Raskaus ja synnytys

Mäkin olen 15 ja ehkä raskaana. En uskalla tehdä testiä koska en halua tietää olevani raskaana. Mua pelottaa myös ihan älyttömästi ja juuri tuon takia en haluisi olla raskaana koska minua ahdistaa synnytys ja ne kivut. Mä en osaa kertoa sulle mitään kuinka paljon se sattuu mutta ollaan ehkä samassa venessä kun en tiedä vielä olenko paksuna vai en. Pärjäile:)

Hei! Onnea teille kummallekin tulevaan, mikäli jälkimmäinenkin kirjoittaja tekee positiivisen testin.

Synnytyksestä sanottakoon (itselläni kolme synnytystä takana) että jokainen synnytys etenee omalla painollaan. Ei ole sitä yhtä ja ainoaa tapaa ja tietä. Toiset kokevat synnytyksen tuskan niin kovana että eivät esim. halua koskaan lisää lapsia. Itse olen keskimmäisen synnyttänyt ilman kipulääkityksiä mutta kolmannen kanssa kuitenkin niitä kaipasin ja sainkin.

Joillakin sattuu eniten supistukset, toisilla ponnistus. Ponnistaminen ei normaali tilanteessa ole mitenkään vaikeaa, ainakaan minun kokemuksellani. Ponnistusvaiheen kesto on myös hyvin yksilöllinen. Itselläni kestäneet 2, 6 ja 10 minuuttia, mutta voi siinä mennä yli tuntikin.

Itse olen synnytykset kokenut siten, että kun lapsen saa siihen rinnalle, kaikki kivut unohtuvat ja taatusti oli sen arvoista. Kipeäähän se varmasti tekee, enempi tai vähempi. Mutta lapsi on ehdottomasti jokaisen kivun arvoinen.

Suosittelen raskausaikana liikkumaan niin paljon kuin omat voimat antavat periksi, hyvä peruskunto edesauttaa synnytyksessä :)

Näistä synnytyspeloista voi ja kannattaa puhua sitten neuvolassakin, on mahdollista päästä esim. pelkopolille puhumaan asiasta.

Yksi synnytys takana. Ja nyt pelottaa toisen lapsen hankinta, synnytyksen takia. Itselläni ei ollut minkään näköisiä kipuja, ei supistuksissa, eikä ponnistus vaiheessa, ja vointini raskaus aikana oli hyvä. :) sairaalaan kirjauduttiin 00.00 ja lapsi syntyi 2.45. Eli ensi synnyttäjäksi nopea synnytys, ponnistus vaihe kesti n. 3 minuuttia jos sitäkään, kätilö katsoi kelloa vasta siinä vaiheessa kun ipanaa kylvetettiin. Kätilö totesi, "unelma synnytys kätilölle". Eli en siis tosissaan mitään kivunlievitystä halunnut kun ei ollut kipuja. :D Nyt pelottaa eniten ehkä sen takia tuo seuraava synnytys, kun mitä jos en ehdikään sairaalaan.. Olin ensi synnyttäjäksi nopea ja jos en olisi vain itse päättänyt että mennään sairaalaan koska mua pelotti, kun en tiennyt mitä tulema piti, niin olisin synnyttänyt kotona. Ajo matkaa oli 30min sairaalaan ja puhelimessa minulle sanottiin, että tule sairaalaan sitten kun haluat kivunlievitystä ja oli ehdottamassa, että olisin vielä nukkumaan mennyt.. pah.. Ja raskaana ollessa ei kannata lukea kauhukertomuksia synnytyksestä, jättää ne vaan pois. Niin hyvin se sitten menee :) Sairaalassa kumminkin kerrotaan mitä tapahtuu ja mitä pitää tehdä. :)

Voit tarvittaessa pyytää kipulääkityksen. Tietääkseni lievittää kipua myös ponnistusvaiheessa. Se kai siinä kipein on.

sain itse esikoisen 17.v. synnytys oli niin helppo,kävelin pilvissä saatuani tyttäreni syliin,joka tuli kuin liukumäestä :) kaksoset synnytin luomuna,enkä missään vaiheessa tuntenu niin suurta kipua,et olisin kokenut tarvitsevani puudutusta. samaan aikaan ystäväni synnytti yhden lapsen,ja kaikilla mahd. kivunlievityksillä,mut hänen asenne oli etukäteen,"että kamalaa on",ni kyllä se silloin varmaan onkin. älä ota ennakkoasennetta,jokaisen synnytys erillainen ja kipu kuuluu siihen,käytät sen vaan oikein,esim minulle kävely auttoi,ja supistuksen aikana on rentona niin avautuu nopeammin. tsemppiä :)

kätilö on ystäväsi ja pitää huolen sinusta älä pelkää kyllä kaikki menee hyvin

keisarileikkausta ei voi tehdä ellei ole kunnon syy.. :D

Ei kannata murehtia synnytyksestä ollenkaan. Meidät naiset kun on luotu synnyttämään. Se sattuu, mutta nykyaikaiset kivunlievitysmenetelmät ovat hyvät ja synnytys voidaan niillä saada täysin kivuttomaksi.

Mulla esikoisen syntymä näin jälkikäteen ajatellen on elämäni ihanin asia mitä koskaan olen kokenut. Koko raskausajan tietty pelkäsin synnytystä, onhan se ekaa odottavalle uus juttu, eikä tiedä mitä on odotettavissa. Sitä ei kannata ajatella ollenkaan.
Loppumetreillä ison mahan kanssa ja kaikkien liitoskipujen kanssa, ainakin itse aloin vain toivomaan ja odottamaan että vois jo syntyä.

Mulla meni 5 päivää yli lasketun ajan ja voin sanoa että joka päivä ylimenneillä päivillä toivoin synnytyksen vain käynnistyvän, en muuta ja tietty et kaikki menee hyvin.

Synnytys käynnistyi supistuksilla ja kesti säännöllisistä supistuksista syntymään 13 tuntia. Ponnistus vaihe kesti 30min.

Alun supistukset on ihan siedettäviä, riippuu tietty ihmisestä, mutta omalla kohdalla ainakin. Kohdunkaulan avautuminen 5 cm meni helposti. 6-10 cm avautuminen oli nopeaa, mutta jo todella kivuliasta. Rentoutuminen ja syvään hengittäminen auttoi minulla pahimpiin supistuskipuihin.

Ponnistusvaihe oli kivuliain, mutta lyhin. Sain syvän repeämän joka varmasti aiheutti enemmän kipua ponnistaessa kuin jos en olisi revennyt yhtään.

Kun vauva oli sylissä, en enää miettinyt mitään muuta kuin häntä.

4 kk synnytyksestä nyt aikaa ja en muista siitä tyyliin mitään. Aluksi olin et ei lapsia enää IKINÄ! Mut nyt olen päättänyt että joskus saa sisaruksen, mutta ei vielä pitkään aikaan. Haluan että esikoinen saa elää vauva aikansa ennen toista vauvaa.

Aika kultaa muistot! Hyvin se synnytys menee. Ja muistakaa olla miettimättä sitä. Lapsi on luotu syntymään alateitse, ei leikkauksella (poikkeuksia tietty löytyy).