He ovat aggressiivisia ja väkivaltaisia. Puukoin aseistautuneet, LTF-logolla varustettuihin huppareihin sonnustatuneet 18 – 20-vuotiaat nuorukaiset kuuluvat Kööpenhaminan tuoreimpaan maahanmuuttajajengiin, joka on viime aikoina kylvänyt pelkoa kaupungin kaduille.
Viime perjantaina nuorukaiset iskivät jälleen. Kyseessä oli suunniteltu samanaikainen isku kolmeen kööpenhaminalaiseen ilotaloon ja aktion tarkoitus oli kiristää suojeluraha.
Nuorukaiset jättivät paikalle paperilappuun kirjoitetun puhelinnumeron, mihin he käskivät soittaa vuorokauden sisällä – muutoin he palaisivat takaisin ja pistäsivät laitokset remonttiin. Huput silmillä ja huivit naaman peittona olleita nuorukaisia oli kolme.
“Se oli kuin suoraan gangsterifilmistä. Painoin hälytysnappia, jolloin yksi nuorukaisista veti puukon kurkulle ja sanoi: ‘Nyt on tosi kyseessä. Etkö tiedä keitä me olemme’”, kertoo eräs bordellin vastaanottotiskillä työskentelevä nainen. Hän ei turvallisuussyistä halua nimeään tai kuvaansa julkisuuteen.
Kaksi kolmesta bordellista on ehtinyt jo tekemään rikosilmoituksen sattumuksista, minkä muutoin nuorukaisjengistä kovin vaitonainen poliisi myös vahvistaa.
“Me emme ryhdy mainostamaan jengejä enempää kuin on välttämätöntä, eikä intresseissämme ole myöskään paljastaa heille kuinka paljon tiedämme heidän puuhailustaan”, kertoo poliisin tiedottaja Carsten Andersen.
Paitsi että LTF (Loyal to Familia) luo pelkoa kaduilla tavallisten kansalaisten keskuudessa, heidän mukanaan kasvaa myös riski nuorukaisjengien keskinäisistä välienselvittelystä Kööpenhaminan alueella.
“On selvää, että pidämme jengiä uhkana, kun he ovat tuoneet itseään esiin näin vahvasti”, sanoo Lau Thygesen Kööpenhaminan poliisista.
Uuden maahanmuuttajajengin pramea esimerkki on jatkoa viime viikkojen useille ampumasattumiksille, joissa maahanmuuttajajengit ovat olleet osallisina – ja ilmeisti LTF-nuorukaiset ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan. Tv-kanava LocalEyesin mukaan useammat nuorukasista kantoivat luotiliivejä, kun poliisi vieraili heidän luonaan kolme viikkoa sitten.
Viime viikon maanantaina nuorukaiset osallistuivat vakavaan puukkohippasteluun Kööpenhaminen teknisellä koululla. Siellä 22-vuotiasta miestä puukotettiin kuudesti eri puolille kehoa. Hyökkääjät olivat naamioituneita nuorukaisia, joista yksi 19-vuotias on pidätetty sattumukseen osallistumisesta epäiltynä.
http://rahmispossu.net/2013/02/19/uusi-maahanmuuttajajengi-kylvaa-kauhua/

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ongelmat kohta samat kuin ranskassa että poliisikaan ei kohta uskalla alueelle mennä . Tämä johtuu siitä kuin sijoitetaan liika etnisen taustan omaavia ihmisiä samalle aluelle. Ja ovat katsoneet liikaa amerikkalaista propaganda gangsteri leffoja
Ttämmöistä meininkiä hyysäri höppänät ovat hommaamassa myös Suomeen. Tanskassa on jo lähiöitä joissa ei edes puhuta Tanskaa, Suomi joutuu aivan samanlaiseen maahanmuutto helvettiin mihin muut Eu maat monetkin ovat jo aikoja sitten joutuneet.
Höppänä! Ei Ranskan poliisin pidäkään mennä Tanskan poliisin alueelle. Siitä tulee kovin hankalia vastuukysymyksiä...
jos poliiseilla on konepistoolit ja rynnäkkökiväärit ja kovat piipussa niin uskaltavat mennä minne haluavat
Meillekin tulee maahanmuuton myötä kaikenlaista. On mitä odottaa.
moni halua suomi tule sama kun ranska ja tanska ja sama aika halua sano voi voi minä pidän suomi minä rakastan suomi mutta sama aika halua ja toivoa suomi tule sama kun ranska ja tanska,,suomi ei ranska ja ei tanska hyvää suomi ja hyvää maahnmutaja te tarvi lisä suomi keli ja te tärvi opi suomi ja opi suomi töi elämä
Jälleen hysteerinen vouhutus "maahanmuuttokriitikoilta". Ulkomailla toimiva yksittäinen rikollisjengi nostetaan esille ikään kuin moinen olisi jotenkin merkittävä tekijä. Samaan aikaan tanskalaisten rikollisten tai länsimaista tulleiden prosenttijengien tekosista vaietaan.
"Maahanmuuttokriitikoiden" keskustelunavaukset ovat tarkoitushakuisia, haetaan "maahanmuuton ongelma" vaikka ulkomailta ja levitellään sitä liioiteltuna kauhukuvana. Kaiki mahdollinen negatiivinen kaivetaan esiin ja suurennellaan äärettömyyksiin.
Kuitenkin maahanmuuttajat ovat ihan samanlaisia kuin me suomalaiset. Tutustukaapa huviksenne muutamaan, rähmispossulaiset urhot, niin pelko hellittää.