PARANNUS

tarviiko parannusta tehdä kun liittyy helluntaiseurakuntaan ja ottaa kasteenkin..voiko jatkaa syntistä elämää ja kiistää synnit
1553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

käytäntö on etta kaikkea syntia saa tehdä . tosin raamattu kertoo aivan muuta kuin mitä helluntaiseurakunnassa kerrotaan

Äänestä

Helluntailaiset opettavat, että uskoontullut ei voi enää olla syntinen. Jos hän syntiä tekeekin, sitä ei kutsuta synniksi, vaan "erheeiksi joita Herra meissä vajaavaisissa ymmärtää". Näin ollen ei parannusta tarvita. Joka "uskoontulon" jälkeen myöntää olevansa syntinen ja tarvitsevansa parannusta, ei ole oikeassa uskossa.

Helluntailainen ei koskaan pyydä anteeksi, miksi, eihän hän ole mitään sellaista tehnyt, jota tulisi katua. Jos hän kuitenkin on tehnyt jonkin "vajavaisen erheen", tulee uhrin antaa hänelle anteeksi, ettei siis uhri joutuisi kadotukseen anteeksiantamattoman mielensä vuoksi. Kuinka hän voi kantaakaan kaunaa Jumalan pyhiä vastaan, jotka Jeesus on tehnyt synnittömiksi!

Näin opettaa helluntailaisuus.
Raamattu ei.

Äänestä
  • Miksi valehtelet ja vääristelet ?

    Etkö tiedä että se on vakava synti !

    Äänestä

  • vääristynyttä kirjoitti:

    Miksi valehtelet ja vääristelet ?

    Etkö tiedä että se on vakava synti !

    Kuulehan, juuri noin te toimitte esim. näillä foorumeilla.
    Muutoinkin on tuosta ajattelustanne omakohtaisia kokemuksia.
    Etkö tunnista tuosta helluntailaisuutta?

    Äänestä

Eihän helluntaiseurakunnissa edes esiinny syntiä. Tämä siksi, että he ovat itse julistautuneet "puhtaiksi, pyhiksi ja synnittömiksi."

Kuitenkin muuan rukouspiirin pastori raiskasi uskontoverinsa ja sai siitä tuomion.

- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012082115977402_ul.shtml

Helluntailogiikalla hän on silti synnitön. Ehkä se olikin pastorissa asustanut demoni, joka tuon ala-arvoisen työn teki ja pastori itse on "viaton, pyhä ja puhdas."

Sitten pastoreiksi ja opettajan rooliin hyväksytään seksuaalirikoksiin ja pedokriminaliaan syyllistyneitä.

- http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011123115020606_uu.shtml

Tämäkin lienee sillä logiikalla, että henkilö on "viaton, pyhä ja puhdas" ja tämä hurmosliikkeen tavoin itsejulistautuneena.

Näin se hurmosliikkeiden omavanhurkauden logiikka, "kristillinen rakkaus" ja moraali toimii oikein käytännössä.

Äänestä
  • Miksi valehtelet ja vääristelet luuletko ettet joudu siitä tuomiolle ??!!

    Äänestä

  • Helluntailainen parannus on että uskoon tultaessa ei riitä että on luterilainen. On hyljättävä kirkko ja luterilaisuus koska se ei riitä uskoon tulemiselle. On tultava uudestikasteen kautta luterilaisuudesta luopuneena(parannus) ja liityttävä helluntailaisuuteen ja tämä on kuten sanoin helluntailainen parannus.

    Äänestä

Älä viitti olla noin pöljä. Kun liittyy seurakuntaan ottaa sen opit omakseen. Ja se mitä armosta ja anteeksiantamuksesta puhutaan on aivan eri juttu.
Maailma on täynnä seurakuntaan kuuluvia , jotka eivät elä "Herran nuhteessa". Kaikki mitä sä teet on se sitten "parannus" (jonka käsitettä en tunne) on vain ja ainoastaan sun ja Jumalan välinen asia.
Eli tee niin paljon syntiä kun tahdot aina saat anteeksi. Armo ja Jumalan rakkaus on näköjään halpaa.
Eli jos et halua elää ns.kristityn elämää, niin anna palaa täysillä. Aina saat syntisi anteeksi. Toinen asia on sitten se, että mitä sä osoitat sillä käyttäytymisellä Jumalalle, että rakastat sitä vai.....

Äänestä

Helluntaiseurakunnasta en osaa sanoa mitään, mutta sen tiedän, että joka haluaa Jeesuksen tykö tulla, saa tulla työtä tekevänä ja raskautettuna. Herra on luvannut antaa levon jokaiselle, joka luokseen tulee.

