Tämä mielessä kookletin sanalla "on eksyttäjä". Meinasin revetä, kun katsoin mitä haku tuotti. Tässä joitakin esimerkkejä, suoraan uskisten omista kommenteista. On selvää, että paljon vaikeampi on löytää sellainen, kuka ei olisi "eksyttäjä". Itse asiassa ei löytänyt ketään, ketä ei olisi nimitelty eksyttäjäksi jonkun toimesta. Yleensä saarnaajat nimittelevät kaikkia toisia eksyttäjäksi :D
Löytyi niin hulvatonta tekstiä, ettei ole tosikaan.
"Niilo Yli-Vainio – helluntalainen eksyttäjä
Totuus on, että Niilo Ylivainio oli todellinen eksyttäjä helluntaiherätyksessä ja koko Suomen siionissa"
Lindroosista: "Weijo on piispa/paavi omassa seurakunnassaan, sillä on kaapissaan punainen kaapu ja piispan-hiippalakki ja sauva valmiina (itse tehnyt kaiken) Jättää nyt hyvä ammattityö ja ryhtyä harhaoppia levittämään ei ole minusta hyvä, menisi takaisin työhönsä j harhaoppisten mätkättäjien liirumlaarumeja."
Lindroos Melleristä: Leo Meller, "sensaatiokristillisyyden levittäjä, on suuri lopun ajan eksyttäjä, jonka profetioista ei yksikään ole toteutunut.
"Veijonen on yksi antikristus ja eksyttäjä. Harrin omat perustelut sille, miksi hän on profeetta, ovat niin sairaalloiset ja kieroutuneet, että ne ansaitsevat tulla laajalti kristillisten lukijoiden tietoisuuteen."
"Edellisestä voimme päätellä, että Mikko (lahti) on valheen ystävä, eli Mikko on Saatanan oma saarnamies joka keksii kertomuksia saarnoihinsa joiden tarkoitus on pelkästään saada Mikon uskonnon ympärille perustamansa osakeyhtiön tuottamaan tuloa. "
"tuo oli taas sitä AnttiKantolaa, joka ei totuudesta välitä pätkääkään, niin kuin ei Weijokaan! Minä pidin Kantolaa huijarina. Hänhän on ihan pikkutekiä isoisten rinnalla"
"Polvijärven pastori ja tämä aulikki tyttönen ovat eksyttäjiä molemmat"
"Marko selkomaa on eksyttäjä!"
"Pidän Benny Hinniä edelleen eksyttäjänä ja vääränä profeettana, joka eksyttää ihmisiä monin tavoin. "
"Petri Paavolat ja Petteri Haipolat ovat mielestäni itsensä ylentäneitä, mielestään kaiken kaikista asioista tietäviä egoistisia poikasia Ettei vain ole joku seurakuntayhteyden ulkopuolella oleva yksityisyrittäjä. Niitä eksyttäjiä riittää.Petri Paavola on vääräoppinen!Kuten tiedämme jo historiasta, niin monasti ihminen itse tekeentyy opettajaksi ja profeetaksi ja sivulliset saavat maistella pakkopullaa."
"Suurimmat eksyttäjät ovat uuskarismaatikot." "Steve Hill on eksyttäjä". "Hatting on kuulemma oikein emä-eksyttäjä"
"Todd Bentley on yksi lopunajan eksyttäjistä ja vääristä profeetoista. en tiedon perusteella, mikä minulla on Bentleystä, on hänen opetuksensa hengellisesti vaarallista"
"Eräs pahimpia eksyttäjiä karismaattisten yhteydessä on Rick Joyner sekä Rick Warren."
"teuvo suni taas uusi valhettelija,tyypillistä uudestikastetun, totuudesta luopuneen puhetta. tuollainen Teuvon totuuden julistuksen perään ei taida kovin pitkiä jonoja muodostua."
Jatkuu --------->
Mikä se semmonen eksyttäjä on?
5
432
Vastaukset
- aivot narikkaan
----------- jatkuu:
"Itse näen että Katolisuus kantaa kehdossaan muinaisen egyptin riivaaja henkin voimaa, joka yhdistyy New-Age, Idän uskontojen gurujen (kuten Maitreiya) omaavaan demoniseen voimaan"
"Kirkko on niin maallistunut että ei se noudata Raamattua Jumalan sanaa enään laisinkaan."
"Kirsi Rostamo että leo meller ovat huorintekiöitä niin toiminnoissaan että yksityiselämässään..tietoo on..katselkaa vaan tv 7;aa niin luopumus on enemmän kuin lähellä Mm. Leo Mellerin hedelmät tiedetään ja hän on lustekristitty."
