Miten luottaa enää koskaan?

Tarviiko sun tostakin ottaa taakkaa ja murehtia tulevaa? Et ole kellekään velkaa mitään, eikä kenenkään ole pakko alkaa uusiin suhteisiin jos ei halua. Taidat olla aika ankara itsellesi ja luulet että sun pitää tietää ja päättää kaikki nyt.

Sanoitkin jo tossa että lapsen ja työn hoitamisessa on haastetta riittävästi, sen lisäksi ainoa josta huolehtisin asemassasi olisi oma hyvinvointi, että ehtisit tehdä kaikkea mistä nautit. Lukea hyvää kirjaa tai leipoa tai lenkkeillä tai käydä teatterissa, mikä nyt vaan on sellaista mistä nautit. Antaa miespopulaation nyt odottaa jossain siellä meisselimaailmassa, ei sinne pakko kenenkään ole rynnätä.

Kiitos kommentistasi.

Ehkä olen toisinaan liian ankara itselleni, en ole osannut ajatella tuota... Sain itseasiassa pomoltani vastaavan kommentin jokin aika sitten. Hän arvioi työsuoritukseni erinomaiseksi, mutta sanoi että välillä voisin olla lempeämpi itselleni kun olen aika armoton itselleni pienistäkin epäonnistumisista.

Taidan olla myös hiukan malttamaton, haluaisin asiat järjestykseen heti... Yritän kyllä huolehtia itsestäni tekemällä asioita joista olen aikaisemminkin nauttinut ja tiedostan itsestään huolehtimisen tärkeyden. En vain tunnu osaavan nauttia enää mistään ja kaikki tuntuu niin harmaalta. Sen harmauden keskellä ihmisten kommentit ja kyselyt vain ärsyttää ja mietin mikä vika minussa on kun en ole innoissani edes ajatuksesta aloittaa uutta suhdetta joku päivä. Se vain tuntuu mahdottomalta...

Kuka mies edes haluaisi kaltaistani naista, jolla on menneisyydessä enemmän haamuja kuin Ghostbusterseilla oli jahdattavanaan... Tuntuu, että olen "pilalla", epäkelpo suhteeseen kaiken menneisyydessäni tapahtuneen takia (ei vain tämän rumasti päättyneen eron) enkä tiedä olenko tarpeeksi vahva päästäkseni niistä täysin yli niin, että löydän itsestäni luottamuksen uudelleen.

Kuulostan säälittävältä, tiedän sen... Yleensä minä olen ollut se vahva, johon muut tukeutuu ja löydän ratkaisut ja blaah blaah mutta nyt minusta on tullut epävarma kyynikko enkä pidä itsestäni lainkaan tällaisena. Haluan löytää ulospääsyn tästä olotilasta, mutta en tiedä miten se tapahtuu. Terapeutillekin olen jo puhunut, mutta se ei tunnu ainakaan vielä vieneen mihinkään...

Sinun täytyy saada surra kariutunut suhteesi rauhassa, kyllä se elämä sitten ajan kanssa sieltä vihdoin voittaa ja usko pois olet myös sinä valmis uuteen rakkauteen kun olet sinut ns. entisen elämäsi kanssa. Huono ja epäkelpo et ole nuo tunteet ovat aivan normaaleja....
Kaikilla meillä on menneisyys ja menneisyytenä se myös pysyy.... ei sinuakaan sen vuoksi kukaan tuomitse..... se on sitä elettyä elämää joka tuo elämänkokemusta.....
Olen itse käynyt kaksi eroa läpi ja nuo sinun tunteesi ovat hyvin tuttuja..... nyt elän aivan ihanan miehen kanssa avoliitossa...... siis toivoa aina on.... tsemppiä sinulle ja lapsellesi =D

Ole ylpeä siitä, että hoidat lapsen ja työn kunnialla. Se on paljon se.

Suru ja pettymys on pakko käydä läpi. Useimmat niistä, jotka heti eron jälkeen ovat valmiita uuteen suhteeseen, ovat jo käsitelleet tunteensa liiton viimeisinä, huonoina vuosina. Harva oikeasti porskuttaa eteenpäin ilman mitään taukoa.

On pakko tähän kommentoida. Olen samankaltaisessa tilanteessa. Pitkä parisuhde, miltei 10 vuotta, päättyi yllättäen miehen aloitteesta. Mielestäni en edes saanut kunnon syytä erolle.

Minullakin on samankaltaisia ajatuksia; mitä tein väärin, mikä on minussa vialla, voinko enää löytää yhtä hyvää miestä ja voinko enää luottaa rakkauteen. Sydän on tuhannen päreinä.

Käyn psykoterapiassa (ei erosta johtuen) ja terapeutti sanoi, että noin karkeasti arvioituna pahin vaihe on ohi parissa kuukaudessa. Uusia tuulia elämäänsä voi ajatella noin vuoden kuluttua ja uutta suhdetta noin puolen vuoden päästä. Mutta missäpä tavata se uusi kumppani? En hirveästi ehdi kapakoissa juosta. Elämä voi yllättää positiivisestikin. Nähtäväksi jää.

Suosittelen sinulle Jope Ruonansuun kappaletta "ollaan enkeleitä toisillemme" se varmasti sopii tilanteeseesi ♥

nainen katso peiliin!! mitä näet?? minä luulisin ettäkaunis suomalainen perus nainen!! me ihmiset joihin nämä asiat koskevat ja repivät sydämmen riekaleeksi,niin me vahvistumme vaikka se on kipeä paikka !!mutta haavat paranevat mutta hitaasti!! itselläni on ero asiat samalla mallilla !!olin23vuotta onnellinen mut kun kuljin työ keikoilla oma luonteeni oli kovettunut niin paljon etten huomannut toisen tuskaa,kuin viimekesänä tulin kymmenen nolla alas!! mut vaimoni sanoi et liian myöhään, tämä oli minulle niin kova isku ettei ollut minusta edes töihin!! mutta minä toivun!! ja sinä toivut !!! periksi ei anneta!! mutta asiat pitää olla puhuttuna ,etteivät seuraa mukana seuraavaan suhteeseen!!
kaikkia hyvää toivotan!! minä jouduin jopa rukoilemaan että kaikki korjaantuisi,vaikka en käykkään kirkossa!! eikö liiton pitänyt kestää kuolemaan asti!!!! olen yksi monesta kohtalon tovereista.....

Minulla täysin sama tilanne, 1 uhmaikäinen ja olen raskaana. Kaiken paljastumisesta on vasta viikko ja tiedän sisimmässäni menettäneeni uskon ihmisiin... Kaikki tuntuu niin lopulliselta ja rikkinäiseltä. Tulevaisuudelta ei osaa odottaa mitään ja seuraavan 5 kk aikana tapahtuu niin paljon, muutto, töiden jättäminen, avioliiton karsiutuminen synnytys, yksinhuoltajaksi jääminen...ei kenenkään pitäisi kärsiä näin paljon. Työt kärsii, lapsi kärsii, lähipiiri kärsii, MINÄ ITSE kärsin :(

Tiedän kuitenkin että me selviämme. Tiedän olevani normaali ihan mukiinmenevän näköinen, tosin sillä ei ole mitään merkitystä. En todellakaan halua, saati voi saada uutta parisuhdetta tulevan vauvan takia. Keskittyminen lapsiin on nyt tärkeintä. He ovat kuitenkin ne jotka ovat ja pysyvät. Heitä ME emme saa nyt pettää!

kOITA JAKSAA JA MUISTA, ETTÄ ET OLE YKSIN! KYLLÄ ME SELVITÄÄN!! JOTENKIN, JOSKUS....

Tsemppia teille jätetyille.Viisas mummoni sanoi eläessään usein että pientähän tämä on iankaikkisuuden rinnalla ja nätiti tytöt kyllä viedään :) ja naurahti suloisesti ja pari hammasta näkyi suusta :D Oli itse aikanaan menettänyt puolison sodassa ja joutunut pois kotoaan karjalasta pienten lasten kanssa..että siinä oli elämänkokemusta.

Minun pidempi parisuhde päättyi useita vuosia sitten kipeällä tavalla. Henkiseen toipumiseen meni varmaan pari vuotta, mutta en edelleenkään pysty parisuhteeseen. Eli jotain voi mennä pysyvästi rikki. Yhteinen tulevaisuus ei enää tule kysymykseen. Jos vielä lähden suhteeseen, niin pidän oman kotini ja etäisyyden naiseen.

Olen nyt keskittynyt uran luomiseen ja itseni fyysiseen sekä henkiseen kehittämiseen. Suosittelen tätä lääkkeeksi kaikille muillekin pettyneille.

Kun ei tarvitse jakaa aikaansa kenenkään kanssa, niin voi luoda huikean uran, kehittyä mestariksi vaativissa harrastuksissa, sivistää itseään ja matkustella. Menetetyn elämänilon voi löytää uudestaan, muualtakin kuin parisuhteesta.

T. Kolmekymppinen mies

Itse miehen pettämänä ja jättämänä voin kuvitella tuntemuksesi! Tsemppiä, meille molemmille! Aikaa on muutama kuukausi tapahtuneesta ja edelleen olen niin pohjalla kuin ihminen olla voi... Ikävä, tuska, yksinäisyys, pelko, suru... Kaikki nämä tunteet olleet päällimmäisinä viimeiset viikot. Turvallisuuden tunne on kadonnut, olen kuin "tyhjän päällä". Ei ketään kenen kanssa asioita jakaa, kuten ennen. Ero tuntuu epätodelliselta ja ja niin raastavalta. En olisi koskaan voinut kuvitella että minulle käy näin... Lapset yhteishuollossa, näemme exän kanssa jatkuvasti, mikä pahentaa ikävää ja tuskaani. Hän näkyy jatkavan elämäänsä, kentien uuden naisen kanssa. Minä jäin yksin. Ja luotto on niin nolla, että ihmeen täytyy tapahtua jos tästä korjaantuu. Kaipaan häntä niin!!! Lapsille jaksan hät'hätää olla "hyvä äiti". Tehdä ruuat ja ja huolehtia perusjutuista, mutta siinä kaikki. Pinna on kireällä ja mitään ylimääräistä en jaksaisi. Soittelin paikkakuntani kriisikeskukseen, työterveyshuollon psykologille, ajat kuukausien päässä ja toisaalta en edes usko saavani sieltä mitään vastauksia. Läheisen kuoleman yhteydessä aikanaan kävin ammattilaisen kanssa juttelemassa ja koin sen lähes mitättömäksi avuksi. Samat jutut ja asiat osaan ajatella myös ilman ulkopuolista. Lähinnä koin nöyryyttäväksi käydä kertomassa "itsestään selviä asioita" siellä. Mutta millä saada tämä ikävä ja ahdistus pois??? On niin kamalan yksinäinen olo...

2 2 kicsit szomorkas = vähän surumielinen.. tyttö kertoo äidille huoliansa
pitäisi olla sukulaiskieli, ei kyllä paljoa ymmärrä..

ehkä pitää kirj ....Georges Bizet on thereminvox_xvid.avi
No ei tietenkään kirjoiteta näitä vaan tehdään siniseksi niin google hoitaa..

Särkynyt sydän:... Suomen kieleni ei ole enää paras.... mutta.

Mitä väliä "edellisen" miehesi julmuuksilla on tekemistä ko miehesi kanssa.
siis tämän joka sinut jätti??

Vilpitön kunnioituseni, että hoidat lapsesi ja työsi, raskaasta olostasi
huolimatta.. Olet kunnioitettava tyttö, Exellent.

Jos päästit SIAN sydämeesi.... Miksi et tulevaa mahdollisesti oikeaa
miestä
Niitäkin on,
Niiden löytäminen ei ole helppoa ..älkää jumalan tähden etsikö vääristä
paikoista... eikä vääriä miehiä..Oikea mies pysy rinnallasi, on onnellinen
sinusta, kun tietää että SINÄ teet hänen onnelliseksi....tajuaa sen.

Ja sinä olet ikionnellinen kun huomaat tekeväsi ihmisen onnelliseksi..

Lopulta sanoit: "miten aikakaan........
aika on liian pitkä processi.

Jos opettelet tietämään,,mistä tulee tunteet.. mikä niitä ohjaa.. Pääset
ikävistä... epämiellyttävistä tunteista...... Vapaaksi..

Kaikilla on mahdollisuus siihen..

Sinulle.. särkynyt sydän..

Ota tämä Mami1801 - you tube Googlelta. eli vedä sen vain siniseksi ja
Google hoitaa itse, yleensä, johtuu siitäkin miten on konfigurerattu.
(ei kyllä olisi hullumpaa jos osaisi Suomea)

Joudun käyttämään 100 000 sanaa kun ei osaa YHTÄ oikeaa. (on raakaa)

Yrittänyt repiä hiukset ja korvat päästä. ei auta..

youtube sivulla on vihreä pohja siinä mamin 8 laulua ensimmäinen on
miljoona ruusua 6 muistosi on....

Ei ole aina varmaa että menee tälle sivulle, klikkaa usein i så fall.
Lycka till Toivottavasti menee hyvin!

Olen kokenut vaikean eron liki 2 v sitten... tuska jota tunsin oli suunnaton ja ahdistus. Onneksi ystäviä ja aikuiset lapseni tukena. Päivä päivältä lahustin tuskassa eteenpäin, pikku hiljaa ajan kanssa alkoi nähdä ympärillä pienen pieniä valopilkkuja ja yritti ajatella positiivista mitä oli vielä olemassa. Pienet lapseni jouduin jättämään ex ukolle kun pyysi minua lähtemään kahdeksi päiväksi jotta mietittäisiin liittoamme erillään. Minä lähdin, mutta hän ei koskaan enään päästänyt minua kotiini. Olin asunnoton ja kassillinen tavaraa matkassa. Näin jälkeenpäin olen onnellinen että näin kävi liitto ei toiminut ja roikuimme siinä, eron olisi mies voinut hoitaa kyllä asiallisemmin. Anteeksi en anna koskaan... Nyt kun katson taakseppäin olen kulkenut kovan ja tuskaisen taipaleen... Asiat ovat järjestyneet hitaasti mutta varmasti niin henkisellä puolella kuin taloudellisestikkin, Olen saanut kodin rakennettua muuttanut lähelle ex miestä pienten lastemme takia. Ennen kaikkea kun olen kynyt koko raskaan eroprosessin läpi tunnen itseni eheäksi ja tavallaan voimmakkaammaksi. Elämä voittaa mutta nyt vasta muutama kuukausi sitten uskaltauduin tutustuman mieheen... ja sattui niin onnekkasti että olemme kuin luodut toisillemme. Kaikki vie aika ja kyllä se on niin vn että yli vuosi menee reilusti että pääsee jaloilleen ellei hae laastarisuhdetta, minulle se ei ainakaan sopinut sillä olin niin rikki enkä uskonut koskaan enään parisuhteeseen ja luottamaan toiseen ihmiseen. Aika on vaan oiva ja parantava asia se tekee tehtävänsä , ajan kanssa itse eheytyy , polkusi on raskas mutta joka päivä kuljet parempaan suuntaan. Voimia sinulle ja jaksamista. Aika parantaa sanonta kyllä pitää paikkansa