Jumala antaa kutsun. Hän ei kutsu ketään helluntalaisseurakuntaan, tai muihinkaan seurakuntiin, vaan kutsuu luokseen.
Kutsun saanut ja sen vastaanottanut alkaa itse etsiä seurakuntayhteyksiä. Seurakunnissa on seurakuntien käsityksiä ja sääntöäjä. Ihmiset ovat kautta aikojen tulkineet Raamattua kuka mitenkin ja luoneet tulkintojensa pohjalta erilaisia käytäntöjä ja sääntöjä.

Ilmeisempiä sääntöjä ja uskomuksia täällä Suomessa on se, että ihminen syntyy uudeksi kasteessa, kasteen jälkeen, tai jopa ennen kastetta. Tuosta on vuosisatoja, jopa -tuhansia vääntäneet kättä he, jotka eivät ole koskaan halunneetkaan tuntea Jumalan Poikaa ja Hänen totuuttaan.

Jätetään kasteasia puimatta ja puidaan sitä totuutta, että Jumalan Poika synnyttää uusia luomuksia. Se tapahtuu Sanan kautta, jonka Pyhä Henki kirkastaa kutsutuille. Siinä tapahtuukin niin päin, että ihminen nöyrtyy, eikä nosta itseään millekään paikalle. Noiden kasteasioiden kyseessä ollessa monen kohdalla on käynyt niin, että he itse ovat ikäänkuin armollisia Jumalalle. Käyvät kasteella, kun uskovat Jumalan sitä heiltä odottavan.

Jumalan Sanan kasvatuksen kohdalla ei koskaan käy noin. Ihminen tietää, että hän se Jumalan jättänyt on ja tietää, että hänen sitä pitää nöyrtyä ottamaan Jumalan Pojan opetus vastaan, jos aikoo saada vanhan ravinnon tilalle uuden ravinnon ja kasvaa uuden ravinnon mukaista kasvua ja syntyä sen kasvun myötä uudeksi luomukseksi. Siinä ihmisen kaikki ylpeys jää pois ja ihminen ottaa nöyrästi Jumalan Sanan kasvatuksen vastaan. Se ei ole kenellekään helppoa aikaa, vaikka ensin on tultu Jeesuksen luokse työtä tekevänä ja raskautettuna ja saatu aikaa lepoon. Levon jälkeen alkaa kasvatus, joka murtaa ihmisen itsekkyyden ja poistaa vanhan Aadamin siemenen. Silloin ihminen kärsii, mutta tuo kärsimys loppuu ja sitä seuraa VAPAUS. Todellista ristinkantamista on suostua puhdistettavaksi ja näin laittaa itsestä kaikki pois, joka estää Jumalan työn ihmisessä.

Eräänä päivänä Jumalan Sanan kasvatuksessa ollut ihminen huomaa, että synti ei enää ole hallitsija, vaan valta on vaihtunut. Sen jälkeen ei tee mielikään rikkoa Kristuksen lakia joka on tämä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi.
Kun käskyt ovat näyttäneet synnin ja ihminen tehnyt synnistä parannuksen, on hän saanut tulla Kristukeen ja vapauteen. Ei todellakaan vapauteen ja laittomuuteen, vaan vapauteen ja Kristuksen lakiin.

Usko Jumalan Sanaan riittää uudistamaan ihmisen. Jumala ei vaadi mitään tekoja, vaan pelkästään uskomista Poikaansa, joka puhuu evankeliumissa. Hän antaa kutsumalleen voiman muuttua Jumalan tekoja tekeväksi. Ei uudestisyntyminen ole hetkessä tapahtuva asia, vaan Jumala valmistaa ihmisen siihen antamalla uuden ravinnon.

Alussa Pyhä Henki tulee, Herran puoleen kääntyneen ja Häneltä apua pyytäneen päälle. Kasvun myötä ihminen saa siirron Jumalan Pojan perustamaan valtakuntaan ja silloin Jumala on tullut ME-muodossa asumaan puhdistamaansa astiaan.

Pyhän Hengen päälle tulemista moni luulee uudeksisyntymiseksi ja siksi heidän tiensä saattaa kieroutua kokonaan. He alkavat ylimielisesti kertoa olevansa uudestisyntyneitä. Heidän hedelmänsä osoittavat heidän olevan laista tietämättömiä, syntisiä ihmisiä, mutta silti he kerskaavat toistensa yläpuolelta, olevansa aina oikeassa olevia uudestisyntyneitä ihmisiä.

Envakeliumin tunteminen ja sen uskominen synnyttää Jumalan lapset, jotka eivät syntiä tee. Sitä ennen jokainen on lain alla ja tekee syntiä.
Jumalan antama uskonlahja on liian helppo. Ihmiset eivät tahdo taipua siihen tietoon, että ihmisen ei tarvitse itse tehdä tuon lahjan eteen mitään, vaan kaikki annetaan taivaasta. Varma on, että uskonlahjan saanut alkaa tekemään parannusta ja hylkäämään sielullisuudessa olevaa ravintoa. Se vain tapahtuu siellä, missä Jumalan Poikaan uskotaan. Uusi ravinto syrjättää kokonaan vanhan ravinnon ja se tapahtuu hiljalleen, ei hetkessä.

Äänestä
  • On sulla ihmeellinen oppi, jota ei ainakaan minun Raamatussani ole.

    Käänsitkö itse omasi itsellesi vai msitä olet noin hassun opin keksinyt. jossa on oikeaa ja väärää sulasti rinnakkain ?

    minun Raamatussani on vaikeaa oikeaa ja tervettä opinsuuntaa.

    Eli ensin synnytään Pyhästä Hengestä sitten kasvetaan aikuiseen kristillisyyteen. Näin apostolit julistavat.

    Äänestä

  • Kirjoitat kokoniasuutena niin suorastaan hassuja että ei vo ikuin ihmetellä mistä olet nuo saanut päähäsi esim tuo toinen kappale lopusta!

    Äänestä

  • oikeaakin oppia saa kirjoitti:

    On sulla ihmeellinen oppi, jota ei ainakaan minun Raamatussani ole.

    Käänsitkö itse omasi itsellesi vai msitä olet noin hassun opin keksinyt. jossa on oikeaa ja väärää sulasti rinnakkain ?

    minun Raamatussani on vaikeaa oikeaa ja tervettä opinsuuntaa.

    Eli ensin synnytään Pyhästä Hengestä sitten kasvetaan aikuiseen kristillisyyteen. Näin apostolit julistavat.

    Ensinnäkin, Jeesus on syntisten ystävä. Jeesuksen aikana ruokailu joidenkin kanssa, osoitti ystävyyttä noiden ihmisten ja Jeesuksen kesken. Sinne Jeesus ei mennyt koskaan ruokailemaan, jossa Häntä ei otettu vastaan. Hän pyyhki pölytkin heidän kaupungistaan, tai paremminkin sanottuna varustuksestaan ja jatkoi matkaa.

    Jeesus siis tuli ruokailemaan kanssani silloin, kun olin syntinen ja vaivan alla. Hän kuuli, kun huusin Häntä avukseni ja Hän tuli. Hän antoi minulle elämän leipää ja tuo leipä toi minulle pyhityksen, koska Hän oli Pyhä ja Hän on Elämän Leipä.

    Äänestä

  • ihmeoppia kirjoitti:

    Kirjoitat kokoniasuutena niin suorastaan hassuja että ei vo ikuin ihmetellä mistä olet nuo saanut päähäsi esim tuo toinen kappale lopusta!

    1. Kor. 4:15

    Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

    Äänestä

En tiedä Helluntailaisuudesta mutta Raamatusta kyllä ja siinä sanotaan Tee Parannusta niin saat Armon !!

Äänestä
  • Parannuksen tekemiseenkin tarvitaan Jeesuksen antama uusi ravinto ja Jumalan voima. Moni alkaa tehdä itse parannusta ja miettii mistä kaikesta sitä pitää tehdä. Hylkäävät syntisiä lähimmäisiä, eivät katso tv:tä, jättävät urheilemiset ja kuka mitäkin keksii tehdä.
    Nyt on niin, että joka tulee Jeesuksen tykö, saa tulla syntisenä, eli raskautettuna. Jeesuksessa ihminen saa levon. Ihminen alkaa ottamaan Jumalan Sanaa vastaan ja tulee vaihe, jossa ihminen joutuu kärsimykseen. Monen ahdistuksen kautta tie käy Jumalan valtakuntaan. Ahdistus tulee jokaisen kohdalle, sillä vanhan Aadamin valta on luja, eikä se suostuisi irrottamaan otettaan, mutta viimeisen Aadamin valta on lujempi ja voitokas. Laki ajaa ihmisen Kristukseen ja lepoon. Vapaus on lepoa, sillä ihminen saa Kristuksessa vaeltaa Jumalan ennalta suunnittelemissa askelissa.

    Parannuksen tekemisen tieto on evankeliumeissa. Jeesus opettaa lain mukaan. Uskonlahjan vastaanottanut oppii erottamaan synnin ja saa voiman tehdä siitä parannuksen. Lain rikkomista on esim. hyljätä syntiset toverit ja ystävät sen takia, että uskoo itsensä otetun pois maailmasta. Jeesus ei ota ketään pois maailmasta, vaan suojelee maailmalta. Rakkaus täyttää lain, eikä tee kenellekään mitään pahaa.
    Kaikki on luvallista Jumalan lapsille, mutta kaikki ei ole tarpeellista. Jumalan lapsi elää rakkaudessa, eikä sen rakkauden kirkkaan voiman tähden riko lakia. Häntä ei oteta pois maailmasta, vaan Jumala varjelee hänet maailman saastuttavalta voimalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anne.... kirjoitti:

tarviiko parannusta tehdä kun liittyy helluntaiseurakuntaan ja ottaa kasteenkin..voiko jatkaa syntistä elämää ja kiistää synnit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu