!!!

Olen kolmesti tänä iltana aloittanut täällä keskustelun, jossa olen kertonut, miten minä olen ollut mukana rakentamassa Norjan vuoriston sisään valtavia luolaverkostoja, jotka on tarkoitettu Pohjoismaiden poliittisten päättäjien turvapaikaksi pian odotettavissa olevan maailmantuhon sattuessa, mutta minun aloitukseni on jo kolmesti poistettu täältä saman tien, kun olen aloituksen postittanut!
8106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

illutko siis meinaavat tappaa muutaman miljardin ihmisen? Kyllä psykopaatit näkee silmistä.

Äänestä

Kerrotko millä se maailmantuho toteutuu/toteutetaan Komeetta vai asteroidi?

Äänestä

Sano toki jos löytyy Googlen välimuistista. Tai jos sun oman koneen välimuistista löytyy niin yritä sieltä ettiä ja pistä jonnekin muualle jakoon.

Äänestä

phil shneider vainaa kertoi vähän samaa. kuollut (tapettu) 1995 tai 96
tunneleita ja tukikohtia norjasta myös ruotsinpuolelle
onko juttusi tuoreempaa?

Äänestä

Kerro vielä meille coordinaatit joista voi itse käydä toteamassa luolan suuaukot.

Äänestä

Lopullisen tuhotulvan tullessa maapallolle säilyy kiinassa vuoristossa, ja suomessa korkeilla vuorilla. Eli ei muuta kuin rinkat ja makuupussit valmiiksi ja valmistautuminen telttaretkeilyihin.

Äänestä

Suomessa mitään vuoria ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


!!! kirjoitti:

Olen kolmesti tänä iltana aloittanut täällä keskustelun, jossa olen kertonut, miten minä olen ollut mukana rakentamassa Norjan vuoriston sisään valtavia luolaverkostoja, jotka on tarkoitettu Pohjoismaiden poliittisten päättäjien turvapaikaksi pian odotettavissa olevan maailmantuhon sattuessa, mutta minun aloitukseni on jo kolmesti poistettu täältä saman tien, kun olen aloituksen postittanut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu