Miksi kansanedustajat saavat kaiken maailman kulukorvaukset ja kakkosasunnon edut , mutta tavallinen duunari jos lähtee vaivojaan säästämättä vieraalle paikkakunnalle töihin ,niin mitää kakkosasunnon verohuojennuksia ja muiden ylimääräiseten kulujen kompensointia ei tule.
Kulukorvauksista
2
98
Vastaukset
- Joo
Hommista sentään verottoman kokopäivärahan ja jonkun matkustajakodin tasoisen majoituksen,jonka ainakin meillä työnantaja on maksanut mukisematta.Pitemmillä komennuksilla olisi mukava saada oma huone jota ei tarvitsisi jakaa toisen kanssa...Tahtoo olla aika ahtaita huoneet kahdelle miehelle.
- siirtyöläinen
Etkö sä tajuu, että en minä tarkoita mitään komennushommia. Siitäs näkee että et ole ollut työttömänä koskaan ,etkä tiedä asian oikeaa laitaa.
Jos sinut sanotaan irti nykyisestä työpaikastasi ja sinä työttömänä vapaaehtoisesti menet töihin uuteen firmaan vaikkapa 300 km. päähän. Et taatusti saa mitään päivärahoja ja hotellikämppiä. Siihen ei herra Ben kertaakaan ole sanallakaan sanonut, vaikka kävi kerran Kolilla työttömiä haukkumassa laiskoiksi. Nauraa vain paskasta nauruaan kunhan itsellään pyyhkii hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380