta on aivan hölmöä
väittää, että rauhan säilymisellä Euroopassa olisi jotakin tekemistä
nykymuotoisen EU:n kanssa. Joka tällaista väittää, tulee samalla väittäneeksi,
että ilman brysselinunionia Länsi-Euroopan Nato maat olisivat karanneet
toistensa kimppuun. Jokainen voi itse miettiä, miten todennäköistä tällainen
olisi ollut.

18

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Faktat kuntoon

      Toivon syvästi, että kukaan ei ota neuvoistasi vaaria ja tee itsestään typeriä... Mistä lie olet tietosi ammentanut, mutta olet jättänyt toisen puolen kokonaan pois?

      Väite 1: !! kaksi EU-maata noudattavat yhteistä EU-kauppasopimusta, joka määrittelee riitatilanteen seuraamukset tarkasti, antaen turvallisuudentunteen molemmille osapuolille. Jos toinen maa ei kuulu sopimuspiiriin, kaupanteko on vaikeampaa, sillä yhteinen kauppasopimus täytyy määritellä erikseen. Seurauksena on sopimusten lähettelyä edestakaisin. Tavaran laatu on myös määritelty tarkkaan. Ei-jäsenmaan kanssa ihan sama mitä sanot laadusta kun ei ole yhteisymmärrystä siitä, mikä on tuotelaadun vaatimus.
      Pakostikin yhteinen kauppasopimus, jota noudatetaan pääsääntöisesti (pohjoismailla oma kauppasopimus), auttaa kaupansyntymisessä... Suomesta puolet viennistä menee EU:n jäsenmaihin.

      Väite 4: Islanti on hakenut EU-jäsenyyttä, vaikka on varsin omavarainen... Miksi? Koska EU tarjoaa sellaisia asioita, joita sinä et ilmeisesti ymmärräkään. Asiat eivät rajoitu vain vapaaseen liikkumiseen vaan taustalla on melkoisen paljon faktoja. En todellakaan ala sinulle listaamaan asioita, koska juuri käymälläni EU-kurssillani näiden asioiden käsittelemiseen meni 8 viikkoa.

      Väite 5: Muistatko mistä EU on saanut alkunsa??? Asiaan liittyy Ranska ja Saksa... Polttaako? Lyhykäisyydessään nämä maat tekivät ensimmäisen yhteistyöprojektin, ensimmäisen talousyhteistyöaskeleen, jota pidetään EU:n syntymisen alkuna. Ilman tätä yhteistyötä maat olisivat ajautuneet varmaan sotaan ja mitähän niistä sodista seuraa? ei ainakaan rauhaa.

      • Artturi Noitalahti

        Väite 1: En ymmärtänyt mitään tuosta sepustuksestasi. Tietääkseni Suomella ei ollut kauheasti kauppapoliittisia riitoja ennen EU-jäsenyyttä.

        Väite 4: Islanti tosiaan tuli hakeneeksi heikkona hetkenään EU-jäsenyyttä, mutta noista jäsenyysneuvotteluista ei ole kauheasti raportoitu. Mikähän lienee tilanne?

        Väite 5: Uskotko ihan oikeasti tuohon hevonpaskaan, jota kirjoitit kohdassa 5?


      • Islanti..
        Artturi Noitalahti kirjoitti:

        Väite 1: En ymmärtänyt mitään tuosta sepustuksestasi. Tietääkseni Suomella ei ollut kauheasti kauppapoliittisia riitoja ennen EU-jäsenyyttä.

        Väite 4: Islanti tosiaan tuli hakeneeksi heikkona hetkenään EU-jäsenyyttä, mutta noista jäsenyysneuvotteluista ei ole kauheasti raportoitu. Mikähän lienee tilanne?

        Väite 5: Uskotko ihan oikeasti tuohon hevonpaskaan, jota kirjoitit kohdassa 5?

        Se kyllästyi euroon jo aikoja sitten ja on myös keskeyttänyt EU-neuvottelut tammikuussa 2013.

        "Islanti keskeytti EU-jäsenyysneuvottelut"

        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=6444.

        "Islannin presidentti: Emme mekään tarvitse EU:ta

        Viime vuosikymmenen lopulla syöksykierteeseen ajautuneen Islannin presidentti torjuu EU-jäsenyyden maan uuden nousun myötä."

        http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/01/23/islannin-presidentti-emme-mekaan-tarvitse-euta/20131287/12


      • eurocrack

        Tästä voitte katsoa ja todeta kenen intressejä palvelemaan Eu on luotu, ja usko pois, he eivät ajatelleet sinun hyvinvointiasi.

        Ei edes tarvitse vaivata päätään ja opetella lukemaan rivienvälistä, tyhmempikin tajuaa tämän jälkeen mistä on kyse.

        https://youtu.be/wGHEOcSA-hs


      • voiko siis voiko EU=uloste unionin ulkopuollella olla elollista elämää, miettikääpä sitä EU=paskatunkion palvojat.


    • Ihmeiden aika ei ole

      Jouduitkin heti väittelyyn eu-uskovaisen kanssa ;). Mikä mäihä?

      Kiitos ohjeista. Nyt sitten vielä miettimään, miten pitkään veisi, jos tämä EU:n ja USA:n vapaakauppa alkaisi järjestyä.

      http://www.telegraph.co.uk/finance/economics/9875816/Germany-calls-for-sweeping-EU-US-free-trade-deal.html

      Luin eilen, että euro on nimenomaan syy talouden epätasapainoon, se on valuutasta kiinni. Euro toimii parhaiten Saksassa ja lähiympäristössä. Suomi ja muu periferiä menettää vähitellen koko teollisuuden, täällä ei tunnuta sitä tiedettävän edes. Usan vapaakaupasta ne nyt kuvittelevat löytävänsä ratkaisun. Kaikki muutkin konstit on ensin kuviteltu tuovan ratkaisun. Joten eiköhän se siitä konsti nyt löydy ;).

      Euro lienee perustettu vähän siinä mielessä, että epätasaisen talousalueen periferia joutuu nostamaan käpälät ylös ennen pitkää ja "antautumaan" omasta yrittämisestä. Periferia sitten antautuu onnettomana surkimuksena, kun ei kykene itse itseään elättämään. Tuohon sitten byrokraatti-eliitiltä löytyy "valtavan hyvä ratkaisu", eu-liittovaltio. Hupsista, mikä keksitö, varsinainen "koneisto rahan keruuseen".

      Mutta mitenkäs niitä hallinnollisia "suurvaltoja" tai liittovaltioita voi perustaa, jos ei ole rahaa. Humanistit ja juristit perustamassa liittovaltioita, kun ovat liian pitkälle koulutettuja, eikä tohtoreille ole tarpeeksi sopivia työpaikkoja. Rahaa niillä ei ole, eikä tuotantoa, jäljelle jää vain valta. Rooman valtakunta on ollut kai tuollainen vallan parissa häärinyt kopla.

      Kenestäkään ei ole suuren firman omistajaksi, ei edes sijoittajaksi. Vain toisia hallinnoimaan, komentelemaan, rahaa sitten kerätään verotuloilla, siitä yhteispotista ensin pienet prosentit itselle. Kyllähän sadoista miljoonista pomoille helposti 1-2 miljoonaa on kätevää lohkaista, eikös vaan? Kyllä minäkin tuollaista kannattaisin jos olisin politiikassa työtön tohtori, pääsisin helposti muutaman sadan tuhannen vuosiansioihin, kun oikein kiivaasti perustaisin liittovaltioita.

      • TähänköPyritään

        Tämä sama periferia-kehitys on nähtävissä naapurivaltiossa, joka neljännes vuosisata sitten liittomuotoisena romahti. Valta oli keskitetty kauas pääkaupunkiin, kuten meilläkin tällä hetkellä, pääkaupungin nimi vain on Bryssel...


      • Omamaamansikka

        Miettikää miten paljon teollisuutta on Suomesta kadonnut. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus, nahkatehtaat,sokeritehtaat,makeisten valmistajia,lannoitteiden valmistajia,kemiantehtaita,leipomoita, lukematon määrä pieniä käsityöyrityksiä,mattotehtaita,lakkitehtaita jne. Miksi - siksi että tänne tuodaan lapsi- ja orjaatyövoimalla valmistettuja pilkkahintaisia tuotteita vapaasti. Laadusta viis.EU on tämän mahdollistanut.


    • -----------------

      ---------------

    • liittovaltioksi

      eikös raamatun 4 peto eli 4 valtakunta sovi hyvin euhun
      se laajeni ensin etelään sitten itään ja sitten ihanaan maahan päin
      eli turkki tulee mukaan ....

    • speedexit

      Hyvä kirjoitus, kiitos näistä tiedoista!

    • Antaa.tulla.vaan

      Paljon paljon mielenkiintoisempi olisi lista eroamisen eduista.

    • EUonPerseestä

      EU uskovaiselle vaan sellainen fakta että kauppasopimukset eivät ole ennenkään olleet esteenä kaupankäynnille. Pitää vaan sopia mitä sopimusta noudatetaan ja kirjoittaa se kauppakirjaan. Ei se sen monimutkaisemapaa ole pässinpää! Ongelma ei ole kauppasopimus vaan se ettei ole mitään kaupattavaa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

    • eu-on-täydellisen

      tarpeeton,koska yhteistyöt kaikilla osa-alueilla jatkuu ilman roisto-eu:ta paljon helpommin ilman pakkoja ja maksuja tyhjästä. tuo tyhjä on vain varallisuuksien keräyskeskus jo ennestään varakkaille ja uusioille.

      eu:n piti olla helpotus asioiden menoon,mutta kaikki on kääntynyt vallan ja ahneuden takia päin persettä. siitä on tehty itsetarkoitus vailla järjen hiventä joka on täydellisen seonnut lankakerän käärimisessä vyyhdistä.

      eu luonut sellaisen lankakeräsolmujen sotkun,jota ei millään järjellä kukkaan koskaan voi avata kuin panemalla eu-ovi kiinni ja hylkäämällä koko paska.

      eu on euroopan surma ja mätäpesä,jonka loppu palauttaa kansojen ja ihmisten tarpeiden yhteenkuuluvaisuuden ja myös erilaisuudet kukkaisloistoon ilman muutaman herra-hepun luomia pakkoja.

    • Fennoman

      Olen nyt kuunnellut Englannin'kahinaa ja miettinyt:
      jos Skotlanti haluaa jäädä EU:n ja Pohjois-Irlanti samoin,
      niin heidänkin mielipidettään on kunnioitettava kuten englantilaisten.
      Siis Englanti hupenee puolella.
      Tosin väitettiin, että Englanti ei heidän mielipiteistään piittaa.
      Jos Englanti näytti esimerkkiä eroamisesta tosille, niin pian
      Ranska, Italia, Kreikka... haluaa pois ja pian Saksa häärii emäntänä
      itäisten pikkuvaltioiden ja tämän kiristäjä-Turkin kanssa!
      Siinä muuten oivat partnerit! Turkki ja Venäjä! Rautainen Rouva!
      Miltähän Euroopan kartta ja rajat näyttävät muutaman vuoden kuluttua?!
      Sota on muuttanut täysin muotoaan ja "suoneniskentä" kuivaa useita maita!
      Ainoa, mistä vaahdotaan, on maahanmuuttajien majoitus, koulutus, työllistäminen.
      Tähän tulokseen olen tullut sen valheellisen tiedon perusteella,mitä syötetään.
      Minulla ei ole paljonkaan mahdollisuuksia tietää, mitä "esiripun" takana tehdään!

    • hyivittueu
    • juihuu

      juihuuu

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2354
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2054
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1873
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1648
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1446
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1380
    Aihe