"ihme-eksyttäjistä, kuten Bill Johnson, Benny Hinn, Leo meller, jne. Suomen
"kristillinen" TV7 on täynnä tätä amerikkalaista puoskarikristillisyyttä kera väärän jenkkievankeliumin"
"Matti Wendelin, Sekaharhaoppinen eksyttäjä.Palvelee pahaa, on siis puolensa valinnut
tuskin sitäedes itse ymmärtää. Rea Aalto on psyykeongelmainen."
"Pirkko Jalovaara ei toimi siinä hengessä, jossa hänen Luullaan toimivan ja kun se jo vuosia sitten minullekin selvisi, niin hävitin kaikki saamani hänen kirjoittamansa kirjatkin, ym kodistamme. Hän on eksyttäjä maireine hymyineen. Mutta ei pidä sekoittaa häntä siskoomme Pirkko Vesavaaraan, joka taas saa olla Herran käytösssä. "
"Pirkko Vesavaara. Mielestäni Pirkon saarnoista ja opetuksista henkii pahuus. Vaikuttaa ensin lämminhenkiseltä, mutta ei olekaan... Rahan keruu tilaisuuden aluksi ei ole oikein"
"Jos eksyttäjistä puhutaan, Markku Koiviston pitkäaikainen kakkosmies Riku Rinne kuuluu Suomen kärkikaartiin."
"Markku Koivisto on väärä profeetta jonka opetusta ei kannata kuunnella, koska hänen opetuksensa ei ole Jumalasta vaan paholaisesta"
"Joyce Meyer on uskonsanan naissaarnaaja, joka opettaa valhe-evankeliumia"
"HÄVETKÄÄ WESTERGÅRDIT!!! HÄVETKÄÄ!!! Kannattaa olla tarkkaavainen näitä eksyttäjä julistajia kuunnellessa, ettei tule itse eksytetyksi. "
"David Pawson toiseksi suurin eksyttäjä"
"Helluntailaisuus on suuri eksyttäjä"
"paavi on peto, ja jesuiitat pedon palvelijoita"
"Adventismi on niin perin juurin mätä yhteisö, että ei voi muuta kuin kauhistella heidän tekemisiään ja sananvapauden loukkaamisiaan"
"Eräs merkittävimmistä eksyttäjistä on edesmennyt David Wilkerson, jonka päässä puhui Jeesukseksi itseään nimittävä ilmiö"
"Suomi ei tarvitsee Youngreenia,
mutta Youngren tarvitsee suomalaisten rahoja. Niin pian varmasti lopullinen totuus tulee julki, sillä Peterille on nyt kerrottu naurettavista panetteluistalle näillä palstoilla ja hän tulee ottamaan teihin yhteyttä ja sitten saatte maksaa joka euron, jonka häneltä ja Jumalalta varastitte, te kavalat käärmeet!"
Creflo Dollar, Paula White, Juanita Bynum, piispa Eddie Long ja piispa T. D. Jakes. Kaikki ovat uskonsanan harhaoppien mainostajia.
Pitkä eksyttäjäluettelo:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/102519
ja:
http://p1.foorumi.info/vapaasana/viewtopic.php?p=678&sid=d91bf26c9a522d72de1c5d327a84e29b - Anna N. Ylen
Pitää vetää siis johtopäätös, että kaikki uskonsuuntaukset, saarnaajat ja uskikset on eksyttäjiä.
- Ved.2
Melkeinpä näin on. Tässä kohtaa kuuluukin revetä ja laittaa uskonsa uusiksi. Ongelmaksi vaan tulee se, että missä kohtaa hurahdamme tuomitsijoiksi! Kannatan kuitenkin eksyttäjäluettelointia. Se parantaa seulontaa ja laittaa miettimään, mikä on todella harrasta ja totuuden mukaista pelastavaa uskoa. "Vaikka olisi uskovia kuin meren hiekkaa, niin pelastuu heistä vain jäännös. Monet yrittävät päästä sisälle, mutteivat voi." - Ne muutamat harvat ja valitut ovat jo ennalta valittu! Siitä tämä eksyttäjien lukuisa lauma johtuu.
Jumalten kuninkaan Odinin mukaan kolmiojumala, eli jahve, tuo hammaskeijun epäpätevän apulaisen lomittajan tuuraaja, hänen pahanhajuinen henkensä ja neitsyen raiskauksen tuloksena syntynyt äpärälapsensa ovat epäjumalia.
- RetkeilijänReittikartta
Kaikki ihmisen keksimät Jumaluudet ja taikauskot ovat harhaa. Elikkä kaikki Jumaluudet.
Kun pää on taikauskosta selvä niin elämä näyttää paljon terävämmältä ja henkisesti terveemmältä.
Hyvää päivänjatkoa kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845087Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.243446Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j322771Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581800- 471576
- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2411311Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731058IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54935